Hyppää pääsisältöön

Hough ja RSO juhlistavat Beethovenia sivistyneen avartavilla pianokonsertoilla

Viime vuoden loppukeväästä brittiläinen pianotähti Stephen Hough kävi RSO:n solistina vetäisemässä Beethovenin pianokonsertot. Levytys tehtiin heti perään tiiviillä aikataululla, että Beethovenin 250-vuotisjuhliin olisi tuomisia. Maailman tärkeimpien pianokonserttojen urakoinnissa on riskinsä, mutta Hough ja Hannu Lintu jaksoivat rakentaa viidestä konserttojärkäleestä sivistyneen mutta raikkaan kokonaisuuden.

Beethoven: Piano Concertos / Stephen Hough, RSO & Lintu
Beethoven: Piano Concertos / Stephen Hough, RSO & Lintu Uudet levyt

Stephen Hough on teknisesti suvereeni pianon aristokraatti, mutta radikaali hän ei ole. Hänen lukuisat levytyksensä perusohjelmistosta eivät erotu yksittäisillä piirteillä tai poikkeavilla näkemyksillä, mutta kuitenkin ne erottuvat. Salaisuus löytyy muusikkouden ytimestä: herkkyys säveltäjän tarkoitusten parhaille puolille sekä jäsentelyn taito.

Ensimmäistä on vaikea sanallistaa muuten kuin omalla kokemuksella. Usein Beethovenin pianokonsertot kuulostavat minun korvissani kolhoilta ja jankkaavilta, kun säveltäjä työstää jäykkiä teemojaan vailla sekä klassismin suloa että romantiikan kastiketta. Mutta Houghin soittaessa Beethoven tuntuu kekseliäältä, tunteelliselta ja huumorintajuiselta. Hough ei ylikorosta yksityiskohtia tai laimenna monumentaalisuutta, vaan lähinnä poimii säveltäjän monista ominaisuuksista rohkeasti ne, jotka eniten vetoavat yleisöön, olipa kyse sitten samettisesta pianissimo-herutuksesta tai niistä kromaattisista sivusävelistä ja heleistä, joilla Beethoven kutittelee korvia. Houghin ainoa tulkinnallinen maneeri taitaa olla on pedaalin päälle parkkeeraaminen pianissimossa, mutta sekin toimii kuin rautakanki.

Tämä kaikki tietysti liittyy Houghin taitoon jäsentää musiikkia yksinkertaisesti ja tunteisiin vetoavasti. Hän esimerkiksi osaa vaihdella toistuvien teemojen fraseerausta draaman ehdoilla, ja saa muotoiltua jopa Keisarikonserton onnahtelevan rondoteeman tolkullisesti. Ja neljännen konserton hidas osa, se missä piano Orfeuksena soittaa helvetin armeijat uneen, on vaikuttavin mitä olen kuullut, ja kuitenkin hyvin pidätelty.

Jos Hough jollain erityispiirteellä erottuu, niin Bösendorferilla. Se soi hieman kumimaisesti, ja yläkeskialue tuntuu tukkoisemmalta kuin Steinwayssa ja Faziolissa. Hiljainen tunnelmointi ja ketterät juoksutukset sujuvat ihastuttavasti, mutta yksittäiset, rankemmat iskuäänet kuulostavat paikoin epäpuhtailta. Lisäksi kotini tarkassa kuuntelussa huomasin, että piano sekoittuu orkesteriin huonosti ja korostuu liikaa, mutta armeliaammalla laitteistolla tämä pikkuinen huoli poistui.

Äänitys kokonaisuudessaan on kuitenkin erinomaisen täyteläinen. Romantiikan aikaiset trumpetit ja patarummut antavat muuten moderniin orkesterisointiin tarvittavaa särmää. Ja kun Hannu Lintu on puikoissa, draamaa ei orkesterista puutu, vaikka se aina tehdään tarkkuuden ehdoilla. Esimerkiksi kolmoskonserton alku on loistavan jäntevä ja sointipuhdas.

Parasta viiden konserton ja kolmen CD-levyn kokonaisuudessa on kuitenkin moninaisuus. Vaikka homma urakoitiin yhdellä porukalla ja kertalinttuulla, musiikki tuntuu avaralta ja rikkaalta. Sellaista on se pianon sivistys, jota Stephen Hough edustaa.

Ludwig van Beethoven: Pianokonsertot. - Stephen Hough, piano, ja RSO/Hannu Lintu. (Hyperion, CDA68291/3)

Kuuntele Uudet levyt 5.5.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Monteverdi-valikoima hurmaa kuin pienoisooppera

    Levyarvostelu

    Barokkiguru Rinaldo Alessandrinin johtama laulu- ja soitinyhtye Concerto Italiano on levyttänyt Monteverdia ennenkin. Parin vuoden takainen valikoima Night poimi madrigaalimestarin aarrearkusta musiikkia sotaan ja rakkauteen, kun taas uutuus Daylight keskittyy lauluun, tanssiin ja flirttailuun. Kun näistä aiheista kasataan vetävä, pienoisoopperan kaltainen kokonaisuus, joka vieläpä esitetään kertakaikkisen makoisasti, on kevätkauden voimasoittolevy selvillä.

  • Belle époquen loistavaa laulutaidetta patriarkaatin varjoista

    Levyarvostelu

    Sopraano Laetitia Grimaldi ja pianisti Ammiel Bushakevitz ovat laatineet BIS-yhtiön uutuuslevylle ohjelmiston, joka erottuu edukseen taidemusiikin tasa-arvoistumisen tuottamassa levyvirrassa. Ombres-otsikon alla kokonaisuus esittelee Ranskan Belle époque -aikakauden naissäveltäjien laulutuotantoa, joka on jäänyt varjoihin taidemusiikkikulttuurin keskittyessä suurmiesten suurteoksiin. Joskus tällaisten levyjen parasta antia on moniarvoistumisen ilo, mutta nyt iloa tuo myös herkullisen suoraviivainen musiikki.

  • Mezzo Melis Jaatisen profiililevyllä Skandinavia kohtaa Pariisin

    Levyarvostelu

    Norjassa ja Suomessa opiskellut, Oslossa asuva mezzosopraano Melis Jaatinen on vakiinnuttanut paikkansa etenkin pohjoismaiden oopperalavoilla, mutta omaa levyä on jouduttu odottamaan - tähän asti. Alban julkaisema uutuus "Impressions du nord" esittelee paitsi pätevän laulajan myös kiinnostavan ohjelmistonurkkauksen: Skandinaavisen kansallisromantiikan ranskalaiset vaikutteet ovat tuottaneet intensiivistä, tumman sävykästä musiikkia, joka sopii Jaatisen äänelle.

  • Kotimaiset Vasks-tulkinnat kestävät vertailun

    Levyarvostelu

    Latvialainen säveltäjä Peteris Vasks on noussut mystisen minimalismin kansainväliseksi kärkinimeksi immersiivisellä tunnemusiikillaan. Alban uutuuslevyllä Vasks-tarjontaa lisää säveltäjän ystävä, kapellimestari Juha Kangas, joka Tallinnan kamariorkesterin kanssa on taltioinut kaksi Vasksin suosittua konserttoa. Solisteina sellisti Marko Ylönen ja alttoviulisti Lilli Maijala joutuvat kovaan kansainväliseen vertailuun - mutta pärjäävät hyvin, päätellen siitä että oma sieluni liikahtaa, ja vieläpä Vasksin tarkoittamaan suuntaan.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua