Hyppää pääsisältöön

Tässä ovat uudet Au pairit - seitsemäs kausi vie Uuteen-Seelantiin

 ennen jatko-opintojen aloittamista. Jussi on hakenut farmaseutin sekä proviisorin koulutus-ohjelmiin.
Au pairit Uudessa-Seelannissa alkaa 20.5. Yle TV2 ja Areena. ennen jatko-opintojen aloittamista. Jussi on hakenut farmaseutin sekä proviisorin koulutus-ohjelmiin. Kuva: Yle / Tom Hollow Au pairit,Au pairit Uudessa-Seelannissa

Au pairit -sarjan seitsemännellä kaudella au pairit suuntaavat kirjaimellisesti maailman toiselle laidalle, luonnonkauniiseen Uuteen-Seelantiin. Tällä kaudella mukana on viisi au pairia: Ada, Emel, Jussi, Sini sekä Miamin-kaudelta tuttu Jane! Au pairit Uudessa-Seelannissa alkaa Areenassa ja Yle TV2:ssa ke 20.5. klo 21.00.

Temperamenttinen Emel, rauhallinen Sini, lupsakka Jussi ja seikkailunhaluinen Ada suuntaavat Uuteen-Seelantiin Aucklandin kaupunkiin. Kipinät sinkoilevat monellakin eri tavalla, kun erilaiset persoonat tutustuvat toisiinsa. Entä mitä tapahtuu, kun sarjan viidenneltä, Au pairit Miamissa -kaudelta tuttu Jane saapuu muita myöhemmin sekoittamaan pakkaa? 

Au pairit Uudessa-Seelannissa -sarjan au pairit istuvat meren äärellä kaupungin siluetti taustalla.
Au pairit Uudessa-Seelannissa -sarjan au pairit istuvat meren äärellä kaupungin siluetti taustalla. Kuva: Yle / Tom Hollow Au pairit,Au pairit Uudessa-Seelannissa

Aucklandiin saavuttua Au pairit laitetaan töihin saman tien, ja töistä suoriudutaan vaihtelevalla menestyksellä. He päätyvät erilaisiin perheisiin, ja monilla heistä on vaatimustaso korkealla: au paireja odottaa opettajapariskunnan viisihenkinen perhe ja heidän diabeetikko-lapsensa, vaativa ja oma-aloitteisuutta arvostava pienten lasten äiti aviomiehineen, miespariskunta ja heidän kaksi poikaansa, perheenlisäystä odottava nelihenkinen perhe sekä vauhdikas poikakaksikko vanhempineen.

Ada: "En varmaan lähtisi, jos olisin vielä mukana kirkossa"

Espoossa asuva 20-vuotias Ada on kasvanut suuressa mormoni-perheessä ja jäänyt siksi omien sanojensa mukaan paitsi asioista, joita useimmat nuoret kokeilevat.

– Uskonto on meidän perheessä tärkeä juttu, mutta mä en oo ite vuoteen ollut enää niin mukana kirkkojutuissa. En varmaan lähtisi, jos olisin vielä mukana kirkossa, kun siellä on vähän tiukemmat säännöt. Siellä ei juoda, pitää olla polvet ja olkapäät peitettynä, ei seksiä ennen avioliittoa, ei tupakkaa, ja tee ja kahvikin on kielletty. Ja kiroilu! Ada listaa.

Adalla on ristiriitaiset tunteet uskonnon suhteen, ja hän toivookin ulkomailla vietetyn ajan tuovan lisää itsenäisyyttä ja selkeyttä tulevaisuuteen. Vaikka Adalla on lastenhoidosta kokemusta nuorempien sisarustensa kautta, hän ei ole koskaan joutunut tekemään kotitöitä. Ada lähtee reissuun sydän avoinna romanttisillekin seikkailuille.

Au pairit Uudessa-Seelannissa -sarjan Ada seisoo meren rannalla.
Au pairit Uudessa-Seelannissa -sarjan Ada seisoo meren rannalla. Kuva: Yle / Tom Hollow Au pairit,Au pairit Uudessa-Seelannissa

– Haen tältä reissulta ehkä eniten itsenäistymistä ja että näen miten muissa perheissä eletään, Ada kertoo.

Aucklandissa Adaa odottaa nelihenkinen Mannin perhe: äiti Brooke, isä Dylan, puolitoistavuotias Toby ja 4,5-vuotias Tenzin. Kotona työskentelevä Brooke myöntää avoimesti, että hänen vaatimustasonsa kotitöiden suhteen on korkea, ja hän toivookin au pairilta oma-aloitteisuutta. Onnistuuko Ada täyttämään vaativan perheenäidin odotukset?

Emel: "Mul on aika lyhyt pinna"

19-vuotias vantaalainen Emel on asunut omillaan jo pari vuotta. Puoliksi turkkilainen nuori nainen kuvailee itseään temperamenttiseksi ja itsenäiseksi, mutta herkkyyttäkin Emelistä löytyy.

– Oon aika temperamenttinen, se tulee sieltä Turkin puolelta ihan selkeesti. Tulin hakeen tältä reissulta sellasta, että vähän rauhoittuis. Mulla on aika lyhyt pinna välillä, Emel paljastaa.

Au pairit Uudessa-Seelannissa -sarjan Emel seisoo meren rannalla ja hymyilee kameralle.
Au pairit Uudessa-Seelannissa -sarjan Emel seisoo meren rannalla ja hymyilee kameralle. Kuva: Yle / Tom Hollow Au pairit,Au pairit Uudessa-Seelannissa

Emel on ollut ennenkin au pairina ulkomailla, joten täysin ummikkona joukon nuorin ei reissuun lähde. Häntä on kiusattu tumman ulkonäön vuoksi alakoulusta lähtien, ja se on jättänyt arpensa. Emeliä jää kaipaamaan Suomeen poikaystävä Viki.

Emelin host-perheeseen kuuluvat viimeisillään raskaana oleva äiti Emily, isä Anthony sekä 3-vuotias Buddy, 5-vuotias Molly ja Rio-koira. Miten omiin rutiineihinsa tottunut ja suorapuheinen Emel pärjää perheessä, jossa häntä odotetaan 12-sivuisen aikataulun kanssa? 

Jussi: "Halusin irti oravanpyörästä"

Jyväskyläläinen 20-vuotias Jussi työskentelee huoltoasemalla ja haluaisi tehdä jotain repäisevää ennen jatko-opintojen aloittamista. Jussi on hakenut farmaseutin sekä proviisorin koulutus-ohjelmiin. Lapsuudenkodissaan vielä asuva ja skeittausta harrastava Jussi luonnehtii itseään hajamieliseksi, ja myös vanhempia huolettaa se, miten tämä suoriutuu kotitöistä. Suomeen häntä jää perheen lisäksi kaipaamaan tyttöystävä Edit.

– Lähtökohtainen idea oli tehdä jotain mikä saisi pois oravanpyörästä, tavallisesta harmaasta elämästä, Jussi avaa lähtönsä syitä.

Au pairit Uudessa-Seelannissa -sarjan Jussi seisoo meren rannalla.
Au pairit Uudessa-Seelannissa -sarjan Jussi seisoo meren rannalla. Kuva: Yle / Tom Hollow Au pairit,Au pairit Uudessa-Seelannissa

Uudessa-Seelannissa Jussin ottaa vastaan viisihenkinen Cheethamin perhe. Opettajapariskunta Clare ja Neil asuvat Aucklandissa lastensa Henryn (10 v), Oliverin (8 v), ja Emilian (4 v) kanssa. He ottavat uuden tulokkaan vastaan avosylin. Mutta miten lastenhoidossa kokematon Jussi pärjää kolmen viikarin kanssa, varsinkin kun yksi sairastaa diabetesta?

Sini: "Oon tosi rauhallinen ja jännitän uusia tilanteita"

20-vuotias kittiläläinen Sini ei ole juurikaan matkustellut, joten Sinille reissu maailman toiselle laidalle on uusi ja jännittävä. Luokanopettajan ammatista haaveileva Sini on absolutisti, ja häntä huolettaa hieman se, vaativatko muut au pairit häntä väkisin kanssaan viihteelle.

– Koti on mulle tärkein paikka ja oon niin kotihiiri, että tykkään olla mieluummin kotona, Sini kertoo.

Au pairit Uudessa-Seelannissa -sarjan Sini seisoo meren rannalla hymyillen kameraan.
Au pairit Uudessa-Seelannissa -sarjan Sini seisoo meren rannalla hymyillen kameraan. Kuva: Yle / Tom Hollow Au pairit,Au pairit Uudessa-Seelannissa

Sini on asunut koko ikänsä kahdestaan äitinsä kanssa, mutta Uudessa-Seelannissa hänet ottaa vastaan kahden isän ja kahden adoptoidun pojan nelihenkinen perhe. Peter ja Wilbyn Mitchell sekä pojat Miguel (10 v) ja Bo (11 v) ovat alun perin kotoisin Etelä-Afrikasta, mutta ovat asuneet Aucklandissa kahdeksan vuotta. Miten kotihiireksi itseään kuvaileva ja uusia asioita jännittävä Sini solahtaa viinien maistelua harrastavan, tiukkaa kuria pitävän miesparin arkeen?

– Oon tosi rauhallinen ja jännitän paljon uusia tilanteita. Varmasti alussa mulla on kynnys siinä, että uskaltaako mennä mukaan ja pystyykö sit ilmaisemaan itseään, Sini pohtii.

Jane: "Mä edelleen varmaan etsin itseäni"

Au pairit Miamissa -kaudelta tuttu, nykyään 24-vuotias räiskyvä persoona Jane tekee paluun Au paireihin. Monissa liemissä keitetty ja Pohjanmaalta kotoisin oleva nainen työskenteli ennen au pairien uusimmalle kaudelle lähtemistä Aurinkorannikolla. Jane on viime vuosina tehnyt myös lukuisia esiintymistöitä niin mainoksissa kuin päivittäissarjoissakin.

– Mä edelleen varmaan etsin itseäni aika pitkälti, koska enhän mä nyt muuten lähtisi tänne toista kertaa, jos mä tietäisin mitä elämässäni haluan tehdä, Jane pohtii.

Au pairit Uudessa-Seelannissa -sarjan Jane seisoo meren rannalla.
Au pairit Uudessa-Seelannissa -sarjan Jane seisoo meren rannalla. Kuva: Yle / Tom Hollow Au pairit,Au pairit Uudessa-Seelannissa

Aucklandissa Janen tervetulleeksi toivottaa nelihenkinen perhe, johon kuuluvat Danielle Turner ja David Hardy sekä heidän poikansa Ben (12 v) ja Zavier (9 v). Miten Jane pärjää poikien vauhdissa mukana? Ensikohtaaminen isäntäperheen kanssa sujui rennosti.

– Uskon että me tullaan ihan hyvin juttuun, Jane tuumaa.

Miten paikalliset perheet ottavat vastaan suomalaiset au pairit ja miten viisikko tulee keskenään juttuun?

Au pairit Uudessa-Seelannissa -kauden kaikki jaksot julkaistaan Yle Areenassa keskiviikkona 20.5. klo 21. Yle TV2:ssa esitetään jaksot 1-8 kaksi jaksoa kerrallaan klo 21 alkaen 20.-23.5. 9-osaisen kauden finaali esitetään sunnuntaina 24.5.

Katso Au pairien aiemmat kaudet

Au pairit Havaijilla

Au pairit Miamissa

Au pairit Kanadassa

Au pairit Australiassa

Au pairit Los Angelesissa

Au pairit Lontoossa