Hyppää pääsisältöön

Kuolema on nyt oikeasti meitä lähellä

Meikattu ja mustaan huppuun pukeutunut nainen esittää kuolemaa.
Meikattu ja mustaan huppuun pukeutunut nainen esittää kuolemaa. Kuva: /All Over Press Kuolema

Minulle 70-luvulla syntyneelle suomalaiselle ja minun sukupolvelleni kuolema on ollut kaukainen asia. Sotakin on ollut vain jotain isovanhempiemme sukupolvelle tapahtunutta. Nyt koronan mukana kuolema tulee meitä kaikkia lähemmäksi.

Ensin vaarassa olivat vain riskiryhmät, sitten arviot muuttuivat, uhriluvut kasvoivat ja elämästä tuli enemmän kuin elokuvaa.

Populaarikulttuurissa ja kielenkäytössä kuolema on kuitenkin aina ollut meitä lähellä. Muistan, kun kaveri oli syönyt niin hyvää ruokaa, että hän omien sanojensa mukaan meinasi melkein kuolla. Skate or die, me huusimme rullalautojen kanssa ja Die Die My Darling, lauloi lempibändimme c-kasettimankassa.

Kill your darlings, sanoi ohjaava opettaja mediakoulussa.

Jos koulussa tai kesätyöpaikassa ei totellut auktoriteettien käskyjä, saattoi saada murhaavan katseen. Kill your darlings, sanoi ohjaava opettaja mediakoulussa, kun editoin lyhytelokuvaani ja tarkoituksena oli karsia tappavan tylsät kohtaukset pois.

Kuolemaksi pukeutunut ihminen torilla pulujen keskellä
Kuolemaksi pukeutunut ihminen torilla pulujen keskellä Kuva: /All Over Press Kuolema

Baarissa kuulin ystävältäni joskus niin hyvän vitsin, että olin kuolla nauruun. Myöhemmin sama ystävä teki ensimmäisen stand up -keikkansa ja minä pelkäsin yleisössä hänen lavakuolemaansa.

Pop-kappaleissa kuollaan käsivarsille ja elokuvat ovat täynnä ruumiskasoja, mutta harva meistä on oikeasti nähnyt kuolleen ihmisen. Olen kuullut sanottavan, että poliisisarjojen katsominen tai rikoskirjallisuuden lukeminen antaa meille turvallisia tapoja kohdata omaa pelkoa ja turvattomuutta.

Nyt koronan myötä voi kysyä, kiinnostavatko sarjamurhia sisältävät suoratoistosarjat yhtä paljon vielä silloin, kun läheisen sairaalan pihalle on tuotu ylimääräinen kylmäkontti niille, jotka eivät mahdu ruuhkaiselle ruumishuoneelle.

He olivat poistuneet keskuudestamme, nukkuneet pois.

Meillä on ollut hiljaisia isoisiä, jotka näkivät sodassa kuolemaa, mutta eivät koskaan oikein puhuneet siitä. Onko tulevaisuudessa pandemian lamaannuttamia koronahoitajia, jotka eivät puhu epidemiavuosista suoraan vaan kierrellen ja harvoin? Ja kertooko tulevaisuus meille, miten sotalapsen ja koronalapsen kielenkäyttö eroavat toisistaan?

Hautausmaalla on vanhoja, osittain kaatuneita hautakiviä.
Hautausmaalla on vanhoja, osittain kaatuneita hautakiviä. Kuva: /All Over Press hautausmaat

Sotien jälkeen 1940-luvulla ei kuolleista aina puhuttu kuolleina, vaan heille keksittiin kauniita kiertoilmaisuja. He olivat kaatuneita sekä vainajia. He olivat poistuneet keskuudestamme, nukkuneet pois.

Miten kuolleista puhutaan koronan jälkeen? Onko meillä koronan viemiä vai koronan kaatamia? Toivottavasti heitä tulee olemaan kuitenkin mahdollisimman vähän.

Violetteja kukkia kasvaa hautausmaalla.
Violetteja kukkia kasvaa hautausmaalla. Kuva: /All Over Press kukka,hautausmaat

Aristoteleen kantapää -ohjelmassa puhutaan kuoleman kiertoilmauksista. Vieraana on historioitsija, dosentti Ilona Pajari. Yle Radio 1 lähettää ohjelman keskiviikkona 15.4. klo 17.10. Se on kuultavissa myös Yle Areenassa jo samana päivänä klo 10.

  • Koko yö Avaruusromua!

    Kahdeksan tunnin matka avaruudessa.

    Avaruusromun viimeinen lähetys saa 30-vuotisjuhlan kunniaksi seurakseen Avaruusromun pitkän ja hiljaisen yön, joka tarjoaa avaruusromullista musiikkia aamuun asti. Tämä tarkoittaa yhteensä kahdeksan tunnin matkaa avaruudessa. "Luvassa on Avaruusromun tyyliin pitkää musiikkia ja hitaita ajatuksia. Tai pitkiä ajatuksia ja hidasta musiikkia, miten vain", sanoo ohjelman toimittaja Jukka Mikkola.

  • “Unet ovat kuin uimista pimeässä vedessä” - Auli Särkiön runoteos sukeltaa alitajuntaan ja kuvaa ihmistä osana luontoa

    Auli Särkiön Vedenpeitto kisaa Tanssiva karhu -palkinnosta.

    Auli Särkiön Vedenpeitto on minimalistinen runokokoelma vedestä ja unien näkemisestä. Niukan ilmaisun löytymisessä apuna toimi vanha matkapuhelin, jonka pienelle ruudulle hän näppäili muistiinpanoja kesäisillä uintiretkillä. Vedenpeitto on ehdolla Yleisradion Tanssiva karhu -runopalkinnon saajaksi.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri