Hyppää pääsisältöön

Korona voi levitä myös retkipaikoilla – Metsähallitus varoittaa ruuhkista ja ruohikkopaloista

Vandrare  i skogen.
Ulkoilusta saa yhä nauttia – muistetaan luonnossakin suojautua ruuhkilta ja huolehditaan käsihygieniasta. Vandrare i skogen. Kuva: Juha Kemppainen / Yle ulkoilu,Erätuotteet,ulkoiluvaatteet,vaatteet,urheiluvaatteet,retkeily,vaellus

Kuka olisi uskonut, että retkeilystä tulee yhtäkkiä niin suosittua, että apuun on hälytettävä poliisit järjestystä ylläpitämään? Koronan pelko ei näytä hillitsevän ulkoilijoita, ja Metsähallitus pelkää, että ensi viikonlopusta tulee vaikea. Neljän seinän sisällä sinnitelleet suomalaiset, aurinkoinen sää ja ruohikkopalovaroitus ovat huono yhdistelmä.

Suomi on mennyt enemmän tai vähemmän kiinni, mutta suosituimmissa retkeilykohteissa on ollut niin kova trafiikki, että tienvarret on pysäköity tukkoon ja asiaa selvittämään on tarvittu poliiseja.

Grillipaikoillakin on ollut tungosta. Onko arjen yhtäkkinen muutos vienyt kansalaisilta järjen vai miksi kehotukset turvaväleistä eivät tunnu saavuttavan kylki kyljessä istuvia?

– Ohjeet turvaväleistä tai tehostetusta käsienpesusta ovat yhtä tärkeitä luonnossa kuin kaupungissa. Ihmisten olisi syytä miettiä vastuullista käyttäytymistä, ettei Suomeen tarvitse julistaa ulkonaliikkumiskieltoa. Tärkeintä ei ole oma oikeus makkaranpaistoon tai suosittuun retkikohteeseen pääseminen, muistuttaa viestintäpäällikkö Päivi Rosqvist Metsähallituksen Luontopalveluista.

Lapin matkailukeskuksissa pantiin viikonvaihteessa ovet säppiin, eikä rinteitä tai latuja enää huolleta. Metsähallitus on sulkenut luontokeskuksensa sekä kodat, tuvat ja kämpät suosituimpien reittien varrelta. Muutama lintutornikin pidetään nyt kiinni.

– Kun suljimme luontokeskukset, niiden palvelut loppuivat, ja osin siitäkin syystä taukopaikat ruuhkautuivat. Viime viikko oli ensimmäinen, jonka väki joutui viettämään enemmän tai vähemmän kotioloissa. Suurin osa lapsista ei ollut päiväkodissa tai kouluissa, joten viikonloppuna on haluttu lähteä ulos nauttimaan kauniista säästä, sanoo Rosqvist.

Ruohikkopalovaaran aikana ei grillata luonnossa

Tulevaksi viikonlopuksi on ennustettu mukavaa ulkoilusäätä. Ylen meteorologi Anne Borgström kertoo, että vaikka metsät ja pellot ovat olleet litimärkiä, viime päivien tuuli on kuivattanut tehokkaasti maastoa.

Ruohikkopalovaroitus koskee tällä hetkellä jopa puolikasta Suomea. Ruohikko- tai metsäpalovaaran aikana tulet saa tehdä vain katetuissa hormillisissa paikoissa, mutta nyt ne on suljettu koronavaaran vuoksi.

– Varoitus on otettava vakavasti. Unohdetaan kertakäyttögrillit ja risukeittimet, vetoaa Päivi Rosqvist. Tehdään eväät valmiiksi jo kotona ja säästetään pelastustoimen resurssit siihen, mihin niitä kipeimmin tarvitaan.

Etelä-Suomen ruuhkaisimpia retkikohteita ovat olleet viime aikoina pääkaupunkiseudun Nuuksio ja Porkkala, Varsinais-Suomessa Kurjenrahka sekä Teijo. Nyt olisi viisasta suunnitella retkiä tuntemattomampiin maisemiin. Esimerkiksi Luontoon.fi -palvelusta voi hakea luonto- ja retkeilykohteita vaikka maakunnittain, vinkkaa Rosqvist.

Se, että retkeilyalueiden akuutteihin pysäköintiongelmiin täytyy kutsua avuksi poliiseja, tuntuu järjettömältä resurssien haaskaamiselta. Metsähallituksella itsellään on palveluksessaan erätarkastajia, jotka ovat itse asiassa poliiseja, mutta pysäköinninvalvonnan sijaan heitä tarvitaan toisenlaisissa tehtävissä.

– Erätarkastajia ei ole paljon. He valvovat enimmäkseen metsästystä ja eränkäyntiä pohjoisimmassa Suomessa. Henkilöstömme ei riitä valvomaan koko Suomea, toteaa Rosqvist.

Kun arki keskittyy juuri nyt erityisen tiiviisti oman kodin sisälle, ulkoilusta on syytä nauttia mahdollisuuksien mukaan, mutta samalla suojella itseä ja läheisiä huolehtimalla käsihygieniasta ja turvaetäisyyksistä. Viranomaiset ja ulkoilujärjestöt kannustavat ihmisiä ulkoilemaan erityisesti lähiluonnossa. Luontokohteita, joihin pääsemiseksi ei tarvita julkisia kulkuvälineitä tai omaa autoa, löytyy useimman suomalaisen asuinympäristöstä.

Metsähallitus on laatinut ohjeet ulkoilijoille koronavaaran huomioimisesta.
Suomen Ladu laatima tuore Ulkoilijan etiketti opastaa turvalliseen retkeilyyn.