Televisiosarjasivistys on yleissivistyksen viimeisin täydennysosa. Nyt jos koskaan on aika kehittää syvä, pakottava halu oppia hallitsemaan televisiosarjojen periaatteita. Näin poikkeusoloissa ravinto ja läheiset ovat jatkuvasti ympärillä, joten jos et lepsuile ja harhaudu oikealta tieltä, niin jouluun mennessä olet täysivaltainen connoisseur.
Kuuden kohdan pikaoppaan on laatinut Television tiiliskivet -sarjan luoja J.P. Pulkkinen.
Kohta 1: Väline
“Nyt se alkaa!”
Koronakeväänä 2020 sinunkin kotonasi kuuluu puoli yhdeksän aikaan illalla tällainen huuto. Sieltä kutsuu lineaarinen televisio. Menet katsomaan klassikkosarjaa nimeltä Yle Uutiset (aiemmin Tv-uutiset ja sää). Sarjan nykyisinä sankareina on viisi naista, jotka jaksosta toiseen marssivat esiin ja kertovat, mitä rajoituksia seuraavaksi haluat elämääsi.
Tulevaisuudessa muistat tämän vuoden siitä, että se palautti mieleesi perinteen, joka ei olekaan kuollut, vaikka joskus suoratoistopalveluiden äärellä olet ajatellut niin. Perinteen nimi on lineaarinen televisio, tuttavallisemmin telkkari. Telkkarissa ohjelmat alkavat tiettyyn aikaan ja katsojan on oltava paikalla juuri silloin.
Telkkari luotiin myötäilemään elämää. Siinä ei ole pausea eikä sitä voi kelata taaksepäin. Telkkari tietää, että ihmisen aika on niukkaa. Siksi suosituimmat televisiosarjat sijoittuvat niin sanottuun prime timeen. Se tarkoittaa niitä muutamaa tuntia, jolloin lapset on tainnutettu ja aikuiset asettuvat ymmärtämään kuvadraamahenkilöiden tilanteita.
Jos teillä on onnea, muistatte tällaiset pienet hetket. Hyvät hetket.
Suoratoistopalvelut - Netflix, HBO, Viaplay, CMore, Yle Areena, Amazon Prime - tietävät, että ne omistavat katsojien vapaa-ajan. Sen ne täyttävät sarjoilla, jotka modernin ihmisen aikakäsityksen mukaan ovat pitkiä ja vielä pitempiä.
Sinä asetut uutisten jälkeen katsomaan Areenasta ranskalaissarjaa Le bureau. Ensimmäisen jakson jälkeen aavistelet, että istut sen äärellä vielä 40 tuntia. Viideskin kausi on tulossa. Tämän käyttöohjeen valmistuessa ei vielä ole tiedossa kummasta sarjasta lopulta tulee pidempi, Le bureausta vai Hallituksen infosta (feat. Sanna Marin).
Kohta 2: Pituus
Televisiosarjojen kaanoniin kuuluu joukko erittäin pitkiä sarjoja, niin sanottuja kausisarjoja. Tarkistat kehutun sarjan Mad Men. Jo ensimmäisestä kohtauksesta aavistat, että tarina ei ole ihan äkkiä maalissa. Totta, Don Draperin saattamiseen alun savuisesta baarista meditoimaan Tyynen valtameren rannalle kuluu 92 jaksoa.
Muusikot ja urheilijat puhuvat joskus harjoittelustaan ja mainitsevat tarvittavan määrän: 10 000 tuntia. Laskeskelet, että se tarkoittaa 416 vuorokautta. Välillä on nukuttava ja ravittava itseään ja ehkä myös tavattava läheisiään. Siksi instrumentin tai kehon hallinnan oppiminen vie vuosia.
Yö laskeutuu ja vartiovuoroni alkaa. Se päättyy vasta kuolemaani.
Sinulta ei vaadita tällaista. Televisiosarjasivistyksen hankit kevyesti 416 vuorokaudessa. Nykyoloissa korona-aikaan ravinto ja läheiset ovat jatkuvasti ympärillä, joten jos et lepsuile ja harhaudu tieltä oikealta, niin vajaassa vuodessa kotikatsomokotelostasi kuoriutuu täysivaltainen connoisseur.
Mihin olet pätevöitynyt? No, voit vaativassakin seurassa pelkäämättä problematisoida Daenerys Targaryenin ratkaisuja Game of Thronesin viimeisessä jaksossa. Tajuat vaistomaisesti, miksi Omar Little on Barack Obaman suosikki The Wire -sarjassa. Iltaisin nukahdat pohtien Carmela Sopranoa ja moraalisen kompromissin tilaa.
Aavistat, että tulevaisuudessa sosiaalisten kuvioiden hallinta on niin helppoa, että sinun tekee mieli nauraa.
Kohta 3: Nauru
Olet introvertti, tämä tilanne sopii sinulle. Jos seinät alkavat kaatua, sinä seisot oviaukon kohdalla niin kuin Buster Keaton. Olet kenties odottanut tällaista pysähdystä. Maailmassa ylipäätään on ollut kaikkea liikaa, ääntä, vauhtia, vaihtoehtoja. Sinä, Blaise Pascal ja Larry David tiedätte, että ihmisten kaikki onnettomuudet johtuvat vain yhdestä asiasta, siitä ettei ole osattu pysyä paikallaan, yhdessä huoneessa.
Luet avioeroromaanin, jossa perheahdistuksen tiivistymä on teini-ikäinen, joka kommunikoinnin sijasta linnoittautuu huoneeseensa katsomaan uudelleen Frendejä. Oma jälkikasvusi tuijottaa Modern Familya ja How I Met Your Motheria. Haluaisit itsekin nauraa jollekin, nauraa kuin lapsi.
Kaltaisesi sarjasivistyneet ystävät suosittelevat sinulle palkittuja laatukomedioita, sellaisia kuin Fleabag ja Barry.
Tulet ajatelleeksi, että ihmiset kätkevät tyhjyytensä paljoon puheeseen. Sosiaalisen elämän kavennuttua puheenpulputusta ei ole tarjolla arkielämässä, joten voit ottaa sen vastaan annosteltuina ja merkityksellisinä palasina, joita komedioiden jaksot ovat. Mutta sen sijaan, että ne vapauttaisivat sinut nauramaan kuin lapsi, ne saavatkin sinut kääntämään katseen itseesi. Et pääse pakenemaan. Tajuat, että “hauska” ei ole ulkopuolellasi.
En nauti tappamisesta. Kai sinä sen tiedät?
Katsot jakson Fleabagia. Nainen yrittää unohtaa kuolleen ystävänsä. Katsot jakson Barrya. Ammattitappaja haluaa uuden uran näyttelijänä. Tajuat, että nauru on surutyötä. Komediat on kasattu kipeistä asioista, nauru on kiinni kokemuksien luomassa ymmärryksessä. Ajattelet niin kuin Kari Hotakainen kirjoitti Buster Keatonista: “Alakulo on ilotalon kivijalka.”
Ehkä haluat sinne, missä ahdistusta ei kypsennetä naurulla vaan tarjotaan sellaisenaan, raakaravintona.
Kohta 4: Ahdistus
Sosiaalinen media täyttyy ihmisten avunpyynnöistä: ehdottakaa lohduttavia sarjoja. Luet, että Pieni talo preerialla alkaa taas pyöriä ja huomaat, että se saa aikaan tuhansia ja taas tuhansia paukutuksia Facebookissa. Sen sijaan sinä haluat raikkaassa voimantunnossasi selättää mörön.
Päätät katsoa läpi ennakolta ahdistavimmat sarjat, valitset ne aiheiden perusteella. Hyviä kandidaatteja ovat Norjan joukkomurha (22. heinäkuuta ), juutalaisten ja arabien loppumaton konflikti Israelissa ( Our Boys ), raiskaukset USA:ssa ja Intiassa (Unbelievable , Delhi Crime ) ja populismin voitto Britanniassa (Years & Years ).
Opit, miten tarinat rakennetaan. Ihmiset tuntevat myötätuntoa sellaisia yhteiskunnan ulkokehällä liikkujia kohtaan, jotka kuitenkin hallitsevat pelin. Sinun sankarisi haluaa jotain, mutta hänen eteensä nousee esteitä yksi toisensa jälkeen. Tarina rakentuu siitä, miten hän ylittää esteet.
Poliisin ammatti on hyvä. Sinun uusia ystäviäsi ovat Shin Betin terrorismiyksikön tutkija Simon (Our Boys), rikostutkijat Grace Rasmussen ja Karen Duvall USA:n Coloradosta (Unbelievable) ja poliisipäällikkö Vartika Chaturvedi Intian pääkaupungista (Delhi Crime). He eivät uhmaa luonnonlakeja tai edes käytä väkivaltaa ja juuri siksi he ovat sinun supersankareitasi. Heidän ansiostaan maailma tuntuu vähän paremmalta.
Entä sitten tämä norjalainen joukkomurha, jonka hyvin muistat? Et ole halunnut koskea siihen kepilläkään. Nyt sinun täytyy.
Huomaat nopeasti, että 22. heinäkuuta on rakennettu murhaajan tekojen ympärille, siihen elämään, johon tragedian aallot osuvat. Hienovaraisuus toimii, äänillä ja aisteilla on iso rooli. Kertaakaan et näe aseen laukeavan, kuulet vain etäisiä ääniä. Kontrasti pienten ja merkityksellisten asioiden ja suuren ja mielettömän teon välillä on huikea. Tajuat, että juuri sen näyttäminen on arvokasta.
Häviö kertoo meistä paljon enemmän kuin voittaminen. Voiton keskellä itää häviö. Häviön keskellä itää toivo.
Mutta Years & Years jää kesken.
Kaikki siinä on hienosti. Russell T Davies , mahtikäsikirjoittaja. Emma Thompson , paras. Ihan alussa on kohtaus, missä Thompsonin esittämä Vivienne Rook on television vaalitentissä. Yleisökysymys: “Mitä sanot Gazan kaistalla asuvalle palestiinalaisperheelle, kun Israel on kutistanut sähkönjakelun kahteen tuntiin päivässä?”
Mitä tulee Israeliin ja Palestiinaan, en välitä paskaakaan.
Tunnistat Rookin lauseen. Donald Trump sanoi sen hieman toisin. "Voisin seisoa keskellä 5. Avenueta ja ampua jonkun, enkä menettäisi yhtään äänestäjää.”
Years & Years esittää populistin nousun valtaan kaikkine heijastevaikutuksineen. Tätä toivottomuutta et juuri nyt tarvitse. Viihdyt kotonasi juuri niin kauan kuin sinulla on aavistus siitä, että jossain vaiheessa voit astua ovestasi maailmaan, jossa on toivoa.
Kohta 5: Kotimaisuus
Sinä elät maailman toimivimmassa kaupungissa, maailman parhaassa maassa, jossa elää maailman onnellisin kansa. Aika hyvä lähtökohta. Olet sen tässä kriisitilanteessa mukisematta omaksunut. Entä parhaan maan tv-sarjat? Onko niistä mihinkään? Pitääkö aina kuunnella vieraita kieliä? Viime aikoina olet kuullut jiddishiä, saksaa, ranskaa, farsia, arabiaa, ruotsia, tanskaa, norjaa, hepreaa, espanjaa ja englantia.
Mainiota ja värikästä niin kuin metropolin kahvilaskene ennen koronaa. Toivoisit kuitenkin, että sarjat ajoittain puhuttelisivat sinua äidinkielelläsi.
Siksi sinussa läikähtää lämpimästi Paratiisi-sarjan yhdeksännellä minuutilla. Aluksi on oltu Espanjassa, merinäkymä on ihana ja musiikki kujertaa aistillisesti, espanjaksi. Tämän täytyy olla se paratiisi. Leikkaus toisaalle, pipopäinen nainen nousee kylmästä merestä laiturille ja kääriytyy pyyhkeeseen. Häntä lähestyy ystävätär:
Tiätsä Hilkka, mä tarttisin sun apua.
Pipo ja “tiätsä”. Täällähän se paratiisi on.
Sinä tarvitset sarjoja, jonka arkisistakin repliikeistä ymmärrät niiden kerrokset. Tässä ollaan hyviä tuttuja, mutta ei ole ihan tavallista, että pyydetään apua. Ei olisi mennyt yhtä syvälle espanjaksi tai englanniksi.
Alat pohtia, miten vaikeata on yhdistää kotoisa ja intiimi johonkin suurempaan. Pitäisi kertoa iso tarina, joka koskettaa miljoonia. Miten pipo pysyy kyydissä mukana, kun maailman tuulet alkavat puhaltaa? Mietit sitä tilannetta, jossa käsikirjoittaja tuo ehdotuksensa tuottajille, jotka ovat nähneet kaikki HBO:n ja Netflixin hienot sarjat ja osaavat niiden väittämät maailmasta, niiden kuningaslauseet ulkoa. Mihin käsikirjoittaja panee sen piponsa? Käsikirjoittaja haluaisi lähteä kahlaamaan tarinaan, mutta hänet heitetään heti altaan syvään päähän.
Nyt sinä jo samastut käsikirjoittajaan. Olet itsekin syvällä.
Kohta 6: Tekijä
Mietit käsikirjoittaja Jesse Armstrongin tilannetta. Hän syntyi vuonna 1972, opiskeli Manchesterin ylipistossa amerikkalaista kulttuuria, historiaa, musiikkia ja politiikkaa American Studies -osastolla. Hän tapasi siellä Sam Bainin , jonka kanssa kirjoitti sketsejä sarjaan Ponille kyytiä , muutaman elokuvan ja komediasarjoja, joista tunnetuin on yhdeksän kautta pyörinyt Peep Show.
Parhaiden poliittisten satiirien joukkoon nimetään aina Politiikan nappula (The Thick of It) ja Rouva varapresidentti (Veep). Armstrong on ollut kirjoittamassa molempia.
Luet talouslehti Forbesin jutun vuodelta 2010, jossa kerrotaan Hollywoodissa kiertelevästä käsikirjoituksesta nimeltä Murdoch . Sitä ylistetään, se päätyy vuosittain julkaistavalle Mustalle listalle, jossa ovat parhaimmat ei-filmatut käsikirjoitukset.
Murdoch on Jesse Armstrongin käsikirjoitus. Yksikään tuottaja ei uskalla tarttua siihen. Syyn voit lukea nimestä. Murdoch on yhteen päivään tiivistetty kertomus siitä, miten Rupert Murdoch jakoi valtavan mediaimperiuminsa lapsilleen.
Seuraa käännekohta. HBO ottaa vuonna 2017 käsikirjoituksen tuotantoon. Armstrong on laajentanut näkökulmaa. Yhteen päivään tiivistetty vallanjakodraama oli avautunut isommaksi kuvaksi Wall Streetistä unohtamatta kuitenkaan ydintään eli mediamogulin perhettä.
Sarjan nimi on Succession. Olet juuri katsonut sitä kaksi kautta ja vedät hieman henkeä. Tältä siis näyttää valta, tältä näyttää, kun ihmisille annetaan rajattomat resurssit ja vapaus toimia. Se ei estä häntä olemasta primitiivisten impulssien ohjaama eläin, ahne ja pikkumainen ja pelokas. Tajuat, että valta, vastuu ja vapaus eivät kasvata ihmistä moraalisesti.
Röhkikää makkaroiden eteen, porsaat
Jesse Armstrongin taival amerikkalaisen kulttuurin opiskelijasta poliittisen satiirin taitajaksi ei selitä sitä, miksi Succession on niin hyvä. Se auttaa sinua kuitenkin ymmärtämään, miten mestariteos saattaa syntyä.
Selailet uutisvirtaa. Hyvä. Huomaat, että Boschin kuudes kausi laskeutuu suoratoistopalveluun pian.
Kuuntele Television tiiliskivien sarjailta keskiviikkona 22.4. klo 19 ja lähetä oma vinkkisi, kysymyksesi tai mielipiteesi osoitteeseen radio1.osallistu@yle.fi tai WhatsAppilla numeroon 044 5144 800.
Poikkeustila, eristys ja valtava määrä tv-sarjoja. Mitä seuraavaksi? Ahdistusta vai lohtua? Pakoa vai puhdistautumista? Pitkät kausisarjat, uhka vai mahdollisuus? Miten komediat vastaavat ajan mullistuksiin? Kuinka kertoa koko maailmaa kiinnostavia tarinoita? Onko nimi lupaus laadusta?
Television tiiliskivien sarjailta keskustelee televisiosarjoista, studiossa J.P. Pulkkinen ja käsikirjoittaja Mika Ripatti, haastateltavina joukko tekijöitä, tuntijoita ja entusiasteja.
