Hyppää pääsisältöön

Laura Frimanin kolumni: Nuuska on menestyvälle nuorelle naiselle imagoriski, joka kannattaa piilottaa huulen alle

Toimittaja Laura Friman
Toimittaja Laura Friman Toimittaja Laura Friman Kuva: Kuvaaja Joonas Josefsson Laura Friman

Viimeiset pari vuotta olen säilyttänyt eritoten suomalaisten naisartistien salaisuutta. Tämä salaisuus on pyöreä, lasinalusta pienempi ja usein valkoinen nuuskarasia. Nuuskarenessanssin myötä nuuskasta on tullut nuorten, menestyvien naisartistien suosikki. Aiheesta ei kuitenkaan saa puhua tai kirjoittaa, vaikka sinnikäs kumpare artistin huulen alla on usein tämän persoonan kiinnostavin piirre.

”Älä sitten laita tätä juttuun.”

Lause itsessään ei yllätä: jokainen toimittaja on kuullut sen työurallaan niin monta kertaa, että on pudonnut ajat sitten laskuista. Poliitikolta tai viranomaiselta pyyntöä ei sovi niellä – varsinkaan, jos ollaan tekemässä uutista tai tulenarkaa ilmiöjuttua. Minä operoin kuitenkin eritoten viihteen kentällä, jolla pätevät toiset säännöt. Siksi mumisen taas kerran lannistuneena:

”Joo okei.”

Paljastus: naistenlehtien henkilöjuttuja tehdään eräänlaisessa yhteistyössä haastateltavan kanssa. Lehden kuuluu olla kiitollinen siitä, että tähti ylipäätään antaa haastattelun. Siksi toimittajan ei ole suotavaa kirjoittaa henkilökuvaa henkilöstä, jonka hän näkee edessään, vaan henkilöstä, jonka hänen yhdessä sovitaan näkevän.

Nuuska teki luokkaretken ja muuttui seksikkääksi.

Tämän takia olen säilyttänyt viimeiset pari vuotta erityisesti suomalaisten eturivin naisartistien salaisuutta. Kummallista kyllä, se on ollut aina sama: pyöreä, lasinalusta pienempi ja usein valkoinen.

Milloin nuuska teki luokkaretken, ja missä minä olin silloin? Milloin sen käyttö yleistyi räjähdysmäisesti ja muuttui seksikkääksi?

Ensimmäinen muistikuvani nuuskasta sijoittuu kantahämäläiselle yläasteelle. Se on räkäinen, musta tahra yläpuolellani. Takarivin pahimmat hulttiot sylkivät silloin nuuskaklimppejä luokkahuoneen kattoon, vaikka voimaton opettaja toista pyysikin. Nuuska oli myyttistä polttoainetta, jonka vaikutukset olivat kyseenalaiset: sen käyttäjät saivat systemaattisesti viisi miinuksia kokeista ja menivät neljätoistavuotiaana kihloihin. Puistattavaa myrkkyä, siis.

Miesartistien nuuskankäytöstä voi puhua ja tehdä biisejä, koska he ovat miehiä.

Seuraavan kerran törmäsin nuuskaan vasta kolmekymppisenä muuttaessani Turkuun. Mielikuvani nuuskaajista meni kertaheitolla uusiksi. Aurajoen aurinkoisilla rannoilla ainetta käytettiin avoimesti ja iloisesti, ja sitä käyttivät aivan toisenlaiset ihmiset. Nuuska oli raikkaiden ja menestyneiden suomenruotsalaisten juttu. Se mätsättiin mankimopon sijasta nyt pinkin pikeepaidan ja mainostoimisto-osakkuuden kanssa. Kyseessä ei ollutkaan vähäosaisten alisuorittajien, vaan urheilijoiden ja menestyjien valinta.

Sitten laskurini meni totaalisesti sekaisin: kirjoitin kirjan suosikkiyhtye JVG:stä. Tutkimusmateriaalin keräsin reissaamalla vuoden ajan tiiviisti Jaren ja VilleGallen kanssa. Näin parissa viikonlopussa enemmän nuuskaa kuin olin nähnyt koko elämässäni yhteensä. Tämä ei ole epäeettinen käräytys, sillä JVG on runoillut nuuskan iloista avoimesti koko uransa ajan. Parhaimmillaan koko heidän tuotantonsa on tyypitelty nuuskaräpiksi. Tälle ääneen puhumisen mahdollisuudelle on ollut tasan yksi selitys: koska he ovat miehiä.

Nuuskaavat naispopparit ovat usein vastoin suuria lupauksia estyneitä ja epävarmoja kliseeautomaatteja

Kyse ei nimittäin ole käytöstä, vaan sen myöntämisestä. Nuuskarenessanssi on tuonut lätkäjätkien lempipäihteen myös uusille huulille – tai niiden alle. Naispoppari kuin naispoppari latoo nyt levy-yhtiön neuvotteluhuoneen pöydälle kännykän lisäksi nuuskapurnukan. Useimmiten sieltä ongittua pussia tökitään huulen alle vartin välein. Viesti toimittajalle on kuitenkin aina sama: mehän ei puhuta tästä ääneen, eihän?

Välillä tekisi mieli sanoa kitkerästi suoraan, että sinuna miettisin vielä, sillä yhdessä viettämämme tunnin perusteella sinnikäs kumpare huulesi alla on persoonasi mielenkiintoisin puoli. Nuuskaavat naiset kun ovat lähes poikkeuksetta lehdistötiedotteensa suurellisten lupausten (vapautuneempia, rohkeampia ja särmikkäämpiä kuin koskaan!) sijasta estyneitä ja epävarmoja kliseeautomaatteja, joilla varmasti voi olla reteitä ja kiinnostaviakin mielipiteitä, mutta he säästävät ne paskamyrskyn pelossa lähipiirilleen.

Nuuska on menestyvälle nuorelle naiselle imagoriski, joka kannattaa piilottaa huulen alle.

Se on ymmärrettävää, sillä naisella ei vieläkään ole lupaa olla ärsyttävä. Mutta samalla hänellä on lupa olla jumalattoman tylsä. Myös nuhteeton nuuskattomuuden vaatimus kertoo osaltaan siitä, millainen naisen pitää olla, jotta hän voi olla haluttava, eli myyvä.

Nuuska on vaihtoehto tupakoinnille, mutta tupakoinnilla on fyysisen koukuttavuutensa lisäksi esteettinen arvo. Vaikka tupakan terveysriskit olisivat ilmeiset ja sen savu ällöttäisi (pidättelen viikoittain oksennusta takseissa, kun kuskin pusakan löyhkä täyttää matkustamon), sielukas tupakoiva taiteilija näyttäytyy yhä meille kauniina ja tyylikkäänä.

Ikoniset rock-valokuvat röökaavista idoleistamme eivät menetä cooliuttaan yhdenkään keuhkosyöpätilaston vuoksi. Nuuska on funktionaalisempaa: sen esteettinen arvo on nolla, ellei nuuskapurnukkaa vähitellen aleta hyväksyä trendikkääksi asusteeksi.

Vielä näin ei ole.

Nuuska on menestyvien naisten keskuudessa imagoriski, jota ei sovi ottaa. Tämä tabu kuuluu yhä piiloon huulen alle.

Kommentit