Hyppää pääsisältöön

Dokumenttiprojekti: Rakas äitini – venäläisen orpokodin kasvatti Dasha matkaa saamelaissukunsa juurille

Palkitun ohjaajan Paul Anders Simman dokumenttielokuva Rakas äitini kertoo Dashasta, venäjän saamelaisesta nuoresta naisesta.
Palkitun ohjaajan Paul Anders Simman dokumenttielokuva Rakas äitini kertoo Dashasta, venäjän saamelaisesta nuoresta naisesta. Kuva: PaulASimma / SAAMIFILMI OY Yle TV1,Dokumenttiprojekti: Rakas äitini

TV1 torstaina 23.4.2020 klo 19.00 - 20.00, uusinta sunnuntaina 26.4. klo 11.45, Areenassa

Dasha on yksi venäläisen lastenkodin saamelaistytöistä. Lastenkoti sijaitsee Murmanskin alueella Kantalahdessa, 2000 kilometriä Moskovasta pohjoiseen.

Tyttö kaipaa äitiään. Isä istuu vankilassa murhasta tuomittuna, mutta siitä Dasha ei tiedä mitään. Äiti on ollut kadoksissa yli seitsemän vuotta, mutta Dasha toivoo tämän palaavan jonain päivänä takaisin.

Eräänä päivänä lastenkodin puhelin soi ja Dasha sattuu vastaamaan. Hän ei tunnista ääntä, soittaja on nainen. Nainen esittelee itsensä hänen äidikseen.

Dashalle tämä on shokki. Poliisi on hiljattain julistanut äidin kuolleeksi, koska hän on ollut kadoksissa niin kauan.

Miksi jätit minut kun olin pieni ja valitsit huumeet?

Ensin Dasha uskoo tämän olevan liian hyvää ollakseen totta. Hän epäilee jonkun yrittävän petkuttaa häntä.

Lastenkoti tarkistaa naisen henkilöllisyyden ja käy ilmi, että Julia on todellakin Dashan biologinen äiti. Hänet löydettiin suurkaupungista Pietarista likaisesta kellarista, jossa narkomaanit asuvat. Muutaman viikon sairaalalevon jälkeen, Julia on alkanut muistaa tytärtään Dashaa. Hän taistelee aloittaakseen uuden elämän yhdessä tyttärensä kanssa.

Dasha tulee hyvin iloiseksi. Äiti, jota hän on niin kovin kaivannut, on palanut takaisin. Dashalla on äidilleen niin monta kysymystä. "Miksi jätit minut kun olin pieni ja valitsit huumeet?", on hänen tärkein kysymyksensä.

Palkitun ohjaajan Paul Anders Simman dokumenttielokuva Rakas äitini kertoo Dashasta, venäjän saamelaisesta nuoresta naisesta.
Dasha. Palkitun ohjaajan Paul Anders Simman dokumenttielokuva Rakas äitini kertoo Dashasta, venäjän saamelaisesta nuoresta naisesta. Kuva: PaulASimma / SAAMIFILMI OY Yle TV1,Dokumenttiprojekti: Rakas äitini

Lastenkoti on ehtinyt jo valita uuden äidin Dashalle, lastenkodissa työskentelevän Irinan. Dashan täytyy valita kenet hän haluaa äidikseen. Saamelaisen biologisen äidin vai venäläisen naisen, jonka hän on tuntenut monta vuotta.

Lastenkoti vaatii Dashaa matkustamaan saamelaiseen kotikyläänsä Luujärvelle, ennen kuin hän päättää kenet haluaa äidikseen. Dasha kaipaa vastausta kysymykseen, miksi hänen biologinen äitinsä hylkäsi hänet. Jos tyttö saa siihen uskottavan vastauksen, hän on jälleen valmis pitämään biologista äitiään oikeana äitinään.

Dashan molemmat äidit ovat sympaattisia ja viisaita naisia. He molemmat haluavat tehdä kaikkensa, jotta Dashasta tulisi onnellinen.

Biologinen äiti Julia taistelee saadakseen takaisin perheensä ja tullakseen suvun hyväksymäksi. Hän ponnistelee kovasti pysyäkseen erossa huumeiden väärinkäytöstä ja löytääkseen tavan elättää perheensä.

Lastenkodin äiti Irina on pitänyt huolta Dashasta siitä lähtien kun tyttö tuli lastenkotiin kolmen vuoden ikäisenä. Irinalla on tunne, että hänestä voisi tulla hyvä äiti Dashalle, jos hän vain saisi adoptoida tytön.

Toivon, että pystyn kätkemään pienen palan mummoa sydämeeni.

Dasha joutuu tekemään ratkaisevan päätöksen. Kumman äideistä hän valitsee? Millaista elämää hän haluaa elää? Tuleeko hänestä saamelainen, jos hän valitsee kasvavansa biologisen äitinsä Julian hoivissa Luujärven saamelaiskylässä? Vai valitseeko hän lastenkodin osoittaman äidin Irinan, jolloin hänestä tulee kunnon venäläinen?

Valinta ei ole niin helppo.

Saamelaiskylän sosiaaliset ongelmat ovat valtavat. Suurin osa on työttömiä poronhoidon romahdettua Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Jos hän valitsee lastenkodin äidin, hän voi olla varma siitä, että hän voi aina syödä kyllikseen ja hänellä on puhdas peti missä nukkua. Mutta hän voi menettää äidinkielensä saamen ja yhteydet saamelaiseen sukuunsa.

Dashan kohtalon taustalla on suurempi yleismaailmallinen tarina varastetuista sukupolvista. Eri puolilla maailmaa alkuperäiskansojen lapsia varastettiin ja sijoitettiin lastenkoteihin, jotta he sulautuisivat valtaväestöön.

Venäläisen orpokodin kasvatti Dasha lähtee matkalle saamelaissukunsa juurille.
Dasha. Venäläisen orpokodin kasvatti Dasha lähtee matkalle saamelaissukunsa juurille. Yle TV1,Dokumenttiprojekti: Rakas äitini

Pohjois-Amerikassa ja Australiassa varastetut lapset ovat suuri väestöryhmä. Entisten englanninkielisten siirtomaiden viranomaiset ovat vuosikausia pyrkineet löytämään tien sovintoon.

Euroopassa varastetut sukupolvet ovat yhä hiljaa. Monien alkuperäiskansojen vanhempien katsottiin olevan kykenemättömiä huolehtimaan lapsistaan, koska heitä pidettiin alempiarvoiseen rotuun kuuluvina.

Palkitun ohjaajan Paul Anders Simman dokumenttielokuva Rakas äitini kertoo Dashasta, Venäjän saamelaisesta nuoresta naisesta. Dokumentti seuraa usean vuoden ajan orpokodin kasvatin varttumista ja matkaa saamelaissukunsa juurille. Dasha haluaa löytää vastauksia oman perheensä kohtaloihin. Kipeiden muistojen kautta avautuu myös tarinoita valtakulttuuriin pakotetuista sukupolvista.

"Toivon, että pystyn kätkemään pienen palan mummoa sydämeeni", Dasha miettii uuden edessä.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Paul Anders Simma. Tuotanto: Saamifilmi, 2019.

  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.