Hyppää pääsisältöön

Huippuartisteja ja riemukasta vapputunnelmaa Yle Olohuoneessa – tule mukaan koko Suomen juhlaan ja lähetä meille oma vappukuvasi!

Kasmir nauraa
Kasmir on yksi vappupäivän Yle Olohuoneen lähetysten esiintyjistä. Kasmir nauraa Kuva: Tuukka Ervasti Yle Olohuone

Vappua vietetään tänä vuonna hieman erilaisissa tunnelmissa kuin tavallisesti. Yle Olohuone poksauttaa vapulle loistavan artistijoukon, tanssin, saippuakuplien, munkkien ja toivelaulujen kera. Tule mukaan viettämään yhdessä vähän erilaista vappua – Yle Olohuone juhlii kanssasi torstaista lauantaihin!

Yle Olohuoneen vappuaattoa vietetään torstaina riemukkaan kuplivissa tunnelmissa! Vapun tunnelmaa isännöi Mikko Peltsi Peltola yhdessä Riku Niemisen kanssa. Musiikista vastaa tanssilavojen kuningatar Laura Voutilainen. Martti Servo duo lohduttaa tanssiparittomia, ja Riku Nieminen esittää Juicen kappaleita.

– On upeaa päästä tekemään pitkän odotuksen jälkeen omaa leipälajiaan ja olla siellä, missä minun kuuluukin: viihdyttämässä vappukansaa! Luvassa on positiivista, voimaannuttavaa rytmikästä energiaboostia jokaiseen sitä janoavan kotiin. Pidetään mukavaa yhdessä ja laitetaan huoli ja murhe vapuksi tauolle, Laura Voutilainen sanoo.

Lisäksi lähetyksessä on luvassa muun muassa saippuakuplataikurin saippuakuplatemppuja ja superhyvä saippuakuplaresepti sekä palo- ja pelastushenkilökunnan ei niin viralliset terveiset ja ohjeet turvalliseen vapunviettoon! Otamme yhteyden myös Strömsöön, kotoilun syntysijoille, missä Elin ja Jonas tekevät alkoholittomat mojitot ja simapohjaisen sangrian.

Ja tietenkin mukana ovat teekkarit – nuo vapun pellepelottomat, jotka kajauttavat Tampereen Tupsulan teekkaritalon parvekkeilta poikkeusolojen yhteislaulun.

Vappupäivänä vappu ei suinkaan ole vielä ohi. Vabu ei lobu -lähetyksessä Kioskin Emma Karasjoen seuraan saapuu artistivieras Kasmir. Lisäksi musiikkia kuullaan myös Nelli Matulalta, Cledosilta ja Abreulta.

Lauantaina vapun jälkeisiä tunnelmia jatketaan vielä Olohuoneen Tanssibiisien toivekonsertilla, johon voit lähettää oman kappaletoiveesi tämän linkin kautta!

Vappu ei ole peruttu, tule mukaan Olohuoneeseen juhlimaan kaikkien yhteisessä vappujuhlassa! Olohuoneen vapun lähetykset torstaina klo 19.05-20.30, perjantaina klo 19.00-20.30 ja lauantaina klo 18.30-20.00 Yle Areena ja Yle TV2.

Ilahduta meitä ja koko Suomea ja lähetä vapun lähetyksiin oma vappukuvasi Instagramissa #yleolohuone, WhatsAppin kautta numeroon 044 421 4939 tai alla olevalla lomakkeella.

  • Metroja, koulunvessoja ja vedätystä

    Yle Olohuone Puotilassa.

    Erin Anttila vie toistaiseksi viimeisen Yle Olohuoneen kotimaisemiinsa Itä-Helsinkiin. Sinä voit vaikuttaa illan viimeiseen biisin äänestämällä artikkelin lopussa. Nelilapsisen perheen kuopus Erin Anttila (o.s. Koivisto) oppi ensin laulamaan suomen kielellä, sitten vasta puhumaan.

  • “Tänään on hyvä päivä”

    Samae Koskinen Yle Olohuoneessa

    Laulaja-lauluntekijä, HPK-fani ja innokas mailapelaaja Samae Koskinen kutsuu Susanna Laineen ja katsojat kyläilemään nuoruutensa kotikaupunkiin Riihimäelle. Mitä tapahtui maauimalan hyppytornissa kesäilloin? Entä minkä koulun tiloissa Samaen bändiharrastus virisi kukkaan?

Uusimmat sisällöt - Olohuone