RSO:n barokkikonsertissa 29.4. palataan sonaattien, sinfonioiden ja konserttojen alkulähteille 1600-luvun Italiaan. "Sinfonia ja sonaatti eivät tuolloin tarkoittaneet aivan samaa kuin nykyään, vaan lähinnä sitä, että kyse oli soitinsävellyksistä. Kokoonpano ja osien lukumäärä vaihtelivat", kertoo Jukka Rautasalo, yksi konserttiohjelman suunnittelijoista ja esiintyjistä.
Ohjelmassa on keskeisiä barokkisäveltäjiä, kuten Arcangelo Corelli, Antonio Vivaldi ja Giovanni Gabrieli, mutta myös nykysäveltäjä Eero Hämeenniemi. "Hämeenniemi on ottanut neljälle käyrätorvelle säveltämässään teoksessa Sonata a 4 vaikutteita Giovanni Gabrielilta ja venetsialaissäveltäjiltä", kertoo käyrätorvisti Tommi Hyytinen.
Nykysoittimien lisäksi konsertissa soivat myös barokkiviulu, viola da gamba, cembalo ja barokkitrumpetti.
RSO:n loppukevään kamarimusiikkisarjassa kuullaan vielä kolme konserttia, joiden suorat lähetykset nähdään Ylen kanavilla 8.5., 13.5. ja 27.5. klo 19.
OHJELMA 29.4.:
Arcangelo Corelli: Triosonaatti D-duuri op. 1/12
Giovanni Battista Fontana: Sonata seconda D-duuri
Alessandro Stradella: Sinfonia nro 9 a-molli
Bartolomé de Selma y Salverde: Vestiva i colli
Antonio Vivaldi: Triosonaatti d-molli op. 1/8 RV64
Dieterich Buxtehude: Triosonaatti G-duuri BuxW 271
Arcangelo Corelli: Triosonaatti G-duuri op. 2/12
Giovanni Gabrieli: Canzon III a 4 (Canzoni per sonare) Ch. 188
Pavel Josef Vejvanovský: Sarabande
Andrea Gabrieli: Ricercar del duodecimo tuono (Madrigali e ricercari a quattro voci)
Anonymus / Kremsier: Duetto für 2 clarini
Eero Hämeenniemi: Sonata a 4
Giovanni Gabrieli: Canzon prima a 5 (Canzoni e sonate) Ch. 195
Heinrich Ignaz Franz Biber: Duetto für 2 clarini
Giovanni Gabrieli: Canzon III a 4 (Canzoni per sonare) Ch. 188
Giovanni Gabrieli: Canzon II a 4 (Canzoni per sonare) Ch. 187