Vietämme poikkeuksellista vappua, mutta pelastushenkilöstö on töissä kuten aina.
– Paras vappu olisi tietysti sellainen, että paloautot ja ambulanssit saavat pysyä tallissa, toivoo palomies-ensihoitaja Jarno Lehtoranta Helsingin kaupungin pelastuslaitokselta.
Kevään koronakriisi on vaikuttanut myös pelastusviranomaisten työskentelyyn. Normaalisti viikonloppuvuorot ovat täyttyneet humalaisten tapaturmista, mutta viime aikoina niitä on ollut vähemmän.
– Nyt poikkeusaikana oma kokemukseni on, että työvuorot ovat muuttuneet. Haluamme kiittää suomalaisia, että ohjeet on otettu tosissaan tänä aikana ja toivotaan, että maltetaan jatkaa samalla linjalla, jotta päästäisiin mahdollisimman nopeasti takaisin kiinni normaaliin elämään.
Kaikki palomiehet ovat myös ensihoitajia, ja työvuorot tehdään puoliksi ambulanssissa ja puoliksi paloautossa. Helsinkiläispelastajien työtä voi seurata myös suositulla Instagram-tilillä.
– Tätä vappua vietämme reippaalla mielellä töissä. Haluamme luottaa siihen, että suomalaiset tietävät, miten etävappua vietetään. Juhlia kannattaa, mutta ei sählätä. Tehdään tästä yhdessä turvallinen vappu. Pidetään toisistamme huolta.
Munkkirasvapalot kuriin – liesituuletin pois päältä
Poikkeusajan isoja ilmiöitä on ollut kotileipomisen valtava suosio. Tänä vappuna munkkirasva kuumenee todennäköisesti useammassa taloudessa kuin koskaan ennen. Samoin grillikausi on nyt avattu.
Lehtoranta muistuttaa munkkirasvan olevan todella kuumaa, joten herkkujen valmistuksessa tarvitaan huolellisuutta sekä varovaisuutta. Hellan lähelle on hyvä varata sammutuspeite sekä kattilaan tiukasti sopiva kansi.
– Rasva saattaa syttyä palamaan ja ainut keino sammuttaa rasvapalo on sen tukahduttaminen. Silloin kansi tulee nostaa kattilan päälle tiiviisti tai käyttää sammutuspeitettä. Kattilaan ei missään nimessä saa laittaa vettä, sillä se pahentaa tilannetta, ohjeistaa Lehtoranta.
– Sammutuspeite keittössä on ylipäätään hyvä olla. Se on usein paras sammutin, Lehtoranta vinkkaa.
Vaikka uppopaistamisesta tulee varsin voimakkaat tuoksut, ei munkin paiston aikana pidä käyttää liesituuletinta. Jos rasva leimahtaa tuulettimeen, voi tulipalo levitä koko huoneistoon.
– Ja tietysti palovaroitin oikeassa paikassa kattoon kiinnitettynä on paras henkivakuutus, muistuttaa Jarno Lehtoranta.
Toinen perinteinen vappuherkuttelu tapahtuu grillauksen äärellä.
– Grillien kanssa pitää olla huolellinen maastopalovaaran takia. Grilli kannattaa pitää puhtaana. Jos se roihahtaa liekkiin, kansi päälle ja kaasu kiinni. Näin palon saa tukahdutettua itse.
Vaikka pelastusviranomaiset muistuttavat varovaisuudesta, hauskanpitoa ei silti ole kielletty.
– Juhlia kannattaa, mutta sählätä ei, Lehtoranta virnistää.
Vappu ei ole peruttu, tule mukaan Olohuoneeseen juhlimaan kaikkien yhteisessä vappujuhlassa! Yle Olohuoneen vapun lähetykset torstaina klo 19.05–20.30, perjantaina klo 19.00–20.30 ja lauantaina klo 18.30–20.00 TV2:ssa ja Yle Areenassa.
Ilahduta meitä ja koko Suomea lähettämällä oma vappukuvasi Instagramissa #yleolohuone, WhatsAppin kautta numeroon 044 421 4939 tai alla olevalla lomakkeella.