Hyppää pääsisältöön

Yle Areena on kasvanut Ylen kiinnostavimmaksi palveluksi

Mies selällään sängyssä katsoo Areenan ohjelmatarjontaa padilla.
Areenasta on katseltu aiempaa enemmän etenkin kotimaista sekä ulkomaista fiktiota. Mies selällään sängyssä katsoo Areenan ohjelmatarjontaa padilla. Kuva: Yle / Anne Hämäläinen Yle Areena

Ylen palveluiden tavoittavuus ja kiinnostavuus on kasvanut selvästi vuoden takaisesta. Tavoittavuuttaan ovat kasvattaneet eniten yle.fi ja yle.fi/uutiset.

Kevään 2020 kanava- ja palvelumielikuvatutkimuksen (KMK) mukaan Ylen palveluiden tavoittavuus on kasvanut selvästi. Yle tavoittaa päivittäin 82 % suomalaisista. Eniten on kasvanut verkon tavoittavuus. Yle tavoittaa verkko- ja mobiilipalveluidensa kautta 70 % suomalaisista viikon aikana.

“Nopea ja luotettava tiedonvälitys on erityisesti näinä aikoina hyvin tärkeää. Voimme olla hyvin tyytyväisiä siitä, että näinä poikkeusaikoina suomalaiset hakeutuvat palveluidemme pariin entistä enemmän. Yleisradion merkitys ja rooli on varmasti kirkastunut monille”, kommentoi Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Verkko- ja mobiilipalveluiden kasvu on ollut vuoden takaiseen 5 prosenttiyksikköä. Muutoksen taustalla on nuorempien sekä yli 45-vuotiaiden laaja siirtyminen Ylen verkkopalveluiden säännöllisiksi käyttäjiksi. Tavoittavuudessa koko väestön tasolla suurimmat kasvajat verkko- ja mobiilipalveluista olivat yle.fi ja yle.fi/uutiset (ml. urheilu ja sää).

KMK-tutkimuksessa nousi esiin myös kasvanut kiinnostus Yle Areenaa kohtaan. Se on noussut Ylen palveluita käyttävien keskuudessa kiinnostavimmaksi palveluksi koko väestön tasolla. Poikkeusolot selittävät osaltaan Areenan menestystä.

“Uutis- ja ajankohtaissisältöjen kulutus kasvoi aluksi yli 400 prosenttia normaaliin verrattuna. Myös etäopetusmateriaalille ja lastenohjelmille tuli räjähdysmäinen kysyntä. Sen jälkeen draama- ja komediasarjojen katsomisen tarve kasvoi, koska ihmiset tarvitsivat myös pakoa todellisuudesta”, kertoo Yle Areenan ohjelmapäällikkö Cilla Lönnqvist.

Suomalaiset ovat ottaneet Ylen sisällöt omakseen poikkeusaikana

Tarve luotettavalle uutisoinnille on ollut poikkeusaikana käsinkosketeltava. Verkossa Ylen uutisten parissa käytetty aika kolminkertaistui kiivaimpien koronaviikkojen aikana. Ylen verkkosivuilla luetuin artikkeli viikosta toiseen on ollut päivittyvä koronauutinen, joka on rikkonut 20 miljoonan sivulatauksen rajan.

Ylen tv-uutisten yleisöt kasvoivat poikkeusajan alkuviikkojen aikana noin 50 prosenttia keskikatsojamäärissä mitattuna. Myös ajankohtaisohjelmilla näkyy vahva kasvutrendi.

Uutiset kiinnostavat laajasti: huhtikuun lopulla lähetetty Erikoislähetys koronaviruksesta lapsille oli Areenassa tunneissa mitattuna viikon eniten katselua saanut uutissisältö.

Lastenohjelmien merkitys on korostunut poikkeusoloissa, ja niiden katseluaika Areenassa on noussut viime kevääseen verrattuna jopa 62 %. Etenkin Muumilaakso sekä Jyrkin ja Neposen hätäaputoimisto ovat keränneet lapsia ruudun ääreen. Perheet ovat löytäneet myös lasten audiot, joiden kuunteluaika on korona-aikana moninkertaistunut. Yksi hiteistä on kirjanakin tunnettu Risto Räppääjä ja kauhea makkara -kuunnelma.

Areenasta on katseltu aiempaa enemmän etenkin kotimaista sekä ulkomaista fiktiota. Esimerkiksi Karppi ja Modernit miehet ovat nousseet hiteiksi. Klassikkosarjat, kuten Tankki Täyteen, ovat keränneet isoja katsojalukuja TV2:ssa.

Ylen radiokanavat tavoittivat maaliskuussa poikkeuksellisen hyvin kuulijoita. Kasvun taustalla oli pääosin Yle Radio Suomi, mutta myös Yle Radio 1:n kuunteluminuutit kasvoivat. Podcastien ja audioiden kuuntelussakin on havaittavissa selvää kasvua.

Maaliskuussa käynnistetty Yle Olohuone -konsepti on tuonut suomalaiset vuorovaikutukseen toistensa ja tv-ohjelman tekijöiden kanssa. Katsojat ovat voineet lähettää omia terveisiään ruutuun, chattailla keskenään ja osallistua videopuheluilla mukaan suoriin lähetyksiin. Erilaisten toiveiden ja terveisten tulva on ollut valtava.

“Vaikka emme voi olla fyysisesti toistemme kanssa, vuorovaikutuksen tarve ei ole kadonnut mihinkään. Haluamme luoda suomalaisia yhteisiä kokemuksia myös etäaikana”, sanoo Ylä-Anttila.

Ylen tilaaman KMK-tutkimuksen kenttätyön toteutti IRO Research. Aineisto kerättiin 23.3.–15.4. Tutkimukseen vastasi 2681 suomalaista. Muut tietolähteet: Finnpanel Oy / TV-mittaritutkimus, Finnpanel Oy / KRT, Adobe Analytics, Yle Datapilvi.

11.5.2020 päivitetty Ylen verkko- ja mobiilipalveluiden kasvu 5 prosenttiyksikköön aiemman 11 prosenttiyksikön sijaan sekä Ylen verkko- ja mobiilipalveluiden viikkotavoittavuus 70 prosenttiin aiemman 75 prosentin sijaan. 19.5. lisätty tarkennus, että Yle Areena on noussut kiinnostavimmaksi Ylen palveluksi niiden keskuudessa, jotka käyttävät Ylen palveluita.