Basso Mika Kares viettää koronaviikkoja kotonaan Helsingin Töölössä. Aika kuluu kokatessa, peruuntujen keikkojen selvittelyssä ja tulevia ihmetellessä. Hän on muun muassa perunut 20 lentoa peruuntujen keikkojen takia.
Elämme nyt keväällä 2020 aivan poikkeuksellisia aikoja. Maailmaa koettelee koronapandemia, joka on pysäyttänyt täysin myös koko musiikkielämän. Taiteilijat ja yleisö elävät kodeissaan karanteenin kaltaisissa olosuhteissa.
Kysyimme suomalaisilta muusikoilta, säveltäjiltä, esiintyviltä taiteilijoilta ja kapellimestareilta, miten he viettävät tätä poikkeuksellista kevättä, mitä he suosittelevat kuunneltavaksi juuri nyt ja millaisia terveisiä he haluavat lähettää.
Basso Mika Kares vastaa
Missä olet juuri nyt?
Olen tällä hetkellä kotonani Helsingin Töölössä.
Miten koronapandemia on vaikuttanut elämääsi ja arkeesi?
Työni seuraavan kuukauden ajalta on peruttu. Esiintymiset Münchenissä, Tukholmassa ja Dallasissa on peruttu. Kyseessä on lähes 1/3 tämän kalenterivuoden tuloistani, jotka on yhtäkkiä ikäänkuin pyyhkäisty pois. Täysi kalenteri vaihtui tulevan 40 päivän ajalta kotona oloon. Vaikutukset arkeen ovat olleet massiiviset.
Miten päiväsi kuluvat?
Päivät ovat kuluneet kotona koronakaranteenissa. Erityisesti olen keskittynyt kokkaamiseen ja pitänyt siten omasta, sekä työssäkäyvän vaimoni ruokatasapainosta huolta. Tämän lisäksi olen laulanut melko paljon ja työstänyt tulevan kauden roolidebyyttia Gurnemanzin roolia Wagnerin oopperasta Parsifal ja Franz Schubertin Winterreisea. Nämä kaksi massiivista teosta ovat antaneet paljon hyvää mieltä ja energiaa tämän kaiken keskellä.
Singing some Wagner at home! 11/4/2019. Basso Mika Kares laulaa kotona Wagneria. Laulu alkaa kohdasta 4 min.
Päivittäin on kulunut paljon aikaa myös sen selvittämisessä, että onko peruutetuista esiintymisistäni mahdollista saada minkäänlaisia korvauksia. Lisäksi olen perunut 20 lentoa, useita majoituksia ja yrittänyt selvittää myös paria tulevaa produktiota, kuten Berlin Staatsoperin Khovanchinan kohtaloa ja Salzburgin festivaalin kohtaloa.
Mitä puuhailet silloin, kun et vietä aikaa musiikin parissa?
Olen erittäin aktiivisesti yhteydessä perheen ja ystävien kanssa. Ruuanlaitto on ollut olennainen osa päivärytmiä ja tietysti uutisten seuraaminen. Normaalin arkirytmin ylläpitoa riittävällä ruualla, levolla ja liikunnalla.
Oletko löytänyt viime aikoina uusia puolia itsestäsi?
Omat ajatukset ja maailman havainnointi on varmaankin vain terästynyt. Myöskin asiat, jotka itselle ovat erityisen tärkeitä, ovat vieläkin kristallisoituneet mielessä.
Mitä ajattelet, miten maailma muuttuu pandemian jälkeen?
Toivon todella, että maailma muuttuu vähemmän kiireisemmäksi ja vähemmän itsekkääksi. Toivon myös, että ihmiset olisivat kärsivällisempiä, eikä ainoastaan pikaisten ärsykkeiden orjia, joita nykyaikainen tietoyhteiskunta tarjoaa.
Miten oma elämäsi muuttuu?
Uskon, että etenen entistä suoraviivaisemmin kohden niitä asioita ja päämääriä, jotka koen itselleni tärkeiksi. Haluan käyttää aikaani niihin asioihin ja ihmisiin, joiden kanssa minulla on hyvä olla.
Mitä musiikkia suosittelet tähän tilanteeseen?
Tähän tilanteeseen ajattelin suositella omaa lempimusiikkiani, joka tällä hetkellä soi omassa arjessani lähes päivittäin: Richard Wagnerin oopperat ja Olavi Uusivirran tuotanto.
Millaiset terveiset haluat lähettää tässä tilanteessa?
Toivon kaikille malttia tässä tilanteessa ja uskoa parempaan huomiseen. Toivon, että me kaikki pyrimme huomioimaan toinen toisemme ja tilanteen parhaalla mahdollisella tavalla. Ei vähätellen, ei liioitellen. Tämän kriisin keskellä itsekkyydelle ei ole sijaa.
Näin Mika Kares vastasi keväällä 2021 pandemiatilanteen jatkuttua jo vuoden ajan.