Hyppää pääsisältöön

Woody Allen – pedofiilisaatana vai syytön mies?

Woody Allen, kaksi puolta hänestä
Woody Allen, kaksi puolta hänestä Kuva: Antti Ollikainen/Yle KulttuuriCocktail

Ohjaaja Woody Allenin muistelmateos ilmestyi vastikään kohujen saattelemana. Kirjan julkaisua ja ylipäänsä Allenin nykyisiä tekemisiä varjostaa vuosikymmeniä vanha pedofiliaepäily. Koska tekoa ei ole pystytty todistamaan, julkisuuteen on jäänyt elämään kaksi tulkintaa. Ensimmäisen mukaan Allen on syyllinen ja toisen mukaan syytön. Kumpikin näistä vaihtoehdoista on todisteiden puuttuessa yhtä mahdollisia, mutta kokonaistarkastelussa Allenia pidetään enemmän syyllisenä. Kulttuuritoimittaja Jesse Raatikainen käy kirjoituksessaan läpi julkisuudessa vähemmän esillä olleen version, jonka mukaan Allen olisi syytön.

Neljästi Oscarilla palkittu ohjaaja ja käsikirjoittaja Woody Allen, 84, sai vastikään valmiiksi 49. elokuvansa, Rifkin’s Festivalin. Poikkeuksellisen tuottelias elokuvantekijä on tehnyt melkein joka vuosi uuden elokuvan esikoiselokuvansa Ota rahat ja juokse (1969) jälkeen.

Viime vuosikymmeninä Alleniin liittyvä uutisointi on ollut hyvin kielteistä. Hänen elokuvahankkeitaan vastustetaan lähes 30 vuoden takaisen kohun takia. Allenia pidetään julkisuudessa syyllisenä 7-vuotiaan adoptiotyttärensä seksuaaliseen ahdisteluun, vaikka häntä vastaan ei koskaan pystytty nostamaan syytteitä.

Allenia epäilevien mielestä häntä ei tuomittu, koska seksuaalista ahdistelua on hankala todistaa. Tapaus jäi ilman ratkaisua, minkä seurauksena on jäänyt elämään kaksi ristiriitaista totuutta. Kummallekaan ei löydy todisteita.

Olen seurannut Allen-kirjoittelua mediassa ja sosiaalisessa mediassa vuosia. Havaintoni mukaan Allenin tapauksessa sekoitetaan kaksi kohua keskenään. Syyte adoptiotyttären seksuaalisesta ahdistelusta on eri asia kuin tähän päivään jatkunut avioliitto entisen naisystävän adoptiotyttären kanssa.

Mielestäni Woody Allen on leimattu pedofiiliksi liian heppoisin perustein. Pyrin seuraavassa käymään läpi vaihtoehdon, joka on jäänyt mediassa vähemmälle huomiolle.

Kolme tähteä. Välike.
Kolme tähteä. Välike. KulttuuriCocktail

Viime viikkoina Allen on taas ollut otsikoissa. Tällä kertaa Apropos of Nothing -nimisen muistelmateoksensa takia. Siihenkin liittyy kohu.

Olisi liioittelua kutsua Allenin muistelmia kustantamojen Graalin maljaksi, mutta kaltaiselleni fanille Apropos of Nothing on vähintään yhtä merkittävä tapaus kuin Jeesuksen sandaalit uskovaiselle.

Hachette Book Groupin piti alun perin julkaista teos huhtikuussa. Muutama päivä julkistuksen jälkeen kustantaja kuitenkin perääntyi kirjan julkaisusta ja palautti tekijänoikeudet takaisin Allenille.

Perumisen aiheutti Allenin poika Ronan Farrow, joka pöyristyi julkaisupäätöksestä ja kirjoitti siitä paheksuvasti Twitterissä. Farrow piti kustantamon toimintaa ”epäammattimaisena”, koska häntä tai hänen siskoaan Dylan Farrow’ta ei ollut informoitu kirjan julkaisusta tai sen yksityiskohdista.

Pian tämän jälkeen 75 Hachetten työntekijää käveli protestina ulos työpaikaltaan.

Hachetten tytäryhtiö julkaisi viime vuonna Ronan Farrow’n kirjan Catch and Kill. Se kertoo, miten seksuaalista ahdistelua harjoittavat valtaapitävät miehet onnistuvat pakoilemaan vastuuta. Farrow on ansioitunut toimittaja, jonka artikkelisarja The New Yorkerissa paljasti useita seksuaalirikoksia, kuten Harvey Weinsteinin tapauksen.

Maanantaina (maaliskuun 23. päivä) ilman minkäänlaista ennakkoilmoitusta kustantamo Arcade Publishing julkaisi Allenin kirjan Yhdysvalloissa. Julkaisu oli todellinen yllätys, sillä oli kulunut vain reilu kaksi viikkoa siitä, kun alkuperäinen kustantaja oli luopunut kirjasta.

Allenin 400-sivuisessa kirjassa käydään kustantajan mukaan läpi ohjaajan laajan elokuvauran lisäksi hänen yksityiselämäänsä, joka on poikkeuksellisen mielenkiintoinen. Ja sekavampi kuin sote-luonnos.

Mia Farrow'n adoptiotytär vihasi aluksi Allenia – sitten suhde muuttui

Vuodesta 1980 Allen seurusteli näyttelijä Mia Farrow’n kanssa, yhteensä kaksitoista vuotta. Tuona aikana Farrow näytteli kolmessatoista Allenin elokuvassa. Heidän suhteensa alkaessa Farrow’lla oli seitsemän lasta (kolme biologista, neljä adoptoitua) entisen aviomiehensä André Previnin kanssa. Yksi adoptoiduista lapsista on Soon-Yi Previn, Allenin nykyinen vaimo.

Vuonna 1985 Farrow adoptoi kahdeksannen lapsensa, Dylanin, koska ei onnistunut saamaan Allenin kanssa biologista lasta. Kaksi vuotta myöhemmin Farrow’lle ja Allenille syntyi kuitenkin yhteinen lapsi, Satchel (nykyisin Ronan) Farrow.

90-luvun alussa Allen halusi olla virallisesti Dylanin adoptioisä. Hän adoptoi Dylanin ja Mia Farrow’n seitsemännen adoptiolapsen, Moseksen, vuonna 1991.

Allenin vaimon, Soon-Yin mukaan ohjaaja ei juurikaan ollut tekemisissä hänen tai Farrow’n muiden viiden lapsen kanssa heidän lapsuudessaan. Farrow’n perhe ja Allen asuivat eri osoitteissa koko suhteen ajan. Harvinaisessa haastattelussaan New York Magazinelle Soon-Yi kertoo, että hän alun perin vihasi äitinsä uutta miesystävää:

– Woody ei ollut kiinnostunut tapaamaan meitä lapsia. Ja tunne oli molemminpuolinen. Vihasin häntä, koska hän seurusteli äitini kanssa. En ymmärtänyt miten kukaan voisi olla niin ilkeän ja häijyn ihmisen [Mia Farrow’n] kanssa. Ajattelin hänen olevan samanlainen.

Haastattelussa Soon-Yi sanoo, ettei hänellä ole lämpimiä muistoja lapsuudestaan tai äidistään. Soon-Yin mukaan Farrow uhkaili lähettävänsä hänet mielisairaalaan. Farrow myös paiskoi tavaroita Soon-Yin päälle, kun tämän englannin kielen opinnot takkusivat. Haastattelussa Soon-Yi kertoo, että Farrow olisi lyönyt häntä avokämmenellä kasvoille.

Soon-Yin haastattelua ei sovi vähätellä, mutta toki se herättää kysymyksen hänen motiiveistaan. On mahdollista, että hän haluaa puhdistaa miehensä maineen, eikä Soon-Yin väitteitä pysty todistamaan.

Hän muistaa, kuinka Allen oli kerran kehottanut Farrow’ta hankkimaan liian ujolle ja sulkeutuneelle Soon-Yille terapeutin. Se sai hänet vihaamaan Allenia entistä enemmän.

– Näytät aina siltä, kuin hyökkäisit kaapista veitsen kanssa takaapäin kimppuuni, Soon-Yi muistaa Allenin sanoneen hänelle.

Parikymppisenä Soon-Yi sai urheiluvamman, jonka takia hän joutui kävelemään kainalosauvoilla. Allen tarjoutui viemään häntä aamuisin kouluun. Soon-Yin mukaan he alkoivat tuolloin lähentyä.

Soon-Yi kertoo haastattelussa, kuinka he alkoivat käydä yhdessä vapaa-ajalla myös koripallopeleissä. Soon-Yin mukaan idea tuli äidiltä, koska Allenilla ei ollut peleihin seuraa ja Soon-Yin sisäänpäinkääntyneisyys huolestutti häntä.

Suhteen alkaessa Allen oli 56 ja Soon-Yi 21 vuotta. Soon-Yi muistelee, kuinka he katsoivat yhdessä Allenin lempiohjaajan Ingmar Bergmanin Seitsemättä sinettiä. Elokuvan jälkeen he keskustelivat ja Allen suuteli Soon-Yia. Oli joulukuu 1991.

Allen on “saatanallisen paha”

Seuraavana vuonna Farrow löysi Allenin kotoa Soon-Yin alastonkuvia. Soon-Yin mukaan Farrow heitti hänet tämän jälkeen ulos kodistaan.

Allenin sisko Letty Aronson kertoo saaneensa puhelun Mia Farrow’lta tapahtuman aikoihin. Hän oli ilmoittanut vievänsä Allenilta Dylanin, koska Allen vei häneltä Soon-Yin. Aronson sanoi, että Dylan rakastaa Woodya ja että lapsella täytyy olla isä. ”En välitä”, Farrow oli Aronsonin mukaan sanonut.

Farrow soitti myös perheen psykologille Susan Coatesille, jolle kertoi Allenin olevan “saatanallinen ja paha” ja löytävänsä keinon pysäyttää hänet.

Tässä vaiheessa lisättäköön, että Farrow sanoo olleensa huolissaan Allenin läheisestä suhteesta Dylaniin jo vuosien 1987–88 välillä. Hänen mukaansa Allen huomioi lasta liikaa, eikä antanut tälle tilaa hengittää.

Farrow kertoo, että Allen luki Dylanille iltasatuja alushoususillaan ja antoi pari-kolmevuotiaan lapsen imeä peukaloaan. Farrow’ta epäilytti myös, kuinka Allen saattoi istua Dylanin sängyllä ja odottaa lapsen heräämistä.

Muutamaa vuotta myöhemmin Farrow muutti testamenttiaan niin, että hänen kuolemansa sattuessa Allenista tulisi Dylanin, Ronanin ja Moseksen huoltaja.

Kun Allen adoptoi Dylanin ja Moseksen virallisesti vuonna 1991, Farrow oli puoltanut adoptiota virkamiehille, kehuen Allenia “rakastavaksi, huolehtivaiseksi ja tarkkaavaiseksi vanhemmaksi Dylanille, joka vain hyötyy saadessaan hänestä adoptioisän”. Seuraavana vuonna kaikki kääntyi päälaelleen.

Allenin ja Soon-Yin salasuhteen paljastumisen jälkeen Allen tapasi lapsiaan harvemmin. Kahdeksan kuukautta myöhemmin Allen meni tapaamaan lapsia Farrow’n kotiin. Farrow ei itse ollut paikalla, mutta talossa oli kaksi lastenhoitajaa, ranskanopettaja ja erään toisen perheen lapset. Allen ja Farrow olivat keskustelleet elatusmaksuista, ja parin päivän päästä sopimus oli määrä allekirjoittaa.

Farrow’n ja Allenin adoptiolapsi Moses Farrow kertoo nyt aikuisena blogissaan muistavansa, kuinka hänen äitinsä oli käskenyt lapsia pitämään Allenia silmällä sinä päivänä. Moses, tapahtumahetkellä 14-vuotias, ei muista Allenin poistuneen huoneesta koko päivänä Dylanin kanssa.

Farrow väittää Dylanin kuitenkin kertoneen, että Allen vei hänet ullakkotilaan ja kosketti häntä ”yksityisestä paikasta”. Allen oli Farrow’n väitteen mukaan luvannut 7-vuotiaalle Dylanille roolin elokuvastaan ja vievänsä hänet Pariisiin, jos Dylan pysyisi liikkumatta. Dylan oli Farrow’n mukaan sanonut Allenille: “Se sattuu. Olen vasta pieni lapsi.”

Farrow vei lapsensa lääkärille samana päivänä, mutta Dylan ei maininnut käynnillä mitään sopimattomasta koskettelusta. Myöhemmin Farrow kuvasi videon, jossa hän kysyi Dylanilta tapahtumista. Farrow on sanonut jälkikäteen, että video kuvattiin todisteeksi. Muutaman kuukauden päästä irtisanoutuneen lastenvahdin todistuksen mukaan Dylanin videota kuvattiin ainakin kaksi päivää.

Videon kuvaamisen jälkeen Farrow palasi lastenlääkärin vastaanotolle, jolloin Dylan kertoi koskettelusta. Lääkäri ei löytänyt Dylanin kehosta näkyviä merkkejä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mutta teki lastensuojeluilmoituksen, kuten laki vaati.

Talossa ollut toinen lastenvahti kertoi myös nähneensä tilanteen, jossa Allen oli polvillaan Dylanin edessä ja pitäneen päätään tämän sylissä, samalla kun muut lapset katselivat televisiota. Moseksen mukaan tällaista ei koskaan tapahtunut huoneessa, joka oli täynnä muita henkilöitä.

Oikeusjuttu

Allen sanoo, että hän olisi voinut ahdistella Dylania koska tahansa. Miksi ihmeessä hän olisi ajanut Farrow’n kotiin “vihollisten keskelle” ja päättänyt aloittaa lasten ahdistelun kesken huoltajuuskiistan.

Connecticutin osavaltion valtuutettu asiamies ryhtyi tutkimaan ahdisteluväitteitä. Samalla Allen haki oikeuden kautta Dylanin, Ronanin ja Moseksen yksinhuoltajuutta.

Allenin lakimiehen mukaan Farrow tarjosi mahdollisuutta unohtaa syytteet, jos Allen olisi maksanut viisi miljoonaa dollaria. Allen piti tätä kiristyksenä eikä suostunut maksamaan. Farrow’n lakimies sanoo, ettei tarjonnut sovittelua.

Allen läpäisi valheenpaljastuskokeen, mutta Connecticutin osavaltiossa valheenpaljastusta ei noteerata todisteena. Lasten hyväksikäyttöön erikoistuneet tutkijat Yale–New Hampshiren sairaalasta totesivat, että Dylan ei todennäköisesti ole kokenut seksuaalista häirintää.

Perheen psykologi Coates kertoi oikeudelle, että ei pidä Allenin käytöstä Dylania kohtaan seksuaalisena, mutta epäasiallisen voimakkaana.

Hän oli myöhemmin neuvonut, ettei Allenin sovi antaa lapselle liikaa huomiota.

– Herra Allen keskittyi Dylaniin, koska hänestä neiti Farrow suhtautui pakkomielteisesti Ronaniin, Coates todisti oikeudessa.

Connecticutin asiamies ei nostanut syytteitä Allenia vastaan Dylanin seksuaalisesta ahdistelusta, koska näyttöä ei ollut.

Lasten hyvinvointiin perehtyneet New Yorkin osavaltion tutkijat saivat myöhemmin valmiiksi oman selvityksensä. Senkään mukaan uskottavaa todistusta Dylaniin kohdistuneesta hyväksikäytöstä ei ollut.

Lopulta huoltajuuskiistaa käsitellyt tuomari kritisoi Allenia vanhempana, mutta totesi, että hänen mielestään Allenia ei pystyttäisi syyttämään seksuaalisesta ahdistelusta. Tästä huolimatta Allenilta hylättiin hakemansa lasten yksinhuoltajuus ja häneltä vietiin oikeus tavata Dylania toistaiseksi.

Moseksen versio

Nykyään perheterapeuttina työskentelevä Moses Farrow (Mia Farrow’n seitsemäs lapsi, jonka Allen adoptoi vuonna 1991) ei usko Allenin syyllisyyteen. Soon-Yin lailla myös Moseksella on synkkiä muistoja Farrow’sta äitinä. Hän ei ole enää väleissä äitinsä, Dylanin tai Ronanin kanssa.

Moses elää poissa julkisuudesta, mutta julkaisi kaksi vuotta sitten blogikirjoituksen, koska kokee Allenin saaneen osakseen vääryyttä.

Hänen mukaansa isänsä ja Soon-Yin suhteen tultua ilmi Mia Farrow oli mustamaalannut heitä lapsille kuukausia. Kuinka ”paha” ja millainen ”hirviö” Allen on, tai kuinka Soon-Yi on ”kuollut meille”. Hänen mukaansa 4-vuotias Ronan oli oppinut jopa sanomaan lapsenvahdille ”siskon nussivan isääni”.

Moses kertoo, miten Mia Farrow kohteli perheen muita adoptiolapsia. Hänen mukaansa Farrow esimerkiksi sulki alaraajoista halvaantuneen Thaddeuksen yöksi ulkovajaan, rangaistukseksi pienestä rikkeestä. Joskus hän lukitsi lapsia myös kaappiin. Mia Farrow on itse kieltänyt syytökset.

Moses kirjoittaa myös äitinsä lyöneen häntä useasti ja pakottaneen hänet kerran riisumaan itsensä alasti muiden sisarusten nähtäväksi. Hänen mukaansa Farrow aivopesi lapsiaan taipumaan oman mielensä mukaisiksi sekä painosti myöhemmin irtisanoutunutta lastenhoitajaansa tukemaan syytteitä Allenia vastaan.

Moses avautui lapsuudestaan ensimmäisen kerran julkisuudessa vuonna 2014. Hänen siskonsa, Allenia hyväksikäytöstä syyttänyt Dylan, kutsui väitteitä ”petokseksi” ja ohitti veljensä kokemukset merkityksettöminä.

Moses ihmettelee blogissa, että reaktio “tuli naiselta, joka pitää itseään hyväksikäytön uhrien puolestapuhujana”. Tosin Moseksenkaan sanoja ei pystytä todistamaan. Se tekee tästä koko vyyhdistä erittäin vaikean tulkita ja arvioida.

Erikoista on myös se, että lehtitietojen mukaan Mia Farrow on hyvissä väleissä 13-vuotiaan raiskauksesta tuomitun ohjaajan, Roman Polanskin kanssa. Farrow on puolustanut vanhaa ystäväänsä oikeudessa vuonna 2005, ja tuoreessa haastattelussa hän muistelee Polanskia edelleen hyvällä.

Tämä on vähintäänkin ristiriitaista käytöstä ihmiseltä, joka väittää oman lapsensa olleen seksuaalisen hyväksikäytön uhri. On myös vaikeaa ymmärtää, miksi hän suositti adoptiota tai ylipäätään jäi Allenin kanssa suhteeseen, jos epäili tämän olevan seksuaalisesti kiinnostunut omasta lapsestaan.

Farrow on tosin myöntänyt, että suhde Alleniin ei ollut mustavalkoinen. Kuten kaikissa suhteissa, 12-vuoteen mahtuu myös iloisia ja hyviä muistoja.

Sensuuri – 2020-luvun kirjarovio?

Ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Tämä ei näytä tosin koskevan Woody Allenia.

Allenia ei pystytty toteamaan syylliseksi 30 vuotta sitten, eikä myöhemminkään. Miksi häntä silti kohdellaan kuin syyllistä?

Greta Gerwig ja moni eturivin näyttelijä näyttää edelleen uskovan Farrow’n kertomusta. Monet ovat pyytäneet anteeksi esiintymistään Allenin elokuvissa, ja lahjoittaneet jopa palkkionsa jälkikäteen hyväntekeväisyyteen.

Moses Farrow uskoo, että monet näyttelijät ovat asettuneet Allenia vastaan, koska haluavat olla #metoo:n aloittamassa kansanliikkeessä ”oikealla puolella historiaa”. Samalla hän kysyy, miksei kukaan muu ole koskaan syyttänyt Allenia mistään.

Myös osa katsojista on päättänyt boikotoida hänen taidettaan. Tietysti niin saa tehdä, jos siltä tuntuu – kukaan ei pakota katsomaan Annie Hallia tai Manhattania, vaikka vahvasti suosittelenkin. Allenin sananvapautta sen sijaan tulee puolustaa, oli hän syytön tai syyllinen.

Syytän sananvapauden puolesta taistelevaa toimittaja Ronan Farrow’ta kaksinaismoralistiksi. Kommentillaan hän yritti estää Allenin muistelmien julkaisun. Muistelmissaan Allen voi puolustautua uudelleen. Sen sijaan Mia Farrow sai kuitenkin mahdollisuuden kertoa omassa muistelmateoksessaan Helmikuun perhonen (WSOY, 1997) Dylanin kokemasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Kirjailija Stephen King kertoi kokeneensa olonsa hyvin epämukavaksi Hachette-kustantamon ratkaisun jälkeen.

– Kyse ei ole hänestä [Allenista]. En välitä pätkääkään herra Allenista. Minua huolestuttaa se, kuka vaiennetaan seuraavaksi”, King kirjoittaa Twitterissä.

Kirjailijajärjestö PEN American toimitusjohtaja Suzanne Nossel julkaisi Allenin muistelmiin liittyen – siinä vaiheessa, kun niitä ei ollut vielä julkaistu – virallisen lausunnon, jossa tuomitsee kustantajan päätöksen:

– Jos lopputuloksena on kirjan katoaminen sen ansioista huolimatta, estetään lukijoilta mahdollisuus lukea ja muodostaa omat mielipiteensä. Sananvapauden, sekä kirjojen ja ajatusten laajan saatavuuden puolustajina, toivomme kiihkeästi, että tämä ei saa kustantajia välttämään käsikirjoituksia, joita julkaisijat pitävät arvokkaina, mutta jotka käsittelevät ihmisiä tai ovat ihmisiltä, joita voidaan pitää halveksittavina.”

Sensuurin vastaisen Index of Censorshipin entinen päätoimittaja Jo Glanville kirjoittaa The Guardianin kolumnissaan, kuinka huolestuttava kustantajan päätös kirjailijoille ja lukijoille on.

– Olen aina peloissani, kun joukko, vaikka kuinka pieni ja lukenut tahansa, käyttää valtaa ilman vastuuta, prosessia tai oikeussuojaa. Se kauhistuttaa minua paljon enemmän kuin Woody Allenin omaelämäkerran päätyminen kirjakauppoihin, Glanville kirjoittaa.

Entä jos sittenkin...

On tietysti mahdollista, että alushoususillaan iltasadun lukeminen ja aamuisin sängynlaidalla istuminen ei ollutkaan vain rakastavan isän huolenpitoa.

Mitä tapahtuisi, jos Allen todettaisiinkin syylliseksi? Hän joutuisi pakkoeläkkeelle, koska luultavasti viimeisetkin yhteistyökumppanit kaikkoaisivat. Allen todennäköisesti erotettaisiin Oscar-akatemiasta, kuten Roman Polanski ja Harvey Weinstein.

Vanhat työt eivät kuitenkaan katoaisi. En usko, että niistä parhaat, kuten Annie Hall, Sisäkuvia, Kairon purppuraruusu, Hannah ja sisaret tai Match Point, joutuisivat pannaan.

On harvinaista, että ohjaaja myös näyttelee omassa elokuvassaan. Puistattavan ihmisen ohjaama elokuva voi olla helpompi sulattaa, kun katsoja ei varsinaisesti näe henkilöä, johon inho personoituu.

Allen näyttelee suuressa osassa omia elokuviaan. Näiden elokuvien katsominen saattaa olla hankalampaa, jos katsoja on taipuvainen uskomaan pedofiliasyytökset.

Pitäisinkö edelleen suurta osaa hänen elokuvistaan nerokkaina ja ihailtavina, jos Allen osoittautuisi todistettavasti pedofiiliksi? Luultavasti pitäisin. Elokuvien sisältö ei muutu miksikään, ja ne merkitsevät minulle paljon.

Jos tuntisin asianosaiset, tapahtuma saattaisi olla liian lähellä, enkä saisi tarvittavaa etäisyyttä teoksiin. Toisaalta, jos en pitäisi taiteilijasta, jota syytetään, todennäköisesti suhtautumiseni hänen tuotantoonsa olisi nuivempaa.

Tällä hetkellä olen kallistunut ajattelemaan, että taide ja taiteilija pitäisi pyrkiä erottamaan toisistaan. Toisaalta taidetta voi silti tarkastella taiteilijan oman persoonan kautta, mikä saattaa tuoda teokseen uusia näkökulmia. Ja koska taide on henkilökohtaista, jokainen taideteos kertoo myös tekijästään.

Taiteilijat kuvaavat usein valmiita taideteoksiaan lapsina, jotka lähtevät maailmalle elämään omaa elämäänsä. Pidän tästä ajatuksesta. Lapsi ei ole vastuussa vanhempiensa teoista. Minulla ei ole moraalista ongelmaa kuunnella Wagnerin oopperoita tai lukea Kärpästen herraa.

Jotkut taiteenhistorian merkkiteokset ovat osoittaneet, että yleisön kielteiset tunteet lopulta unohtuvat. Taideteos saattaa säilyä merkittävänä vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja. Onko yksi ihmiskohtalo historian saatossa tärkeämpi kuin taideteos, joka parhaassa tapauksessa tuo iloa ja toivoa, sekä ymmärrystä maailmasta tuhansille, jopa miljoonille?

Epilogi

Apropos of Nothing on nyt julkaistu Yhdysvalloissa. Mahdollisen suomenkielisen painoksen julkaisusta ei ole tietoa.

Lehtitiedot vahvistavat, että Allen vastaa kirjassaan häntä vastaan kohdistettuihin syytöksiin. Allen sanoo, että hän hullaantui Dylaniin jo vauvana – ja ottaisi hänet avosylin vastaan, jos tämä haluaisi taas olla yhteydessä isäänsä.

– Yksi elämäni surullisimmista asioista on se, että minulta riistettiin vuodet kasvattaa Dylania. Voin vain uneksia siitä, kuinka esittelen hänelle Manhattanin, Pariisin ja Rooman riemuja, Allen kirjoittaa.

Allenin mukaan lapset ja lastenvahdit olivat koko ajan läsnä huoneessa, jossa hänen väitetään laittaneen päänsä Dylanin syliin. Allen kirjoittaa:

– Minulle ei ollut istumapaikkaa, joten istuin lattialla ja saatoin nojata sohvaan ja Dylanin syliin hetkeksi. En varmasti tehnyt hänelle mitään sopimatonta.

Median mukaan Allen on kirjoittanut kirjan jälkipuheeseen myös oman näkemyksensä Hachette-kohusta. Hän sanoo, että kustantaja lupasi julkaista kirjan siitä huolimatta, että hän on “toksinen hylkiö” ja “uhka yhteiskunnalle”.

– Kun todellinen vastatuli alkoi, he arvioivat asemansa uudelleen -- ja dumppasivat kirjan, Allen sanoo.

Hän vastaa myös kysymykseen, oliko suhde Soon-Yin kanssa kaikkien kohujen ja vastoinkäymisten arvoista. Allen sanoo, ettei hän kadu mitään ja että tekisi kaiken uudelleen silmääkään räpäyttämättä.

Jesse Raatikainen

Kommentit