Hyppää pääsisältöön

Korona sai meidät tiimaamaan, wappaamaan ja hängäröimään – pandemia vaikuttaa välillisesti myös kieleen

z kirjain joka lausuu lainasanoja
z kirjain joka lausuu lainasanoja Kuva: Mikko Lehtola/Yle lainasanat

Oletko sinäkin viestinyt etänä? Tänä keväänä etäyhteydenpito on tiiviimpää kuin koskaan aiemmin. Sen myötä kieleemme on ilmaantunut uusia, kiinnostavia sanoja.

Kolumnin kirjoittaja Henna Makkonen-Craig työskentelee kielenhuollon asiantuntijana Kotimaisten kielten keskuksessa.

Videopuheluissa viestivät niin vauvat kuin vaaritkin. Koululaisten vanhemmat tsemppaavat toisiaan päivittäin Whatsapp-ryhmässä. Työpaikoilla ja oppilaitoksissa järjestetään verkkoistuntoja, -kursseja ja -palavereja, joissa kommunikoidaan äänen, kuvan ja pikaviestien avulla.

Tällaisissa arjen tilanteissa etäviestimiselle syntyy myös uusia, rentoja nimityksiä. Vanhastaan tuttuja verbejä ovat esimerkiksi skypettää ja mesettää:

  • skypettää eli soittaa Skypellä, arkisemmin myös ”skaipata”
  • mesettää eli käyttää Messengeriä (tai vastaavaa viestisovellusta)

Viime aikoina sanasepot ja -sannat ovat loihtineet lisää verbejä:

  • tiimata eli järjestää Teams-tapaaminen
  • wapata, wappailla ja whatsapata eli viestiä Whatsappilla
  • zuumata, zuumailla ja zoomata eli pitää Zoom-istunto
  • släkätä eli viestiä Slack-sovelluksella
  • hängätä, hängäröidä eli käyttää Hangoutsia.

Hauskaa näissä skypetyksissä ja wappailuissa on se, että vaikka taustalla on sovelluksen vieraskielinen erisnimi, uusi verbi istutetaan sille sopivaan supisuomalaiseen verbityyppiin ja verbiä taivutetaan suomen sanoille ominaisella ja loogisella tavalla. Skypettää ja mesettää sujahtivat samaan verbityyppiin kuin ikivanhat lähettää ja itkettää.

Uudemmat tiimata, wapata ja zuumata asettuivat luontevasti samaan verbiryhmään kuin liimata, kupata ja tuumata. Hängäröidä on kuin änkyröidä. Kerrassaan hienoa! Ja tämä kävi ihan luonnostaan.
Sanavalinnat ovat sosiaalista liimaa samanhenkisten ryhmässä. Vieraankin näköinen ilmaus on kätevä, jos se on käyttäjilleen tunnistettava.

Sopeutettua vierassanaa on myös helpompi käyttää kuin aivan lähtökielen mukaista – eikä suomenkielisissä yhteyksissä edes voisi käyttää englannin verbiä sellaisenaan. Se olisi sula mahdottomuus.

Vierassanat sopeutuvat suomalaiseen suuhun

Miten se skypetys tai wappailu sopiikin niin mukavasti suomalaiseen suuhun? Sopeutettu, mukautettu vierassana yhdistyy kohtalaisen helposti sovelluksen vieraskieliseen nimeen, etenkin jos teknologia ja sen nimi ovat tuttuja. Ja parasta kaikessa: ääntämyksen ei tarvitse olla aivan nappiin lähtökielen mukaista, vaan mukavasti suomalaista. Kunnon kompromissi. Kun Skype otettiin omaksi, siitä tuli monelle nimenomaan ”sky-pe”, eikä ”skaip”.

Samantyyppisiä sopeutuksia olivat aikoinaan esimerkiksi bussi, taksi ja digiboksi, mutta nykyään nämä ovat tyyliltään neutraaleja yleiskielen sanoja. Näin kielessä käy laajemminkin: vieraskielisen sanan tai kirjoitusasun rinnalle tulee vähitellen suomalaisempia kirjoitus- ja myös ääntöasuja.

Tällainen sanojen sopeuttaminen on vahva todiste siitä, että kieli elää ja voi hyvin. Tarvittaessa voidaan siis ottaa aineksia muista kielistä – kuitenkin harkiten, valikoiden ja soveltaen.

Näin on itse asiassa tehty kaikkina aikoina. Nykyään leijonanosa uusista lainasanoista tulee englannista, kun taas joskus aiemmin se toinen kieli oli esimerkiksi saksa, ruotsi, venäjä, ranska tai latina. Lainoja on tullut paljon myös mutkan kautta, esimerkiksi ruotsin välityksellä.

Muovi voitti lopulta plastikin

Usein on paikallaan keksiä myös kokonaan omakielisiä vastineita vieraskielisille termeille ja muille sanoille. Se ei käy käden käänteessä, eikä se ole ollenkaan helppoa. Oma suosikkini (ja toisaalta inhokkini) tällaisten uudissanojen joukossa on muovi.

Nerokas se on siksi, että muoville on ominaista juuri muovattavuus ja sanan taustalla onkin vanha suomen kielen verbi muovata. Ensimmäiset muovilaadut keksittiin jo 1800-luvun jälkipuoliskolla, ja suomalaistehdas ryhtyi valmistamaan muovia 1920-luvulla (raaka-aineena se kuulemma käytti hurjat määrät lehmänmaitoa).

On ollut aika, jolloin plasti(i)kki oli se tavallinen, tutuksi käynyt ilmaus ja muovi vaati kielenkäyttäjiltä totuttelua.

Eurooppalaisissa kulutustavaroissa muovi yleistyi toisen maailmansodan jälkeen. Uutta ainetta kutsuttiin aluksi plastikiksi ja plastiikiksi. Se oli luontevaa, sillä suomen sanan esikuvat olivat ruotsissa, saksassa ja englannissa (vrt. englannin plastic, saksan Plastik, ruotsin plast). Suomen kielen muovi-sana keksittiin vuonna 1947.

Nykyään on ihan turha riidellä, onko kippo muovia vai sittenkin plastikkia tai plastiikkia. On kuitenkin ollut aika, jolloin plasti(i)kki oli se tavallinen, tutuksi käynyt ilmaus ja muovi vaati kielenkäyttäjiltä totuttelua.

Eikä tämä koske vain menneisyyttä. Vastaavaa laina- ja omaperäisten sanojen kilpajuoksua on tapahtunut myöhemminkin – ja tapahtuu ihan koko ajan vielä nytkin silmiemme alla ja korviemme vieressä. Esimerkiksi englantia mukailevat sanat printteri (vrt. englannin printer) ja printata olivat yleisiä opiskeluaikoinani 1990-luvulla. Sittemmin ne ovat hävinneet kisan tulostimelle ja tulostaa-verbille.

Sanat saavat tulikokeensa aina käytännössä, mutta se vie aina jonkin verran aikaa.

Vanhemmat polvet muistanevat myös ajan ennen laser- ja mustesuihkutulostimia. Kirjoittimia olivat ainakin kiekko-, rivi- ja matriisikirjoittimet.

Entä millaista muutosta on ilmassa juuri nyt? Striimauksen rinnalle on vakiintumassa suoratoisto. Kilpakumppani virtaustoisto olisi ehkä ollut lähempänä englanninkielisen ilmauksen merkitystä (vrt. englannin to stream ’virrata’), mutta sen painolastina oli jokin muu seikka.

Suoratoisto on yleistynyt nimenomaan siksi, että kielenkäyttäjät ovat kerta toisensa perään valinneet teksteihinsä suoratoiston. So long, virtaustoisto.

Sanojen pitää toimia myös puhutussa kielessä

Nykyään uusia ilmiöitä, esineitä ja käsitteitä tulee kokemuspiiriimme niin runsaasti, ettei ole realistista ajatella, että kaikille ehdittäisiin ja voitaisiin keksiä muovin, tulostimen ja suoratoiston tapainen omakielinen nimitys, jossa käytettäisiin vain omakielisiä aineksia.

Vaatimukset jokaiselle uudelle sanalle ovat kovat: sanan pitää olla toimiva. Sen pitää ihan oikeastikin sopii suuhun ja esimerkiksi asiateksteihin. Sanat saavat tulikokeensa aina käytännössä, mutta se vie aina jonkin verran aikaa.

"Etanoida eli olla tai työskennellä etänä."

Suoratoistolle ja tulostimelle oli silloin joskus helppo naureskella. Mutta kun alkupöyristys ja -huvitus hälvenivät, on ollut pakko todeta: nehän ovat ihan toimivia ja vieläpä hyviä suomen kielen sanoja.

Aina on jotain, mihin pitää vähän totutella. Juuri nyt totuttelua vaatii oleminen, eläminen ja työskentely etänä. Erään työpaikan englanninkielisissä viestimissä ä:n pisteet olivat kuitenkin hukassa ja suomenkielinen ilmaus etänä vääntyi muotoon etana. Siitä ilo urkeni ja syntyi uusi, arkinen verbi: etanoida eli olla tai työskennellä etänä. Ai laik.

Henna Makkonen-Craig

Kielitoimiston perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 75 vuotta. Juhlavuoden kolumnisarjassa Kotimaisten kielten keskuksen kielenhuollon, nimistönhuollon ja sanaston asiantuntijat kertovat kieltä koskevista näkemyksistään, kokemuksistaan ja oivalluksistaan.

Kommentit