Hyppää pääsisältöön

Viisi vinkkiä huhtikuulle Yle TV1:ltä – Huhtikuu on dokkareita täynnä

 Suomalainen poika al-Holin leirissä Koillis-Syyriassa.
Vaikuttava dokumentti Syyrian Al-Holin pakolaisleiristä nähdään Yle TV1:llä huhtikuussa. Suomalainen poika al-Holin leirissä Koillis-Syyriassa. Kuva: Otso Reunanen/ Yle al-Holin leiri,al-Hol,Syyria

Vappuun on vielä hetki aikaa ja aikaa istahtaa vaikuttavien dokumenttien pariin. Huhtikuu päättyy iloiseen vappuun, jossa on luvassa Paula Koivuniemestä kertova musiikkidokumentti, Katri Helenan juhlakonsertti ja Heikki Kahilan haastattelu. Ja sitä odotellessa TV1 tarjoilee vaikuttavien dokumenttien loppukuun. Dokumentit kattavat tämän hetken polttavat ja puheenaiheistavat tapahtumat sekä historiaa meiltä ja maailmalta.

Ulkolinja: Aasian ratkaisut epidemiaan

Yle TV1:llä to 16.4. klo 22.00, Yle Areenassa 1v 11 kk

Ulkolinja on saanut esitykseen ensimmäisiä dokumentteja, joissa seurataan koronaviruksen aiheuttamia vaikutuksia Aasian eri maissa. Epidemia alkoi Kiinasta ja levisi ensin Aasiassa, sitten koko maailmaan. Kiinassa epidemian hillitsemiseksi otettiin käyttöön tiukat rajoitukset; Etelä-Korea valvoi kansalaisiaan teknologian avulla, Taiwan luotti ihmisten solidaarisuuteen ja Japani uskoi tehokkaaseen terveydenhuoltoonsa. Dokumentti puhaltaa uskoa myös meille suomalaisille, että epidemia on voitettavissa.

Ulkolinja: Vuosi al-Holissa

Yle TV1:llä to 24.4. klo 22.00, Yle Areenassa 20.4. alkaen

Palkitun Ylen ulkomaantoimittajan Antti Kurosen vaikuttava dokumentti Syyrian Al-Holin pakolaisleiristä, sen elämästä ja ihmiskohtaloista sodan jatkuvan uhan alla. Al-Hol on tullut tunnetuksi ympäri maailman leirinä, jonne on suljettu tuhansia terroristijärjestö Isisin kalifaatissa eläneitä naisia ja lapsia. Antti Kuronen on vieraillut kolme kertaa Al-Holissa ja lukuisia kertova Koillis-Syyrian kurdialueella. Kuronen on tavannut Al-Holin suomalaisia, hän on vieraillut Isis-vankilassa ja Raqqassa, Isisin entisessä pääkaupungissa. Luvassa siis vahva dokumenttikokemus.

Ulkolinja: Näkymättömät työntekijät

Yle TV1:llä to 30.4. klo 22.00, Yle Areenassa 1v 11 kk

Vappuaaton Ulkolinjana esitetään kansainvälinen dokumentti Näkymättömät työntekijät. Dokumentti kertoo kuinka isojen, kansainvälisten nettiyhtiöiden, kuten Facebookin ja Googlen sivustot ja mainokset tekevät alihankkijoiden alipalkatut työntekijät maailmalla, vailla turvaa ja useimmiten kotonaan ja omilla työvälineillään. Ihailtujen yritysten taustalta löytyy vähemmän ihailtava todellisuus.

Historiaa ja luontoa

Historia: Mata Hari Yle TV1:llä to 20.4 klo 19.00, Yle Areenassa 5kk 20 pv

Pimeä historia: Verinen Viipuri Yle TV1:llä pe 17.4. klo 20.00, Yle Areenassa toistaiseksi

Pimeä historia: Suomalaiset terroristit Yle TV1:llä pe 24.4.2020 20.00, Yle Areenassa toistaiseksi

Avara luonto: Järvihylkeiden jäljillä Yle TV1:llä pe 1.5.20 klo 18.10, Yle Areenassa toistaiseksi

Kovien dokumenttien ohella tarjoillaan viihdyttävämpikin dokumentteja, kuten maanantain historiadokumentti Mata Harista tai toiveuusintoina nähtävät Pimeä historia -sarjan dokumentit Verisestä Viipurista ja suomalaisista terroristeista. Pimeä historia -dokumentit ovat nähtävillä Yle Areenassa toistaiseksi. Avara Luonto -sarjan dokumentit tarjoilevat luonnon ihmeitä koko perheelle ja kruununa Juha Taskisen vaikuttava dokumentti Järvihylkeiden jäljillä.

Musiikkia ja viihdettä: Paula Koivuniemi, Katri Helenan juhlakonsertti ja Heikki Kahila

Paula Koivuniemi @studio: Paula kohtaa studiossa 9 miesartistia Yle TV1:llä to 30.4. klo 19.00, Yle Areenassa toistaiseksi

Katri Helena - juhlakonsertti Yle TV1:llä pe 1.5.20 klo 15.20, Yle Areenassa 29 pv

Itse asiassa kuultuna Heikki Kahila Yle TV1:llä pe 1.5. klo 20.55, Yle Areenassa toistaiseksi

Vappu saakin jo hymyn kasvoille. Paula Koivuniemen musiikkidokumentti avaa vappupaketin aattona 30.4. klo 19.00, heti vappupäivänä nähdään Katri Helenan juhlakonsertti klo 15.20 ja viihdyttävän päivän illassa nautitaan Heikki Kahilan seurasta klo 20.55.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua