Hän tutkailee tarkasti koivuhalkoja. Hän kääntelee ja vääntelee halkoa toisensa jälkeen. Sitten hän löytää mitat täyttävän ja asettaa sen tottunein ottein hakkuupölkylle.
Julia Kalthoff on yksi Ruotsin eturivin kirveentekijöistä, eikä hän epäröi yhtään, kun ryhtyy loihtimaan yksinkertaisesta koivuhalosta eleganttia, veistettyä kirveenvartta.
Se on likaista, ja se on minusta hauskaa
Seuraava vaihe on asettaa kirveen terä tarkalleen siihen kohtaan halkoa, josta hän haluaa halkaista halon. Hän pitelee kirvestä tukevasti vasemmassa kädessä.
Oikealla hän heilauttaa karkealla puunuijalla voimakkaasti kirveen hamaraa. Bang! Kaksi kertaa vielä, niin halko on halkaistu.
- Tästä tulee hyvä, hän sanoo tarkastellessaan molempia halonpuoliskoja ja jatkaa halkomalla neljäsosan alkuperäisestä halosta.
Mahla juoksee, kun kirves halkoo puuta. Kalthoff käyttää mielellään vastakaadettua puuta. Se on pehmeämpää ja helpompaa työstää, mutta sen sijaan valmiin työn kanssa pitää varoa, ettei se halkea kuivuessaan.
Ihastui taontaan
Kalthoff oli 19-vuotias, kun hän kävi ensimmäisen taontakurssin. Siihen asti hän oli enimmäkseen tehnyt tekstiilikäsitöitä.
- Ajattelin heti, että se on minun juttuni. Töitä tehdään tulen kanssa ja se on likaista, ja se on minusta hauskaa. Siinä on suuri ero tekstiilitöihin, jotka ovat hyvin loogisia. Kankaanpalan voi leikata kahtia ja ommella palat yhteen. Se ei ole kovin mystistä.
- Mutta metallin kanssa ei voi edes ajatella miten tekisi. Teräs kuumennetaan vaikka miten kuumaksi, 1 200-asteiseksi ja muotoillaan se oman kehon avulla joksikin, mikä säilyy tuhansia vuosia, Kalthoff sanoo.
Hän sai paikan kirvespajassa, jossa hän eri syistä sai kantaakseen johtajuuden. Hän hoiti työn niin hyvin, että sai nuorille arvojohtajille myönnettävän Kompassrosen-palkinnon Ruotsin kuninkaalta.
Halusi luoda ihanteellisen vuolukirveen
Julia Kalthoffin kiinnostus vuolemiseen kasvoi ja hän halusi kulkea omia polkujaan. Hän alkoi uurastaa kehitelläkseen oman kirveen, vuolukirveen.
Vuolukirveessä on lyhyempi varsi ja terä on pitempi ja usein hiukan pyöristetty.
- Puuta vuollaan pyöristetyin liikkein. Terä on teroitettu V:n muotoiseksi. Joten kun vuolee, voi ohjata niin, että saa pois juuri sen osan, jonka haluaa, Julia Kalthoff selittää.
Työ kirveenvarren kanssa jatkuu, ja Julia työstää nelikulmion iskemällä pois sydänpuuta ja kuorta. Sydänpuu halkeaa helposti, ja siksi hän haluaa käyttää pintapuuta.
Metallitohtori auttoi hänet oikealle tielle
Kun Julia Kalthoff on tuotekehitellyt vuolukirvestään, se on tapahtunut niin tieteellisesti kuin käsityössä on mahdollista.
Hän on muun muassa työskennellyt Beth Moenin kanssa, joka on yksi Norjan taitavimmista käsityöläisistä, selvittääkseen, millainen hyvän kirveenvarren pitää olla. Moen on saanut kokeilla monia prototyyppejä ja arvioida, ja Julia on tehnyt muutoksia.
Täydellisen kirveenterän luomisprosessi on ollut yhtä hidas ja perusteellinen. On pyrittävä luomaan hyvin pureva mutta samalla tarpeeksi kova teräs, että se säilyttää terävyytensä.
Siinä hän on käyttänyt apuna norjalaista metallurgian tohtoria Fredrik Haakonsenia, joka on antanut hänelle ehdotuksia kokeiltavista teräksistä. Ja Julia on kokeillut niitä.
- Olen esimerkiksi kokeillut iskeä 100 kertaa kuivaan kuusenoksaan ja tutkinut sen jälkeen kirvestä mikroskoopilla, Kalthoff kertoo prosessista.
Paljon käsityötä tekevä vaatii hyvän työvälineen.
- Motivaationi on, että pidän niin paljon vuolemisesta, että haluan monien muidenkin pitävän siitä. Silloin heillä täytyy olla todella hyvä kirves.
Joskus kuusesta tehty varsi on paikallaan
Julia jatkaa varren esiin iskemistä. Lastukasa lattialla kasvaa, ja puunsäleitä lentää joka suuntaan.
Kun hän on tyytyväinen muotoon, hän ottaa esiin puukon ja vuolee varovasti pois kirveen iskujen jäljet. Viidessätoista minuutissa hänellä on uusi varsi kädessään.
- Pienen vuolukirveen kaltaisen työkalun varren ei tarvitse olla niin täydellinen. Se ei joudu sellaiseen paineeseen, että se voisi mennä rikki.
Oksa ei haittaa, ja voi leikitellä muillakin puulaaduilla kuin saarnella, joka on tavallisin.
Kuusi on pehmeä ja vaimentaa iskua, ja pihlajan tai kirsikkapuun voi valita esteettisyyssyistä. Kirveellä on sijansa myös tulevaisuudessa.
- Uskon, että ihmiset käyttävät kirvestä yhä enemmän. Ihmiset kaipaavat jotain todellista, kosketusta puuhun ja läsnäoloa ihan toisella tavalla.
