Hyppää pääsisältöön

Vilpitöntä viulunsoittoa Ruotsista

Johan Dalene on teini-ikäinen ruotsalaisviulisti, joka BIS-yhtiön debyyttilevyllään on rohjennut kajota perusohjelmiston ytimeen, Tshaikovskin ja Barberin viulukonserttoihin. Ensi kuulemalta tuomitsin Dalenen teknisesti moitteettomaksi viuluviikariksi, jossa persoonallisinta on nuoruus ja kotimaa. Luettuani levystä pari ylistävää kansainvälistä arviota annoin sille uuden mahdollisuuden, ja toden totta, kenties Dalenen musisoinnissa on suoruutta ja vilpittömyyttä, joilla pärjää jatkossa.

Johan Dalene: Tshaikovski & Barber
Johan Dalene: Tshaikovski & Barber Uudet levyt

Nuorilta taidemuusikoilta on yleensä turha odottaa radikaaleja uudelleentulkintoja, koska taidemusiikin opetus siirtää perinnettä todella kokonaisvaltaisesti. Dalene soittaa Tshaikovskin viulukonserttoa kuin kuka tahansa keskimääräinen maailmaa kiertävä viulisti. Sointi on suoraviivaisen moderni ja kimmeltävä, vibrato miellyttävän napakka mutta yksiniitinen, tekniikka rikkeetöntä ja ketterää. Persoonallisuutta ei siis huomaa kikkailusta, vaan pikemminkin sen puutteesta. Tuntuu että Dalenelle on tärkeämpää soittaa musiikkia kuin se että juuri hän soittaa musiikkia. Tshaikovskin konserton konserton koskettavimmat, hellimmät hetket sykähdyttävät tällä levyllä tavallista enemmän, kun solisti ei keskity mehusteluun oletetulla tunneilmaisulla, vaan musiikin sisäiseen logiikkaan.

Kokemusta on vaikea sanallistaa muuten kuin epämääräisellä viittauksella vilpittömyyteen. Saattaa olla että kun Dalene tulevaisuudessa löytää lisää vapautta, hänen vilpittömyytensä jalostuu selvemmin erottuvaksi persoonallisuudeksi. Tällä kertaa Tshaikovskin konserton ainoa omintakeinen kohta on kadenssi, jossa Dalene käyttää aikaa vapautuneesti. Tavallaan persoonallista sekin, että konserton finaalissa Dalene painottaa energisyyttä eikä nokkeluutta.

Barberin konsertossa pidän paljon enemmän Hilary Hahnin sileänmakeasta, jalosointisesta tulkinnasta, vaikka siinä onkin enemmän virtuoosikliseitä. Dalenen tulkinta on epätasaisempi, ja Barberin finaalista hänen maltillinen temponsa tekee raskaan ja ahdistavan; Hahn vetelee finaalin paljon nopeammin ja silti kevyemmin ja kontrolloidummin.

Kenties kyse on myös Norrköpingin sinfoniaorkesterista, joka on ihan tavallinen, taitava ja tarkka skandinaaviorkesteri, muttei innoita solistia rohkeuteen tai anna tulkintoihin särmää. Sitä paitsi solisti ja orkesteri sakkaavat rytmisesti niissä samoissa kohdissa kuin kaikki muutkin.

Pjotr Tshaikovski: Viulukonsertto D-duuri. Samuel Barber: Viulukonsertto. - Johan Dalene, viulu, ja Norrköpingin SO/Daniel Blendulf. (BIS-2440)

Kuuntele Uudet levyt 7.4.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Myöhäisromantiikkaa ja tasa-arvoa kokonaisvaltaisella laadulla

    Levyarvostelu

    Viulisti Eriikka Maalismaan ja pianisti Emil Holmströmin uutuuslevy upottaa minut vielä syvemmälle romantiikkaan kuin heidän edellinen, tunteiden myllertämisestä Emma-palkittu Schumann-levynsä. Periodiromantiikkaan hurahtanut duo jatkaa tunneilmaisuaan suolikielisellä viululla ja vuoden 1882 Bösendorferilla, mutta musiikki on aivan romantiikan lopusta. Richard Straussin ja Amy Beachin sonaatit osallistuvat taidemusiikin tasa-arvokeskusteluun, mutta miten, sen saa kuulija päättää.

  • Tarkkapiirtoiset eleet, huokoiset taustat

    Levyarvostelu

    Suomalaistaustainen Ondine-yhtiö on alkanut syventyä Baltian taidemusiikkiin myös historiallisesti. Viime syksynä ihastuin levyyn, jolla Ondine esitteli kanadanlatvialaisen Talivaldis Keninšin lakonisen kirkasta musiikkia. Nyt kuva tästä vuonna 2008 kuolleesta, omaäänisestä impressionisti-modernistista täydentyy kahdella sinfonialla, jotka Keninš sävelsi 1970-luvulla uudessa kotimaassaan Kanadassa.

  • Kolmen levyn kommenttiraita Brandenburgilaisille

    Levyarvostelu

    Vuonna 2001 kapellimestari Thomas Dausgaard ja Ruotsalainen kamariorkesteri alkoivat tilata nykysäveltäjiltä sisarteoksia Johann Sebastian Bachin Brandenburgilaisille konsertoille. Kahden vuosikymmenen projekti on nyt pakattu tripla-CD:lle, jonka hauskuus kumpuaa Brandenburgilaisten konserttojen rikkaista kokoonpanoista ja nykymusiikin vapaudesta.

  • Nico Muhlyn kimmoisuus sopii Pekka Kuusistolle

    Levyarvostelu

    Pari vuotta sitten Pekka Kuusisto aloitti Norjalaisen kamariorkesterin vierailijana. Suhde on kehittynyt niin, että tällä kaudella hän jatkaa taiteellisena johtajana. Kuusiston ja norjalaisten yhteinen debyyttilevy paljastaa, että suhteen kiihkeys perustuu rohkealle rosolle. Nico Muhlyn intensiivinen viulukonsertto Shrink sopii esittäjilleen kuin nenä päähän ja saa äärimmäisen tiiviin tulkinnan, kun taas Philip Glassin minimalismi ei raikastu edes Kuusiston taikakosketuksesta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua