Näyttelijä Aimo Räsänen on monen roolin mies. Kahdeksan vuotta televisiosarja Uuden Päivän Otso Karhuna teki hänestä koko kansan Amin, mutta yhtä tärkeä rooli on ollut lätkäisän tehtävä. Amin kanssa ei puheenaiheista ole pulaa.
Aimo ”Ami” Räsänen sai ensimmäisen kitaransa 14-vuotiaana ja sen jälkeen soitin on kulkenut miehen matkassa. Soittaminenhan on englanniksi play, mutta se tarkoittaa myös leikkiä ja näyttelemistä. Onko siinä suosikkinäyttelijän koko kuva?
- Kyllä minä tuolla sanalla voisin elämääni kuvata. Sittenhän play tarkoittaa myös toimimista, sekin on ollut elämässäni totta.
Ami syntyi vehmersalmelaisen pienviljelijäperheen kuopukseksi ja sanoo, että lapsuus oli sellaista tavallisen maalaislapsen elämää, töitä, leikkiä ja pelaamista.
- Sen verran lapsia oli, että saatiin kiekkoporukka kasaan ja aina kun lampi jäätyi, pelattiin. Siellä se lajirakkaus sitten syntyi.
Mutta sitten vuonna 1967, kun Ami oli parivuotias, tapahtui jotakin traagista. Amin täti sytytti talonsa rakennukset tuleen ja teki itsemurhan. Tapahtuma järkytti perhettä ja koko kylää sydänjuuria myöten. Puhuttiin ja samalla ei puhuttu.
- Vaikka minulla ei ole omia muistikuvia asiasta, olen kuitenkin lapsuuden elänyt niiden muistojen kanssa. Aistin sitä perheen ilmapiiriä, että tässä on nyt jotain, josta en oikein tiennyt, että mistä se tulee.
Ami sanoo, että hänestä tuli perheen hauskuuttaja. Pikkupoika koki, että perhe tarvitsee iloa.
- Se hauskuuttaminen oli minulle jotenkin luontaista. Olin siinä hyvä. Ja onhan se niin, että kun saa välittömän palautteen, sen naurun, niin se ruokkii itseään.
Hauskuuttajan taakka?
Useinhan sanotaan, että klownilla on myös kyyneleet. Ami pohtii sitä, millä tavalla tuo hauskuuttajan rooli on seurannut häntä aikuisuuteen.
- En minä sitä roolia ole taakkana kokenut, mutta se kääntöpuoli voi olla, että ei uskalla ilmaista niitä negatiivisia tunteita. Silloin persoonan kasvaminen jää väistämättä vajaaksi.
Nuorella Amilla oli jo kiinnostus näyttelemiseen, mutta uskallus ei riittänyt. Hän kouluttautui mielenterveyshoitajaksi ja sanoo, että tottakai lapsuuden kokemukset vaikuttivat.
- Ihmisen mielessä on kiinnostavinta se, miten monta puolta meissä kaikissa on. Pelottavinta ehkä on aggressio. Itselläni on ollut kova työ kohdata se aggressio, se pelko, että jos aggression näyttää, niin tulee hylätyksi.
Amin mukaan turvalliset läheiset ihmissuhteet ovat auttaneet ja näyttelijän ammatti tarjoaa etuoikeutetun keinon myös omien pimeiden puolien käsittelyyn.
- 25-vuotiaana sitten hain ja pääsin teatterikouluun ja sillä tiellä ollaan.
Satoja kertoja Kaitsuna
Ami Räsänen on seonnut laskuissa, mutta satoja kertoja niitä on, kun hän on vetänyt jalkaansa buutsit ja survonut nahkatakin päälleen ja muuttunut Kai Kristian Kotalaksi.
- Amerikassa asti käytiin.
Kyse on siis Sirkku Peltolan kirjoittamasta ja ohjaamasta Suomen Hevonen -näytelmien sarjasta, jossa tarkasteltiin Suomen ja maailman muutosta Kotalan vaihtelevan kokoisen perheen kautta. Kai oli perheen poika, ikuinen selviytyjä.
- Kaitsu oli täynnä ideoita, jotka yleensä epäonnistuivat. Silti hän putosi aina jaloilleen. Ei masentunut.
Ami arvelee, että tunteikkuudessa oli se salaisuus. Kaitsu ei padonnut tunteitaan vaan antoi kaiken tulla ulos. Olisiko siinä joku avain kansantautimme masennuksen hoitamiseen, Ami pohtii varovasti. Että ei padottaisi tunteita vaan uskallettaisiin tuoda ne esille?
Mutta ajat vaativat Kaitsuakin muuttumaan ja hänestä tulee näytelmäsarjassa konsultti Erkki Ranto, jonka mielestä ihmisistä pitää repiä irti 100 prosenttia.
- Tein 10 vuotta keikkaa Erkki Rantona firmojen tilaisuuksissa. Yhdessä tilaisuudessa oli ollut myös Jari Sarasvuo ja minulle sanotiin, että sulla on samat jutut, mutta hauskemmat.
Mutta mitä Erkki Ranto sanoisi nyt, tänä päivänä? Ehkä Erkki olisi nähnyt valon ja se uusi viesti voisikin olla se, että se mitä aidosti teet, se riittää, Ami arvelee.
- Muutenkin, jos tästä vaikeasta ajasta jotakin hyvää voisi seurata, niin se tietoisuus, että kuinka paljon me tarvitsemme toisia ihmisiä. Olisiko se seuraava sivu, yhteistä tekemistä ja ymmärrystä toisiamme kohtaan.
Taide ja viihde
Ami Räsästä ei voi kuunnella kysymättä jääkiekosta. Hänen poikansa toteuttavat unelmiaan opiskelemalla ja pelaamalla Yhdysvalloissa.
- He ovat itse se työn tehneet, ja vanhempana voi vaan tukea ja kannustaa. En tiedä millainen isä olen ollut, ainakin olen tehnyt paljon ruokaa. Onneksi kiekko on myös oma intohimoni.
Ami muistelee, että omakaan kannustus ja käytös ei ihan kestä päivänvaloa. Tuomarille on tullut rähjättyä, mutta toisaalta kauniit maalintekotilanteet ovat herkistäneet miehen kyyneliin.
- Joskus taide ja urheilu yhdistyvät mitä kauneimmalla tavalla.
Ja mitä lasten unelmiin tulee, niitä ei Amin mielestä pidä vanhempien rajoittaa. Lapsi saa unelmoida suuria, ihan mitä vaan.
- Kyllä maailma sitten tulee vastaan, hyvässä ja pahassa.
Mukava mies öykkärinä
Ami Räsäsen viimeisimpiä rooleja on ollut öykkärimäisen elokuvamogulin Barney Feinin rooli Tampereen Työväen Teatterin näytelmässä Karvas Pala.
- Barney on narsisti, joka on saavuttanut omalla lahjakkuudellaan ja röyhkeydellään aseman, jossa hän voi sumeilematta käyttää ihmisiä hyväkseen.
Ami sanoo, että näyttelijä toki hyppää rooliinsa ja tekee sen, mutta yleisöstä huokuva viha on myös otettava vastaan. Se ei ole mukavalle miehelle ihan helppoa.
- Aitoa naurua ei saa palkaksi ja sitten toisaalta tietää, että jos sitä vihaa ei tule, niin on epäonnistunut. Ei sitä paheksuntaa kuitenkaan ihan joka ilta jaksaisi.
Ami pohtii narsismia myös tosielämän työyhteisöissä. Se on tuhoavaa, kun narsisti on sosiaalisesti taitava iskemään ihmisten heikkoihin kohtiin.
- Sitä toivoisi, että olisi sellaisia rakenteita, jotka estäisivät tuhoavan käytöksen. Ei ole helppoa sanoa ei, vaikka pitäisi. Kai sitä toivoo, että tosielämän Barneyt tuhoutuisivat omaan pahuuteensa.
Viesti pikku Aimolle
Ami kirjoitti aikoinaan ylioppilasaineessaan siitä, onko kaikilla uskonnoilla sama päämäärä. Lopputulema oli, että on.
- Ajattelen Dostojevskin sanoilla, että jos ei ole Jumalaa, niin mitä meillä on. Elämän rajallisuus ja kuolemanpelko vaikuttavat elämään enemmän kuin tajuammekaan. Siksi ihminen tarvitsee Jumalaa ja on sen asettanut.
Mutta entäs se pikku hauskuuttaja? Millä silmin aikuinen Ami nyt häntä katselee?
- Aika armollisin silmin. Voisin kutsua hänet pelaamaan jalkapalloa ja sanoa, että hyvin tässä käy.
Flinkkilä & Tastula TV1 lauantaina 11.4. kello 17.10 ja sunnuntaina 12.4. kello 9.05 ja Yle Areena.
