Hyppää pääsisältöön

Älä myrkytä pölyttäjiä hengiltä – luonto hoitaa puutarhan pikkutuholaiset

Mehiläisellä on kaasunaamari - ympärillä leijuu myrkyllistä savua
Torjunta-aineet myrkyttävät myös hyödylliset pörriäiset. Mehiläisellä on kaasunaamari - ympärillä leijuu myrkyllistä savua Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen tarhamehiläinen

Mikä onkaan ihanampaa kuin kesä ja kukkaset, mutta onko kotipuutarhurin pakko kestää ärsyttäviä kirvoja ja kaikenmaailman pörriäisiä? Kemialliset torjunta-aineet ovat helppo ratkaisu, mutta samalla karhunpalvelus pihan hyödyllisille pölyttäjille. Ne eivät kestä myrkkyjä, ja ovat koko maailmassa muutenkin hätää kärsimässä. Meidän ihmisten on autettava niitä – esimerkiksi antamalla luonnon torjua tuholaiset ihan itse.

Jos panostat puutarhanhoidossa kemiaan, mieti vielä, ennen kuin lähdet ruiskuttamaan kasveja. Pölyttäjän tehtävää hoitavat pörriäiset ovat nimittäin suojelun tarpeessa. Hyönteisten määrä on maailmassa vähentynyt dramaattisesti, ja Suomenkin tärkeimmistä pölyttäjistä lähes joka viides on nykyään uhanalainen. Tämä artikkeli on osa Pelasta pörriäinen -kampanjaa.

Harva haluaa karkottaa päiväperhosia kukkasten kimpusta, mutta jos pihakasvit kyllästetään torjunta-aineilla, perhosten lisäksi kaikkoavat myös mehiläiset, kimalaiset ja kukkakärpäset – elintärkeät pölyttäjät. Ilman pölyttäjiä ei saada esimerkiksi omenasatoa, ja monien kasvien lisääntyminen vaikeutuu.

Sitä paitsi monet hyönteiset, ne ärsyttävimmätkin ötökät, ovat usein jonkin toisen eläimen ravintoa. Esimerkiksi sinitiainen suorastaan rakastaa kirvoja ja erilaisia toukkia – ja hoitaa näin puolestamme puutarhaa.

Maailmalla monet tutut lintulajit kuten räystäs- ja haarapääskyt ovat hätää kärsimässä, koska niille ei riitä tarpeeksi hyönteisravintoa. Tästä on kiittäminen ympäristön rakentamista, tehoviljelyä sekä tuholaismyrkkyjä.

Tappaa talossa ja puutarhassa – pahimmassa tapauksessa sukupuuttoon

Hyvä nyrkkisääntö kotipihan tuholaistorjunnassa on se, että luontoon ei päästetä aineita, jotka eivät ole sieltä peräisin. Toisin sanoen: sisätiloihin tarkoitetut aineet käytetään vain sisätiloissa.

Se, että pullot ja putelit ovat peräisin keittiönkaapeista, ei vielä tee niistä vaarattomia. Vaikka monet puutarhaniksit suosivat mäntysuopaa, etikkaa tai suolaa, eikä niitä sellaisenaan mielletä myrkyiksi, ne voivat kuitenkin toimia myrkyllisten aineiden tavoin. Pitoisuus ratkaisee.

Tiedämme historiasta, että torjunta-aineiden haitalliset ympäristövaikutukset voivat ilmetä vasta vuosikymmenten kuluttua. 1900-luvulla yleisesti käytetty DDT on tästä hyvä esimerkki. Tämän tehokkaan hyönteismyrkyn haitat kävivät ilmi vasta 1960-luvulla: sen havaittiin rikastuvan ravintoketjussa, vaikeuttavan lintujen lisääntymistä, ja sen epäiltiin myös altistavan syövälle.

2000-luvulla maailmalla on herätty mehiläiskatoon, jonka yhtenä merkittävänä syynä pidetään maataloudessa käytettäviä neonikotinoidipitoisia torjunta-aineita. Niiden on todettu haittaavan muun muassa pölyttäjien ja lintujen suunnistamista.

Vaikka tavallisen kotipuutarhurin suihkepullossa ei ole yhtä tymäkkää tavaraa, silti vaikutukset ovat usein omaa tonttia isommat. Kun naapuri tekee omenapuihinsa kevätruiskutuksen, se vähentää myös lähipihojen pörriäiskantoja.

Syöjälle löytyy aina syöjiä

Puutarha selviää useimmiten oikein hyvin ilman pölyttäjille vahingollisia torjunta-aineita – luonnosta löytyy nimittäin apua ihan omasta takaa.

Tuholaistorjunnassa on paljolti kyse ennakoinnista. Oikea kastelu, vuoroviljely sekä erilaiset karkote- ja houkuttelukasvit auttavat usein pitämään kutsumattomat ötökkävieraat loitolla.

Kyse on myös hermojen hallinnasta. Ajatellaan vaikkapa kirvoja, jotka tekevät puutarhassa ikävää jälkeä imemällä kasvista solunesteitä, ulostamalla lehdet tahmaisiksi ja näivettämällä ne kuivankäppyräisiksi. Vähemmästäkin käy kotipuutarhurin käsi kohti torjunta-ainepulloa.

Luonto on kuitenkin himpun verran kärsivällisempi kuin ihminen, sillä vaikka näyttäisi siltä, että kirvat olisivat saaneet puutarhassa ylivallan, todellisuudessa tasapainottava toiminta on jo käynnissä. Et vain ehkä heti huomaa sitä.

Porukkaan soluttautuu ennemmin tai myöhemmin kukkakärpästen ja leppäkerttujen toukkia. Ne ovat ahmattien aatelia, jotka popsivat kirvoja hyvällä ruokahalulla. Useat hyönteiset syövät kirvoja, ja jo aiemmin mainittujen sinitiaisten lisäksi kirvoilla herkuttelevat monet muutkin pikkulinnut.

Välillä tarvitaan toki kättä pidempää – kuten esimerkiksi puutarhaletkua, josta voi suhauttaa kirvojen niskaan kylmän vesisuihkun. Kastelukannullinen raparperinlehti- tai nokkosliuosta on myös tepsivä ase. Ympäristö- ja pölyttäjäystävälliset torjuntakeinot ovat useimmiten myös kukkarolle ystävällisiä.

Mitäs, jos suhtautuisimme tänä kesänä pörriäisiin kuten kaksijalkaisiin vieraisiimme?

Kun ne tulevat kylään, toivotetaan ne tervetulleiksi eikä tapeta kättelyssä. Otetaan kesä rennosti – jätetään ötökkäpoliisin tehtävät luonnolle.

#pelastapörriäinen

Pelasta pörriäinen!

Tekoja pölyttäjien elinolosuhteiden turvaamiseksi. Pienilläkin teoilla on suuri merkitys, varsinkin, jos riittävän moni ottaa haasteen vastaan.

Auta pörriäistä, merkkaa tekosi tänne.