Hyppää pääsisältöön

Soolosellolla lämpimän houkuttelevasti

Amerikkalainen Alisa Weilerstein on tämän hetken kirkkaimpia sellistitähtiä. Hänet tunnetaan romanttisesta soitosta joka vetoaa tunteisiin jopa siinä määrin, että jotkut kriitikot pitävät sitä liiallisena. Nyt Weilerstein on levyttänyt Pentatone-yhtiölle sellomusiikin keskeisimmän kokonaisuuden, Bachin soolosellosarjat, joka vaatii äärimmäistä tyylitajua. Sitä Weilersteinilla on, ja tunneilmaisu kohdistuu onneksi juuri oikeisiin kohtiin.

Bach / Weilerstein
Bach / Weilerstein Uudet levyt

Bachin soolosellosarjojen lukemattomat levytykset liikkuvat kolmella janalla: tanssirytmeistä vapaaseen rubatoon, yksityiskohtaisesta tunneherkkyydestä monumentaalisuuteen ja kiinteän ytimekkäästä soinnista vaihtelevaan rosoon. Weilersteinin näkemys asettuu kaikkien janojen keskivaiheille - ja on silti persoonallinen levollisuudessaan, lämmössään ja houkuttelevassa tunneilmaisussaan.

Weilersteinin tempot ovat paljon rauhallisempia kuin yleensä, ja silti musiikki virtaa eteenpäin kuin joki, levollisesti mutta pysähtelemättä. Romantiikan perinteestä kumpuava, moderni tunneilmaisu kohdistuu laveaan yleisilmaisuun eikä intensiiviseen hehkutukseen. Weilersteinin soitto tuntuu henkilökohtaiselta, mutta hillityn tyylikkyyden ja rauhallisuuden ansiosta siihen on kuulijan helppo eläytyä.

Mollisarjojen hitaiden osien meditatiivisuuden Weilerstein toteuttaa erityisen onnistuneesti, ilman karheaa maailmanväsymystä, joka muita tulkintoja usein vaivaa. Esimerkiksi d-molli-sarjan ryhdikäs allemande on paras kuulemani, ja osoitus siitä että tarvittaessa Weilerstein osaa tehdä omintakeisiakin fraseerauksia.

Äänitykseltään ja soinniltaan Weilersteinin soolosellosarjalevytys on kuulemistani kenties nautittavin . Sello soi tasaisen rehevästi, ja soittajan läsnäolo tuntuu ilman turhia hälyääniä tai hönkäilyjä. Erityisen ihanaa on kuunnella kappaleiden loppuja, joissa sellon yläsävelet helisevät pitkään sen jälkeen, kun jousi on jo noussut kieleltä.

Levyssä minua oudoksuttaa vain se, että ensimmäisenä kuultavan G-duuri-sarjan intonaatio tuntuu pikkuriikkisen roikkuvan, ikään kuin Weilerstein ei kuulisi spektriä oikein. Muut sarjat ovat siinä suhteessa kunnossa, ja Weilerstein soittaa kauttaaltaan äärimmäisen puhtaasti ja virheettömästi, joten parempi laittaa ilmiö oman psykoakustiikkani piikkiin.

Radikaalia uudelleentulkintaa Alisa Weilersteinin Bach ei tarjoa, mutta minun listallani tulkinta pääsee silti kärkikolmikkoon. Lämpö, rauha ja tyylikäs henkilökohtaisuus ovat ajattomia hyveitä, etenkin yhdistettynä tekniseen suvereniteettiin.

J.S. Bach: Soolosellosarjat. - Alisa Weilerstein, sello. (Pentatone, PTC5186751)

Kuuntele Uudet levyt 21.4.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Myöhäisromantiikkaa ja tasa-arvoa kokonaisvaltaisella laadulla

    Levyarvostelu

    Viulisti Eriikka Maalismaan ja pianisti Emil Holmströmin uutuuslevy upottaa minut vielä syvemmälle romantiikkaan kuin heidän edellinen, tunteiden myllertämisestä Emma-palkittu Schumann-levynsä. Periodiromantiikkaan hurahtanut duo jatkaa tunneilmaisuaan suolikielisellä viululla ja vuoden 1882 Bösendorferilla, mutta musiikki on aivan romantiikan lopusta. Richard Straussin ja Amy Beachin sonaatit osallistuvat taidemusiikin tasa-arvokeskusteluun, mutta miten, sen saa kuulija päättää.

  • Tarkkapiirtoiset eleet, huokoiset taustat

    Levyarvostelu

    Suomalaistaustainen Ondine-yhtiö on alkanut syventyä Baltian taidemusiikkiin myös historiallisesti. Viime syksynä ihastuin levyyn, jolla Ondine esitteli kanadanlatvialaisen Talivaldis Keninšin lakonisen kirkasta musiikkia. Nyt kuva tästä vuonna 2008 kuolleesta, omaäänisestä impressionisti-modernistista täydentyy kahdella sinfonialla, jotka Keninš sävelsi 1970-luvulla uudessa kotimaassaan Kanadassa.

  • Kolmen levyn kommenttiraita Brandenburgilaisille

    Levyarvostelu

    Vuonna 2001 kapellimestari Thomas Dausgaard ja Ruotsalainen kamariorkesteri alkoivat tilata nykysäveltäjiltä sisarteoksia Johann Sebastian Bachin Brandenburgilaisille konsertoille. Kahden vuosikymmenen projekti on nyt pakattu tripla-CD:lle, jonka hauskuus kumpuaa Brandenburgilaisten konserttojen rikkaista kokoonpanoista ja nykymusiikin vapaudesta.

  • Nico Muhlyn kimmoisuus sopii Pekka Kuusistolle

    Levyarvostelu

    Pari vuotta sitten Pekka Kuusisto aloitti Norjalaisen kamariorkesterin vierailijana. Suhde on kehittynyt niin, että tällä kaudella hän jatkaa taiteellisena johtajana. Kuusiston ja norjalaisten yhteinen debyyttilevy paljastaa, että suhteen kiihkeys perustuu rohkealle rosolle. Nico Muhlyn intensiivinen viulukonsertto Shrink sopii esittäjilleen kuin nenä päähän ja saa äärimmäisen tiiviin tulkinnan, kun taas Philip Glassin minimalismi ei raikastu edes Kuusiston taikakosketuksesta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua