Hyppää pääsisältöön

Hohti & Holmström romantiikan karheassa ytimessä

Pianisti Emil Holmströmin ja hänen vanhan Bösendorfer-flyygelinsä ympärille on Suomessa kehittynyt muusikkoryhmä, joka on kiihkeän innostunut romanttisesta perusohjelmistosta, mutta haluaa soittaa sitä omalla tavallaan, periodisoittimilla. Tämän liikehdinnän tuloksia on esitellyt Alba-yhtiö, jonka uudella levyllä Holmström yhdessä Markus Hohdin kanssa soittaa Brahmsin kaksi sellosonaattia. Romantiikan ydin löytyy, ja ilahduttavasta paikasta.

Hohti & Holmström: Brahms
Hohti & Holmström: Brahms Uudet levyt

Holmströmin Bösendorfer on restauroitu hienoon kuntoon. Sen läpikuultava, sievästi kilkattava mutta iskevä ja rekistereiltään tasainen sointi antaa kamarimusiikkikumppaneille enemmän tilaa kuin laajakirjoisesti pauhaava Steinway, mikä tekee romanttisen tulkintakaanonin kliseisen suurieleisyyden tarpeettomaksi. Samaan suuntaan soittoa ohjaavat Markus Hohdin sellon suolikielet, joiden karheanherkkä ääni ja äkäinen atakki ovat omiaan dynaamiseen, vaihtelevaan tulkintaan.

Levyesittelystä Hohti ja Holmström perustelevat periodisoitinten käyttöä niin kuin sitä aina perustellaan. Tavoitteena on etsiä aikojen saatossa kerääntyneiden tulkintakerrosten alta musiikin ydin. Tässä retoriikassa on ongelmansa, mutta Hohti ja Holmström löytävät sen alta kauniin, viiltävän ja omaperäisen tavan soittaa Brahmsia.

Sellosonaattien tulkinta on vuorollaan hauras, karhea, leikkaava ja rakeinen, ja vastaa sellaisena omaa mielikuvaani romantiikan ytimestä - kolea sumu, tyyni lampi ja karut rauniot ovat enemmän romantiikkaa kuin pehmeät lakanat ja keskuslämmitys. Hohdin ja Holmströmin Brahms on kuin näkisi paksun öljyvärimaalaukseen uudestaan, tehtynä selvillä ääriviivoilla ja pehmeästi liukuvina akvarelliväreinä.

Kliseeksi mainittu "Brahmsin lämmin sointi" on sekin soitossa läsnä, mutta lämpö syntyy herkästä viipyilystä, ei täydellä vibratolla kuorrutetusta fortissimosta. Esimerkiksi ykkössonatin avausosan seesteinen välike kuuden minuutin kohdalla herkuttelee hiljaisuudella ja suorilla äänillä todella viiltävästi. Saman osan lopussa suttuiset sellopariäänet ja tumma pianotekstuuri saavat selityksensä, kun niitä seuraa valonhohtoinen loppukelluttelu. Tällainen Brahmsiin ja romantiikkaan kuuluva valon ja varjon vaihtelu tuntuu Hohtin ja Holmströmin soitossa tavallista selvemmältä. Rytmisesti levy on vähemmän radikaali kuin soinnin ja fraseerauksen suhteen, mutta arvostan sitä, että Hohti ja Holmström annostelevat rubatoa runsaalla kädellä vain hitaisiin, ajan pysäyttäviin kohtiin - nopeammassa menossa soitto on elastista mutta määrätietoista.

Toki periodisoittimissa on haasteensa. Soitto ilman vibratoa, suolikielet ja sello ovat intonaation kannalta vaativa yhdistelmä, mutta varsin nopeasti lievä huojunta alkaa tuntua luonnolliselta. Samoin Bösendorferin napakkaan kilkutukseenkin tottuu niin nopeasti, että pakko se on uskoa - levy myötäilee musiikkia, vaikka asettuu osittain tulkintakaanonia vastaan.

Holmström kavereineen on palauttanut uskoni romantiikan perusohjelmistoon, mikä on hienoa. Mutta mitä pitää ajatella siitä, että perusohjelmiston uudelleenjärjestely hyväksi havaitulla menetelmällä on merkittävintä, mitä tämän hetken suomalaiset instrumentalistit tekevät? Luultavasti siitä ei pidä ajatella mitään, parempi kuunnella intohimolla tehtyä musiikkia.

Johannes Brahms: Sonaatit sellolle ja pianolle nro 1 e-molli ja 2 F-duuri. - Markus Hohti, sello, ja Emil Holmström, piano. (Alba, ABCD 452)

Kuuntele Uudet levyt 7.4.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Huippuammattilaiset upeasti Ellington-amatööreinä

    Levyarvostelu

    Duke Ellington kokosi uransa lopulla kolme hengellisen musiikin konserttia, joissa hänen oma jazz-idiominsa yhdistyi gospeliin ja kirkkomusiikkiin. Sopraano Anu Komsi ja multi-instrumentalisti Marzi Nyman ovat vuosien mittaan esittäneet teoksesta omaa versiotaan, joka on nyt saatu myös Alba-yhtiön levylle. Komsi ja Nyman ovat rohkeita ja monialaisia, mutta joutuvat levyllä laajan mukavuusalueensa rajoille - ja tekevät äimistyttävän hienon levyn siitä huolimatta tai juuri siksi.

  • Peteris Vasks - lisää samaa mutta alttoviululla

    Levyarvostelu

    Jos tuntee Peteris Vasksin, Latvian lahjan mystiselle minimalismille, BIS-yhtiön uusi Vasks-levy ei yllätä, muttei myöskään petä. Paatokseen asti tunteellinen, selvälinjainen ja tukevasti tonaalinen musiikki virtailee jälleen kerran hiljaisuudesta tuttujen huippukohtien kautta kauniimpaan hiljaisuuteen. Mutta on sillä oma arvonsa, että alttoviulisti Maxim Rysanov ja Sinfonietta Riga toteuttavat Vasksin idiomin niin kuin pitää.

  • Vivaldi-projektin laaduntarkistus - priimaa pukkaa!

    Levyarvostelu

    Vuonna 2000 levy-yhtiö Naive alkoi levyttää Torinon kansalliskirjaston Vivaldi-kokoelmassa käsikirjoituksina säilyneitä teoksia. Maailmanluokan esittäjistöt ovat tähän mennessä taltioineet kuutisenkymmentä levyä, ja nyt projektissa debytoi ranskalainen barokkiorkesteri Le Concert de la Loge johtajansa, viulisti Julien Chauvinin kanssa - ja laatu pysyy.

  • Laulu antaa Lindbergille ryhtiä

    Levyarvostelu

    Magnus Lindbergin teokset ensilevyttää yleensä Radion sinfoniaorkesteri, ja niin nytkin, vaikka uutuuslevyn teokset Lindberg sävelsi hiljattain Lontoon filharmonisen orkesterin residenssisäveltäjänä. Alkusoiton tapainen Two episodes sekä pitkä vokaaliteos Accused eivät paljasta Lindbergin työkalupakista uutuuksia, mutta lauluteoksen ryhdikkyys saa odottamaan tulevaa oopperaa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua