Hyppää pääsisältöön

Viulisti Pekka Kuusisto sai positiivisen koronatuloksen ja sairastaa kotona – Taiteilija koronakeväänä 2020

Viulisti Pekka Kuusisto. Selfie kotona 27.3.2020.
Pekka Kuusisto. Selfie kotona 27. maaliskuuta 2020. Viulisti Pekka Kuusisto. Selfie kotona 27.3.2020. Pekka Kuusisto

Viulisti Pekka Kuusiston vastaus kyselyyn taiteilijoiden poikkeuksellisesta keväästä on pysäyttävä. Hän on sairastanut koronaviruksen aiheuttamaa tautia nyt puolitoista viikkoa, mutta kertoo, että oireet ovat siedettävät ja että taudista huolimatta hän viettää melko tavallista arkea.

Elämme nyt keväällä 2020 aivan poikkeuksellisia aikoja. Maailmaa koettelee koronapandemia, joka on pysäyttänyt täysin myös koko musiikkielämän. Taiteilijat ja yleisö elävät kodeissaan karanteenin kaltaisissa olosuhteissa.

Kysyimme suomalaisilta muusikoilta, säveltäjiltä, esiintyviltä taiteilijoilta ja kapellimestareilta, miten he viettävät tätä poikkeuksellista kevättä, mitä he suosittelevat kuunneltavaksi juuri nyt ja millaisia terveisiä he haluavat lähettää.

Viulisti Pekka Kuusisto vastaa

Missä olet juuri nyt?
Kotona Itä-Uudellamaalla.

Miten koronapandemia on vaikuttanut elämääsi ja arkeesi?
Olen sairastanut koronaviruksen aiheuttamaa tautia puolitoista viikkoa. Sain positiivisen testituloksen eilen, eikä se tullut yllätyksenä. Oireeni ovat siedettävissä rajoissa. Hieman alentuneesta energiatasosta sekä epämääräisestä maailmantuskasta huolimatta vietän melko tavallista, iloista, juhlistamisenkin arvoista arkea.

Miten päiväsi kuluvat?
Karanteenissa oloa lukuunottamatta melko samalla tavalla kuin kotipäivinä keikkamatkojen väleissä aikana ennen koronaepidemiaa. Nyt tosin ehtii purkaa matkalaukun – vaikka pieniin osiin.

Mitä puuhailet silloin kun et vietä aikaa musiikin parissa?
Fundeeraan ehtiessäni kaikenlaista. Esimerkiksi tällä hetkellä tuntuu terveelliseltä ja nöyryyttävältä yrittää piirtää omaan näkymään sitä rajaa missä hätä alkaa olla aitoa eikä vain huolta elintason laskusta.

Oletko löytänyt viime aikoina uusia puolia itsestäsi?
Juu, olen hetki sitten huomannut olevani tosikko.

Sanotaan, että paluuta entiseen maailmaan ei ole. Mitä ajattelet, miten maailma muuttuu pandemian jälkeen? Miten oma elämäsi muuttuu?
Seuraan kansainvälisen musiikkielämän järjestäytymistä suurella mielenkiinnolla. Toistaiseksi on mahdotonta sanoa mitään luotettavaa, mutta uskon monen alamme organisaation vajoavan suohon, ja monen loistavaa työtä tehneen musiikkialan kulissien sankarin saavan monoa. Tällainen on tietysti ahdistavaa, kuten kaikilla muillakin aloilla joihin epidemia iskee.

Laajemmin katsottuna elättelen toivetta siitä että poikkeustilan jälkeen tarpeeksi suuri osa ihmisistä näkisi ihmisjoukkona olemisen jotenkin erilailla kuin aiemmin, ja että tämä uusi näky vaikuttaisi esimerkiksi äänestyskäyttäytymisen ja kaikenlaisen aktivismin kautta siihen miten maailma toimii.

Olen yrittänyt kykyjeni rajoissa elää niin, ettei mikään äkillinen työtilanteen muutos tuhoaisi omaa käsitystäni siitä kuka olen. Ainahan voi murtaa ranteensa ja menettää soittokykynsä, tai ykskaks muuttua ikäväksi tyypiksi sillä seurauksella että työt loppuu (vaikka musiikkimaailma sietääkin ikäviä tyyppejä aivan liian hyvin), tai sitten sitä vain luontevasti joutuu nuoremman ja nokkelamman ylitarjonnan jyräämäksi – ei freelance-muusikon uran tyrehtyminen ole yksin kulkutaudeille varattu isku.

Ja elämä muuttuu päivittäin lukemattomilla tavoilla.

Kun monet joutuvat viettämään nyt paljon aikaa kotonaan, mitä musiikkia suosittelet tähän tilanteeseen?
Tuttavani Magdalena Fronczak pitää hienoa nettisivua nimeltä "Fantastic women composers & where to find them". Siellä kohtaa mielenkiintoisia säveltäjiä Hildegard von Bingenin ajoilta tähän päivään. Sivusto tarjoaa elämäkertatietojen lisäksi Spotify- ja YouTube-linkkejä musiikin kuunteluun.

Ja kun koronaepidemian jälkeinen musiikkielämä pääsee kokoamaan itseään, toivon sen tapahtuvan osittain uudenlaisilla arvoilla, kriisin jälkeisen vapauden tunteen kannattelemana.

Millaiset terveiset haluat lähettää tässä tilanteessa meille kaikille?
Uskokaa asiantuntijoita, ja pysykää kotona.

Taiteilija koronakeväänä 2020

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.