Kaisa Pulakka
Yle
Toimittaja Kaisa Pulakka kirjoitti Pelko!-radiosarjansa viimeistä jaksoa, kun hallitus antoi ensimmäistä tiedoitustaan korona-rajoituksista. Kaisa Pulakka kertoo, että sinä päivänä koronan pelko tarttui myös häneen.
Aloin tunnustella kurkkuani ja epäillä, että kuume on nousemassa. Aloin miettiä, uskallanko käydä kaupassa; uskallanko laittaa lapset kouluun; uskallanko vierailla äitini luona. Pari viikkoa myöhemmin noita kysymyksiä ei tarvinnut enää miettiä. Hallitus päätti puolestani!
Tätä pelkokriittisyyttä on yllättävän vaikea muistaa!
Päivisin olen rationaalinen ja järkevä. En pelkää koronaan sairastumista. Olen huolissani pitkistä karanteeniajoista, pelkään riskiryhmiin kuuluvien läheisten puolesta ja tunnen kasvavaa ahdistusta niiden ystävien puolesta, joiden elinkeino joutuu koronan takia vaakalaudalle.
Ja sitten yöllä, juuri ennen nukahtamista mieleen hiipivät ne toisenlaiset pelot. Ne, joista ei tee mieli puhua ääneen.
Mitä jos tuhoan huonolla kotiopetuksella lasteni tulevaisuuden? Entä jos tämä ei lopukaan ikinä ja joudumme olemaan eristyksissä ikuisesti? Mitä jos se virus mutatoituu ja ihan oikeasti tappaa kaikki? Jos tää jotenkin salakavalasti onkin se maailmanloppu?
Olen myös alkanut nähdä korona-aiheisia unia.
1700 ja 1800-lukujen vaihteessa moraalinen paniikki synnytti uuden kirjallisuuden lajin, kauhukirjallisuuden.
Korona-aika on opettanut meille käsien pesun lisäksi sen, kuinka pelko tarttuu ja leviää. Pelko tekee sen tehokkaammin kuin pahinkaan pandemia. Silloin kun pelkovirus iskee, on vaikeaa muistaa, että pelkoihin liittyy aina tiettyjä lainalaisuuksia – joku niistä hyötyy, joku niillä rahastaa ja siksi niihin kannattaisi suhtautua kriittisesti!
Tätä pelkokriittisyyttä on yllättävän vaikea muistaa, vaikka olisi juuri kirjoittanut aiheesta kahdeksanosaisen radiosarjan.
Kun aloin kirjoittaa pelon ja pelolla hallitsemisen kulttuurihistoriasta kertovaa radiosarjaa, tiesin aiheen olevan ajankohtainen. En kuitenkaan osannut aavistaa kuinka ajankohtainen siitä tulisi. Pelon kulttuurihistoria muistuttaa tärkeistä asioista.
1. Pelon avulla voi myydä lähes mitä tahansa, myös valeuutisia
Pelon avulla meille myydään ja on aina myyty aatteita, uskontoja, politiikkaa, ja myös viihdettä, kulttuuria ja taidetta. Keskiajalla kiirastulen pelko oli kirkolle merkittävä tulonlähde. Ihmiset pyrkivät aneiden avulla lyhentämään omaa kärsimysaikaansa. 1700 ja 1800-lukujen vaihteessa moraalinen paniikki synnytti uuden kirjallisuuden lajin, kauhukirjallisuuden.
Ranskan vallankumous 1700-luvun lopulla sai kipinää ihmisten peloista ja niihin vetoavista propagandalehtisistä, joita vastikään lukemaan oppinut kansa ei vielä osannut tulkita kriittisesti. Valeuutisia tutkiva toimittaja Johanna Vehkoo totesi Ylen haastattelussa, että ei ole nähnyt minkään yksittäisen uutisen ympärillä yhtä paljon misinformaatiota, kuin koronan. Kaikki korona-aiheinen leviää netissä kuin, no, tauti.
2. Pelko on polttoainetta ennakkoluuloille ja vihapuheelle
Kun uuden ajan alussa 1500-1600-luvuilla reformaatio ja uskonnollisen puhdasoppisuuden vaatimus aiheuttivat eurooppaan valtavat pakolaisvirrat, oli reagoinnissa paljon samaa tämän päivän suhtautumisessa turvapaikanhakijoihin. Rajoja suljettiin ja esimerkiksi Ruotsiin oli todella vaikeaa päästä Puolasta. Katolisia puolalaisia pidettiin uskonnollisesti ja poliittisesti epäilyttävinä.
Vääräuskoisten käytökselle asetettiin myös rajoituksia. “Väärää” uskontoa sai harjoittaa vain yksityisissä tiloissa. Ja huhut tietenkin levisivät. Pelättiin, että puolalaisten tarkoituksena on hivuttaa oma katolinen uskontonsa ja kulttuurinsa ruotsalaisen ja samalla siis myös suomalaisten kulttuurin tilalle. Nykytermein puhuttaisiin varmaan “katolisaatiosta”.
3. Pelko syrjäyttää järjen
Vessapaperin ja ruoan hamstraaminen ovat meidän aikamme joukkohysterian ilmenemismuotoja. Niille hymähdellessä on hyvä muistaa, että pelon masinoimat massapaniikit ovat saaneet paljon hurjempiakin ilmenemismuotoja.
Keskiajalla ruttoa pelkäävät eurooppalaiset kokoontuivat tuhansien flagellanttien itsensäruoskijakulkueiksi osoittaakseen katumustaan jumalalle. Uuden ajan alussa puolestaan levisi noitahysteria, jonka seurauksena euroopassa tuomittiin teloitettavaksi kymmeniä tuhansia ihmisiä ja alle 100 vuotta sitten Euroopan valtasi hulluus, joka johti yli kuuden miljoonan juutalaisen kuolemaan.
Pelko on tarpeellinen tunne
Jos pelon antaa levitä hallitsemattomasti, se voi ajaa ihmiset hulluuteen. Pelosta ei kuitenkaan ole ihmisille pelkkää haittaa. Se on pohjimmiltaan varsin tarpeellinen tunne, joka suojelee meitä monenlaiselta pahalta.
Aristoteles kirjoittaa pelosta:
Ne eivät usko kärsivänsä, jotka ajattelevat jo kärsineensä kaiken pahan ja suhtautuvat tulevaisuuteen kylmän tunteettomasti ikään kuin jo kuoliaaksi piestyt. Siksi pelkoa tuntevalla täytyy olla jokin toivo ahdistuksessaan. Tästä on merkkinä se, että pelko saa ihmiset harkitsemaan, eikä kukaan harkitse toivottomassa tilanteessa.
Aristoteleen ajatus harkinnan ja pelon yhteenliittymisestä on lohduttava. Tottahan se on, että pelko on ihan evoluutionkin kannalta ihmiselle välttämätön tunne. Ilman sitä me olisimme juosseet suoraan sapelihammastiikerien saaliiksi ja samalla olisimme juosseet oman lajimme varhaiseen sukupuuttoon. Ja ilman sitä emme yskisi hihaan emmekä muistaisi käyttää käsidesiä!
Pelko ja toivo kuuluvat yhteen
Aristoteles kirjoittaa myös, että pelkoa voi tuntea vain sellainen, joka näkee tilanteessa toivoa. Sekin on lohdullinen ajatus! Koronatilanteessa minulle tärkeimmäksi toivonlähteeksi on muodostunut ihmisissä noussut uusyhteisöllisyys.
Nyt kun emme oikeasti voi nähdä toisiamme, olemme yhtäkkiä sosiaalisempia kuin koskaan! Koko ajan perustetaan uusia whatsup-ryhmiä, järjestetään etäkaljanjuontisessioita, kysellään kuulumisia vähän etäisemmiltäkin tutuilta: Miten sun pää on kestäny karanteenia? Miten teillä on etäkoulu järjestynyt? Mitä sun vanhemmille kuuluu?
Jotkut toivovat, että korona opettaisi meitä olemaan harkitsevampia kuluttajia ja hillitsisi esimerkiksi lentomatkustushaluja. Itse en valitettavasti jaksa uskoa siihen. Pelon kulttuurihistoriaan perehtyneenä tiedän, että ihminen harvoin oppii virheistään.
Pelkoa tuntevalla täytyy olla jokin toivo ahdistuksessaan. Tästä on merkkinä se, että pelko saa ihmiset harkitsemaan, eikä kukaan harkitse toivottomassa tilanteessa.
Toivon kuitenkin, että tämä aika opettaisi meidät uudella tapaa arvostamaan ystävyyttä.
Tämän ajan sloganiksi on noussut yhdessä tästä selvitään. Sitä on hoettu niin paljon, että se alkaa jo ärsyttää, mutta se on totta. Nyt juuri me tarvisemme toisiamme. Toisissamme meillä on toivo, toisissamme meillä on tuki ja toisistamme me löydämme rohkeuden!
Aristoteles-sitaatti on teoksesta Retoriikka, suomennos Paavo Hohti ja Päivi Myllykoski. Gaudeamus 2012.
Pelon ja pelolla hallitsemisen kulttuurihistoriaan perehtyvä sarja Kaisa Pulakan tutkimuksia:Pelko! Yle Areenassa, ja Yle Radio 1:ssä tiistaisin klo 17.10 ja lauantaisin klo 15.30.
Edit: Otsikkoa muutettu 15.4.
