Hymyilevä Samu

Joulukuu 2019, helsinkiläisen tornihotellin kattoravintola.

Sunrise Avenuen solisti Samu Haber ilmoittaa vähän vapisevalla äänellä: “We have decided, together with the guys, to quit”. Yleisöstä kuuluu kollektiivinen parahdus, Youtube-striimin chat täyttyy “Nooooooo!”-viesteistä.

Lopettamisen lisäksi Haber julkistaa uuden Sunrise Avenue -kappaleen ja lisäkeikat kiertueelle, joka saa nyt etuliitteen jäähyväis-. Viimeinen konsertti on Helsingin remontoidulla Olympiastadionilla elokuussa 2020.

Kiertueelle myydään talven aikana lähes 300 000 lippua. Olympiastadionille lisätään ison kysynnän vuoksi toinenkin ilta. Helmikuussa tiedotetaan Samu Haberin elämäkerrasta, huhut soolouralle heittäytymisestä kiertävät.

Samalla iltapäivälehdet repivät otsikoita huumausainevyyhdistä, johon liittyy tunnettuja alamaailman pelureita ja eräs Samu Haber. Tammikuussa Helsingin käräjäoikeudessa käsitellään artistin saamaa syytettä huumausainerikoksesta.

Sitten tulee korona. Sunrise Avenuen 17 konsertin mittainen kiertue joudutaan siirtämään vuodella eteenpäin, eikä takeita tietenkään ole vielä siitä, että keikkailu onnistuisi ensi kesänäkään.

Silti Haberia hymyilyttää.

Kuvat Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Huhtikuu 2020.

Samu Haber, 44, on vetänyt nyrkkeilyshortsien päälle suttuiset verkkarit. Hän istuu ruokapöydän päässä ilman paitaa. Pöydällä kolajuoma, kauracappuccino, sipsipussi ja jalat.

Koti, jonka Haber jakaa kihlattunsa Etel Röhrin kanssa, on arvokiinteistö Bulevardilla.

– Aika tavallinen, urbaani, nuorekas hima. En mä tiedä miten tätä kuvailisi. Parisataa vuotta vanha kivitalo. Lattiat on betonia, piano kuuskytluvulta, Haber kuvailee puhelimessa.

Neliöitä on “ihan reilusti, mutta älä laita sitä siihen”.

Täytyy luottaa Samu Haberin sanaan, koska haastattelu tehdään etänä. Haber on useimpien muiden suomalaisten tapaan viettänyt viimeiset viikot kotosalla ihmiskontakteja vältellen.

Ja arki on sujunut.

– En tiedä saako tällaista sanoa ääneen, mutta tää on ollut tavallaan ihanaa aikaa, kun ei oikein voi tehdä mitään. Nautin vapaammista päivistä.

Haber aloittaa arkiaamunsa kamppailusalilta. Mattopainit ovat pannassa, mutta valmentaja Timo Räkköläisen kanssa Haber tekee taekwondon liikesarjoja ja liikkuvuusharjoituksia. Molemmilla on nyrkkeilysäkit eri puolilla salia.

– Lenkkeily on vaikeampaa, kun tuolla on porukkaa ruuhkaksi asti.

Iltapäivät menevät kotona musiikin ja satunnaisten työhommien parissa. Tällä viikolla on viimeistelty Tuomas Nyholmin kanssa kirjoitettua elämäkertaa, joka ilmestyy lokakuussa ainakin suomeksi, englanniksi, saksaksi ja ruotsiksi.

Puolisolla on oma työtila joogaa ja tanssia, Haberilla musiikkia varten. Sitä on syntynyt.

Samu Haberin sooloura

Vielä joulukuussa Haber sanoi, ettei sooloura kiinnosta. Nyt hän sanoo tehneensä musiikkia viimeksi tänä aamuna ja miettivänsä miten ja koska sitä julkaisisi.

– Se on ollut fiilistelyä, vähemmän tavoitteellista kuin aiemmin. Shirazia lasillinen pianon päällä, soittelen vaan. Jos joskus julkaisen soololevyn, olisi mahtavaa vetää keikka Tavastialla, Haber sanoo.

Ero bändivuosiin on merkittävä. Kun Haber perusti Sunrise Avenuen 16-vuotiaana, tähtäimessä oli keikka Olympiastadionilla. Haber sanoo tehneensä bändilleen musiikkia äärimmäisen päämäärätietoisesti.

– On ihan helvetin siisti fiilis, kun sulla on pelto täynnä jengiä ja ne hyppii kertsin tahtiin. Se on taidetta sinänsä, että sen saa toimimaan. Se on ollut takaraivossa aina musiikkia tehdessä: livenä toimivaa isoa musaa, joka toimisi myös radiossa, koska ilman radiota sitä ihmismassaa ei sinne pellolle saa, Haber selittää.

– Saattaa kuulostaa jonkun korvaan hyvinkin muoviselta. Jos urheiluun rinnastaa, niin joku voisi ajatella, että onpas kamalaa, ne haluaa vain voittaa eikä pelata ihanaa peliä. Mutta onnistuminen ja tavoitteiden saavuttaminen on ihan sairaan siistiä.

50 prosenttia Sunrise Avenuesta on Haberin mukaan koostunut hyvistä biiseistä, toiset 50 siitä, miten ne tungetaan maailmalle – tai ainakin Keski-Eurooppaan, Skandinaviaan ja Suomeen. Musiikki on ollut tärkein, mutta toisessa vaakakupissa on painanut se, onko musiikki “projektisoitavissa”.

Kuvat Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Osaako Haber 15 vuoden tiiviin Sunrise-rupeaman jälkeen rauhoittua ja tehdä musiikkia muista kuin äärikaupallisista lähtökohdista?

– Nyt on ajatus tehdä biisejä, joita on kiva soittaa. Mutta toisaalta, aika samanlaisia biisejä mä olen tässä tehnyt. Kyllä se kertsi vaan 48 sekunnin kohdalla alkaa. Niin oon tottunut sitä asiaa tekemään, Haber sanoo.

– Ja nyt kun kysyit, niin miksi vitussa siitä kaupallisuudesta pitäisi irtautua?

Kysymys kaupallisuudesta ja laskelmoinnista on Sunrise Avenuen kohdalla aivan keskeinen. Suomalaisbändi ei myy 2,5 miljoonaa levyä tuntematta bisnespuolta hyvin, mutta samalla kaupallisuus on ollut kriitikoille hyvä lyömäase.

Ja tuota asetta on todella heilutettu.

Sunrise Avenue oli kriitikoiden sylkykuppi

Kun Sunrise Avenuen esikoislevyä tuotettiin Jukka Backlundin kanssa vuonna 2005, Haber kirjasi fläppitaululle henkilökohtaisen tavoitteen Suomen markkinoille: Neljä miljoonaa vihamiestä, miljoona fania.

– Reaktion herättäminen on se juttu. Donald Trump käyttää samaa. Se on niin fanaattista se jengi, joka on hänen puolella, vaikka hän on työntämässä sairastaville ihmisille käsidesiä suoneen. Kilpailu festarilavapaikoista on kova, pakko saada ääni kuuluville.

Tavoite saavutettiin, ainakin melkein. Esikoislevy myi maailmanlaajuisesti 500 tuhatta kappaletta ja sinkosi Sunrise Avenuen maailmalle. Yhtye löysi Suomen lisäksi yleisön ennen kaikkea Saksasta. Levyt nousivat listoille ja kappaleita käytettiin urheilutapahtumien sekä tv-ohjelmien tunnussävelminä.

Reaktion herättäminen on se juttu. Donald Trump käyttää samaa. Se on niin fanaattista se jengi, joka on hänen puolella, vaikka hän on työntämässä sairastaville ihmisille käsidesiä suoneen.

Suosio kasvoi vuosi vuodelta, mutta kotimaassa ei aina osattu arvostaa. The Rasmuksesta ja HIMistä oltiin ylpeitä. Miksei meistä, Haber ihmetteli.

– Eihän sitä tietenkään voinut tietää, että Sunrise Avenuesta tulisi viidentoista vuoden menestystarina, joka olisi ihan kansantaloudellisestikin merkittävä suomalaisille.

Tällä Haber tarkoittaa sitä, että häneen ja Sunrise Avenueen liittyvien bisnesten tuloista noin 98 % tulee ulkomailta, mutta verotutulot jäävät Suomeen.

Ensimmäisellä ulkomaankiertueellaan Sunrise Avenue esiintyi Saksassa ja Ruotsissa. Poets of the Fall lämppäsi. Rundin päättäneellä loppuunmyydyllä Tavastialla Haber ihmetteli flegmaattisena seissyttä yleisöä. Aiempien keikkojen hurmos oli tiessään.

Poets of the Fallin kitaristi Jaska Mäkinen sanoi Haberille, ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan, Haber muistelee.

Haber kokee eritoten Rumban ja Soundin ottaneen Sunrise Avenuen sylkykupikseen. Hänen mielestään musiikkilehtiä motivoi kateus.

– Otan sen niin, että noi pelkää mua ja niitä vituttaa mun menestys. Se on hyvä mittari, että on jotain joka pelottaa. Ei ne vähäpätöisistä asioista kirjoita tollasia.

Soundin Pertti Ojala kirjoitti vuonna 2006, että bändin esikoislevy On The Way To Wonderland “on albumi, jonka kaikinpuolinen turvallisuus pistää epäilemään, että kypäräpakko on säädetty koskemaan jo rockin soittoakin.”

“Laskelmoitu muovipuristepop vie halut”, kirjoitti Rumban Oskari Onninen bändin kakkoslevystä Popgasm keväällä 2009.

Samassa lehdessä Kimmo Vanhatalo surmasi vuoden 2013 Unholy Ground -albumin näin: “Yhtye on onnistunut kaivamaan haudasta rockin ja popin kuluneimmat, mädimmät ja homeisimmat osat, kursinut ne kasaan ja luonut niistä rujon musiikillisen Frankensteinin hirviön.”

Se on hyvä mittari, että on jotain joka pelottaa. Ei ne vähäpätöisistä asioista kirjoita tollasia.

Haber ei ihan ymmärrä, mihin musiikkikritiikkiä ylipäätään enää tarvitaan, kun kaikki on kaikkien kuultavissa. Paljon enemmän häntä kiinnostaa se, kuinka moni tulee keikalle ja millä ilmeellä he sieltä poistuvat.

Haberin viime syksyn Vain elämää -biisien kuulijaprofiili on keskituloinen 27-vuotias nainen.

– Se on mulle se kriitikko.

Popgasmin (2009) aikaan Haber haaveili postittavansa Rumban toimitukseen tuhannella eurolla karkkia aina kun uusi levy ilmestyy.

– Ajattelin, että jos niillä olisi vähän parempi fiilis omassa kurjuudessaan siellä kuolevan lehtialan pyörteissä. Siellä ne kulttuurista ja taiteesta ymmärtävät ihmiset söisi Fazerin lakritseja ja voisin myöhemmin sanoa, että ne lakut oli muuten mun lähettämiä, Haber sanoo ja nauraa.

Karkit jäivät lähettämättä.

Kuvat Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Aikansa puhuttuaan Haber täsmentää tarkoittavansa kriitikoilla nimenomaan tiettyä “kredujengiä”, jolle “Jare Tiihonen, Samu Haber, Nickelback ja muu Saatanasta lähtevä skeida on loistavaa polttoainetta”. Syvälliset ja asiantuntevat analyysit ovat kuulemma asia erikseen.

Ja vielä vähän myöhemmin Haber myöntää, että ehkä kateuden sijaan syy voi olla myös se, että hän on “ärsyttävä jätkä”. Yläasteen pussikaljabileissäkin joku aina välillä keksi, että nyt vedetään tota Haberia turpaan.

– Mutta en mä pahalla noita albumeja ole julkaissut, hän sanoo ja nauraa taas.

Kokaiinia Ruisrockissa

Haberin tunnelmaa ei tunnu droppaavan mikään. Ei edes rikossyyte, jonka hän sai alkuvuodesta.

Syyttäjä vaatii Haberille rangaistusta huumausainerikoksesta. Syytteen mukaan Haberilla on ollut hallussa viisi grammaa kokaiinia Ruisrockin jatkoilla Samppalinnassa kesällä 2019. Artistin antamassa lausunnossa myönnetään käyttörikos ja 0,2 gramman hallussapito.

Tapaus liittyy Helsingin historian suurimpaan huumevyyhtiin, jossa on syytettyjä 54. Pääsyytettyinä ovat liikemies Niko Ranta-aho ja entinen Cannonball-jengiläinen Janne ”Nacci” Tranberg.

Haberin mielestä se, että hänet on julkisuudessa liitetty isompaan porukkaan, on epäreilua ja ihmisten reaktiot syytteisiin tekopyhiä.

– Onko sulle yllätys, että joku tämän alan ihminen on joskus satunnaisesti saattanut livetä näin? Ja voiko olla, että olisin ainoa, joka on siellä Ruississa [livennyt], Haber kysyy.

– Yllätti, kuinka musta puhuttiin narkkarina, joka pilaa Suomen lapset. Se tuntui silloin tosi pahalta.

Nyt ei enää tunnu. Haber kävi käräjäoikeudessa tammikuussa, eikä omien sanojensa mukaan enää juuri mieti koko asiaa. Hän sanoo tehneensä virheen ja kantavansa siitä vastuun. Yhteistyökumppanit pysyivät rinnalla, ja ilmeisesti valtaosa faneistakin. Tukiviestejä on sadellut faneilta ja kuuluisuuksilta aina valtionjohtoa myöten.

– Sanotaan, että myrskyssä erottuu peruskivi ja roskat. Täytyy toivoa, että ihmisillä on aivot ja ne tajuaa, että tuskin se Haaberi nyt mitään kokkelitynnyriä on Suomeen tuonut. Kaikki on hirveän hienosti. Otetaan se sakko ja sit tehdään taas lauluja.

Kuvat Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Haber aavisti jo hallituksen ensimmäisen koronatiedotustilaisuuden aikaan 12. maaliskuuta, että keikkakesä menee luultavasti alta. Seuraavat viikot menivät “tärisemiseen”, “adaptoitumiseen” ja rundin uudelleensuunnitteluun.

Haber teki kolme suunnitelmaa. Ensimmäisessä keikkoja lykättäisiin loppukesälle, toisessa syksyyn ja kolmannessa vuoden 2021 puolelle. Viimeinen vaihtoehto oli lopulta ainut mahdollinen.

Sunrise Avenue on Haberin mukaan siinä mielessä onnekkaassa asemassa, ettei bändin jäsenten tulevaisuus riipu keikkakesästä. Ei, vaikka pahimmassa tapauksessa otettaisiin takkiin isosti. Jos kaikki menisi, aina voisi mennä johonkin ruokapalkalla soittamaan.

– Sillä, onko jäähyväiskiertue nyt vai vuoden päästä vai ei ikinä, ei ole lopulta niin merkitystä. Me ollaan hyvämme saatu.

Tulevaisuus näyttää nyt sumuiselta. Keikkaillaanko tänä vuonna missään muualla kuin internetissä? Koska pääsisi kunnon studioon äänittämään? Olisiko mahdollista julkaista soolomateriaalia vielä tämän vuoden puolella?

– Kyllä tässä ehkä enemmän odotellaan, että pääsee vesihiihtämään mökille, Haber sanoo.