Koronakriisi on saanut monet aloittamaan päiväkirjan pitämisen. Sosiaalisessa mediassa liikkuu päivityksiä aihetunnisteella #koronapäiväkirja. Sairastuneet ovat julkaisseet päiväkirjoja oireistaan ja lapsiperheet arjestaan poikkeustilassa. Myös perinteinen, käsinkirjoitettu päiväkirja on tehnyt paluun. Minä-muotoinen kirjoittaminen liittyy aina kriisiaikoihin, sanoo kirjallisuustieteen dosentti ja kirjallisuusterapeutti Päivi Kosonen.
Päiväkirjat on tänä keväänä kaivettu pitkästä aikaa esiin monessa kodissa. Sivut ja kovalevyt täyttyvät poikkeusolojen tapahtumakuvauksista ja omien tunteiden käsittelystä. Päiväkirja on kriisiaikojen laji.
- Kriisi pakottaa pysähtymään. Muuttuneessa tilanteessa ympäröivä kulttuuri ei enää tarjoa vastauksia, joten ihminen kääntyy sisäänpäin, sanoo kirjallisuustieteen dosentti ja kirjallisuusterapeutti Päivi Kosonen.
Päiväkirjanpito auttaa jäsentämään omaa mieltä. Se on myös yritystä saada katastrofia hallintaan. Niin ikään poikkeusolot herättävät dokumentoimisen tarvetta.
- Moni voi kokea olevansa aikansa tulkki ja haluaa tallentaa tapahtumat lapsille ja tuleville sukupolville, Kosonen sanoo.
Ranskan vallankumous muutti maailmanjärjestyksen ja synnytti modernin päiväkirjan.
Päivi Kosonen kirjoittaa murrosaikojen päiväkirjoista toukokuussa ilmestyvässä Päiväkirjojen jäljillä -teoksessa, joka kokoaa yhteen uusinta päiväkirjatutkimusta.
Kososen mukaan eurooppalaisessa kirjallisuudessa voi erottaa minä-kirjoittamisen buumeja, jotka liittyvät johonkin yhteiskunnalliseen kriisiin.
Tällaisia kriisejä ovat olleet muun muassa antiikin kulttuurin väistyminen kristinuskon tieltä. Tuolta aikakaudelta ovat peräisin Rooman keisari Marcus Aureliuksen päiväkirjat, joita hän kirjoitti sotaretkillään 170-luvun paikkeilla. Olosuhteet olivat kaoottiset, mutta päiväkirjoissaan Aurelius pyrkii oman mielensä halllintaan.
Ranskan vallankumous muutti maailmanjärjestyksen ja synnytti modernin henkilökohtaisen päiväkirjan. Lajityypin tunnettu kehittäjä on sveitsiläinen filosofian professori Henri-Frédéric Amiel, joka tutkaili omaatuntoaan päiväkirjamuodossa koko aikuisikänsä ajan.
Tunnetuin kriisiajan päiväkirja lienee Anne Frankin päiväkirja, jota hän kirjoitti piileskellessään toisen maailmansodan juutalaisvainoja perheensä kanssa.
Ihmisillä on tarve etsiä uutta identiteettiä.
Päivi Kososen mukaan elämme myös nyt suuren murroksen keskellä, josta korona on vain yksi oire.
- Koronapandemia on märkäpesäke kriisiytyneen kulttuurin keskellä. Ilmastonmuutos on ajanut kriisiin koko elämäntapamme ja ihmisillä on tarve etsiä uutta identiteettiä.
Identiteettikriisissä minä-kirjoittamisen tarve kasvaa. Kososen mukaan tämä on viime vuosina näkynyt kirjallisuudessa etenkin autofiktion suosiossa.
- Se on nykyajan vastine omaelämäkerralle, joka on kriisiajan tekstimuoto.
Käsinkirjoittaminen näyttää tuovan ihmisten mieleen erilaisia asioita kuin mitä he muuten ajattelisivat.
Kosonen opettaa reflektiivistä kirjoittamista ja käyttää päiväkirjoja myös terapian apuvälineinä. Näiden kurssien suosio kertoo niin ikään minä-kirjoittamisen tarpeesta ajassamme. Kirjallisuusterapiassa käsiteltävät kriisit liittyvät useimmiten ihmisten henkilökohtaiseen elämään, kirjoittamalla käsitellään avioeroja, työttömyyttä tai syöpää.
Kososelta kysytään usein, onko omaa päiväkirjaa parempi kirjoittaa käsin vai tietokoneella. Tähän hänellä on selvä vastaus:
- Parhaat terapeuttiset vaikutukset syntyvät sillä välineellä, joka on itselle mukavin.
Kosonen huomauttaa, että kirjoittamisen välineet ovat muuttuneet aina. Historia saatossa on kirjoitettu niin ruukunpaloille kuin pergamenteille. Nyt käytössä olevat digitaaliset alustat mahdollistavat itsereflektoinnin myös kuvien ja äänen avulla. Kirjallisuusterapiassa moni tykkää kuitenkin kirjoittaa käsin. Se on tietysti vaihtelua ainaiseen tietokoneella kirjoittamiseen, mutta Kosonen on huomannut, että kirjoitusvälineellä voi olla muutakin merkitystä.
-Käsinkirjoittaminen näyttää tuovan ihmisten mieleen erilaisia asioita kuin mitä he muuten ajattelisivat. Se avaa kuvittelua ja syntyy aivan uusia oivalluksia.
Päiväkirjanpitäjä pyrkii kirjoittaessaan pitämään tulevaisuutta avoinna.
Kirjoittaminen on hyvä tapa purkaa vaikeitakin tunteita, mutta niin terapiakirjoittamisessa kuin omassa kriisiajan päiväkirjassa kannattaa Kososen mukaan varoa klassista sudenkuoppaa.
- Jos kirjoittaa, että rakas päiväkirja, tänään minua ahdistaa ja seuraavana päivänä kirjoittaa, että taas ahdistaa, niin se ahdistus voi helposti vain syventyä.
Synkissä ajatuksissa kieriskelyn sijaan päiväkirja kannattaa Kososen mukaan valjastaa hyödyksi.
Toisin kuin ajattelisi, päiväkirjan idea ei lopulta ole ollenkaan menneisyydessä junnaaminen vaan päiväkirjan kirjoittaja kurkottaa aina tulevaan. Merkintöjä tehdään, jotta joku voi ne joskus vielä lukea, oli kyse sitten jälkipolvista tai kirjoittajasta itsestään. Se sisältää ajatuksen, ettei elämä ole päättymässä.
- Päiväkirjanpitäjä pyrkii kirjoittaessaan pitämään tulevaisuutta avoinna. Heti, kun tarina alkaa muotoutua, se hahmottuu myös ajallisesti. Erityisesti kriisissä ajatus tulevaisuudesta on tärkeä.
Päiväkirjoista ja muista käsinkirjoitetuista teksteistä kertoo myös radiosarja Kynän jäljet - käsin kirjoittamisen historiaa.
