Hyppää pääsisältöön

Sitä mahtipontisempaa Šostakovitšia

Kapellimestari John Storgårds sekä BBC Philharmonic jatkavat hyväksi todettua yhteistyötään. Aiemmin säveltäjä George Antheilin elokuvamusiikkimaisen tuotannon kanssa ilostuttanut tutkapari hapuilee nyt uusia suuntia. Siirtymä Dmitri Šostakovitšin tuotantoon ei kuitenkaan ole niin suuri kuin äkkiseltään voisi vaikuttaa, etenkin kun kyseessä on Šostakovitšin laatima suureellinen sankaritarina, sinfonia nro 11.

sostakovits äänitteen kansi
sostakovits äänitteen kansi Dmitri Šostakovitš

Šostakovitšin sinfoniasarja jakautuu karkeasti henkilökohtaisen ja tunnuksellisen, poliittista linjaa myötäilevän sekä monumentaalimusiikin välillä. Yli tunnin kestoinen eeppinen sinfonia nro 11 lisänimeltään "Vuosi 1905" kuuluu selkeästi jälkimmäiseen joukkoon. Se, "kertooko" sinfonia Venäjän vallankumouksesta vai itse asiassa Unkarin kansannoususta vuonna 1956, kuten myöhemmin on esitetty, voi olla monelle nykykuulijalle toissijainen asia. Yhdennentoista sinfonian keskiössä on urhoollinen matka, joka soi vuoroin suureellisesti, tuimasti tai hiljaisen surumielisesti uumoillen.

Storgårdsin johdattama BBC Philharmonic tekee tutusti komeaa jälkeä, kun mahtipontiset marssit, groteskit ja roisit aihelmat sekä karikatyyrit löytävät oikean muotonsa. Ennen kaikkea sinfonia nro 11 on dynaamisen arkkitehtuurin luomista, laajojen kaarrosten ja jännitteiden ylläpitämistä. Toisessa osassa Vuosi 1905 Storgårds rakentaa maltilla huiman nousun, joka kolmannessa aallossaan kulminoituu karskiin huipennukseen ja sulkeutuu vaimean uupuneena.

Parhaiden mahdollisten kuunteluolosuhteiden löytäminen voi tarjota haasteita myös kuulijalle, mikäli haluaa ottaa irti maksimaalisen kokemuksen dynaamisten ääripäiden venyttelystä. Jos mahdollistuu tilaisuus päästä luukuttamaan tätä taltiointia oikein kunnolla, kannattaa siihen tarttua.

Dmitri Šostakovitš: Sinfonia nro 11 “Vuosi 1905”. BBC Philharmonic/John Storgårds. (Chandos, CHAN 5278)

Kuuntele Uudet levyt 28.4.2020, toimittajana Aki Yli-Salomäki.

  • Jacob Cooper palaa studiossa rakennettujen teostensa pariin

    Jacob Cooper palaa studiossa rakennettujen teostensa pariin

    Yhdysvaltalainen säveltäjä Jacob Cooper kirjoittaa pitkien jatkumoiden varaan rakennettuja soivuuksia sulauttaen mukaan uutta teknologiaa. Nyt päivänvalonsa saa kolme pysähtynytttä elektroakustista teosta, jotka heijaavat uuden taidemusiikn, ambientin ja popin vuorovesissä. Cooperin tuorein äänite on tekotavaltaan samanlainen kuin viitisen vuotta sitten julkaistu laulusarja Silver Threads.