Hyppää pääsisältöön

Hough ja RSO juhlistavat Beethovenia sivistyneen avartavilla pianokonsertoilla

Viime vuoden loppukeväästä brittiläinen pianotähti Stephen Hough kävi RSO:n solistina vetäisemässä Beethovenin pianokonsertot. Levytys tehtiin heti perään tiiviillä aikataululla, että Beethovenin 250-vuotisjuhliin olisi tuomisia. Maailman tärkeimpien pianokonserttojen urakoinnissa on riskinsä, mutta Hough ja Hannu Lintu jaksoivat rakentaa viidestä konserttojärkäleestä sivistyneen mutta raikkaan kokonaisuuden.

Beethoven: Piano Concertos / Stephen Hough, RSO & Lintu
Beethoven: Piano Concertos / Stephen Hough, RSO & Lintu Uudet levyt

Stephen Hough on teknisesti suvereeni pianon aristokraatti, mutta radikaali hän ei ole. Hänen lukuisat levytyksensä perusohjelmistosta eivät erotu yksittäisillä piirteillä tai poikkeavilla näkemyksillä, mutta kuitenkin ne erottuvat. Salaisuus löytyy muusikkouden ytimestä: herkkyys säveltäjän tarkoitusten parhaille puolille sekä jäsentelyn taito.

Ensimmäistä on vaikea sanallistaa muuten kuin omalla kokemuksella. Usein Beethovenin pianokonsertot kuulostavat minun korvissani kolhoilta ja jankkaavilta, kun säveltäjä työstää jäykkiä teemojaan vailla sekä klassismin suloa että romantiikan kastiketta. Mutta Houghin soittaessa Beethoven tuntuu kekseliäältä, tunteelliselta ja huumorintajuiselta. Hough ei ylikorosta yksityiskohtia tai laimenna monumentaalisuutta, vaan lähinnä poimii säveltäjän monista ominaisuuksista rohkeasti ne, jotka eniten vetoavat yleisöön, olipa kyse sitten samettisesta pianissimo-herutuksesta tai niistä kromaattisista sivusävelistä ja heleistä, joilla Beethoven kutittelee korvia. Houghin ainoa tulkinnallinen maneeri taitaa olla on pedaalin päälle parkkeeraaminen pianissimossa, mutta sekin toimii kuin rautakanki.

Tämä kaikki tietysti liittyy Houghin taitoon jäsentää musiikkia yksinkertaisesti ja tunteisiin vetoavasti. Hän esimerkiksi osaa vaihdella toistuvien teemojen fraseerausta draaman ehdoilla, ja saa muotoiltua jopa Keisarikonserton onnahtelevan rondoteeman tolkullisesti. Ja neljännen konserton hidas osa, se missä piano Orfeuksena soittaa helvetin armeijat uneen, on vaikuttavin mitä olen kuullut, ja kuitenkin hyvin pidätelty.

Jos Hough jollain erityispiirteellä erottuu, niin Bösendorferilla. Se soi hieman kumimaisesti, ja yläkeskialue tuntuu tukkoisemmalta kuin Steinwayssa ja Faziolissa. Hiljainen tunnelmointi ja ketterät juoksutukset sujuvat ihastuttavasti, mutta yksittäiset, rankemmat iskuäänet kuulostavat paikoin epäpuhtailta. Lisäksi kotini tarkassa kuuntelussa huomasin, että piano sekoittuu orkesteriin huonosti ja korostuu liikaa, mutta armeliaammalla laitteistolla tämä pikkuinen huoli poistui.

Äänitys kokonaisuudessaan on kuitenkin erinomaisen täyteläinen. Romantiikan aikaiset trumpetit ja patarummut antavat muuten moderniin orkesterisointiin tarvittavaa särmää. Ja kun Hannu Lintu on puikoissa, draamaa ei orkesterista puutu, vaikka se aina tehdään tarkkuuden ehdoilla. Esimerkiksi kolmoskonserton alku on loistavan jäntevä ja sointipuhdas.

Parasta viiden konserton ja kolmen CD-levyn kokonaisuudessa on kuitenkin moninaisuus. Vaikka homma urakoitiin yhdellä porukalla ja kertalinttuulla, musiikki tuntuu avaralta ja rikkaalta. Sellaista on se pianon sivistys, jota Stephen Hough edustaa.

Ludwig van Beethoven: Pianokonsertot. - Stephen Hough, piano, ja RSO/Hannu Lintu. (Hyperion, CDA68291/3)

Kuuntele Uudet levyt 5.5.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • BIS-yhtiön parhaat joulureseptit maustetaan kansanmusiikilla

    Levyarvostelu

    Oman jouluni voimasoittolistalta löytyy levy-yhtiö BISin kaksi Folkjul-levyä, joilla ruotsalainen kansanmusiikki ja Gunnar Idenstamin urkusärmikkyys yhdistetään tuttujen joululaulujen säkenöiviin kuorosovituksiin. Hyvää joulureseptiä ei kannata liikaa muuttaa: BIS leipoo samalla ohjeella joululevyjä myös norjalaisten kanssa. Ensimmäinen ilmestyi vuonna 2014 ja uusi täksi jouluksi.

  • Ilmiliekin ja Salokosken joulu loistaa yksinkertaisesti kuin kynttilä

    Levyarvostelu

    Laulaja Emma Salokoski ja Suomi-jazzin ykköskvartetti Ilmiliekki ovat aiemmilla yhteislevyillään luodanneet suomenruotsalaista kansanlaulua ja runoutta. Nyt ilmestynyt joululevy kurottaa suomenkielisen kulttuurin puolelle ja omiin sävellyksiin ja sanoituksiin, mutta jatkaa musiikillisesti samaa linjaa.

  • Joulun tapahtumarikkain oratorio on koottu varhaisbarokin helmistä

    Levyarvostelu

    Joulun käyttömusiikissaan varhaisbarokin saksalaiset kanttoriurkurit käsittelivät työnsä puolesta joulun kaikkia tapahtumia ja tunnelmia. Ei siis ihme, että tämän joulun etevin jouluoratorio on kasattu laittamalla sopivia barokkilöytöjä joulutapahtumien mukaiseen järjestykseen. Asialla on mainio Clematis-yhtye, joka on kaivanut arkistoja syvältä mutta hyvin levylleen O Jesulein.

  • Monteverdi saa joulun säihkymään

    Levyarvostelu

    Säihkettä ja suurenmoisuutta jouluunsa saa kätevällä ja ekologisella tavalla, kun lainaa ne Venetsian jouluvespereistä 1600-luvun alusta. Silloin säveltäjämestari Claudio Monteverdi ahkeroi Pyhän Markuksen katedraaliin niin juhlavia joulumusiikkikokonaisuuksia, että niitä tultiin kuuntelemaan ympäri Eurooppaa. DG-yhtiön jouluisella kärkituotteella kuullaan tällainen jouluvesper kapellimestari Andrea Marconin ennallistamana, ja harvoin on joulu kuulostanut yhtä komealta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua