Hyppää pääsisältöön

Yle tuo vapun luoksesi - poikkeusajan vappua juhlitaan tv:ssä, radiossa ja Yle Areenassa

Ilmapalloja pöydällä auringonvalossa.
Ilmapalloja pöydällä auringonvalossa. Kuva: Yle / Laura Mainiemi ilmapallot,vappu,juhlat,vuotuisjuhlat

Vappua ei ole peruttu - sen juhlinta onnistuu poikkeusoloissa mainiosti Ylen sisältöjen äärellä. Koko Suomen yhteiseen vapputunnelmaan pääsee tv:n, radion ja Yle Areenan avulla, missä tahansa oletkin. Moni vappuperinne toteutetaan tänä vuonna poikkeuksellisella tavalla!

Yle Olohuone viettää vappua kanssasi!

Yle Olohuone luo parhaan vapputunnelman kotiisi. Vappuviikolla tanssitaan! Keskiviikon Yle Areena -lähetyksessä esiintyy Johanna Juhola. Vappuaattoa vietetään mm. Strömsön herkkuja nauttien ja Laura Voutilaisen musiikkia kuunnellen. Vappupäivänä Emma Karasjoki pitää yllä juhlatunnelmaa mm. Anna Abreun ja koreografi Matti Puron kanssa. Lauantaina on luvassa puolestaan tanssimusiikin toivekonsertti!

ke 29.4. klo 19.30 Yle Areena

Haitaristi-säveltäjä Johanna Juholan konsertti Olohuoneen studiossa. Monipuolinen ja kansainvälisen uran tehnyt Juhola esiintyy nelihenkisen Reaktori-yhtyeensä kanssa. Vieraana haitaristi Antti Paalanen, ja juontajana Riikka Holopainen.

to 30.4. klo 19.05 Yle TV2 ja Yle Areena

Vappu ei ole peruttu - se on edelleen perinteisesti kevään alku ja työväen juhla. Mehevät munkit paistetaan Strömsössä, kotoilun ytimessä. Nyt on hyvä syy pysyä kotona ja notkistaa lanteet tanssiin, sillä Tampereen Mediapoliksen keväästä tahdin antaa Laura Voutilainen. Illan isäntänä rytmiä ylläpitää Mikko Peltsi Peltola yhdessä Riku Niemisen kanssa. Myös Martti Servo duo lohduttaa tanssiparittomia. Teekkareita ja jättisaippuakuplia unohtamatta. Valoa, iloa ja saippuakuplia!

pe 1.5. klo 19.05 Yle TV2 ja Yle Areena

Vabu ei lobu! Vapunpäivän lähetyksen juontaa Emma Karasjoki, ohjelmassa kuullaan, miten Anna Abreu viettää vappua. Koreografi Matti Puro vinkkaa parhaat uudet askeleet eristyksessä opeteltavaksi.

la 2.5. klo 18.30 Yle TV2 ja Yle Areena

Kannat kattoon ja rytmiä vereen, sillä tänään tanssitaan! Lähetä tanssibiisitoiveesi yle.fi/olohuone-sivulla ja antaudu tanssin pyörteisiin. Yksin tai yhdessä, perheen kesken tai kaverien kanssa virtuaalisesti, nyt vedetään parhaat tanssimuuvit. Mikään ei estä myös laulamasta mukana. Biisitoiveita ysäridiscosta rockiin ja tangosta sambaan toteuttaa kaikkeen taipuva lennokas rytmiryhmä Marzi Nyman, Osmo Ikonen ja Joonas Kaikko solisteineen.

Vappuaatto torstai 30.4.

Vapputarjoilu, simaa ja munkkeja.
Vapputarjoilu, simaa ja munkkeja. Kuva: Arja Lento / Yle vappu

Yle Radio Suomi:

Klo 4.00-6.00 Vappuaaton varhaisaamu

Vappuohjelmiston aloittaa aaton varhaisaamussa Jyrki Hakanen.

Klo 6.00-18.00 Alueradiot, Radio Suomen päivä, Paikka auringossa

Vappuaatto on normaali arkipäivä, jolloin äänessä ovat vappuhengessä alueradiot ja Radio Suomen päivä. Iltapäivällä Marko Maunukselan Paikka auringossa on niin ikään vapputunnelmissa.

Klo 18.02 - 21.00 Hauskan musiikin vappu

Vappuaaton suora musiikki-ilottelu tuo aalloille raikulimusiikin helmiä, hauskaa rupattelua ja kuulijoiden viestejä. Studiossa vappua juhlistamassa Olli Haapakangas & Olga Ketonen.

Yle Radio 1:

Klo 17.30 Keidas

Keidas-ohjelmassa Tuuli Saksala soittaa kuplivan juhlatunnelmaista ja iloa tuovaa musiikkia meiltä ja maailmalta.

Klo 19.00 Kansainvälisen jazzin päivän ilta

Kansainvälisen jazzin päivän iltaa vietetään Markus Partasen seurassa iltakymmeneen asti.

ylioppilaslakki
ylioppilaslakki Kuva: Yle/Emilia Korpela lyyra

Vappuaaton juhlatunnelmat suorana netissä

Ylen aluetoimitukset välittävät vapputunnelmia suorana eri puolilta Suomea. Yle Areenan kautta vappujuhliin pääsee mukaan mistä vain.

klo 14.00 Yle Areena

Yle Pori näyttää suorana poikkeuksellisen konsertin Raumalta. Kolumbialainen lauluntekijä ja pianisti Orianna järjestää pihakonsertin raumalaisen taloyhtiön pihalla. Yleisöksi on kutsuttu parvekkeilleen satoja kerrostalojen asukkaita ja Areenan kautta koko Suomi! Konsertissa kuullaan lauluja, jota Orianna on säveltänyt sekä jo kotimaassaan että tänä keväänä RaumArs ry:n taiteilijavierasohjelman residenssissä työskennellessään.

klo 17.55 Yle Areena

Suorassa lähetyksessä tunnelmia korona-ajan vapputunnelmista Helsingissä, Turussa ja Kotkassa.

Myös Turun yliopiston ylioppilaskunnan perinteinen vappupuhe siirtyy tänä vuonna verkkoon. Puhe on seurattavissa vappuaattona klo 17.55 Ylen nettisivuilla, eli samaan aikaan kuin vappupuhe normaalioloissakin alkaisi.

klo 20.35 Yle Areena

Yle Jyväskylä toteuttaa toimituksestaan vappuaattoillan livekeikan, jossa esiintyvät Frederik ja Meiju Suvas.

Vappu Turussa

Yle Fem & Arenan 30.4. klo 18.30
Turkulaiset opiskelijakuorot toivottavat kevään tervetulleeksi laulaen. Parhaat palat Turun vapputunnelmasta sekä lauluja aikaisemmilta vuosilta.

Nuori nainen (näyttelijä Anna Airola) vappuperuukki päässään.
Nuori nainen (näyttelijä Anna Airola) vappuperuukki päässään. Aikuiset,Anna Airola

AIKUISET - vappujakso!

Yle Areena ja Yle TV2 klo 22.30
Täällä taas ihanat Oona ja Arttu! AIKUISET-sarjan faneja hemmotellaan kevään aikana erikoisjaksoilla, joista nyt vuorossa kolmas, vappuaiheinen pläjäys. Arttu järjestää Oonalle anti-vappubileet, kun ilmenee, ettei Oona ole ikinä juhlinut syntymäpäiviään. Juhlatunnelma uhkaa loppua lyhyeen, sillä Oona saa tietää horoskooppinsa olevan härkä eikä skorpioni. Oonan identiteettikriisiä taltutetaan mieleenpainuvilla performansseilla ja häiriintyneillä lahjoilla.

Kaksi miestä ajaa iloisena mopolla, ilman kypäriä, taustalla kerrostalolähiö.
Kaksi miestä ajaa iloisena mopolla, ilman kypäriä, taustalla kerrostalolähiö. Kuva: Jason Alami ohjelmat (radio-tai tv-ohjelmat),Tanskalaiset tv-ohjelmat

Kun tomu laskeutuu/När dammet lägger sig

Kaikki jaksot Yle Areenassa 30.4.
(Når støvet har lagt sig) Kun terroristit hyökkäävät ravintolaan Kööpenhaminassa vaikuttaa se kaikkiin, iästä, ammatista tai yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Tanskalaisdraamassa seurataan kahdeksaa henkilöä, jotka yhdeksän päivää ennen iskua elävät tietämättöminä tulevasta. 10 jaksoa. Tuotanto: DR / Yhteistuotanto. Sarjaa esitetään Yle Femillä maanantaisin 11.5. alkaen.

Vappupäivä perjantai 1.5.

Naamiaissilmälasit ja juomaa kuohuviinilaseissa.
Naamiaissilmälasit ja juomaa kuohuviinilaseissa. Kuva: Laura Mainiemi / Yle Kuvapalvelu. vappu,Kuohuviinilasi

Ylioppilaiden Vapun vastaanotto

Yle Radio Suomi, Yle TV1 ja Yle Areena klo 9.05
Ullanlinnan perinteinen vappu on siirretty Pasilaan! Seuraa keväistä vapputervehdystä Yle Radio Suomessa, Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa vappupäivän aamuna klo 9.05 alkaen. Suorassa lähetyksessä Ylioppilaskunnan Laulajat esiintyvät perinteisen vappuaamun tapaan. Vuosien traditiona Ylioppilaskunnan Laulajat on laulanut Helsingissä, Ullanlinnanmäellä, mutta nyt koronaepidemian vuoksi esiintyminen järjestetään Yleisradion pihalla. Ohjelmassa kuullaan kuoronjohtaja Pasi Hyökin johdolla mm. Kevätsointuja, Isänmaalle ja Finlandia sekä tuttuun tapaan myös vappupuheita.

Yle Radio Suomi:

Klo 4.00-6.00 Vappupäivän varhaisaamu

Varhaisten vappujuhlijoiden aamua ilostuttamassa Heikki Tikkanen.

Klo 9.05-9.40 Ylioppilaiden Vapun vastaanotto

Ylioppilaskunnan Laulajien perinteinen vapputervehdys poikkeusoloihin toteutettuna. Toimittajana Katariina Lahtonen.

Klo 11.02-12.00 Työväenmusiikin vappukonsertti

Perinteinen työväenmusiikin vappukattaus kuullaan Petri Rinteen juontamana.

Klo 14.02-15.00 Euroviisujen kootut kompastukset

Euroviisut jäävät tänä vuonna väliin, mutta Radio Suomi välittää kuulijoille viisutunnelmaa laulukilpailun unohtumattomasta historiasta. Aina homma ei mennytkään kuin Strömsössä. Vappuna kuunnellaan kappaleita ja esityksiä, joita kaikki eivät enää edes haluaisi muistaa. Studiossa Sanna Pirkkalainen.

Klo 18.02-21.00 Vapun Puhelinlangat laulaa

Vappupäivä on perjantai, joka päättyy itseoikeutetusti Suomen tunnetuimpaan puhelintoivekonserttiin. Puhelinlangoilla kuulijoiden seurassa Olga Ketonen ja Matti Ylönen.

Helsingin kaupunginorkesterin vappumatinea
Helsingin kaupunginorkesterin vappumatinea Kuva: Yle/Tiina-Maija Lehtonen helsingin kaupunginorkesterin vappumatinea

Yle Radio 1:

Klo 8.05 Tarinatarha

Maupassantin novelli Vallankumous ja aiheeseen sopivaa musiikkia. Lukijana Jari Aula.

Klo 11.00 Narrin aamulaulu

Outi Paananen on tenorien lumoissa.

Klo 14.00 Helsingin kaupunginorkesterin vappumatinea

Helsingin kaupunginorkesterin perinteinen vappumatinea kuullaan tänäkin vuonna suorana Musiikkitalosta, tällä kertaa ilman paikalla olevaa yleisöä. Lähetyksen toimittaa Riikka Holopainen.

Klo 17.10 Svengaava vappu

Juhani Kansi toimittaa Svengaava vappu -musiikki-iloittelun.

Klo 19.02 Työväenmusiikkia

Toimittaja Miika Lauriala ja Helsingin yliopiston protokolla-asiantuntija Juha Hurme tutustuttavat työväenlaulujen perinteisiin Suomessa ja maailmalla. Lähetyksessä kuullaan niin perinteistä suomalaista työväenmusiikkia, historiallisia ulkosuomalaisia työväenlauluja ja tämän päivän pätkätyöläistä kertovia kappaleita. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 75 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä, 150 vuotta Leninin syntymästä ja 50 vuotta Salvador Allenden valtaannoususta Chilessä, ja myös näitä tapahtumia muistellaan työväenmusiikin äärellä.

YleX

Klo 12.00 YleX Throwback Top 100

Vapunpäivänä YleX Throwback listaa kuuntelijoiden äänestämät 100 parasta kappaletta 00-luvulta! 7-tuntisen maratonlähetyksen juontaa Jani Kareinen. Koitko ensisuudelmasi Rihannan Umbrellan soidessa taustalla? Bailasitko koulun päättäreissä Lady Gagan Pokerfacen tahtiin? Oliko 50 Centin In Da Club kotibileiden kuumin hitti? Äänestys 00-luvun parhaista Throwback-biiseistä päättyy torstaina 30.4. klo 23.00.

Yle Kioski LIT

Yle Kioskin Instagram klo 12
Kiinnostaako (luostari)munkit ja seksi? Yle Kioski LIT tekee vappupäivänä ylimääräisen livesuoran IG-tilillään. Erikoiskirjastovirkailija Henriika Tulivirta vetää LITin Wappu-liven parhaaseen sillibrunssiaikaan - 1.5. klo 12!

Animaatiohahmo Postimies Pate lentää helikopterilla ja vilkuttaa.
Animaatiohahmo Postimies Pate lentää helikopterilla ja vilkuttaa. Postimies Pate

26 jaksoa lisää Ryhmä Hauta ja Postimies Patea Yle Areenaan!

Vappuviikolla julkaistaan jälleen paljon lisää lastenohjelmia Yle Areenaan.

ma 27.4. Emmi ja Kuru (15 jaksoa)

Emmi-tyttö ja hänen paras ystävänsä Kuru, iso, pörröinen ja lempeä otus, elävät satumaisessa metsässä. Kukat, olennot ja eläimet ovat kaikki hyvin todellisia, mutta käyttäytyvät tavalla, jota esiintyy vain Emmin maailmassa. Kukat voivat puhua ja eläimillä on ainutlaatuisia piirteitä. Uusi päivä tuo tullessaan seikkailun ja jännittäviä haasteita ystävyksille maailmassa, missä jokaisen kiven tai jokaisen puun takaa löytyy aina jotain uutta.

ma 27.4. Törmäyskurssi (kausi 3) 20 kpl sketsejä koululaisille

Galaxin sketsisarjassa hauskuuttavat Pyry, Petja ja Daniel.

ti 28.4. Saara ja sorsa (40 jaksoa)

Saaran paras kaveri on sorsa, joka seuraa häntä kaikkialle. Kaksikko matkaa yhdessä kauppaan, Huivitädin luokse ja tivoliin. Kaverukset pääsevät myös istuttamaan siemeniä, lennättämään leijaa ja osallistumaan aarteenetsintään. Palkittu brittiläinen animaatiosarja kannustaa käyttämään mielikuvitusta ja ratkomaan ongelmia.

ke 29.4. Simo (26 jaksoa)

Hei, se on Simo, nokkela pikkuinen superkani. Pikkuveli Jaskan sekä kavereiden Lulun, Anteron ja Viljamin kanssa päivät kuluvat nopeasti. Yhdessä opitaan yhteistyön aakkosia ja touhutaan kaikkea kivaa. Simon elämässä tapahtuu paljon asioita, jotka voivat tapahtua kenelle tähansa lapselle. Isän ja äidin opastuksella Simo kokee asioita, joihin ei vielä ole ehtinyt törmätä, kuten aloittaa koulun, menee hammaslääkäriin, oppii ajamaan ilman apupyöriä, pääsee uimahalliin, lentää lentokoneessa.

ke 29.4. Karvinen (8 jaksoa)

No mutta, sehän on Karvinen. Laiska ja lihava, raivostuttava ja rakastettava kissamme tulee jälleen elämänfilosofioineen.

to 30.4. Nallen temppuhaaste: Munkin syöminen

Pystyykö Nalle syömään munkin lipaisematta kertaakaan huuliaan? #nallenvappuhaaste

to 30.4. Galaxin haastevideot (5 jaksoa lisää)

Galaxin haastevideoilla Sara Maaria, Jasmin, Könö, Aaron ja Emma kokeilevat, kilpailevat ja heittäytyvät niin äärirajoille kuin mukavuusalueen ulkopuolellekin. Kaikki haasteet toteutetaan kuitenkin turvallisesti ja hymyssä suin. Näitä haasteita sä voit kokeilla myös kotona!

pe 1.5. Ryhmä Hau, kausi 1 (26 jaksoa)

Pentupoppoo säntää auttamaan! Pienet pentukaverukset elävät tavallista koirien elämää, kunnes pannan vastaanotin hälyttää. Silloin pennut rientävät vahtitorniin Riku-pojan luokse. Koirista tulee pelastuspartio, joka rientää hätää kärsivien kansalaisten avuksi. Pennut tuovat ryhmään omat erityiskykynsä, joiden ansiosta he selviävät mistä vain - oli pelastettavana sitten kissanpentu tai kivivyöryn uhkaama juna.

pe 1.5. Nelli ja Iiro (26 jaksoa)

Nelli-hiiri ja Iiro-sammakko ovat parhaat ystävät. He asuvat yhdessä ja tutkivat maailmaa. Jo läheltä löytyy jännittäviä asioita: oma piha muuttuu viidakoksi, ja hiekasta rakennetaan ritari- ja prinsessalinnat. Lopussa kaverukset haastavat katsojan leikkiin, joka liittyy jakson tarinaan. Sarja perustuu suosittuihin kuvakirjoihin.

pe 1.5. Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (26 jaksoa)

Sinilakkinen postimies saa uusia haasteita erikoiskuljetusten parissa. Pate ajelee kissoineen punaisella pakettiautolla ja toimittaa erikoislähetyksiä Viherlaakson asukkaille. Yleensä työpäivä ei kuitenkaan suju näin suoraviivaisesti, vaan kyläläisten ongelmat vievät Paten huomion, sillä rakastettu ja ystävällinen postimies paneutuu kaikkiin tehtäviinsä huolella.

pe 1.5. Olivia (26 jaksoa)

Taiteileva ja tanssahteleva Olivia elää kuin kuka tahansa kuusivuotias tyttö, vaikka onkin possu. Arkiset tilanteet saavat Olivian sukeltamaan jänniin kuvitelmiin, joissa hän onkin poptähti, supersankari tai äiti. Palkittu animaatiosarja kannustaa lapsia luovuuteen ja hauskanpitoon.

la 2.5. Killi ja Kiki (32 jaksoa)

Kisumisut Killi ja Kiki löytävät taika-arkustaan aina uutta puuhaa. Touhuihin tulee kuitenkin helposti mutkia matkaan - esimerkiksi kiukunpuuska tai itsepäisyys saattavat kissakaksikon helposti pulaan. Onneksi paikalle saapuu salaperäinen auttaja, jonka avulla asiat saadaan taas kuntoon. Kuka kumma tuo outo hahmo onkaan?

su 3.5. Rytmimunashow (28 jaksoa)

Rytmimunashow'ssa opitaan musiikista helpolla ja hauskalla tavalla. Joka jaksossa rytmimunaperhe kuuntelee soitetun vihjeen ja arvuuttelee mikä soitin on kyseessä. Kun he saavat oikean soittimen selville on tanssin aika! Sarjan visuaalinen ilme on värikästä 70-luvun discotyyliä. Arvuuteltavia soittimia ja jaksoja on kaikkiaan 28.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua