Ylen kanavilla ja Areenassa nähdään tänä kesänä massiivinen kattaus kansainvälisiä fiktiosarjoja. Määrän lisäksi tarjonta on monipuolinen: luvassa on dystopiaa, rikosten ratkontaa, nuorten sarjoja, brittikomediaa, historiallista draamaa sekä toimintaa. Yhtä klassikkosarjaa lukuun ottamatta kaikki tässä jutussa mainitut sarjat ja kaudet ovat niiden ensiesityksiä televisiossa. Ja lisäyksiäkin on vielä tulossa!
Toukokuu avattiin nostalgianhuuruisesti, kun rakastetun klassikon Pieni talo preerialla kaikki jaksot julkaistiin Areenassa vappupäivänä. Sitä seurasi Saksassa vuoden sarjatapaukseksi noussut Loikkari, joka kertoo toisessa maailmansodassa arvojaan kyseenalaistavasta nuoresta natsisotilaasta. Hilpeämpiin tunnelmiin päästään Britanniassa isosti menestyneiden Motherlandin toisen kauden ja uuden Persaukiset-sarjan sekä maailmalla kehuja keränneen, Sally Rooneyn palkittuun kirjaan perustuvan Normaaleja ihmisiä -sarjan (Normal People) sekä australialaisen Kimppakämppä-draamakomedian myötä. Kriitikoiden ylistyssanoja on kerännyt myös minisarja The Long Song - orjatytön laulu kertoo karibialaisten orjien ja maanomistajien suhteesta 1830-luvulla erikoisella otteella: sydäntäsärkevässä tarinassa tragedioita käsitellään myös huumorin kautta.
Valkoisen prinsessan ja Valkoisen kuningattaren sisarsarja Espanjalainen prinsessa hellii historiallisen draaman ystäviä kertoen Englannin tulevan kuninkaan vaimoksi luvatun espanjalaisprinsessa Katariina Aragonialaisen tarinan. Italialaisessa Ihme-sarjassa löydetään pieni madonnapatsas, joka itkee verta. Mistä ihmeestä on kyse? The Handmaid's Tale - Orjattaresi jatkaa 3. kauden jaksoissa Junen tarinaa Gileadin synkässä dystopiassa. Uusi kausia nähdään myös mm. sarjoista Eroja ja avioeroja, La otra mirada - Toinen katse, Das Boot - Sukellusvene U-612, Nuori Morse sekä ruotsalaiset nuortensarjat Eagles ja Bileet. Rikosten ja jännityksen maailmaan uppoudutaan uutuussarjoissa Christina Keelerin tapaus, Dublin Murders, McMafia , Tukalat paikat, Kuuluttaja, McDonald & Dodds sekä Puukkoa selkään. Hyväntuulinen Velvet – muotitalon tarina on saanut sisarsarjan Velvet colección, jonka kaksi ensimmäistä kautta nähdään Teemalla kesällä ennen syksyllä 2021 esitettävää kolmatta kautta.

TOUKOKUU
Pieni talo preerialla
1.5. Yle Teema ma-pe klo 16.00. Pilottijakso 1.5. jo klo 15.30.
Kaikki jaksot Areenassa nyt
(Little House on the Prairie) Kovasti toivottu lämminhenkinen draamasarja Ingallsin perheestä, joka muuttaa länteen löytääkseen uuden kodin, palaa televisioon ja Yle Areenaan. Laura Ingalls Wilderin elämäkerrallisiin kirjoihin perustuvassa draamasarjassa isä Charles, äiti Caroline ja heidän kolme tytärtään, Mary, Laura ja Carrie, vaeltavat halki preerian ja aloittavat uuden elämän 1870-luvun Minnesotassa. Maanviljelijäperheen arki Walnut Grovessa on armotonta, jokapäiväistä kamppailua luonnonvoimia ja epäonnen iskuja vastaan, mutta myös ilon hetkiä ja yhteisöllisyyttä. 202 jaksoa. Yhdysvallat 1973-1983. Areenassa 1 vuosi.
Grantchester - 5. kausi
2.5. Yle TV1 ja Areena lauantaisin klo 19.40
(Grantchester, S5) On vuosi 1957. Britanniassa hehkutetaan pääministeriä myöten, että maalla ei ole koskaan mennyt näin hyvin. Silti pesunkestävä pessimisti Geordie ja hänen humaani pappisystävänsä Will näkevät kulissin taa, sillä pramea julkisivu kätkee monesti synkkiä salaisuuksia, joista mielellään vaiettaisiin. Totuudella vain on taipumus tulla julki, joskus jopa vuosikymmenien päästä. Kuudessa uudessa jaksossa pappilan ja poliisiaseman väen elämäntarinat kehittyvä mikä mihinkin suuntaan. Osalla on onni myötä, toisia taas odottaa karu kohtalon kolhu. 6 jaksoa. Britannia 2020. Areenassa 30 vrk per jakso.
Loikkari - uusi sarja
2.5. ja 9.5. Yle TV1 la klo 21.15. Molemmat jaksot Areenassa nyt
(Der Überläufer / The Turncoat) Loikkari on toiseen maailmansotaan sijoittuva uusi saksalainen minisarja, joka on Saksassa tämän vuoden draamatapaus. Se esitetään Yle TV1:llä tuoreeltaan toukokuussa. Sarja perustuu Siegfried Lenzin samannimiseen kirjaan.
Kesä 1944: Saksa on jo häviämässä sodan, kun Walter, nuori sotilas on matkalla itärintamalle. Hänet määrätään pieneen yksikköön Puolan metsissä, jossa lymyilee myös vihollisen sissijoukkoja. Saksalaisjoukkoja komennetaan ankaralla otteella ja nuorten sotilaiden oletetaan suostuvan yhä julmempiin tekoihin isänmaan nimissä. Sodan keskellä Walter alkaa kokea syvää ristiriitaa valintojensa takia. Tilannetta ei helpota puolalainen Wanda, johon Walter taistelujen keskellä rakastuu.
Toisen maailmansodan päättymisestä tulee syksyllä kuluneeksi 75 vuotta. Lenz kirjoitti kirjan (alkup. nimi Der Überläufer) jo vuonna 1951, mutta sitä ei suostuttu julkaisemaan poliittisista syistä. Kirja julkaistiin postuumisti vasta vuonna 2016, ja siitä tuli nopeasti bestseller Saksassa. Sarjan on ohjannut Oscar-voittaja Florian Gallenberger. Saksa 2019. Areenassa 30.7. saakka.

Eagles - 2. kausi
Kaikki jaksot Areenassa nyt
Suosittu ruotsalainen lukiodraama saa jatkoa ja nähdään tuoreeltaan Yle Areenassa heti Ruotsin julkaisun jälkeen! Eaglesin kakkoskaudella seurataan somevaikuttaja Felician ja hänen NHL:ään tähtäävän veljensä Eliaksen lukioelämää ruotsalaisessa pikkukaupungissa. Ensimmäisen kauden lopussa Felicia sai tietää yllättäviä asioita poikaystävästään Luddesta - kestääkö parin tuore suhde paljastukset? Varmaa on, että myös kakkoskaudella tapahtumia riittää niin lukion käytävillä kuin jäähallin lehtereilläkin. Sarja on pohjoismaisten yleisradioyhtiöiden SVT:n, Ylen ja NRK:n yhteistuotanto. (Ruotsi 2020)
Myös ensimmäisen kauden jaksot julkaistaan Areenassa uudelleen 3.5. Katsottavissa 29.10.2020 saakka.
Jäljet päättyvät Berliiniin - uusia jaksoja, 8. kausi
3.5. Yle TV1 sunnuntaisin klo 19.45. Areenassa lähetyspäivän aamuna.
(Letzte Spur Berlin, S8) Saksalainen krimisarja suukaupungin asukkien monenkirjavista ihmiskohtaloista ja heidän auttajistaan on edennyt jo kahdeksanteen kauteensa. Berliinin poliisipiirissä toimii kadonneiden ihmisten etsintään erikoistunut ryhmä, jota rikosylikomisario Oliver Radek on vetänyt alusta asti ja lähes muuttumattomalla miehityksellä. Radekin vetämä ryhmä porautuu aina syvälle kadonneen elämäntilanteeseen ja persoonaan. Uudella kaudella on 12 uutta tarinaa, joista nähdään ensin kaksiosaisena esitettävä jakso Sommersonnenwende, keskikesän koko kansan yhteinen juhla, jonne kaikki eivät ole sittenkään tervetulleita. Saksa 2019. Areenassa 60 vrk per jakso.
Motherland - äitien sota - 2. kausi
4.5. Yle TV2 maanantaisin klo 19.30. Areenassa lähetyspäivän aamuna.
(Motherland, S2) Britanniassa suureen suosioon noussut tilannekomedia nykypäivän keskiluokkaisten äitien reviiritaisteluista ja navigoinnista arkisen elämän keskellä, mistä puhtoinen romantiikka on kaukana.
Sarjan keskiössä nähdään työn ja kotiäitiyden välillä tasapainotteleva Julia, vapaan kasvatuksen kannattaja ja suorapuheinen Liz, liiankin kiltti koti-iskä Kevin sekä täydellisyyttä - ainakin pintapuolisesti - hipova ja inhottava Amanda. Toisen kauden alussa kuvioihin saapuu Meg, viiden lapsen äiti ja uraohjus, joka aiheuttaa muissa alemmuuskompleksin. Samalla Julia tuskailee työelämän puolella ylennyksen kanssa. Myös tekeillä oleva kolmas tuotantokausi tullaan esittämään Ylen kanavilla. 6 jaksoa. Britannia 2019. Areenassa 30 vrk per jakso.

Joe - yksin kotona - uusi sarja
4.5. Yle Fem maanantaisin. Kaikki jaksot Areenassa nyt
(Joe All Alone) Brittiläinen seikkailusarja 13-vuotiaasta Joesta, joka joutuu jäämään yksin kotiin kun hänen äitinsä ja tämän uusi miesystävä, vastenmielinen Dean, suuntaavat kahdestaan viikon lomalle Espanjaan. Aluksi kotona oleminen tuntuu Joesta kivalta, hänhän voi valvoa vaikka koko yön. Mutta päivät tuntuvat pitkiltä ja kun hän löytää kotoa laukun, joka sisältää 20 000 puntaa, hän huolestuu. Tämä on kuitenkin vasta alkusoittoa. Hänen äitinsä ja Dean eivät palaakaan viikon kuluttua, sen sijaan tuntemattomat ihmiset alkavat soitella Joelle ja seuraamaan häntä. Kun Joe tutustuu naapurinsa lapsenlapseen, Ashaan, alkavat he suunnitella tapaa ratkaista tilanne. Sarja perustuu Joanna Nadin saman nimiseen kirjaan. Elokuvaversio voitti parhaan lastendraaman BAFTA-palkinnon 2018 (British Academy Children's Awards). 4 jaksoa. Britannia 2018. Areenassa 4.9.2020 saakka.
Espanjalainen prinsessa - uusi sarja
12.5. Yle TV1 tiistaisin klo 19.00. Areenassa lähetyspäivän aamuna.
(The Spanish Princess) Espanjalainen prinsessa on jatkumoa Englannin kuningashuoneen värikästä historiaa kuvaaville draamoille Valkoinen kuningatar (The White Queen) ja Valkoinen prinsessa (The White Princess). 1500-luvun todellisia tapahtumia ja mielikuvituksen lentoa sekoitettaessa syntyy jälleen kiehtova keitos pukudraamojen ystäville.
Espanjan kuningashuoneen prinsessa Katariina Aragonialainen, on luvattu jo lapsena puolisoksi Englannin tulevalle kuninkaalle. Kasvettuaan aikuiseksi Katariinan on aika lähteä pitkälle ja vaaralliselle matkalle kohti uutta kotimaata. Henrik VII:n hovissa prinsessasta odotetaan Englannin pelastajaa, sillä liitto Espanjan kanssa toisi paitsi rahaa myös valtaa yli vihollisten, joita on joukoittain Euroopassa ja jopa omassa hovissa. Kulttuurierot tekevät Katariinan sopeutumisesta myrskyisän, ja kohtalokas kulkutauti muuttaa kaiken. Loppu onkin osa Englannin historiaa, jossa rakkaus, vallanhalu, uskonto ja kohtalon kiemurat koettelevat Katariinaa ja koko valtakuntaa raskaalla kädellä. 8 jaksoa. Britannia 2019. Areenassa 30 vrk per jakso.

Kun tomu laskeutuu - uusi sarja
11.5. Yle Fem maanantaisin klo 22.00.Kaikki jaksot Areenassa nyt
15.5. Yle TV1 perjantaisin klo 22.00
(Når støvet har lagt sig / When the dust settles) Tanskalaisdraama meitä yhdessä pitävästä voimasta, tekemistämme päätöksistä ja teoista, jotka voivat johtaa teidemme erkanemiseen. Sekä perheen sisällä että yhteiskunnassa olemme sidoksissa toisiimme, hyvässä ja pahassa. Keitä olemme tuntemattoman uhan varjossa? Sarjassa seuraamme kahdeksaa henkilöä, jotka yhdeksän päivää ennen terrori-iskua elävät tietämättöminä tulevasta. Kun terroristit hyökkäävät ravintolaan Kööpenhaminassa, vaikuttaa se kaikkiin, iästä, ammatista tai yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Kuitenkin heidän siihen asti eletty elämänsä vaikuttaa siihen, miten kukin tilanteeseen reagoi. He reagoivat surulla, vihalla, apatialla ja sisulla. Ja kun pöly on laskeutunut, löytyy tilaa myös toivolle, rakkaudelle ja uusille ystävyyksille. 10 jaksoa. Tanska 2020. Areenassa helmikuuhun 2021 saakka.
Kadonneen kirjeen arvoitus - uusi sarja
15.5. Yle TV1 ma-pe klo 17.10
15.5. Ensimmäinen kausi Areenassa
(Lost Letter Mysteries / Signed, Sealed and Delivered, S1-3) Entä jos tärkeä kirje, jonka lähetit, ei päässytkään koskaan perille? Uusi viehättävä draamasarja vie maailmaan, jolloin kirjoitettiin ihan oikeita kirjeitä. Samalla se on sukellus monenkirjavien ihmiskohtalojen, katkenneiden ihmissuhteiden ja välillä myös rikosten maailmaan. Amerikan postilaitoksessa on piskuinen osasto, Kadonneiden kirjeiden virasto, joka paneutuu koko sydämellään toimittamaan perille kirjeitä, jotka ovat jääneet matkan varrelle. 14 jaksoa (1. kausi). Kanada 2013-15.
Yle esittää sarjan kaikki kolme tuotantokautta 14.5. alkaen. 2. kausi Areenassa 3.6. (6 jaksoa). 3. kausi Areenassa 11.6. (8 jaksoa). Areenassa 90 vrk per kausi.

Nuori Morse - uusia jaksoja
16.5. Yle TV1 la klo 20.55. Areenassa lähetyspäivän aamuna.
(Endeavour, S7) Vanha vuosi 1969 vaihtuu uuteen, ja alkaa uusi vuosikymmen. Suuri oopperan ystävä Morse viettää sitä Venetsiassa. Yksinäisen miehen matka osoittautuu täysosumaksi – musiikillisen nautinnon kruunaa satunnainen kohtaaminen, joka täyttää hänen sydämensä rakkaudella. Onni ei kuitenkaan kestä ikuisesti, Morse jos kuka sen tietää. Siksi paluu Oxfordiin on perin ankea, minkä lisäksi Thursday ja Morse joutuvat törmäyskurssille näkemyksiensä vuoksi. Joku vaanii naisia kanavarannassa ja naisten collegekampuksella löytyy kuollut nainen. Lisäksi etnistaustainen mies murhataan, voiko tapaus liittyä lähestyviin vaaleihin? 7. kausi, 3 jaksoa. Britannia 2019. Areenassa 30 vrk per jakso.
The Long Song – orjatytön laulu - uusi minisarja
Yle TV1 ke 20.5. ja 27.5. klo 22.00. Areenassa molemmat jaksot 20.5.
(The Long Song) Andrea Levyn vuonna 2010 julkaistuun romaaniin pohjautuva kuvaus karibialaisten orjien ja valkoisten maanomistajien suhteesta 1830-luvulla, niinä aikoina, kun orjuuden hyväksyttävyys viimein kyseenalaistettiin, myös Britanniassa. Vahva ja sisukas pelto-orja Kitty joutuu jatkuvasti työnjohtajan raiskaamaksi ja hän synnyttää tyttären, nimeltä July. Kun Julysta on tullut terhakka pikkutyttö, Amityn plantaasin veljensä kanssa jakava vanhapiika riistää tytön äidiltään kouluttaakseen tästä itselleen seuraneidin. Julyltä viedään oma nimikin ja kopea emäntä antaa hänelle uuden: Marquerite.
Kaksiosaisessa minisarjassa Jamaikan menneisyyttä katsotaan Julyn silmin sydäntäsärkevällä, mutta samaan aikaan synkän humoristisella otteella. Orjuudella oli puolustajansa ja vastustajansa, mutta kuka kuuluu mihinkin leiriin ja mitkä ovat motiivit? Sen pohtimisessa July on lähellä polttaa näppinsä, mutta pettymykset kasvattavat – paremmin kuin piiskan sivallus. July on kuitenkin selviytyjä. Pääosissa nähdään mm. Tamara Lawrence, Hayley Atwell (Talo jalavan varjossa), Jack Lowden (Dunkirk), Jordan Bolger (Peaky Blinders) sekä Sharon Duncan-Brewster (Years and Years). 2 jaksoa. Britannia/Yhdysvallat 2018. Areenassa 17.8.2020 saakka.

Ihme - uusi sarja
22.5. Yle TV1 pe klo 21.05. Kaikki jaksot Areenassa 22.5.
(Il Miracolo) The Young Pope -sarjan tekijöiden uusin sarja kertoo tarinan verta itkevästä muovisesta madonnapatsaasta. Voiko ihmeitä yhä tapahtua ja jos, niin kenellä on oikeus hallita niitä?
Italian pääministeri saa tietää, että erään rikollispomon hallusta on löytynyt tavallisen näköinen madonnapatsas, joka itkee vuolaasti verta. Onko kyseessä temppu, halu harhauttaa herkkäuskoisia ihmisiä – vai jotain taivaallista? Armeijan tukikohdassa tämän ihmeellisen näyn kohtaa yhdessä joukko hyvin erilaisia ihmisiä: pääministeri Pietromarchi, karabinieerin kenraali Votta, poliisin tekninen tutkija Sandra sekä isä Marcello, aiemmin nuhteeton, sittemmin kaidalta polulta hairahtunut lähiöseurakunnan pappi. Pääministerillä on papille vaikea kysymys – voiko ihmeitä tapahtua tänäkin päivänä? Onko itkevä madonna lahja Jumalalta vai vakava varoitus siitä, että ihmiskunta on menossa kohti Helvettiä? Järjenvastainen tapaus vaikuttaa vahvasti siitä tietäviin ihmisiin ja moni heistä joutuu omassa elämässään hankalan kysymyksen eteen. Jos itkevä madonna tosiaan on Jumalan lähettämä ihme, mikä on sen merkitys ihmiskunnalle - ja kenellä on viime kädessä oikeus päättää patsaan kohtalosta? 8 jaksoa. Italia/Ranska 2018. Areenassa 19.8.2020 saakka.
Normaaleja ihmisiä - uusi sarja
29.5. Yle Areenassa kaikki jaksot. 2.6. Yle TV2 ti kaksi jaksoa klo 21.45.
(Normal People) Normaaleja ihmisiä on Sally Rooneyn palkittuun kirjaan perustuva draamasarja, joka seuraa Mariannen ja Connellin suhteen kehittymistä lukiovuosista aina yliopiston loppupuolelle. Marianne ja Connell asuvat pikkukaupungissa Irlannissa, mutta siihen yhtäläisyydet heidän välillään loppuvatkin. Connell on suosittu ja pidetty jalkapalloilija, kun taas Marianne on koulussakin yksin. Jokin epätodennäköistä kaksikkoa kuitenkin vetää yhteen. Maailmalla suitsutettu BBC:n sarja saa ensi-iltansa Iso-Britanniassa huhtikuussa, ja se nähdään Ylellä heti tuoreeltaan toukokuussa. 12 jaksoa. Irlanti/UK/USA 2020. Areenassa 1,5 vuotta.

18 - atten - uusi sarja
31.5. Yle Areena klo 00.01, koko kausi
(18) Norjalaisdraama 18-vuotiaasta itäisen Oslon kovassa kaupunginosassa asuvasta Emrahista, joka haluaa olla "self made man". Päästäkseen tavoitteeseen hän liittyy rikollisjengiin, jonka kautta isot rahat liikkuvat. Sitten Emrah rakastuu ensimmäistä kertaa elämässään, jolloin hän joutuu tekemään vaikean päätöksen siitä, millainen ihminen haluaa olla. Sarjassa seurataan Emrahia 18 päivän ajan, jotka ovat täynnä toimintaa, rakkautta ja draamaa. Nämä päivät muuttavat hänen elämänsä pysyvästi. 18 jaksoa. Norja 2018. Areenassa 1 vuosi.
KESÄKUU
McMafia - uusi sarja
1.6. Yle TV2 ja Areena maanantaisin klo 21.00
Misha Glennyn bestsellerin pohjautuva draamasarja vie syvälle globaalien rikosliigojen maailmaan. Pimeä raha kietoo yhteen bisnesmiehet, hakkerit, huumekauppiaat, ihmissalakuljettajat ja pörssikeinottelijat Dubaista Moskovaan ja Lontoosta Istanbuliin. Venäläisen oligarkin poika Alex Godman (James Norton) on kasvanut Englannissa, eikä aio seurata isänsä jalanjälkiä, kunnes perheeseen kohdistuva uhka pakottaa miehen rikolliselle polulle. 8 jaksoa. Britannia 2018. Areenassa 30 vrk per jakso.
Puukkoa selkään - uusi sarja
2.6. Yle TV1 tiistaisin klo 21.00. Areenassa lähetyspäivän aamuna.
(Sticks and Stones/The Man) Raastavan realististen ja ajankohtaisten psykologisten brittitrillerien mestarin, Mike Bartlettin (Doctor Foster, Trauma), uutuussarja sijoittuu kiinteistö- ja rakennusalan maailmaan. Se kuvaa likaista juttua, jossa yrityksen myyntitiimin vetäjän, tunnollisen ja pätevän kolmikymppisen miehen alta sahataan oksaa, tietoisesti ja pahantahtoisesti. Kaikki alkaa yhdestä epäonnisesta asiakastilaisuudesta ja masinoidusta töppäyksestä, jonka syyt pannaan yhden miehen niskaan. Thomas Benson joutuu syöksykierteeseen, joka voi maksaa hänelle sekä uran, avioliiton että koko elämän. 3 jaksoa. Iso-Britannia 2019. Areenassa 30 vrk per jakso.
Sokaistuneet - uusi sarja
7.6. Yle Fem sunnuntaisin klo 21.00. Areenassa lähetyspäivän aamuna.
(Fartblinda) Ruotsalaistrilleri rahasta, rakkaudesta, petoksesta ja totuuden etsimisestä. Bea Farkas on nuori taloustoimittaja, joka on luvannut itselleen, ettei ikinä anna hänen tutkimien henkilöiden vaikuttaa itseensä. Kun hän aloittaa salasuhteen charmikkaan pankinjohtajan, Peder Roothin kanssa, Bean periaate joutuu koetukselle. Bea saa tehtäväkseen haastatella Pederiä pankin osavuosikatsauksesta ja pitää huolen siitä, ettei mies saa etumatkaa. Peder kuitenkin vaivaantuu vaikeista kysymyksistä ja yrittää myöhemmin vaikuttaa hänestä kirjoitettuun juttuun. Lisäksi saatuaan nimettömän vinkin Bea alkaa epäillä, että Peder salaa häneltä jotain. Bea alkaa tutkia pankkia kertomatta siitä Pederille ja toivoo sydämessään, että vihje osoittautuisi perättömäksi. Sarja perustuu Carolina Neurathin romaaniin. 8 jaksoa. Ruotsi 2019. Areenassa 25.8.2020 saakka.
Persaukiset - uusi sarja
11.6. Yle TV2 torstaisin klo 22.15. Areenassa kaikki jaksot jo 6.6. klo 06.00
(Brassic) Persaukiset on brittiläinen draamakomedia ja veijaritarina, josta tuli yksi vuoden 2019 suurimmista menestyksistä Britanniassa. Sarjan päähenkilöt, kuusi Pohjois-Englannin kuvitteellisessa maalaiskaupungissa asuvaa kaverusta ovat olleet ikiajat ystäviä. Pienen elantonsa he ovat aina hankkineet yhdessä keplottelemalla, varastamalla ja muilla epäilyttävillä keinoilla. Aikuisuuden tultua ystävyys ja levoton elämänmuoto alkavat kuitenkin rakoilla ja sekä menneisyys että tulevaisuus painaa. Persaukiset on Hävyttömät-sarjan (Shameless) tekijöiden Danny Brocklehustin ja Joe Gilgunin kynästä. Myös toinen ja kolmas kausi ovat tulossa. 6 jaksoa. Britannia 2019. Areenassa 3.10.2020 saakka.
Dublin Murders - Tappaja Dublinissa - uusi sarja
13.6. Yle TV1 lauantaisin klo 21.40. Kaikki jaksot Areenassa 13.6.
(Dublin Murders) Uusi jatkuvajuoninen irlantilaistrilleri sijoittuu Dubliniin, jossa Gardan tutkijat Cassie Maddox ja Rob Reilly saavat uudeksi tehtäväkseen tutkia nuoren tytön murhaa. Kaupunki laajenee entisestään ja lähiympäristön maisema on muuttumassa radikaalisti. Arkeologit tekevät pikavauhtia kaivauksia tulevan moottoritien alta, mutta tekevätkin karun löydön. Cassie ja Rob ovat paitsi työtovereita myös läheisiä ystäviä, ja tuntevat toisensa paremmin kuin kukaan toinen. Mutta tietävätkö hekään toisistaan aivan kaikkea? Sarja perustuu Irlannin rikoskirjallisuuden viime aikojen suosituimman kirjailijan, Tana Frenchin, sarjaan Dublin Murders, ja sarjan ensimmäinen kausi yhdistää kahden ensimmäisen dekkarin tarinat raastavaksi kertomukseksi ihmismielen salaisuuksista. 8 jaksoa. Britannia 2019
Ihan romuna - uusi sarja
14.6. Yle Areena klo 06.00, koko kausi
(Rådebank) Draamasarja norjalaisen pikkukaupungin kruisailijoista. Glenn-Tore (Odin Waage) korjaa autoja Bøssa päivisin ja juhlii iltaisin. Kylän naiset olisivat hänestä kiinnostuneita, mutta GT haluaisi vain eksänsä Inen (Mathilde Thomine Storm) takaisin. Mutta voisiko suhde edes toimia, kun GT viihtyy maalla ja Ine haluaa asua suurkaupungissa? NRK esitti sarjan aiemmin tänä keväänä. 8 jaksoa. Norja 2020. Areenassa 1 vuosi.
The Handmaid's Tale - Orjattaresi - 3. kausi
16.6. Yle Teema tiistaisin klo 22. Areenassa lähetyspäivän aamuna.
Synkkä dystooppinen draamasarja The Handmaid's Tale - Orjattaresi jatkuu kolmannen kauden jaksoin. Toisen kauden lopussa June ja Emily saivat mahdollisuuden paeta ja viedä Junen Waterfordeille synnyttämä Nichole-vauva turvaan Kanadaan, mutta June päättikin jäädä yksin Gileadiin. June aikoo pelastaa myös Hannah-tyttärensä, joka elää nyt eri elämää uuden perheensä kanssa. Waterfordit ovat murheen murtamia menetettyään lapsensa, ja Serena katuu syvästi päätöstään antaa Junen viedä Nichole turvaan. Kestääkö Waterfordien avioliitto tragedian? Entä selviävätkö Emily ja Nichole-vauva pakomatkastaan? June päätyy vierailulle diktatuurin ytimeen Washingtoniin, jossa orjattarien asema on vieläkin huonompi. Nähtyään tulevaisuutensa entistä synkempänä, June päättää nousta vastarintaan ja tehdä kaikkensa horjuttaakseen Gileadin diktatuuria, ja siihen hän tarvitsee liittolaisia. Siunattu olkoon taistelu.
Margaret Atwoodin romaaniin perustuva menestyssarja on voittanut kaksi Golden Globe -palkintoa. Pääosissa Elisabeth Moss, Joseph Fiennes, Yvonne Strahovski, Alexis Bledel. 13 jaksoa. USA 2019. Areenassa 30 vrk per jakso.

La otra mirada - Toinen katse - 2. kausi
18.6. Yle Teema ke-pe klo 20.00. Kaikki jaksot Areenassa 11.6.
(La otra mirada, S2) Uusi kausi kertoo mitä vakaviin hankaluuksiin joutuneelle tulisieluiselle Teresalle nyt kuuluu. 1920-luvun Sevillaan sijoittuva sarja kuvaa tyttöjen sisäoppilaitoksen opettajien ja oppilaiden elämää, jota tuuletti perusteellisesti nuoren rehtorin palkkaama uusi opettaja, Teresa. On kulunut 4 kk, ja tuon ajan Teresa on istunut viattomana vankilassa. Nyt portit aukeavat hänelle viimeinkin. Manuela ja koko koulu ovat valmiita toivottamaan persoonallisen opettajansa tervetulleeksi yhteisöön, mutta kovia kokenut nainen vetäytyy syrjään ja on kuin varjo entisestään. Onko hänet lyöty maahan lopullisesti? Lisäksi tyttökoulun tulevaisuus on vaakalaudalla ja koulu kaipaa kipeästi lisää rahoitusta. 9 jaksoa. Espanja 2019. Areenassa 6 kk.
Sarjan ensimmäinen kausi esitetään Teemalla ennen uusia jaksoja 13.5. alkaen ke-pe klo 20.
Vera Stanhope tutkii - uusia jaksoja
20.6. Yle TV1 ja Areena lauantaisin klo 19.40
(Vera, S10) Rakastettava vanha jäärä, ylikomisario Vera Stanhope Northumberlandin poliisipiiristä jatkaa jälleen murhatutkimuksiaan tuttujen kollegoiden kanssa ja yhtä terävänä kuin ennenkin. Nyt nähtävä kausi on jo kymmenes, mutta Vera paahtaa täysillä eikä hänellä näytä olevan aikomustakaan ripustaa naulaan vihreää lierihattuaan. Neljä uutta tarinaa esitetään jälleen kaksiosaisina jaksoina, ja varsin monen henkirikoksen takaa paljastuu uhrin tai tekijän murheellinen menneisyys, kaltoinkohtelua ja muuta ikävää.
Vera elelee yhä yksinään ja tyytyväisenä isänsä vanhassa talossa. On hyvä, että häilyvässä maailmassa on vielä asioita, jotka pysyvät ennallaan vaikka mitä tapahtuisi. Sarja perustuu Ann Cleevesin luomaan romaanihenkilöön. 10. kausi. Pääosissa: Brenda Blethyn (Vera), Kenny Doughty (Aiden), Jon Morrison (Kenny), Paul Kaye (Malcolm), Ibinabo Jack (Jacqueline). Tuotanto: Happy Tramp North, Expectation Production, ITV, BBC, Britannia, 2019. Areenassa 30 vrk per jakso.
HEINÄKUU
Le Bureau, vakoojaverkosto
1.7. Yle Areena
(Le Bureau des Légendes, S5) Kansainvälisen suosion saaneen vakoojasarjan 5. kausi julkaistaan Yle Areenassa 1.7. Ranskan salaisella palvelulla on osasto, le Bureau des légendes, jonka alaisuudessa ympäri maailman kriisialueita sijoitetut vakoojat työskentelevät väärän identiteetin turvin. Heidän tulee soluttautua peiterooliinsa kokopäiväisesti, elää sikäläistä elämää, mutta komennuksen päätyttyä heidän pitää jättää omaksumansa identiteetti ja elämäntilanne taakseen lopullisesti. Huolellinen koulutus edeltää sijoitusta tulenarkaan kohteeseen, mutta valmistaako sekään heitä täysin hengenvaarallisiin tilanteisiin? Entä kuinka helppoa on unohtaa kokemansa ja hylätä tärkeiksi muuttuneita ihmisiä kerran toisensa jälkeen? Ranska 2020. Areenassa 9.2.2021 saakka.
Kaudet 1-4 Areenassa
Komisario Montalbano - uusia jaksoja
5.7. Yle TV1 su klo 21.40. Areenassa lähetyspäivän aamuna.
(Il Commissario Montalbano, S13-14) Italialaiskomisario Salvo Montalbano liittyy seuraamme pitkän tauon jälkeen. Tuotteliaan kirjailijan, Andrea Camillerin luoman fiktiivisen hahmon kiintoisat rikostarinat vievät aurinkoiseen Sisiliaan, kuvitteellisen Vigatan merenrantakaupunkiin, jossa Montalbano värikkäine alaisineen saa ratkottavakseen neljä uutta rikostapausta. Kaiken karun vastapainoksi komisario nauttii suuresti esteettisestä kauneudesta, ja varsinkin hyvä ruoka auttaa häntä unohtamaan pahan maailman – ainakin hetken kerrallaan. Sarjasta esitetääm kaudet 13 ja 14, yhteensä 4 jaksoa. Italia 2019-2020. Areenassa 90 vrk per jakso.
Bileet - 2. kausi
5.7. Yle Areena, koko kausi
(Festen, S2) Kaksi kuukautta on kulunut Tonyn luona järjestetyistä juhlista ja totuus ampumavälikohtauksesta on pysynyt salassa. Kesä on lopullaan ja koulut alkavat taas. Kaiken on tarkoitus palata entiselleen, mutta onko se edes mahdollista? Malmössä asuvien ystävysten lojaaliutta koetellaan. 10 jaksoa. Ruotsi 2020.
Eroja ja avioeroja - 2. kausi
7.7. Yle TV1 ti klo 19.00. Areenassa lähetyspäivän aamuna.
(The Split, S2) Defoen perheen naiset työskentelevät jälleen samassa toimistossa Lontoon varakkaiden pariskuntien avioerojen parissa. Äiti Ruth lähestyy eläkeikää, mutta toimettomuus ei houkuttele pitkän uran tehnyttä piinkovaa juristia. Nina hukuttaa murheensa työhön - ja pulloon. Rose etsii omaa paikkaansa perheessä ja maailmassa. Hannah yrittää pitää perheensä kasassa miehensä uskottomuusskandaalin jälkeen, eikä asiaa ainakaan helpota salasuhde kollega Christien kanssa. Voiko Hannah saada kaiken - uran, perheen ja rakkauden? Britannia 2019. Areenassa 30 vrk per jakso.
Kimppakämppä - uusi sarja
8.7. Yle TV1 keskiviikkoisin klo 22.05.
1. kausi Areenassa 8.7., 2. kausi Areenassa 2.9.
(Five Bedrooms, S1-2) Uusi australialainen draamakomediasarja kertoo viidestä sattumalta kohtaavasta erilaisesta miehestä ja naisesta, joilla ei ole oikein mitään yhteistä. Paitsi yksi pikkujuttu: he kaikki ovat sinkkuja. Yhteisen ystävän hääjuhlassa nämä parittomat istutetaan yhteiseen pöytään. Illan aikana viini virtaa ja juttu luistaa yllättävän helposti. Vertaillessaan yksinelävän karuja elämänkokemuksia pöytäseurue saa kuningasidean: miksi kärvistellä yksin kun sitä voi tehdä myös yhdessä! Porukka päättää yhdistää omaisuutensa ja ostaa kimpassa kokonaisen omakotitalon, jossa on 5 makuuhuonetta, yksi kullekin. Alku näyttää lupaavalta, mutta kuinka nämä varsin erilaiset tyypit tulevat toimeen keskenään ja kuinka heidän yhteiselämänsä lähtee sujumaan? 8 jaksoa per kausi. Australia 2019. Areenassa 90 vrk per kausi.
Kuuluttaja - uusi sarja
9.7. Yle Teema ke-pe klo 20. Kaikki jaksot Areenassa 9.7.
(Speakerine) Uusi minisarja sijoittuu vuoteen 1962, joka oli merkittävä vedenjakaja yhteiskunnan muutoksessa, niin hyvässä kuin pahassa. Christine Beauval on kaunis ja älykäs ranskatar ja Ranskan yleisradion tähtikuuluttaja, jonka modernia mallia luoda uraa harmonisen yksityiselämän rinnalla ylistetään. Christinen mies Pierre taas on valtion palveluksessa ja perheen nuoret vasta hakevat paikkaansa elämässä.
Pierren saaman ylennyksen vuoksi Christinen unelmaura kuitenkin joutuu vastatuuleen, mikä synnyttää kitkaa puolisoiden välille. Se ei kuitenkaan ole Christinen murheista suurin, sillä eräänä iltana sattuu traaginen kuolemantapaus, joka koskettaa läheisesti koko perhettä. Perheen tytär Colette puolustaa rohkeasti perhettään ja ryhtyy tekemään tapahtuneesta omia tutkimuksiaan, mutta huomaa pian olevansa vaarassa sotkeutua hämärien salaisuuksien verkkoon. 6 jaksoa. Ranska 2018. Areenassa 6.10.2020 saakka.
Manon - uusi sarja
9.7. Yle Teema torstain myöhäisillassa (jaksojen esitysaika vaihtelee klo 22.30-23.05 välillä). Areenassa lähetyspäivän aamuna.
(S1: Trois fois Manon, S2: Manon, 20 ans) Joillekin kasvaminen tekee hirveän kipeää. Silloin tarvitaan pieni ihme, että ihminen ylipäätään selviää hengissä omasta nuoruudestaan. Raastava mutta toiveikas ranskalainen minisarja kertoo nuoren Manonin kasvutarinan. Liekö ongelmien taustalla liian tiivis äitisuhde vai jotain muuta, mutta 15-vuotiaana Manon kokeilee rajojaan kaikin tavoin. Hän lintsaa koulusta, polttaa pilveä ja on ahdistunut aggressioon asti. Manon on täysin tuuliajolla, ja kun tilanne kotona kärjistyy jälleen kerran, hän purkaa vihansa äitiin. Rangaistukseksi hänet määrätään kuudeksi kuukaudeksi nuorten tyttöjen kasvatuslaitokseen. Manon on koko maailmaa vastaan, ja elämä muiden ongelmanuorten kanssa tuntuu mahdottomalta. Laitoksen henkilökunta yrittää murtaa nuorten suojamuuria ja auttaa heitä löytämään itsestään omat vahvuutensa, mutta monen nuoren kohdalla tehtävä on mahdoton. Uskaltaako Manon ottaa riskin ja avautua elämälle? Millainen tulevaisuus häntä odottaa, ja millaisia valintoja hänen tulee tehdä selviytyäkseen hengissä läpi nuoruusvuosistaan? Manon on vahva kuvaus ranskalaisnuoren ahdistuksesta, mutta kokemus on yleismaailmallinen.
Sarjasta esitetään kaksi kautta, 3 jaksoa per kausi. Ranska 2013-17. Areenassa 30 vrk per jakso.
UnREAL - uusi sarja
Vain Yle Areenassa
Kuvitteellisen tosi-tv-ohjelman kulisseihin sijoittuva amerikkalaisdraama nähdään nyt kokonaisuudessaan Yle Areenassa. Sarjan pääosassa on Rachel Goldberg , joka palaa deittiohjelma The Everlastingin tuottajaksi. Hänen työnsä on aiheuttaa draamaa osallistujien välille ja saada kaikki riidat nauhalle. Rachelin pomo Quinn King hengittää niskaan ja vaatii ohjelmaan yhä törkeämpiä käänteitä, jotta katsojat pysyvät kanavalla. Kuinka pitkälle kilpailijoiden manipuloinnissa voi realityn nimissä mennä? Pääosissa Shiri Appleby (Roswell) sekä Constance Zimmer (Entourage, House of Cards). 38 jaksoa. (Yhdysvallat, 2015-2018.) Yle Areena 1 vuosi.
Tukalat paikat - uusi sarja
17.7. Yle TV1 perjantaisin klo 21.05. Areenassa lähetyspäivän aamuna.
(Guilt) Skotlantiin sijoittuva tummanpuhuva draamakomedia. Minisarjan antisankarit, perin erilaiset ja sen myötä toisistaan etääntyneet veljekset, Jake ja Max ovat pitkästä aikaa yhdessä liikkeellä. Velikullat ajelevat juhlista kotiin, pikkutunneilla ja pienessä pöllyssä. Juttu luistaa eikä kuskin huomiokyky ole terävimmillään. Äkkiä auton eteen ilmestyy kuin tyhjästä ihminen, ja tömähdys kuulostaa pahalta. Kuinka miehen kävi? Veljekset nousevat autosta toteamaan karmean tilanteen. Veljekset päättävät salata tapahtuneen, ja keinoksi keksitään kiikuttaa hengetön mies läheiseen tyhjältä näyttävään taloon. Mikä onnenpotku - miehille selviää, ettei uhrilla ollut paljoakaan menetettävää. Onneksi kukaan ei nähnyt heidän pimeitä puuhiaan. Vai näkikö sittenkin? Veljesten töppäyksestä lähtee liikkeelle lumipallo, joka vain kasvaa ja kasvaa. Kuinka kujanjuoksussa käy? 4 jaksoa. Britannia 2019. Areenassa 30 vrk per kausi.
Velvet colección - uusi sarja
23.7. Yle Teema ja Areena ke-pe klo 20.00
(Velvet Colección, S1-3) Hyväntuulinen, Teemalla vuosina 2017-2018 nähty Velvet – muotitalon tarina (Galerias Velvet) on saanut sisarsarjan nimeltä Velvet collección. On vuosi 1967. Muotisuunnittelijaksi kasvanut Ana Ribera on viettänyt viisi onnellista vuotta New Yorkissa perheen parissa. Nyt hän palaa Espanjaan toteuttamaan suurta unelmaa. Anan ensimmäinen värikylläinen ja rohkea vaatemallisto on valmiina julkistettavaksi ja sen hän saa tehdä yhdessä Velvet-perheensä kanssa. Lämminhenkinen ystävien kohtaaminen lupaa hyvää uusille suunnitelmille. Paikkana on nyt Barcelona, ja toiveena on laajentaa Velvetin liiketoimintaa yhä uusille alueille. Edessä on kuitenkin vastuksia ja menetyksiä, joista jotkut koskevat enemmän kuin toiset.
Sarjasta esitetään nyt kaksi kautta, ja kolmas kausi nähdään Ylellä syksyllä 2021. 10 jaksoa per kausi. Espanja, 2017-19. Areenassa 30 vrk per kausi.

Filip ja Mona - uusi sarja
23.7. Yle Fem torstaisin klo 19.10. Kaikki jaksot Areenassa 23.7.
(Filip och Mona) Loppuunpalanut gynekologi Mona aloittaa työharjoittelun ruokakaupassa, ja hänen esimiehenään toimii 20-vuotias Filip. Pian he huomaavat olevansa ihan yhtä eksyksissä, vaikka ovat täysin eri elämänvaiheissa. Filip ja Mona kertoo odottamattomasta ystävyydestä, mutta onko heidän ystävyys kuitenkaan kestävää? 8 jaksoa. Ruotsi 2019. Areenassa 1 vuosi.
Das Boot - Sukellusvene U-612 - 2. kausi
27.7. Yle TV2 maanantaisin klo 21.00. Kaikki jaksot Areenassa 27.7.
(Das Boot, S2) Toisen maailmansodan vaiheita mereltä ja mantereelta seuraava sarja jatkuu uusin jaksoin. Eletään joulukuuta 1942 ja La Rochelle, Saksan sukellusvenearmadan kotisatama, on yhä keskeinen näyttämö klaustrofobisten sukellusvenekohtausten lisäksi. Sukellusvene U-612 joutui merellä vaikeuksiin, joiden luonteesta kerrottu versio ei pidä yhtä totuuden kanssa. Kapteeni Klaus Hoffman on kadonnut, ja alus on uuden kapteenin käsissä. Wehrmachtin sisällä kuitenkin kuohuu, ja kukaan ei tunnu tietävän kaikkea salaisista suunnitelmista. Mantereella ranskalainen vastarintaliike on voimissaan, saatuaan avuksi natsien palveluksessa olevia avainhenkilöitä, joilla on taipumus myötätuntoon sorrettuja kohtaan. Natsimiehittäjät koettavat kitkeä joukoistaan vastarintaliikkeen, mutta tehtävä ei tule olemaan helppo. Ja samaan aikaan kello käy taustalla kohti natsien valtakauden murenemista, mutta paljon pahaa ehtii vielä tapahtua ennen sitä. Sarja perustuu Lothar-Günther Buchheimin romaaneihin Das Boot ja Die Festung. 8 jaksoa. Saksa 2020. Areenassa 26.4.2021 saakka.
Council of Dads - uusi sarja
27.7. alkaen Yle TV2 maanantaisin klo 22.00. Kaikki jaksot Areenaan 27.7.
Konkarituottaja Jerry Bruckheimerin uutuussarja tarttuu sydäntä raastavaan aiheeseen. Kun elämän rajallisuus tekee hyvälle ihmiselle ikävät temput, mikä eteen?
Scott Perry on avarakatseinen mies, unelmien aviomies, unelmaisä ja unelmaystävä, joka tuntuu tekevän kaiken oikein. Keskellä ikuiselta tuntuvaa onnea hän saa tietää sairastavansa aggressiivisesti etenevää syöpää, joka voi viedä hänet ennenaikaiseen hautaan, ehkä piankin. Tietäen hyvin kuolevansa Scott haluaa jättää rakkaimmilleen henkisen perinnön. Hän poimii elinpiiristään kolme itselleen tärkeää miestä, joiden esimerkki kelpaisi roolimalliksi Scottia kaipaamaan jääneelle perheelle. Vaimon mielestä ajatus on tuulesta temmattu, mutta Scott pitää päänsä. Hän pyytää kolmea ystäväänsä olemaan perheenjäsentensä tukena ensimmäisen vuoden - juuri sen, joka on rakkaan ihmisen kuoleman jälkeen se kaikkein vaikein. Anthony, Larry ja Oliver sitoutuvat toimimaan perheen varaisinä, osallistumaan perheen elämään hyvässä ja pahassa, olemaan auktoriteetti, lempeä ja rakastava isä sekä lohtu surevalle puolisolle, joka kantaa vielä yhteistä lasta. Varaisärinki – voisiko se oikeasti toimia?
Pääosissa: Sarah Wayne Callies (The Walking Dead, Pako), Michael O’Neill (Dallas Buyers Club, Rectify), Clive Standen (Viikingit, Taken), J. August Richards (S.H.I.E.L.D.-agentit, Angel), Tom Everett Scott (Ihmissusi Pariisissa, That Thing You Do!, Kolmetoista syytä), Michele Weaver. Sarja pohjautuu Bruce Feilerin romaaniin. 10 jaksoa. USA 2020. Areenassa 23.11.2020 saakka.
ELOKUU
SEX - uusi sarja
2.8. Yle Areena
Uudessa nuortensarjassa yksi viaton suudelma kattoterassijatkoilla muuttaa Cathrinea (Asta Kamma August) ja hänen pitkää parisuhdettaan. Toisaalta kotona odottaa luotettava poikaystävä Simon (Jonathan Bergholdt Jørgensen), joka on hänen paras ystävänsä. Simon on kadottanut seksihalunsa, kun taas Cathrine haluaisi seksiä häntä useammin. Kun Cathrine ihastuu mysteeriseen kollegaansa Selmaan (Nina Terese Rask), päätyy hän tasapainoilemaan suhteissaan tutun ja turvallisen sekä uuden ja kiehtovan välillä. Voiko Cathrine saada molemmat suhteet?
Christine Keelerin tapaus - uusi sarja
2.8. TV1 sunnuntaisin klo 21.45. Kaikki jaksot Areenassa 2.8.
(The Trial of Christine Keeler, S1) Tosipohjainen minisarja Britanniaa kohauttaneesta skandaalista, jossa seksuaalinen suhde politiikan nousevan kiintotähden ja nuoren mallin välillä uhkasi kaataa Kylmän sodan kourissa kamppailevan brittihallinnon. 1960-luvulla nuoren kauniin naisen elämä oli kovaa. Joko jäit kotiin äidin helmoihin tai yritit luoda uraa tavalla tai toisella. Alun perin Christine Keeler on viaton 19-vuotias nuori nainen, joka haaveilee leveämmästä leivästä ja tekee sen eteen uhrauksia. Hän tekee mallintöitä ja hurmaa tanssityttönä kabareessa, jossa pidetään silmäpeliä varakkaiden ja itseään vanhempien miesten kanssa, ja ennemmin tai myöhemmin kuvio etenee läheiseen suhteeseen naimisissa olevan miehen kanssa. Mitä sellaisesta keikasta jää käteen nuorelle naiselle?
Yksi valloittajista, sotaministeri John Profumo on käytännössä pääministeri Harold Macmillanin oikea käsi, ja hän kärkkyy jo paikkaa auringossa - samalla kun vierailee kahden naisen vuoteessa. Kylmän sodan aikana oli vallalla vainoharhainen kulissien takainen poliittinen vehkeily, jonka uhriksi oli helppo joutua. Kun lehdistö pääsee jyvälle Keelerin ja Profumon salasuhteesta, heidät revitään julkisuudessa kappaleiksi. Miten kaikki tapahtui? Britannia 2019. 6 jaksoa. Yle Areenassa 30.10.2020 saakka.

Epäilyksen siemen - uusi sarja
8.8. alkaen Yle TV1 lauantaisin klo 20.55. Kaikki jaksot Areenassa 8.8.
(Deadwater Fell) Minisarja. Uusi neliosainen brittitrilleri sijoittuu Skotlantiin. Jossain keskellä karuja vihreitä kukkuloita sijaitsee pieni Kirkdarrochin kylä, jossa asukkaat vetävät yhtä köyttä - heillä yhteisöllisyys on verissä. Kylän yhteisen kansanjuhlan jälkeen syttyy traaginen tulipalo, jossa kuolee neljä ihmistä. Vain yksi perheestä selviytyy hengissä. Yhteisöä kohtaa järkytys, ja poliisi aloittaa tutkinnan. Vaan entä jos joku uhrien lähipiiristä onnistuu kylvämään epäilyksen siemenen yhteisöön? Entä jos tulipalo ei ollutkaan onnettomuus? Tragedia joutuu aivan uuteen valoon ja herättää kysymyksiä ja syyllisyyttä. Ihminen voi olla paha myös tekemättä mitään. Kuinka yhteisö selviää syyllisyydestä, ja miten pitkälle pitää mennä, jotta tragedian ydin paljastuu?
Pääosissa nähdään mm. David Tennant (Doctor Who, Jessica Jones, Broadchurch) sekä Cush Jumbo (Vera Stanhope tutkii, Good Wife). 4 jaksoa. Britannia 2020.

Onnettomuus - uusi sarja
14.8.2020 alkaen Yle TV1 perjantaisin klo 21.05. Kaikki jaksot Areenassa 14.8.
(The Accident) Raastavista tarinoistaan tunnetun käsikirjoittajan, Jack Thornen (mm. This Is England, Skins, National Treasure, Kiri) minisarjauutuus syväluotaa jälleen raastavasti tavallisten ihmisten elämää. Se pohtii syyllisyyskysymystä ja ihmisen kykyä selviytyä tragediasta, joka koskettaa koko pikkukaupunkiyhteisöä.
Jossain Walesissa pikkukaupungin väki on juhlatuulella ja täydestä syystä - kituliaan kaupungin tulevaisuudessa on kääntymässä uusi lehti. Tulossa on suuria liikesuunnitelmia, uusia työpaikkoja ja parempia tulevaisuudennäkymiä seudun nuorisolle, jottei heidän tarvitse muuttaa pois kotiseudulta työn perässä. Samaan aikaan nuorisolla on oma kokoontumisensa tyhjän tehdashallin uumenissa. Tarkoituksena ei ole tehdä ilkivaltaa, ainoastaan viettää juhlia kapinoivien teini-ikäisten tapaan. Korttitalo murenee hetkessä, kun tehtaassa tapahtuu voimakas räjähdys. Juhlakansa säntää paikalle epäuskoisena näkemästään, isät, äidit ja lähiomaiset pelkäävät pahinta. Mitä oikein tapahtui? Oliko räjähdys onnettomuus vai tihutyö, keitä talossa oli tapahtumahetkellä ja miten heidän kävi? Pelastushenkilöstön ja sairaalan tehtyä voitavansa alkaa syytöksien aika. Kenen on vastuu räjähdyksestä, kuka johdatti nuoret kuolemanloukkuun, onko tehtaan omistaja tehnyt raskaan virheen, josta koko yhteisö maksaa korvaamattoman hinnan? Raivostuneet omaiset vaativat jonkun päätä vadille, mutta kenen? Onnettomuuden jälkeen yhteisö ei ole entisensä, palaako rauha koskaan ihmisten sydämiin?
Pääosissa mm. Sidse Babett Knudsen (Vallan linnake) ja Sarah Lancashire (Kiri, Naisten paratiisi, Coronation Street). Muissa osissa mm. Joanna Scanlan, Mark Lewis Jones, Jade Croot, Genevieve Barr. Käsikirjoitus: Jack Thorne. Ohjaus: Sandra Goldbacher. Tuotanto: The Forge, Channel4. Britannia 2019.
McDonald & Dodds - uusi sarja
15.8. TV1 klo 19.40
(McDonald & Dodds, S1) Uudessa sympaattisessa poliisisarjassa ratkotaan katalia rikoksia Englannin kuuluisassa kylpyläkaupunki Bathissa. Työpariksi päätyy vastentahtoinen kaksikko, joka on toistensa vastakohta lähes kaikessa. Rikosylikomisario Lauren McDonald on Lontoon vilskeestä saapunut kunnianhimoinen ja vikkeläliikkeinen itsevarma uranainen, ylikonstaapeli Dodds taas paikallinen, pitkän ja vähemmän kunniakkaan uran tehnyt hiljainen ja vaatimaton herra – pelkkä harmaa hissukka, josta esimiehen mukaan olisi jo aika päästä eroon. Mutta sen, mitä Dodds ei tiedä poliisin tuoreimmista teknisistä tuulahduksista, hän korvaa perinteisellä kirjatiedolla. Eroista huolimatta ja kaikkien yllätykseksi tämä parivaljakko onnistuu muodostamaan tehokkaan tiimin, joka saa tuloksia aikaan, vaikka menetelmistä tuleekin pientä sanomista. Sarjan ensimmäiset jaksot ensiesitetään Yle TV1:llä kaksiosaisena versiona. Britannia 2020.
Laulava lihakauppias - uusi sarja
18.8. Yle TV1 ja Areena tiistaisin klo 19.00
(Der Club der Singenden Metzger, S1) Uusi neliosainen saksalainen draamasarja kuvaa kahden 1920-luvulla Amerikkaan siirtolaiseksi lähtevän saksalaisen ja heidän läheistensä elämänvaiheita, jotka risteävät toisiaan koskettavalla tavalla. Ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudassa annettiin lupaus kuolevalle ystävälle: nuori sotilas Fidelis Waldvogel lupasi jatkaa ystävänsä keskenjäävää elämää. Ystävältä jäi jälkeen kihlattu, Eva, joka on raskaana. Sodasta kotiin palaava Fidelis on vain varjo entisestä, ja vierauden tunne keskellä kuolleen ystävän elämänpiiriä on käsinkosketeltava. Fidelis kaipaa uutta elinpiiriä, ja hän lähtee Evan kanssa Amerikkaan, kuten moni muukin. Schwaabilaisen sukuperinteen mukaisesti murhetta karkoitetaan ja elämän koreutta ylistetään laulaen. Fidelis vie sointuisan perinteen mukanaan Amerikkaan. Pitkä matka päättyy Pohjois-Dakotaan, Argosin pikkukaupunkiin, jonne Fidelis aikoo juurtua ja ryhtyä lihakauppiaaksi.
Toisaalla Saksassa myös moni sotaa käymätön ihminen on joutunut taitekohtaan elämässään. Delphine Watzka, varieteetaiteilija jo toisessa polvessa, toivoo vain pääsevänsä pois ankeasta nykytodellisuudestaan, koska huominen saattaa tarjota hänelle enemmän. Myös Delphinen matka vie yli Atlantin ja kohti suurta tuntematonta. Sarja perustuu Louise Erdrichin vuonna 2003 julkaistuun romaaniin The Master Butchers Singing Club, ja se kuvaa osin tosipohjaisesti kulttuurien yhteentörmäystä ja saksansiirtolaisten elämää. Pääosissa: Jonas Nay (Fidelis), Aylin Tezel (Delphine), Leonie Benesch (Eva), Vladimir Korneev (Cyprian), Sylvester Groth (Robert). Käsikirjoitus: Doris Dörrier, Ruth Stadler. Ohjaus: Uli Edel. Musiikki: Jonas Nay, David Grabowski. Tuotanto: ARD, DEgeto, SWR, Moovie Film, Constantin Fuilm. 4 jaksoa. Saksa 2019. Areenassa 90 vrk per jakso.

Strike Back - 7. kausi
20.8. Yle TV2 torstaisin klo 21.50, Areenassa vuorokautta aiemmin
(Strike Back, S7) Cinemaxin ja HBO:n toimintatrilleri palaa ruutuun rytinällä uusilla seitsemännen kauden jaksoilla. Pääosissa: Warren Brown,Warren Brown, Daniel MacPherson, Jamie Bamber, Alin Sumarwata, Varada Sethu, Ivana Milicevic, Alec Secareanu. 10 jaksoa. Britannia 2019. (16) 5 jaksoa kerralla 20.8. klo 21.50 alkaen ja 24.9. klo 22 alken Yle TV2:ssa ja Areenassa.
Ulkomaiset sarjat Areenassa »
Muokkaus 1.7. artikkeliin lisätty uusia sarjoja elokuulle: Epäilyksen siemen, Onnettomuus, Laulava lihakauppias, Strike Back 7. kausi. Muokkaus 6.7. Lisätty sarja Council of Dads. Muokkaus 7.7. Korjattu artikkelin alkuun tieto Velvet colecciónin 3. kauden esitysajankohdasta. Esitetään syksyllä 2021, ei 2020.