Markus Kajo
Yle
Tähtihetkiä suklaanhämmentäjän ammatissa
Kun miettii järjellä, niin täytyy jollain olla se ammatti, että se sulattaa suklaata valtavassa, ainakin rekan nupin (”kopin”) kokoisessa teräskannussa, ja hämmentää sitä neljä metriä pitällä airolla.
Satoja ja tuhansia kiloja mättää hän suklaata sinne teräskannuun joka arkipäivä.
Priimalaatua olevaa maitosuklaata on se, nenään ihanalta tuoksuvaa, ja niin tuhtia, että kaksin käsin saa hiki päässä airolla sitä yrittää hämmentää.
Mutta kauheinta suklaanhämmentäjän ammatissa on se, että kun ihana suklaa on saatu juoksevaksi, siitä ei tehdäkään levyjä ja patukoita, ei ei.
Se kaadetaan vielä kaksikymmentä tai sata kertaa isompaan sammioon, jossa on jotain ihme halpiskeksitaikinaa.
Sitten siitä kokonaistöhnästä paistetaan keksejä - joissa se suklaa ei edes maistu!
Ei yhtään!
Aivan sama kun Kankkulan kaivoon olisit kaatanut sen suklaan sinä!
Koko päivän, joka päivä, se suklaanhämmentäjä miettii, ja laskee päässään, miten monta tuhatta ihanaa suklaalevyä saisi siitä paksusta suklaatahtaasta.
Ja miettii mös päässään se, että jos johonkin erään lisäisi vähän appelsiinia, toiseen minttua, kolmanteen banaaneja, niin saisi ällistyttävät määrät appelsiinisuklaa- , minttusuklaa-, ja banaanisuklaapatukoita. Taskut täyteen kaikille tutuille, naapureille, uppo-oudoillekin riittäisi siitä!
Mutta ei. On vain sen hämennettävä tietoisena siitä, että suklaa päätyy tyhjän pantiksi keksitaikinaan, ja huomenna taas pitää vain nöyrästi hakea hämmennysairo kylmähuoneesta, ja alkaa kärrätä kylmävarastosta suklaakuutioita, heivata ne siihen jättikannuun, ja alkaa niistä sulattaa uutta satsia mauttoman keksiteollisuuden uhriksi.
Näin toistuu päivä päivältä - kunnes tulee perjantai, kello 16.00 ja hämmennyssalin pilli huutaa Vi-hiiiii!
Silloin riemuitsee suklaanhämmentäjä!
Sillä perjantaisin hämmentäjä saa nuolla jäännössuklaan siitä yli nelimetrisesta suklaa-airosta.
Paksua suklaata on siinä airossa ainakin kolmen metrin matkalta, ja siitä noin kaksi ja puoli metriä on airon leveätä lapaa, joten nuoltava pinta-ala moninkertaistuu siinä.
Suklaanhämmentäjä asettaa airon kahden puutuolin selkänojan varaan, tekee ison kannullisen miltei sokeritonta karpalomehua, ja alkaa nuolla airon lapaa ja raaputtaa sitä sellaisella muovilusikalla.
Vaikka työpäivä on päättynyt jo klo 16.00, vasta pitkästi iltakymmenen jälkeen suklaankämmentäjä röyhtäillen ja vihellellen tallustelee kotiinsa maha pulleana suklaasta ja karpalomehusta.
Kotona hän hiljaisin toimin peseytyy, ottaa jääkaapista pari siivua suolamakkaraa, jauhaa niitä tovin, nielaisee, sitten menee vessaan ja pesee hampaansa ja köllähtää sohvalle.
Siinä hän urvottaa pari-kolme tuntia kuorsaten, kunnes havahtuu myöhäisvirtsalle, vaihtaa yöpuvun ylle, ja kömpii sänkyynsä. Hymy huulillaan nukahtaa suklaanhämmentäjä, eikä mieti hän yhtään suklaakeksejä, joissa suklaa ei edes maistu. Kyllä hymyilee onni suklaanhämmentäjälle siinä tilanteessa lämpimästi!
