Hyppää pääsisältöön

Kuolema on nyt oikeasti meitä lähellä

Lähikuvassa nainen, joka on pukeutunut kuolemaksi. Tausta on kuvakäsitelty punaiseksi.
Lähikuvassa nainen, joka on pukeutunut kuolemaksi. Tausta on kuvakäsitelty punaiseksi. Kuva: Nicola Marfisi / Shutterstock. Kuvitus: Heidi Gabrielsson YLE kuolema

Minulle 70-luvulla syntyneelle suomalaiselle ja minun sukupolvelleni kuolema on ollut kaukainen asia. Sotakin on ollut vain jotain isovanhempiemme sukupolvelle tapahtunutta. Koronan mukana kuolema on tullut meitä kaikkia lähemmäksi.

Ensin vaarassa olivat vain riskiryhmät, sitten arviot muuttuivat, uhriluvut kasvoivat ja elämästä tuli enemmän kuin elokuvaa.

Populaarikulttuurissa ja kielenkäytössä kuolema on kuitenkin aina ollut läsnä. Muistan, kun kaveri oli syönyt niin hyvää ruokaa, että hän omien sanojensa mukaan meinasi melkein kuolla. Skate or die, me huusimme rullalautojen kanssa ja Die Die My Darling, lauloi lempibändimme c-kasettimankassa.

Kill your darlings, sanoi ohjaava opettaja mediakoulussa.

Jos koulussa tai kesätyöpaikassa ei totellut auktoriteettien käskyjä, saattoi saada murhaavan katseen. Kill your darlings, sanoi ohjaava opettaja mediakoulussa, kun editoin lyhytelokuvaani ja tarkoituksena oli karsia pois kohtaukset, jotka olivat tekijälle tärkeitä mutta tappavan tylsiä.

Kuolemaksi pukeutunut ihminen torilla pulujen keskellä
Kuolemaksi pukeutunut ihminen torilla pulujen keskellä Kuva: /All Over Press Kuolema

Baarissa kuulin ystävältäni joskus niin hyvän vitsin, että olin kuolla nauruun. Myöhemmin sama ystävä teki ensimmäisen stand up -keikkansa ja minä pelkäsin yleisössä hänen lavakuolemaansa.

Pop-kappaleissa kuollaan käsivarsille ja elokuvat ovat täynnä ruumiskasoja, mutta harva meistä on oikeasti nähnyt kuolleen ihmisen. Olen kuullut sanottavan, että poliisisarjojen katsominen tai rikoskirjallisuuden lukeminen antaa meille turvallisia tapoja kohdata omaa pelkoa ja turvattomuutta.

Kiinnostavatko sarjamurhia sisältävät suoratoistosarjat yhtä paljon vielä silloin, kun läheisen sairaalan pihalle on tuotu ylimääräinen kylmäkontti niille, jotka eivät mahdu ruuhkaiselle ruumishuoneelle?

He olivat poistuneet keskuudestamme, nukkuneet pois.

Meillä on ollut hiljaisia isoisiä, jotka näkivät sodassa kuolemaa, mutta eivät koskaan oikein puhuneet siitä. Onko tulevaisuudessa pandemian lamaannuttamia koronahoitajia, jotka eivät puhu epidemiavuosista suoraan vaan kierrellen ja harvoin? Ehkä tulevaisuus kertoo myös, miten sotalapsen ja koronalapsen kielenkäyttö eroavat toisistaan.

Hautausmaalla on vanhoja, osittain kaatuneita hautakiviä.
Hautausmaalla on vanhoja, osittain kaatuneita hautakiviä. Kuva: /All Over Press hautausmaat

Sotien jälkeen 1940-luvulla ei kuolleista aina puhuttu kuolleina, vaan heille keksittiin kauniita kiertoilmaisuja. He olivat kaatuneita sekä vainajia. He olivat poistuneet keskuudestamme, nukkuneet pois.

Miten kuolleista puhutaan covid-19-pandemian jälkeen? Onko meillä koronan viemiä vai koronan kaatamia?

Violetteja kukkia kasvaa hautausmaalla.
Violetteja kukkia kasvaa hautausmaalla. Kuva: /All Over Press kukka,hautausmaat

Aristoteleen kantapää -ohjelmassa puhutaan kuoleman kiertoilmauksista. Pasi Heikuran vieraana on historioitsija, dosentti Ilona Pajari.

Tätä artikkelia on päivitetty ja siihen on lisätty ohjelman kuuntelumahdollisuus. Artikkelin ensimmäinen versio kirjoitettiin ensimmäisenä koronakeväänä.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri