Hyppää pääsisältöön

Espanjalainen prinsessa – draamasarja kiihkeästä valtataistelusta 1500-luvun Englannissa

Kahdeksanosainen draamasarja kuvaa Englannin myrskyistä historiaa 1500-luvulla.
Henkivartija Oviedo (Aaron Cobham), Katariina Aragonialainen (Charlotte Hope), taustalla hovinaiset Rosa (Nadia Parkes) ja lina (Stephanie Levi-John) sekä suurlähettiläs De Fuensalida (Daniel Cerqueira). Kahdeksanosainen draamasarja kuvaa Englannin myrskyistä historiaa 1500-luvulla. Kuva: Nick Briggs © 2018 Starz Entertainment, LLC / Lions Gate International Limited Yle TV1,Espanjalainen prinsessa

TV1 tiistaisin 12.5. - 30.6.2020 klo 19.00 - 20.00, Areenassa 30 päivää

Espanjan kuningashuoneen prinsessa Katariina Aragonialainen (Charlotte Hope, Game of Thrones) on luvattu jo lapsena puolisoksi Englannin tulevalle kuninkaalle.

Aikuistuneen Katariinan on aika lähteä pitkälle ja vaaralliselle matkalle kohti uutta kotimaata. Mieli on haikea kaiken sen vuoksi, minkä hän joutuu taakseen jättämään.

Odotukset ovat korkealla, sillä tuleva puoliso, kruununperijä ja Walesin prinssi Arthur (Angus Imrie, Ontto kruunu), on pitkän kirjeenvaihdon perusteella antanut itsestään perin miellyttävän kuvan. Heitä yhdistää uskonto, harras katolilaisuus.

Kahdeksanosainen draamasarja kuvaa Englannin myrskyistä historiaa 1500-luvulla.
Margaret Beaufort (Harriet Walter) ja Henrik VII (Elliot Cowan). Kahdeksanosainen draamasarja kuvaa Englannin myrskyistä historiaa 1500-luvulla. Kuva: Nick Briggs © 2018 Starz Entertainment, LLC / Lions Gate International Limited Yle TV1,Espanjalainen prinsessa

Henrik VII:n (Elliot Cowan, Syyttömästi tuomittu) hovissa prinsessasta odotetaan Englannin pelastajaa, sillä liitto Espanjan kanssa toisi paitsi rahaa myös valtaa yli vihollisten, joita on joukoittain Euroopassa ja jopa omassa hovissa.

Erilaiset tavat ja kulttuurierot tekevät Katariinan sopeutumisesta myrskyisän, ja kohtalokas kulkutauti muuttaa kaiken. Loppu onkin osa Englannin historiaa, jossa rakkaus, vallanhalu, uskonto ja kohtalon kiemurat koettelevat Katariinaa ja koko valtakuntaa raskaalla kädellä.

Brittiläis-amerikkalainen draamasarja Espanjalainen prinsessa (12) on jatkumoa Englannin kuningashuoneen värikästä historiaa kuvaaville draamoille Valkoinen kuningatar (The White Queen) ja Valkoinen prinsessa (The White Princess).

Uusi sarja perustuu kirjailija Philippa Gregoryn romaaneihin The Constant Princess ja The King's Curse. 1500-luvun todellisia tapahtumia ja mielikuvituksen lentoa yhdistävä sarja tarjoaa kiehtovan kuvauksen pukudraamojen ystäville. Sarjaan on tulossa toinenkin kausi!

Kahdeksanosainen draamasarja kuvaa Englannin myrskyistä historiaa 1500-luvulla.
Maggie Pole (Laura Carmichael). Kahdeksanosainen draamasarja kuvaa Englannin myrskyistä historiaa 1500-luvulla. Kuva: Nick Briggs © 2018 Starz Entertainment, LLC / Lions Gate International Limited Yle TV1,Laura Carmichael,Espanjalainen prinsessa

Kahdeksanosaisen draamasarjan ovat käsikirjoittaneet Emma Frost ja Matthew Graham. Frost on ollut käsikirjoittamassa myös sarjoja Valkoinen kuningatar ja Valkoinen prinsessa.

Espanjalaisen prinsessan muissa rooleissa näyttelevät Alexandra Moen (Elisabet York), Ruoasta ja rakkaudesta -sarjasta tuttu Ruairi O'Connor (prinssi Henrik) sekä Downton Abbeyn Laura Carmichael (Maggie Pole) ja Harriet Walter (Margaret Beaufort).

Mukana ovat myös Georgie Henly (Meg Tudor), Olly Rix (Edward), The Same Sky -sarjan Richard Pepper (Thomas) ja Alicia Borrachero (Kastilian kuningatar Isabella), joka on Ylellä nähty sarjassa Marokko – rakkauden ja sodan aika.

The Spanish Princess. Tuotanto: All3 Media, New Pictures, Playground, Britannia, Yhdysvallat, 2019.

Keskustele