Hyppää pääsisältöön

Keskiviikkona Yle Olohuoneessa esiintyvän Johanna Juholan musiikki perustuu tangoon – omaperäinen kokonaisuus syntyy useiden tyylien sekoituksesta

Johanna Juhola poseraa punaisessa esiintymisasussaan.
Johanna Juhola poseraa punaisessa esiintymisasussaan. Kuva: Sami Perttilä Yle Olohuone,Johanna Juhola

Yle Olohuoneessa haitaristi-säveltäjä Johanna Juhola esiintyy Reaktori -yhtyeensä kanssa. Artisti itse kutsuu musiikkiaan fantasiatangoksi. Tango onkin omaperäisen musiikin henkinen koti, vaikka moni kappale pakenee tangon perinteisiä muotoja.

Etänä suorassa lähetyksessä vierailee myös Juholan opiskelukaveri Antti Paalanen.

– Olemme opiskelukavereita Sibelius-Akatemia -ajoilta. Sen vuoksi tunnen musiikillista sukulaisuutta ja pidän hänen tekemästään musiikista paljon. On mahtavaa, että on tuttavia, joiden musiikkia voi fanittaa.

Antti Paalanen konsertoi kokkolalaisessa metsässä 14.4.2020. Katso konsertti Areenasta.

– Monet kappaleeni on kirjoitettu tarinoiden pohjalta näyttämöteosten osiksi. Sekä suomalainen että argentiinalainen tango on ollut tärkeä osa kehitystäni muusikkona. Totta kai suomalainen ja argentiinalainen tango ovat eri asioita, mutta inspiraation lähteenä tango on mulle enemmänkin maailma, johon nuo molemmat sisältyvät.

Juholan kehityskulku Piazzollan tangoista vei suomalaisten tangojen uudenlaiseen sovittamiseen.

– Jossain vaiheessa aloin ajatella tangoa enemmän melankolisten ja intohimoisten tunteiden kautta. Oivalsin, että musiikissani voi olla muitakin elementtejä, yksi osoitus tästä oli yhteistyö ruotsalaisen räppärin, Promoen kanssa. Musiikin melankolisuus heijasteli Suomen kauheaa säätä, kun on usein kylmää ja sataa räntää. Katso musiikkivideo.

Sitten tuli päivä, jolloin Juhola huomasi, että ei aina tarvitse piehtaroida melankoliassa, vaan tango voi olla leikkisää. Tangotanssitunneilla harjoittelu oli iloista, eikä mitään raskaan kohtalokasta.

– Mollivoittoisuus muuttui positiivisuudeksi ja toiveikkuudeksi musiikissani.

Tanssi on Juholalle tärkeä taidemuoto. Hän aloitti kansantanssiharrastuksen 3-vuotiaana ja innostui sitä kautta myös haitarinsoitosta. Musiikkiopintoihin kuului myös tanssi, koska kansanmusiikkia soittavan kuuluu osata itsekin tanssia, jotta osaa soittaa tanssijoille.

– Tykkään katsoa tanssia, varsinkin, jos se on abstraktia liikettä. Ihailen, miten jotkut osaavat liikuttaa kehoaan sillä tavalla. Musiikki ja tanssi kuuluvat saumattomasti yhteen. Olen opetellut tanssimaan tangoakin, jotta osaan sopeuttaa soittoni tanssiin.

Haitarin soittaminen kuntoilua

Kaikki musiikki on tanssimusiikkia, jos siihen lähtee vaan mukaan liikkumaan, Juhola sanoo. Reaktorin keikoilla ihmisten tanssityylit vaihtelevat argentiinalaisesta tangosta paikallaan pomppimiseen.

– Soittaminen on kehollista toimintaa. Haitari on painava soitin, joten sen soittaminen on eräänlaista kuntoilua. Mä luulen, että monilla soittajilla musiikki lähtee kehosta, vaikka se kanavoituu soittimen kautta. Omassa soittamistapahtumassani fraasin suunta tai rytmi on ensin kehossa, sitten vasta sormissa. Kansanmusiikkia saatetaan opettaakin niin, että aluksi opetellaan polkemaan jalkaa.

Sävellystyö lähtee soittimen yksilöllisistä ominaisuuksista

Juholan haitari on tehty varta vasten hänelle. Instrumentin paino ei saa nousta liikaa, joten soitinta rakentaessa jouduttiin pohtimaan jokaisen osan tarpeellisuutta.

– Minun soittimeni painaa noin 12 kiloa. Ehkä ihanteellinen paino olisi 10 kiloa, mutta silloin siitä puuttuisi joitain ominaisuuksia.

16-kiloinen konserttihaitari on Juholalle liian painava. Instrumenttien rakennus vaatii kompromisseja, jotta soitinta pystyy soittamaan.

– Jokainen instrumentti on yksilö. Säveltäessä musiikillisen idean lisäksi tärkeässä roolissa on itse soitin. Jokaisella soittimella on vahvuutensa ja rajoitteensa. Säveltäessä voin ottaa huomioon juuri oman soittimeni ominaisuudet.

Sama yksilöllisyyden lähtökohta koskee myös yhtyeen kasaamista.

– Kun aloitin Reaktori-yhtyeen kokoamisen, mietin, ketkä olisivat mahtavia persoonia. En miettinyt instrumentteja vaan henkilöitä.

Johanna Juhola kiinnittää erityistä huomiota esitysten visuaalisuuteen, koska hän ajattelee lavanäkymän vaikuttavan myös kuulokokemukseen. Fantasiatangoa ei soiteta arkivaatteissa vaan musiikin tunnelmaa tukevissa asuissa.

– En aina pysty vaikuttamaan esiintymispaikkaan, mutta esiintymisasuihin kyllä. Tyypillisesti esimerkiksi teatterisalit ovat mustia, joten mustissa vaatteissa esiintyvä voi hävitä taustaan. Siksi esiinnymme värikkäissä asuissa. Emme pukeudu ihan tavallisten kauppojen vaatteisiin vaan meille tehtyihin uniikkiasuihin. Käytämme esiintymisissämme myös videoprojisointeja, jotka toimivat äänilähteinä, mutta luovat myös visuaalista ilmettä.

Haitarijumppaa hotellihuoneessa

Näin korona-aikana Juhola ylläpitää soitto- ja kiertuekuntoaan käymällä kävelyillä paikoissa, joissa on mahdollisimman vähän ihmisiä. Hänellä on leuanvetotanko, kuminauhoja ja käsipainoja, joilla lihaskuntoa voi harjoittaa myös kotioloissa. Uutuutena netistä löytynyt FolkJam eli kansanmusiikkihenkinen ryhmäliikunta myös innostaa.

Juhola kertoo, että aiemmin soittokeikoilla kokoonnuttiin vapaa-ajalla baariin. Nykyään kiertueiden vapaahetkinä muusikot käyvät yhdessä kuntosalilla tai lenkillä. Paljon matkustava artisti on kehittänyt oman tavan liikkua tien päällä.

– Kiertuereissuilla ei ole aina kuntosaleja lähistöllä, joten keksin jumpata hotellihuoneessa haitareiden kanssa. Tein vuosia sitten Roope Aarnion ja Hannu Oskalan eli Johanna Juhola Trion kanssa Ultimate Accordion Workout -videon, jossa käytämme haitareita jumppapainoina. Monet kaipaavat kotona nyt jumppavinkkejä. Videossa esitettyjä jumppaliikkeitä voi tehdä käyttäen sopivia kotoa löytyviä esineitä painoina. Katso haitarijumppavideo.

Koronaviruksen vuoksi livekeikkoja näkee vain netissä. Artisti kaipaa livekonsertteja, mutta muuten tekemistä riittää. Juholan työ ei ole pelkkää esiintymistä, vaan hommiin kuuluu myös esimerkiksi esiintymisten valmistelua, videoiden editointia ja tulevaisuuden projektien suunnittelua.

– Kun nyt ei ole kiertueita menossa, myös uuden musiikin tekemiseen vapautuu aikaa.

Johanna Juhola (REAKTORI) esiintyy Areenan suorassa lähetyksessä Yle Olohuoneessa keskiviikkona 29.4. klo 19.30. ja Yle Teemalla la 2.5. klo 15.20.

Voit myös osallistua keskusteluun Yle Olohuoneen chatissa lähetyksen aikana. Lähetyksen jälkeen Johanna Juhola keskustelee kanssasi. Kaikki voivat seurata keskustelua, mutta osallistuminen keskusteluun onnistuu kirjautumalla omilla Yle-tunnuksilla. Chat-ikkuna löytyy Areena-näkymästä. Keskustelu onnistuu myös chat.yle.fi

Uusimmat sisällöt - Olohuone