Hyppää pääsisältöön

Kuusi miestä suljettiin puoleksitoista vuodeksi metallisäiliöön – ennätyspitkä eristys vei vapaaehtoiset hulluuden rajamaille

Mars500-miehistö
Mars500-kokeen miehistö. Mars500-miehistö Kuva: ESA karanteeni,eristys (eristäminen muista),Mars500-projekti

Kymmenen vuotta sitten valmisteltiin Moskovan esikaupunkialueella avaruuslääketieteeseen erikoistuneessa IBMP-instituutissa hyvin erikoislaatuista ihmiskoetta. Mars500 -kokeessa kuusi nuorta miestä laitettaisiin 520 vuorokaudeksi simuloimaan avaruuslentoa Marsiin.

Koko tuon ajan he olisivat eristyksissä ympäröivästä maailmasta ja pitäisivät yhteyttä sinne vain sähköisesti, aivan samaan tapaan kuin aikanaan Mars-astronautit tekisivät. Ja jotta yhteydenpito olisi muutenkin realistista, yhteyttä viivytettiin "lennon" aikana siten, että siinä olisi jopa 20 minuutin viive. Radiosignaalilta kestää kulkea tuon ajan Maan ja Marsin välillä, kun planeetat ovat vastakkaisilla puolilla Aurinkoa.

Tiettävästi kukaan ei ole koskaan ollut yhtä pitkää aikaa omin nokkinensa, sisälle pieneen tilaan suljettuna.

Etelämantereella olevilla tutkimusasemilla pääsee noin puoli vuotta kestävän talven aikana ulos välillä käymään, vaikka huoltolentoja ei asemille tulisikaan. Ulkona on todella kylmä ja pimeää, mutta ulos voi mennä – ja välillä pitääkin mennä.

Avaruusasemalla olevat miehistöt ovat lennollaan tyypillisesti hieman alle puoli vuotta, jona aikana ulos voi mennä vain avaruuspuvussa avaruuskävelyille. Mutta jokainen avaruuskävely on tarkkaan suunniteltu, niitä ei tehdä turhaan, eikä jokainen astronautti pääse käymään aluksen ulkopuolella.

Pisimpään avaruusasemalla ovat olleet Scott Kelly ja Mikhail Kornienko, jotka viettivät asemalla vuosina 2015 ja 2016 lähes vuoden ajan. Viime joulukuussa asemalta palasi Maahan ennätysnainenkin: Christina Koch oli lennolla 289 vuorokautta, eli noin yhdeksän kuukautta.

Kaikkein pisimmän avaruuslennon ennätys on venäläisellä Valeri Poljakovilla. Hän oli Mir-asemalla yhtäjaksoisesti 438 vuorokautta vuosina 1994 ja 1995, eli vain hieman vähemmän kuin Mars500-koe kesti.

Valeri Poljakov katsoo ulos Mir-avaruusaseman ikkunasta.
Valeri Poljakov katsoo ulos Mir-avaruusaseman ikkunasta. Valeri Poljakov katsoo ulos Mir-avaruusaseman ikkunasta. Kuva: Nasa / Roskosmos kosmonautit,Valeri Poljakov,Mir

Poljakov olikin preppaamassa Mars500-kokeen osanottajia, jotka sulkeutuivat 3. kesäkuuta 2010 avaruusalussimulaattoriinsa. Koska koe oli Venäjän, Euroopan avaruusjärjestön ja Kiinan yhteinen tutkimushanke, oli miehistö varsin kansainvälinen: ranskalainen Romain Charles ja italialaiskolumbialainen Diego Urbina, venäläiset Aleksandr Smolevski, Aleksei "Sasha" Sitev ja Sukhrob Kamolov sekä kiinalainen Yue Wang. Kamolov toimi miehistön komentajana ja Smolevski oli joukon lääkäri.

"Lennon" kohokohta oli hetki, jolloin puolet miehistöstä laskeutuisi leikisti Marsiin ja kävisi tutkimassa sitä.

Ennen kokeensa alkua kuusikko oli jo parin kuukauden ajan valmistautumassa tehtävään ja tutustumassa tulevaan kotiinsa, joka oli varsin omituinen.

Yhteen isoon halliin oli rakennettu neljä ilmatiiviisti suljettua, pari metriä halkaisijaltaan olevaa metalliputkea, joiden välillä pääsi kulkemaan pieniä tunneleita pitkin. Sisällä eri pituisissa putkissa oli keittiö, kuntosali, laboratorio, sairaanhoitonurkkaus, varastotilat kylmäkaappeineen, miehistön omat hytit sekä saniteettitilat.

Mars500-kokeen moduulit hallissa.
Mars500-kokeen moduulit hallissa. Sisätilaa metallisissa sylintereissä oli noin 500 kuutiometriä. Mars500-kokeen moduulit hallissa. Kuva: ESA / S.Corvaja Mars500-projekti,IBMP

Moduulien vieressä oli yksi puolikkaan tenniskentän kokoinen tila, jonne oli rakennettu ikään kuin Mars. Sen pinnalla oli punaista hiekkaa, soraa ja kiviä, reunoja koristivat suuret Marsin maisemaa mallaavat kuvat ja tummassa katossa oli tähtiä.

Marsiin pääsi ilmalukosta, joka oli puolestaan yhteydessä Marsin laskeutumisalusta mallintaneeseen moduuliin, jonne pääsi luukuilla suljettua putkea pitkin "avaruusaluksesta".

"Lennon" kohokohta oli hetki, jolloin puolet miehistöstä laskeutuisi leikisti Marsiin ja kävisi tutkimassa sitä.

Kosmonautit kuin tosi-tv-sarjassa: tappelua ja lähentelyä

Mars500 oli ennen kaikkea psykologinen koe, jonka tarkoituksena oli testata miten sopiva miehistö voidaan muodostaa erilaisia persoonallisuuksia valitsemalla ja kuinka nämä erilaiset miehistön jäsenet kestävät eristettynä olemista avaruuslentoa vastaavissa olosuhteissa.

Elämä pienessä, suljetussa tilassa samojen ihmisten kanssa tulee käymään hermoille. Riitoja syntyy helposti pienistä, mitättömistä asioistakin, kuten tiedetään esimerkiksi sukellusveneistä ja Etelämantereen tutkimusasemilta.

Mars500 ei suinkaan ollut ensimmäinen tällainen avaruuslentoa simuloinut isolaatiokoe. Vuonna 2000 tehdyssä, kestoltaan paljon lyhyemmässä kokeessa venäläiset kosmonautit äityivät lopulta jopa tappelemaan. Toinen heistä lähenteli lisäksi toistuvasti mukana ollutta kanadalaista naistutkijaa.

Tapaus oli ikävä jo sinällään, mutta vieläkin suurempi soppa syntyi koealuksen ulkopuolella, kun lennonjohdossa ja tutkijoiden parissa alettiin kinastella tapahtumien syistä ja seurauksista. Avaruuslennolla Maasta tuleva apu on tärkeää, ja yllättäen myös tämä voi muodostua ongelmaksi.

Romain Charles koettaa avaruuspukua.
Romain Charles testaa Marsin olosuhteisiin muunneltua avaruuspukua. Romain Charles koettaa avaruuspukua. Kuva: ESA / S.Corvaja Mars500-projekti,Romain Charles

Mars500-koetta pohjustettiin samassa avaruusalussimulaattorissa ensin kaksi viikkoa kestäneellä eristyskokeella vuonna 2007. Vuonna 2009 tehtiin siellä ensimmäinen pitkäkestoinen simulaatio, kun kuusi henkilöä oli 105 vuorokautta aluksen sisällä.

Tarkoituksena jo tuolloin oli katsoa miten miehistön valinta onnistuu ja ennen kaikkea kuinka avaruusalus toimisi. Samalla testattiin mitä kaikkea alukseen tulisi pakata mukaan, jotta kaikki tarvittavat tavarat, ruoka ja vaatteet olisivat varmasti mukana.

Vaikka aluksen varastoon oli mahdollista lisätä tavaraa kokeen aikana, eräs haasteista oli pakata mukaan heti alusta alkaen kaikki, mitä kuusihenkinen miehistö tarvitsee puolentoista vuoden aikana.

Mars500:n ovi suljettiin 3. kesäkuuta 2010.
Mars500:n ovi suljettiin 3. kesäkuuta 2010. Mars500:n ovi suljettiin 3. kesäkuuta 2010. Kuva: ESA / IBMP Mars500-projekti,IBMP

Menomatka oli juhlaa

"Lento Marsiin" alkoi riehakkaasti. Miehistö heilutti innoissaan luukun luona ennen kuin se laitettiin kiinni ja sinetöitiin. Diego ja Romain tekivät paljon videoita, joilla he esittelivät alustaan ja tekemisiään.

Kuvat olivat kaikkea muuta kuin sellaisia, joita avaruusaluksesta odottaisi.

Ensinnäkin sen seinät olivat puupaneelia, siis kuin jossakin kesämökissä. Venäläisten mielestä jotain tällaista kannattaisi harkita myös itse avaruusaluksiin, koska puu on kotoisa ja rauhallinen materiaali. Vaikka jotain vastaavaa aikanaan olisi, tuskin ainakaan oikeaa puuta tullaan käyttämään Mars-aluksissa.

Mars500-kokeen moduulien sisustus oli kaikkea muuta kuin avaruusdellista.
Mars500-kokeen moduulien sisustus oli kaikkea muuta kuin avaruudellista. Mars500-kokeen moduulien sisustus oli kaikkea muuta kuin avaruusdellista. Kuva: ESA / IBMP Mars500-projekti

Huonekalut olivat ihan tavallisia, melkein kuin maailman suosituimmasta skandinaavisesta huonekalujätistä ostettuja.

Suurin tiloista oli yhteinen olohuone, jossa oli televisio, pelikonsoli ja kirjahylly. Sen vieressä oli keittiö ja siellä iso ruokapöytä. Jokaiselle oli oma pieni huoneensa, vähän kuin minikokoinen laivan hytti, jossa oli vuode, hylly ja pöytä.

Hyttien vieressä oli komentokeskus, toisessa sylinterissä lääketieteellinen laboratorio, joka olisi toimitus tarpeen niin vaatiessa myös sairastupana, ja kolmas sylinteri piti sisällään kuntosalin ja varastoja, joista yksi oli täynnä suuria pakastimia.

Näkymä Mars500-kokeen varastoon.
Näkymä Mars500-kokeen varastoon. Näkymä Mars500-kokeen varastoon. Kuva: ESA / IBMP / Mars500 Mars500-projekti

Rutiinit, kaksi tuntia kuntoilua päivässä ja juhlapäivät pitivät astronautin pään kuosissa

Kuusikko eli, oli ja työskenteli moduuleissaan jotakuinkin astronauttien tapaan. Heillä oli löysä aikataulu joka päivälle ja elämää rytmitettiin rutiinilla. Herätys kahdeksalta, pikainen lääkärintarkastus, aamiainen ja sitten töitä kahteen saakka. Lounas, ja sitten töitä kuuteen. Päivällinen klo 19 ja ilta vapaa. Jokainen meni nukkumaan kun hyvältä tuntui.

Työhön kuului myös noin kaksi tuntia kuntoilua päivässä. Fyysinen harjoittelu oli olennainen osa tutkimuksia, mutta myös piristi mieltä ja ylläpiti hyvää kuntoa.

Ateriat miehistö söi yhdessä, mutta niihin liittyi myös ensimmäinen kriiseistä: osa halusi syödä rauhassa ja hiljaa, toiset halusivat jutella.

Ateriat miehistö söi yhdessä, mutta niihin liittyi myös ensimmäinen kriiseistä: osa halusi syödä rauhassa, hiljaa, ja toiset – etenkin Romain ja Charles – halusivat jutella ja puhua aterioilla.

– Päätimme heti aluksi käsitellä saman tien kaikki asiat, jotka toisissa ärsyttävät, kertoi Romain.

– Se ei tietenkään tapahtunut haukkumalla ja nälvimällä, vaan keskustelemalla. Puhuminen ruokapöydässä oli tällainen asia, ja päätimme heti, että ne, jotka halusivat aterioida ääneti, söivät ensin, ja puheliaammat söivät sen jälkeen. Silloin myös ensin syöneet liittyivät melkein aina keskusteluun.

Diego Urbina (vasemmalla) ja Romain Charles (oikealla) Mars500-kokeen lääketieteellisessä moduulissa.
Diego Urbina (vasemmalla) ja Romain Charles (oikealla) Mars500-kokeen lääketieteellisessä moduulissa. Diego Urbina (vasemmalla) ja Romain Charles (oikealla) Mars500-kokeen lääketieteellisessä moduulissa. Kuva: ESA / IBMP / Mars500 Mars500-projekti,Romain Charles,Diego Urbina

Rutiini ja työtehtävät auttoivat unohtamaan erityksissä olemisen, mutta oli myös tärkeää rikkoa rutiinia: kaikkia syntymäpäiviä ja jokaisen miehistön jäsenen kotimaan merkkipäiviä juhlittiin, ja osaa näistä juhlista, valmisteltiin jo hyvä aikaa etukäteen.

Joulukuusen rakentaminen meneillään.
Joulukuusen rakentaminen meneillään. Joulukuusen rakentaminen meneillään. Kuva: ESA / IBMP / Mars500 Mars500-projekti

Erityisen vilkasta juhliminen oli joulun ja uudenvuoden aikaan, kun kuusikko vietti pyhiä eurooppalaisen, venäläisen ja kiinalaisen kalenterin mukaan. Juhliminen tuolloin oli tärkeää myös siksi, että tuolloin koetta oli takana jo yli kuusi kuukautta, siis noin yksi kolmannesta, ja joulu on perinteisesti perhejuhla – monet kaipasivatkin erityisesti kotiin juuri tuolloin.

Lennonjohto myös järjesti silloin tällöin yllätyksiä, kuten sähkökatkoksen, josta ei varoitettu miehistöä etukäteen.

Lennonjohto myös järjesti silloin tällöin yllätyksiä, kuten sähkökatkoksen, josta ei varoitettu miehistöä etukäteen. Valot sammuivat, ilmanvaihto lakkasi toimimasta ja kuusikko joutui tarkkailemaan hengitysilmansa koostumusta samalla kun ratkoi, mistä ongelma johtui. Ilman sähköä hiilidioksidipitoisuus nousi vääjäämättä ja enteili happinaamareiden käyttöä tai evakuointia.

Miehistö ei tiennyt paniikkitilanteen olleen harjoitus kuin vasta noin 22 tuntia jälkikäteen.

Menossa Mars-laskeutumisalukseen.
Menossa Mars-laskeutumisalukseen. Menossa Mars-laskeutumisalukseen. Kuva: ESA / IBMP Mars500-projekti

Kuin kaatuisi jääkaapin sisällä

Helmikuussa 2011 oli vuorossa "lennon" kohokohta: simuloitu laskeutuminen Marsiin. Virtuaalista matkaa oli taitettu tuolloin kahdeksan kuukautta.

Miehistö jakautui kahtia. Sasha Sitev, Diego ja Wang Yue kipusivat laskeutujaan ja aloittivat laskeutumisvalmistelut. Luukku suljettiin ja miehistön puolikkaat olivat siitä eteenpäin erossa noin kolmen viikon ajan.

Miehistö poistui kolme kertaa kaksi henkilöä kerrallaan Marsin pinnalle. Diego kertoi videolla, että astuminen ilmalukosta mars-halliin oli säväyttävä kokemus. Se oli suurin tila, jonka hän oli nähnyt kuukausiin. Silmissä tuntui oudolta, kun ne pystyivät pitkästä aikaa tarkentumaan kauemmaksi kuin vain muutamaan metriin. Hänen mielestään ensimmäisen marskävelyn alku oli koko simuloidun lennon paras hetki.

Marskävelyt oli suunniteltu siten, että ne muistuttaisivat mahdollisimman paljon aitoja haasteita Marsissa. Niiden aikana tehtiin samankaltaisia tehtäviä kuin aikanaan Marsissa: otettiin näytteitä ja käytettiin työkaluja. Mukana oli myös pieni marskulkija, jota he käyttivät. Koska kävely avaruuspuvussa oli työlästä, oli heillä kaksi taitettavaa tuolia, joiden päällä istuen tehtiin suurin osa töistä.

Avaruudessa avaruuspuvut ovat kuin muodon mukainen avaruusalus ihmisen ympärillä, mutta Maan pinnalla se on kuin ylisuuri, painava haarniska. Sen sisällä on hankalaa kävellä ja se on kömpelö. Samoin kuin ammoin kuulennoilla, eräs ennakolta mielessä olevista ikävistä tapahtumista on paha kaatuminen avaruuspuvussa. Voi olla, että astronautti ei pääsisi omin avuin ylös.

Kömpelöintiä Marsissa.
Kömpelöintiä Marsia jäljittelevässä hallissa. Kömpelöintiä Marsissa. Kuva: ESA / IBMP Mars500-projekti

Siksipä lennonjohto pyysi miehiä vetämään pitkää tikkua ja voittanut joutuisi kaatumaan tarkoituksella viimeisellä marskävelyllään. Onnetar osoitti Diegoon, joka sitten heittäytyikin puku päällään kohti maata. Se oli kuulemma kuin olisi vierinyt rinnettä alas jääkaapin sisällä – ja se sattui. Mutta Diego pääsi omin avuin ylös.

Kolmen Marskävelyn jälkeen Diego, Sasha ja Ye palasivat ikään kuin Marsia kiertävälle radalle ja telakoituivat emoalukseensa. Ja aivan kuten tulee käymään aikanaan, he olivat ensin viikon päivät karanteenissa laskeutujan sisällä, ennen kuin luukku muiden luokse avattiin uudelleen. Karanteeni on taas tärkeä siksi, että jos Marsin pinnalta tulisi jotain terveydelle vaarallista, niin se ilmenisi todennäköisesti tänä aikana.

Diego urheilee.
Diego tekemässä voimanostoja. Diego urheilee. Kuva: ESA / IBMP Mars500-projekti,Diego Urbina

"Paluulennolla" iski hylätyksi tulemisen tunne

Astronauttien mukaan avaruuslennoilla ensimmäinen puolikas lennosta menee nopeasti, mutta toisen puolikkaan aikana tylsyys iskee päälle. Etenkin viimeinen kolmannes on henkisesti hankala. Silloin koti-ikävä iskee ja upean kaunis maisema alapuolella, maapallo, alkaa tuntua aina vain samalta.

Mars500-miehistöllä ei ollut edes maapalloa ihailtavanaan tai painottomuutta, missä olisi voinut temppuilla.

Ei siksi ollut mikään yllätys, että paluu Maahan, eli simulaation viimeinen osa oli vaikea. Ennen Marsia, eli lennon kohokohtaa oli miehistö ollut myös tiedotusvälineiden huomion kohteena, mutta sen jälkeen kiinnostus alkoi huveta – ja miehistön itsensä halu tehdä kivoja videoita ja päiväkirjatekstejä väheni. Ne kävivät yhä harvemmiksi ja loppuivat pian lähes kokonaan.

Miehistölle tulleiden ystävien tervehdysten määrä laski myös olennaisesti, etenkin kesällä, kun ihmisillä vapaudessa oli kesälomat ja muuta kiirettä. Miehistö tunsi olevansa yksin, hylättyinä.

Tutkijat ja lennonjohto keksivät heille puuhaa, mutta tehtävät eivät olleet niin innostavia kuin laskeutuminen Marsiin. Aika kävi hitaasti, ja jälleen odotusten mukaisesti, ryhmän sosiaalisesti aktiivisimmat jäsenet kokivat lopun erityisen kovana. Diego oli yksi heistä.

Miehistöllä oli mukana myös mielialalääkkeitä, joihin olisi voinut turvautua hätätilanteessa.

Varmaankaan mikään muu kuin eristäytyminen muista ihmisistä ei auta yhtä tehokkaasti ymmärtämään kuinka olemme sosiaalisia eläimiä.― Diego Urbina

– Onko Mars500 ollut niin vaikea kuin oletin?, kysyi Diego juuri ennen lennon loppua julkaisemallaan videolla.

– Kyllä se on ollut. Se on ollut raskas, mutta ne asiat, joiden oletin etukäteen olevan raskaimpia, eivät ole olleet sellaisia. Ja päinvastoin, asiat, joiden en olettanut olevat hankalia, olivatkin sellaisia. Esimerkiksi odotin etukäteen että kanssakäyminen muiden miehistön jäsenten kanssa voisi olla vaikeaa, koska elämme varsin pienessä tilassa pitkän aikaa yhdessä, mutta tässä suhteessa ei ole ollut ongelma – olemme tulleet oikein hyvin toimeen, eikä mitään isompia riitoja syntynyt.

– Suurimmat yllätykset ovat yllättäen siinä, miten lennonjohdon kanssa tulee kommunikoida ja miten heidän kannattaa pitää yhteyttä miehistön suuntaan. Olemme oppineet paljon mitä pitäisi tehdä ja mitä ei kannata tehdä. Lennonjohdossa ei välttämättä ymmärretä aluksessa olevaa stressiä, joka ei johdu työmäärästä, vaan yksin olemisesta ja eristäytymisestä. Viestien sanamuodot voivat vaikuttaa paljon, kuten myös se, milloin viestit tulevat. Varmaankin nämä kokemukset yhteydenpidosta ovat eräs tärkeimmistä asioista, missä olemme saattaneet auttaa tulevia oikeita Mars-lentoja.

– Olemme jokainen varmaankin oppineet paljon kukin itsestämme. Varmaankaan mikään muu kuin eristäytyminen muista ihmisistä ei auta yhtä tehokkaasti ymmärtämään kuinka olemme sosiaalisia eläimiä. Ihminen kaipaa muita ihmisiä. Ihmiset, jotka ovat kaukana, muodostuvat hyvin tärkeiksi, mutta ennen kaikkea opit arvostamaan heitä, joiden kanssa olet samassa tilanteessa, heitä, jotka ovat viereisissä hyteissä.

Diego toteaakin, että tärkeintä eristyksissä ollessa on tilanteen hyväksyminen ja siihen sopeutuminen.

Romain esittelee yhtä lennon aikana tehtyä koetta: pieniä kasvihuoneita.
Romain esittelee yhtä lennon aikana tehtyä koetta: pieniä kasvihuoneita. Kyseessä oli opetusprojekti, sillä astronautti Paolo Nespoli kasvatti samaan aikaan samanlaisia avaruusasemalla. Romain viihdytti itseään myös muuttamalla partatyyliään koko lennon ajan. Romain esittelee yhtä lennon aikana tehtyä koetta: pieniä kasvihuoneita. Kuva: ESA / IBMP Mars500-projekti,Romain Charles

Romain kertoi puolivälissä matkaan tekemässään videossa, että kaikilla osallistujilla oli oikeus keskeyttää osallistumisemme koska tahansa.

"Voimme sanoa stop, kun emme halua enää jatkaa. Mutta me kaikki haluamme viedä koe loppuun saakka, koska me haluamme jokainen sanoa että kyllä, ihminen pystyy psykologisesti lentämään Marsiin. Haluan olla mukana kokeessa aina 5. marraskuuta 2011 saakka, jolloin luukku avataan."

Vapaus on ihanaa

Kun loppu alkoi häämöttää, mieliala alkoi jälleen kohota.

Viimeisessä videossaan Diego ja Romain olivat hyvin kalpeita ja väsyneen näköisiä, mutta selvästi hyvillä mielin. 520 vuorokautta, eli 72 viikkoa, eli 17 kuukautta, eli puolitoista vuotta Mars500-koetta oli melkein saatu kunnialla tehtyä.

Diego kertoi jälkikäteen, että hän oli aivan sekaisin astuttuaan ulos ovesta. Oli omituista tulla ulos avaraan tilaan, jossa katto oli korkealla ja seinät kaukana, ja jossa oli paljon ihmisiä.

Romain kertoi, että kaikki näytti niin kirkkaalta, ja että hän melkein pyörtyi saatuaan ruusun. Sen tuoksu tuntui todella voimakkaalta.

Miehistö heti luukun avaamisen jälkeen.
Mars500-miehistö kuvattuna juuri luukun avaamisen jälkeen. Miehistö heti luukun avaamisen jälkeen. Kuva: ESA / IBMP Mars500-projekti

Miehistö oli kuulemma juuri ennen oven avaamista alkanut puolileikillään ehdotella toisilleen, että he menisivät piiloon ja kieltäytyisivät tulemasta ulos.

Miehistö oli kuulemma juuri ennen oven avaamista alkanut puolileikillään ehdotella toisilleen, että he menisivät piiloon ja kieltäytyisivät tulemasta ulos. Olisi ollut kuulemma hauskaa nähdä millaisia olisivat olleet ilmeet ulkopuolella. No, he tulivat ulos – varovaisesti, askeliaan varoen ja ympärilleen pälyillen.

Juhlahumun ja tiedotustilaisuuksien jälkeen miehet pääsivät vapaaksi, tapaamaan perhettään ja ystäviään, mutta ihan saman tien he eivät päässeet lähtemään omille teilleen. Tutkijat halusivat mitata ja sondata heitä kunnolla.

Kuusikon seuranta jatkui puolen vuoden ajan kokeen jälkeen, mutta kokeen kenties tärkein tulos oli selvillä jo samalla hetkellä, kun aluksen ovi avattiin: se oli tieto siitä, että koe onnistui. Mars500:n miehistö oli osattu valita oikein, yksikään osanottaja ei keskeyttänyt, ja vaikka yhteydenpitoa miehistön ja lennonjohdon välillä kritisoitiinkin, sitä onnistuttiin jo parantamaan kokeen aikana.

Aikanaan Marsiin lennettäessä suurin kysymysmerkki on ihminen itse. Avaruuslentäjien lihakset ja luusto rapistuvat painottomuudessa liikunnasta ja lääkityksestä huolimatta. Mars-astroauttien pitäisi kuitenkin pystyä pitkän avaruusmatkan päätteeksi laskeutumaan Marsiin ja toimimaan siellä saman tien. Painottomuuden jälkeen se tuntuisi lyijynraskaalta, vaikka Marsin painovoima on vain kolmasosa kotoisasta.

Matka olisi raskas myös henkisesti. Olisi karua katsella, kun maapallo pienenisi valopisteeksi, ja tajuta, että paluu vie nopeimmillaankin kuukausia. Jos aluksessa ilmenisi vakava tekninen vika tai matkalla sattuisi onnettomuus tai sairauskohtaus, miehistö joutuisi selviämään omin nokkinensa.

Mars500 auttoi osaltaan tulevia Marsiin menijöitä, mutta heistä voi ottaa oppia nyt myös koronakaranteenissa käkkiessä: sopeudu, ole puuhakas, pidä rutiinit ja tiedosta syy siihen, miksi olet sisällä. Se on hyväksi kaikille.

Aprillipäivänä 2011 Mars500-miehistö ilmoitti, että heidän painovoimaa tuottanut laitteisto oli rikkoontunut.
Aprillipäivänä 2011 Mars500-miehistö ilmoitti, että heidän painovoimaa tuottanut laitteistonsa oli rikkoutunut. Aprillipäivänä 2011 Mars500-miehistö ilmoitti, että heidän painovoimaa tuottanut laitteisto oli rikkoontunut. Kuva: ESA / IBMP Mars500-projekti
  • Pidä varasi, Elon – kiinalaiset lähettävät sähköauton Marsin pinnalle nyt kesällä

    Kuusipyöräinen kiinalaisrooveri suuntaa Marsiin heinäkuussa

    Avaruusyhtiö SpaceX sinkosi näyttävästi kaksi vuotta sitten punaisen urheiluauton avaruuteen radalle, jolla se käy kääntymässä Marsin radan tienoilla. Temppu oli upea suoritus, ja niin ovat Elon Muskin avaruusyhtiön muutkin avaruustoimet, mutta niiden varjoon on kuitenkin jäänyt se, mitä Kiinassa tapahtuu parhaillaan.

  • Avaruudesta tulee toistuvasti omituisia radiopulsseja – viimeisimmän niistä havaittiin tulevan lähes naapurista

    Avaruudessa pamahtelee koko ajan, mutta emme vain näe sitä

    Tähtitieteilijät ovat havainneet jo yli 150 voimakasta, yllättävää radiopulssia, joiden alkuperästä voi esittää vain arvauksia. Monet pulssit ovat olleet toistuvia, mikä on saanut mielikuvituksen laukkaamaan ja pohtimaan, olisivatko ne viestejä vierailta sivilisaatioilta. Niin sanotut nopeat radiopurskeet ovat tulleet tähän mennessä kaukaa Linnunradan ulkopuolelta, mutta tuorein huhtikuun lopussa havaittu pystyttiin paikantamaan tulevan omasta galaksistamme. Siis muihin verrattuna ihan naapurista. Mistä oikein on kyse?

  • Hyvä kysymys: Mistä täit tulivat ja miksei niitä pystytä kukistamaan?

    Täit ovat eläneet ihmisen rinnalla aina.

    Muutaman millimetrin kokoiset täit ovat aina eläneet ihmisen rinnalla. Niiden elinikä on vain kuukauden, mutta ne lisääntyvät nopeasti. Täit ovat jäytiäisistä kehittynyt hyönteisryhmä, joka on erikoistunut elämään nisäkkäiden pintaloisina ja imemään verta. Noin viidesosalla nisäkkäistä on täitä, mutta muutamilta nisäkäsryhmiltä ne puuttuvat kokonaan.