Hyppää pääsisältöön

Ilari Kailan sävelistö soi notkeasti laatumuusikoiden käsissä

Ilari Kaila (s. 1978) siirtyi vuosituhannen alussa avoimempaa musiikillista ilmapiiriä etsiessään ensin New Yorkiin ja sittemmin Hongkongiin. Nyt Yhdysvalloissa toteutettu ja sikäläisen levy-yhtiön julkaisema profiiliäänite esittelee kuusi kamarimusiikkiteosta, joista vanhin löytyy vuosituhannen alusta ja uusin muutaman vuoden takaa.

kaila äänitteen kansi
kaila äänitteen kansi Ilari Kaila

Jousikvartetille kirjoitettu Wisteria sekä moneen kertaan esitetty ja aiemminkin taltioitu Kellojen kumarrus edustavat äänitteellä Kailan varhaisempaa tuotantoa. Mitään dramaattista tyylillistä eroa ei varhaisen ja uudemman tuotannon ole. Silti ilmiselvää oman ilmaisun selkeytymistä ja kiteytymistä on vuosien varrella tapahtunut.

Uudemmissa teoksissa on omanlaistaan kirkkautta ja rauhallista varmuutta. Erityisesti edukseen kuulostuvat moneen suuntaan kääntyilevät teokset Cameo ja Hum and Drum. Kevyesti kuulostuvien lempeiden resonanssien alle kätkeytyy tarkkaa harmonista suunnittelua ja prosessimaisuutta. Levollinen haahuilu ja joutilaisuus kääntyvät nopeasti jäntevään rytmiseen draiviin. Kaila onkin omimmillaan nopealiikkeisen rytmisen leikittelyn ja siitä yltyvän rytmijuntan kanssa. Takominen voi äityä paikoin voimakkaaksi, mutta resonanssihakuisuutensa johdosta harmoninen pinta pysyy hallittuna ja kutsuvana.

Etevät muusikot, pianisti Adrienne Kim, huilisti Isabelle Lepanto Gleicher sekä Aizuri-kvartetin jäsenet (Miho Saegusa and Ariana Kim, viulut, Ayane Kozasa, alttoviulu, Karen Ouzounian, sello) tekevät huoliteltua jälkeä.

Ilari Kaila. The Bells Bow Down. Adrienne Kim, piano, Isabelle Lepanto Gleicher, huilu, Aizuri-kvartetti. (Innova Recordings, 1036)

Kuuntele Uudet levyt 31.3.2020, toimittajana Aki Yli-Salomäki.

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.