Hyppää pääsisältöön

Soolosellolla lämpimän houkuttelevasti

Amerikkalainen Alisa Weilerstein on tämän hetken kirkkaimpia sellistitähtiä. Hänet tunnetaan romanttisesta soitosta joka vetoaa tunteisiin jopa siinä määrin, että jotkut kriitikot pitävät sitä liiallisena. Nyt Weilerstein on levyttänyt Pentatone-yhtiölle sellomusiikin keskeisimmän kokonaisuuden, Bachin soolosellosarjat, joka vaatii äärimmäistä tyylitajua. Sitä Weilersteinilla on, ja tunneilmaisu kohdistuu onneksi juuri oikeisiin kohtiin.

Bach / Weilerstein
Bach / Weilerstein Uudet levyt

Bachin soolosellosarjojen lukemattomat levytykset liikkuvat kolmella janalla: tanssirytmeistä vapaaseen rubatoon, yksityiskohtaisesta tunneherkkyydestä monumentaalisuuteen ja kiinteän ytimekkäästä soinnista vaihtelevaan rosoon. Weilersteinin näkemys asettuu kaikkien janojen keskivaiheille - ja on silti persoonallinen levollisuudessaan, lämmössään ja houkuttelevassa tunneilmaisussaan.

Weilersteinin tempot ovat paljon rauhallisempia kuin yleensä, ja silti musiikki virtaa eteenpäin kuin joki, levollisesti mutta pysähtelemättä. Romantiikan perinteestä kumpuava, moderni tunneilmaisu kohdistuu laveaan yleisilmaisuun eikä intensiiviseen hehkutukseen. Weilersteinin soitto tuntuu henkilökohtaiselta, mutta hillityn tyylikkyyden ja rauhallisuuden ansiosta siihen on kuulijan helppo eläytyä.

Mollisarjojen hitaiden osien meditatiivisuuden Weilerstein toteuttaa erityisen onnistuneesti, ilman karheaa maailmanväsymystä, joka muita tulkintoja usein vaivaa. Esimerkiksi d-molli-sarjan ryhdikäs allemande on paras kuulemani, ja osoitus siitä että tarvittaessa Weilerstein osaa tehdä omintakeisiakin fraseerauksia.

Äänitykseltään ja soinniltaan Weilersteinin soolosellosarjalevytys on kuulemistani kenties nautittavin . Sello soi tasaisen rehevästi, ja soittajan läsnäolo tuntuu ilman turhia hälyääniä tai hönkäilyjä. Erityisen ihanaa on kuunnella kappaleiden loppuja, joissa sellon yläsävelet helisevät pitkään sen jälkeen, kun jousi on jo noussut kieleltä.

Levyssä minua oudoksuttaa vain se, että ensimmäisenä kuultavan G-duuri-sarjan intonaatio tuntuu pikkuriikkisen roikkuvan, ikään kuin Weilerstein ei kuulisi spektriä oikein. Muut sarjat ovat siinä suhteessa kunnossa, ja Weilerstein soittaa kauttaaltaan äärimmäisen puhtaasti ja virheettömästi, joten parempi laittaa ilmiö oman psykoakustiikkani piikkiin.

Radikaalia uudelleentulkintaa Alisa Weilersteinin Bach ei tarjoa, mutta minun listallani tulkinta pääsee silti kärkikolmikkoon. Lämpö, rauha ja tyylikäs henkilökohtaisuus ovat ajattomia hyveitä, etenkin yhdistettynä tekniseen suvereniteettiin.

J.S. Bach: Soolosellosarjat. - Alisa Weilerstein, sello. (Pentatone, PTC5186751)

Kuuntele Uudet levyt 21.4.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Silvestrov vastustaa sotaa hiljaisella hellyydellä

    Levyarvostelu

    Ukrainalainen seniorisäveltäjä Valentin Silvestrov on tällä hetkellä soitetumpi kuin koskaan, mutta syy on murheellinen: sota. Ukrainan sodan takia myös ECM-yhtiö on nyt julkaissut kuuden vuoden takaisen levytyksen Silvestrovin teoksesta Maidan 2014. Levy vastustaa sotaa ja puolustaa Ukrainaa hiljaisen hellällä, pienimuotoisella musiikilla. Siksi se tuntuu totuudelta keskellä uhkia, toiveita ja propagandaa.

  • Bram van Sambeek ratkoo fagotti-Bachia pätevästi

    Levyarvostelu

    Fagotisti Bram van Sambeek soitti itsestään ilmiön edellisellä Orbi-levyllään, jolla hän versioi hevi-klassikoita varsin erikoisen yhtyeen kera. Tuoreella Bach-julkaisulla van Sambeek palaa yksinään taidemusiikin helmoihin, mutta meno vähintään yhtä kiihkeää, tanssillista ja omapäistäkin. Soolopuhaltajien sammumattomaan Bach-janoon on nimittäin tarjolla peräti kolme erilaista mutta pätevää ratkaisua.

  • Bachin soolosellosarjat paljastavat käyrätorvesta uusia puolia - muttei toisinpäin

    Levyarvostelu

    Jukka Harju piipahtelee RSO:n soolokäyrätorven paikalta solistin ja kamarimuusikon tehtävissä säännöllisesti, mutta harvoin hän joutuu luottamaan osaamiseensa niin yksin kuin Alban uutuuslevyllä, jolla Harju soittaa kolme Johann Sebastian Bachin soolosellosarjaa. Ikonisen ja kevyesti moniäänisen sello-ohjelmiston versiointi vaatii sekä taiteellisten että soittoteknisten ratkaisujen löytämistä käyrätorven mukavuusalueen ulkopuolelta - mutta Jukka Harjun tapauksessa siitä seuraa hyviä asioita ainakin käyrätorvelle jos ei Bachille.

  • Onko Martinaitytėn sointipintaminimalismi saanut sokerikuorrutuksen?

    Levyarvostelu

    Viime vuonna lumouduin taas yhdestä levy-yhtiö Ondinen poimimasta baltialaisesta säveltäjästä. Žibuoklė Martinaitytėn orkesteriteosten hitaat, plastiset ja sointipintavetoiset prosessit tuntuivat raikkailta ja mielekkäiltä siinä trendikkäässä musiikkivirrassa, jota kutsun diatoniseksi mystiseksi minimalismiksi. Nyt Ondine on julkaissut seuraavan annoksen tätä amerikkalaistunutta liettualaissäveltäjää, ja kun sinfoniaorkesteri on typistynyt jousiksi, rikkaat sointipinnat ovat paikoin typistyneet sokerikuorrutukseksi.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua