Hyppää pääsisältöön

Teknologiajohtaja Janne Yli-Äyhö: Teknologiavisio vie Yleä kohti tulevaisuutta

Personfoto
Personfoto Kuva: Yle Bildtjänst

Teknologiavisio vie Yleä kohti tulevaisuutta

Teknologinen kehitys on ollut media-alan kehityksen ajurina aina. Kirjapaino, radio, televisio, internet ja niin edelleen ovat muuttaneet mediaa kautta vuosien.

Yle haluaa olla jatkossakin edelläkävijä uusien teknologioiden soveltamisessa. Sen vuoksi Ylessä on käyty laaja keskustelu teknologioiden kehittymisestä.

Kokeilemme ja pilotoimme aktiivisesti uusia asioita ja parhaat otamme käyttöön. Käännämme toimintaamme ja nykyistä teknologiapohjaamme systemaattisesti uuteen malliin tukemaan henkilökohtaistuvaa palvelukokemusta. Luovumme aktiivisesti vanhasta tehdäksemme tilaa uudistumiselle.

Tästä meillä onkin hyviä kokemuksia ja näyttöjä. Näillä sivuilla kerrotaan kokemuksistamme nopeasti kehittyvässä teknologiaympäristössä.

Janne Yli-Äyhö
Teknologiajohtaja

Ota yhteyttä: teknologiavisio@yle.fi.

  • Liikkuvaa hevosta on helpompi ohjastaa

    Yhteinen visio, yhteiset tavoitteet, yhteinen pyrkimys

    “Liikkuvaa hevosta on helpompi ohjastaa” eli kannattaa lähteä rohkeasti liikkeelle uuden kanssa ja oppia matkan varrella. Erilaisia johtamisen malleja ja metodeja pitää soveltaa iloisesti – ei tule nojautua liikaa teorioihin. Pelkkä ohjausmallin soveltaminen ei riitä – tarvitaan selkeät tavoitteet ja toimenpiteet niiden taakse.

  • Datavideoilla asiakasymmärrystä etätöiden tueksi

    Korona-aika vaati uusia toimenpiteitä viestin viemiseksi.

    Palautteet datavideoista ovat olleet erittäin rohkaisevia. Uskomme, että videoiden avulla yhä suurempi joukko yleläisiä pystyy kehittämään sisältöjä ja palvelemaan paremmin ihmisiä eri elämänvaiheissa ja eri puolilla Suomea.