Arttu Wiskarin kotona ei ole kirjoja pursuavaa kirjahyllyä. Lapsena todettu lukihäiriö, vaikea keskittymishäiriö ja oikean silmän heikko näkökyky rajasivat lukemisharrastuksen Wiskarin ulottumattomiin jo pikku poikana.
Vielä aikuisenakin lukeminen on haastavaa, rivit pomppivat ja lauseiden hahmottaminen on vaikeaa. Kun pitkien tekstien lukeminen ei onnistu, opiskelu vaatii ihan omia niksejä:
– Nuorena huomasin, että laulamalla pystyn hyvinkin opiskelemaan. Olen pikku pojasta saakka dubannut piirrettyjä. Kerran minulla oli laulurooli, jossa oli hirveän pitkät tekstit, lauseet ja vaikeat sanajärjestykset. Huomasin, että laulamalla suoriuduin roolista. Siitä oivalluksesta alkaen olen hyödyntänyt laulamista aina opiskeluista lasten iltasatujen lukemiseen saakka.
Toimivat opiskelumenetelmät hakusessa
Opiskeluaikana kirjoista luettavat ja ulkoa opeteltavat kohdat olivat Wiskarille erityisen haastavia, jopa mahdottomia. Erityisopettaja auttoi paljon lukemalla oppikirjoja ääneen sekä jaksottamalla oppimistuokiot sopivan mittaisiksi. Havainnot toimivista oppimismenetelmistä olivat kullanarvoisia vinkkejä. Oppimishaasteet vaikuttivat lopulta myös motivaatioon.
– Kiinnostus kirjoja kohtaan hävisi kokonaan. Jos oppikirjojen aiheet eivät lähtökohtaisesti kiinnostaneet, ne menivät vielä varmemmin ohi. Se lukihäiriö pääsi entisestään vahvistumaan siinä. Minun pelastus oli opiskeleminen kuuntelemalla.
Verbaalisesti lahjakas artisti kertoo, että hän pystyy lukemaan muutamia sivuja kerrallaan, mutta kokonaisen kirjan lukeminen ei onnistu.
– Mulle äänikirjat ovat olleet iso pelastus. Minua on siunattu puhelahjalla. Se mitä en pysty lukemaan, pystyn puhumaan.
Lukihäiriö ei estä kirjoittamista
Lukihäiriö ohjasi Wiskaria harjoittamaan kirjoitustaitojaan. Hän alkoi kiinnittää huomiota tekstiasuun ja sanajärjestykseen. Yllättäen kirjoittaminen alkoi sujua.
– Olen itse asiassa hyvä kirjoittamaan, myös työn merkeissä. Wiskarila-ravintolassa käsialaani ovat kaikki somepäivitykset, tiedotteet, listat ja kaikki tämmöiset.
Osa kappaleiden teksteistä syntyy myös Wiskarin omasta kynästä. Esimerkiksi Mökkitie on artistin omaa käsialaa. Lauantain Olohuone-lähetyksessä Wiskarin kanssa esiintyvä Janne Rintala on kirjoittanut sanoitukset useisiin biiseihin. Rintala on myös sanoittanut uuden Arttu Wiskarin ja Leavings-Orkesterin yhteistyönä tekemän biisin Tässäkö tää oli?
– Tässäkö tää nyt oli? -kappaleen julkaisu venyi muutamaankin otteeseen. Sehän kuultiin ensimmäisen kerran livenä Ylen Unelmia ja studiohommia -dokumenttisarjassa. Biisin julkaisua venytti omalta osaltaan korona. Lopulta me päätettiin julkaista se, koska ajattelimme, että ei tämä poikkeustilanne ole tästä ihan heti muuttumassa mihinkään.
Korona-aika on hiljentänyt artistin keikkailun ja musiikkityön lähes kokonaan. Ravintolatyö puolestaan pitää kiireisenä. Asiakkaat noutavat annoksia ravintolasta tai tilaavat ruokaa kotiin.
Kuuntelin Seremoniamestaria tosi paljon nuorempana.
Lauantain Olohuone-lähetyksessä nähdään räppi-battle, jossa Sini Sabotage ja Paleface ottavat verbaalisesti mittaa toisistaan. Wiskarille räppi tuli tutuksi radion kautta.
– Ollessani teini-ikäinen 90-luvun lopulla alkoi tulemaan ulkomaisen räpin lisäksi myös suomenkielisiä artisteja. Seremoniamestaria kuuntelin tosi paljon nuorempana. Olen Haukilahdesta kotoisin, eli asuin lähellä Olaria. Se Olarin meininki oli aika tarttuvaa ja sitä kautta minulla on tuttuja, jotka räppäävät vielä tänäkin päivänä.
Omaa kutsumusta räppiin Wiskarilla ei ole. Nuorena hän ei kokenut paineita ottaa osaa räppäämiseen, vaikka moni ympärillä lennätti sylkeä mikrofoniin.
– Räppimaailmassa tarvitaan vielä terävämpää tekstikirjoittajan kynää kuin meidän tekemässä tekstiperinteessä. Räppi perustuu puhtaasti tekstiin, en ole koskaan lähtenyt edes kokeilemaan.
Sini Sabotage ja Paleface ovat Wiskarille tuttuja kasvoja Suomen keikkalavoilta.
– Kerran olen vieraillut Palefacen keikalla ihan yleisön joukossa. Palefacen musiikkia on tullut kuunneltua paljonkin.
Koronasta selvitään huumorilla ja toisten auttamisella
Wiskari arvelee, että jos hän tekisi korona-ajasta biisin, se ei voisi olla kovin vakava. Humoristinen biisi kääntäisi yhteisen koettelemuksemme voitoksi tai hauskaksi, vaikka monilla on suuria haasteita juuri nyt elämässään.
– Muistakaa pyytää apua, jos siihen on tarvetta. Tilanne on vakava ja monella menee huonosti, mutta meidän täytyy yrittää auttaa toinen toisiamme. Me olemme yhteisessä veneessä tässä kaikki.
Lauantaina 18.4. klo 18.30 Yle Olohuoneen suoraan lähetyksen näytöille muodostuu jättimäinen virtuaaalinen kirjahylly yleisön lähettämistä kuvista.
Osallistu kirjallisuustempaukseen ja lähetä kuva kirjahyllystäsi tai kirjakasastasi! Voit osallistua lähettämällä kuvan Instagram-feediin tunnisteella #yleolohuone tai täyttämällä alla olevan lomakkeen.
Lisää ohjelmasta
- Lähde kiertueelle hienoihin kesäkaupunkeihin – oppainasi tunnetut paikalliset
- Yle Olohuone: Meri-Tuuli Väntsin pomminvarma tomaattisalsa ja grillattu kana
- Tummanpuhuvaa indie-folkia esittävän Viitasen Piian useiden laulujen innoittajina ovat luonto, hiljaisten ääni ja rauha – Lähetä kuva omatekoisesta rauhanmerkistäsi Yle Olohuoneen lähetykseen