Vuoden parhaan viisubiisin selvittäminen on käynnissä Ylen sivuilla 12. toukokuuta asti. Kysyimme Suomen viisuedustuspaikkaa tavoitelleilta UMK-finalisteilta, mitkä tämän vuoden viisuehdokkaista ovat heidän suosikkejaan. Löytyykö finalisteilta yhteistä lempiviisua?
Aksel Kankaanranta

Vaikka UMK20:n voittaja Aksel Kankaanranta ei koronapandemian vuoksi pääse tänä vuonna edustamaan Suomea Rotterdamiin, artisti on silti mukana viisut korvaavassa Europe Shine A Light -ohjelmassa. Lisäksi hän esiintyi myös Euroviisujen Youtube-kanavalta edelleen löytyvässä Eurovision Home Concertissa.
Tällä hetkellä tuleviin musiikkiprojekteihin ja autokouluun keskittyvä Aksel nostaa tämän vuoden euroviisubiiseistä kaksi, jotka ovat erityisesti tehneet häneen vaikutuksen.
Akselin ykkössuosikkin paikkaa pitää Islannin Daði og Gagnamagnið kappaleellaan Think About Things.
– Se elektrofunkki on mun mieleen, siinä on hyvä meininki koko ajan, Aksel kuvailee.
Toinen hänen kaveriporukassaan huomiota saanut kappale on Liettuan edustukappale On Fire, jonka esittää The Roop. Liettualaiset olivat suunnitelleet kappaleen ympärille myös näyttävän show’n, joka herätti paljon viraalihuomiota julkaisunsa aikaan.
Aksel ei kuitenkaan ole edes nähnyt täynnä meemipotentiaalia olevaa videota, vaan hän korostaa, että On Fire iskee puhtaasti musiikillisesti.
– Se on fiilisbiisi!
Catharina Zühlke

Vahvojen naisäänten ja voimaballadien ystävänä tunnettu Catharina Zühlke on käyttänyt koronapandemian vapauttaman ajan kotinsa remontoimiseen. Musiikkisuunnitelmat ovat siirtyneet myöhempään ajankohtaan, mutta uutta on tulevaisuudessa luvassa.
Tyylilleen uskollisena Catharinan kaikkia suosikkiviisuja yhdistää laulajan voimakas lauluääni.
– Ehdoton ykkönen on Maltan All of My Love. Siinä on aivan käsittämättömän upea laulaja!
Maltan edustaja Destiny saa Catharinalta kehuja myös gospelin, funkin ja heal the world -hengen yhdistämisestä. Toiselle sijalle hän nostaa Akselinkin mainitseman Islannin Daðin, jonka kohdalla suuren vaikutuksen teki paitsi laulajan ääni, myös biisin sopivan humoristinen tyyli ja “mieletön meininki”.
Alankomaiden Grow ja Ruotsin Move kamppailivat Catharinan kolmannesta ja neljännestä sijasta, mutta lopulta Ruotsia edustavan The Mamasin taitavat solistit ja gospelmaisuus nostivat länsinaapurimme korkeammalle sijoitukselle. Alankomaiden Jeangu Macrooyssa vaikuttaa puolestaan laulajan hyvä lauluääni ja liikuttava soul-tulkinta.
Sansa

Vaikka tämä kevät on ollut kaikille hyvin poikkeuksellista aikaa, Sansa kertoo, ettei se ole pysäyttänyt hänen musiikkiprojektejaan. Toukokuun 15. päivänä ilmestyy kaksi uutta remixiä hänen UMK-biisistään Lover View, ja loppukesästä tavoitteena olisi julkaista kokonaan uutta musiikkia.
Tämän vuoden ehdokkaista jo UMK:ssa euroviisufaniksi tunnustautuneelle Sansalle on muodostunut selkeä oma kuuden kärki, johon lukeutuvien kappaleiden hän uskoo olleen varsin todennäköisiä viisumenestyjiä. Kappaleita yhdistää erityisesti se, että jokaisessa niissä on oma näkökulmansa poppiin.
– Biisintekijänä olen kuullut tosi paljon tietynlaisia biisejä. Jos siinä ei ole uutta kulmaa, en jaksa kuunnella, Sansa sanoo.
Alankomaiden Grow’ssa Sansan vakuutti erityisesti kappaleen koskettava teksti, minimalistinen tuotanto sekä artistin äänessä oleva raakuus. Myös Sveitsin Gjon’s Tearsin Répondez-moi herätti hänessä vahvan tunteen jostakin erityisestä. Vaikutuksen teki kappaleen vapaa soljuvuus ja jopa improvisaatiota muistuttava laulu.
– Olin heti, että mikä tämä on!
James Newmanin My Last Breathilla Sansa uskoo, että Isolla-Britannialla olisi ollut pitkästä aikaa mahdollisuudet nousta viisujen viiden kärkeen. Kappaleessa on hänen mielestään hienoa alkukantaisuutta ja akustista folk-soundia. Biisi myös sopii tämän hetken vahvojen miesäänten trendiin.
Lisäksi Sansan suosikkeihin lukeutuvat Ruotsin Move, Tsekin Afrikka-vaikutteinen ja huoleton Kemama sekä Saksan nuorekas ja raikas poppibiisi Violent Thing.
F3M

UMK:n tämän vuoden ainoa bändi, F3M, on jatkanut musiikin tekemistä kevään mittaan, mutta tämän ajan sääntöjen mukaan etänä.
Videopuhelut ovat olleet olennaisessa roolissa, kun Helsingin ulkopuolella asuva Miara ei hetkeen voinut aiempien liikkumisrajoitusten vuoksi olla edes samassa kaupungissa Baby O:n ja Vivin kanssa. Hommat siis etenevät hieman suunniteltua hitaammin, mutta etenevät joka tapauksessa.
Kolmikon jokaisella jäsenellä on tämän vuoden viisukandidaateista omat suosikkinsa.
Kuten Sansaan ja Catharina Zühlkeen, Ruotsin Move teki valtavan vaikutuksen myös Miaraan. Sen tuottama hyvä mieli ja energisyys nosti biisin hänen suosikikseen. Toiseksi lempibiisikseen Miara mainitsee Slovenian Ana Sokličin voimaannuttavan balladin Voda.
Viv puolestaan on samoilla linjoilla Akselin kanssa: Islannin Think About Thingsin funk-meininki yhdistettynä sen omalaatuisuuteen ja ainutlaatuisuuteen teki kappaleesta hänen suosikkinsa.
Billie Eilish -faniksi tunnustautuva Viv tykkää myös Bulgarian Tears Getting Sober -kappaleen Eilishia muistuttavasta laulannasta ja melodiaratkaisuista. Biisi jää kuitenkin Islannin taakse, koska se ei ole kovin omaperäinen.
Baby O on samoilla linjoilla Miaran kanssa: ruotsalainen The Mamas on yksi parhaista, eikä Moven tyyppistä kappaletta hänen mielestään ole koskaan aiemmin Euroviisuissa kuultu. Biisin energisyys ja ilo tarttuvat.
Baby O:n äänen saa myös viisuisäntä Alankomaiden Grow, sillä se on hänen mielestään hyvin koskettava ja hyvällä tavalla perinteistä euroviisua synkempi. Kiitosta tulee myös artistin lauluäänestä ja biisin tarinasta.
F3M-leiristä lähetetään terveisiä myös UMK-voittaja Akselin suuntaan. Vaikka perinteisesti omaa maataan ei saa äänestää, Baby O haluaa nostaa myös Looking Backin parhaimpien viisuehdokkaiden joukkoon.
– Siinä on joku moderni sävy, joka erottaa sen kaikista muista balladeista siellä. Se koskettaa!
Tika

Tika on ottanut UMK:n jälkeen varsin rauhallisesti ja keskittynyt rentoutumaan – sekä siivoamaan, vaikka hän normaalisti sitä inhoaakin.
Lisäksi hän on aloittanut oman ruotsinkielisen podcastinsa nimeltä Dare to share, jossa hän jakaa kuulijoidensa anonyymisti hänelle jakamia tarinoita elämästä. Tika oli myös mukana Ylen Euroviisaat-lähetyksessä, jossa hän kuunteli tämän vuoden viisuja yhdessä Eva Frantzin ja Johan Lindroosin kanssa.
Kuten Sansa, myös Tika on löytänyt tämän vuoden viisuehdokkaista useamman suosikin. Jo aiemmin mainittujen Islannin, Ruotsin ja Alankomaiden lisäksi Tika antaa äänensä Georgiaan ja Italiaan.
Gerogian Take Me as I Am on voimakas ja raaka kappale, joka on hevibändejä fanittavan Tikan mieleen. Vaikka kappaleen lyriikat ovat hänestä vähän erikoiset, kappaleen sävellys koukuttaa. Kehuja saa myös Italian Fai Rumore, valtava balladi, joka jää päähän soimaan.
– Ja Aksel! Hänen äänensä on niin ihana, ja show oli tosi kaunis. Looking Backilla on erityinen paikka sydämessäni.
Erika Vikman

Tiukassa UMK-kamppailussa toiseksi tullut Erika Vikman kertoo, että hänen keikkamyyntinsä lähti räjähdysmäisesti käyntiin heti finaalin jälkeen. Vallitsevista olosuhteista johtuen keikat jouduttiin kuitenkin perumaan jo viikon päästä. Toisaalta kevät on ollut hänelle nyt otollista aikaa uusiin biiseihin keskittymiseen ja tulevien keikkojen odotteluun.
– Cicciolina elää onneksi hienosti radioissa ja suoratoistopalveluissa, niin voin olla hyvällä omallatunnolla koronaeristyksissä, Erika iloitsee.
Erika sanoo, ettei ole kauhean tarkkaan seurannut kaikkia tämän vuoden euroviisuehdokkaita, mutta oma, selkeä suosikki hänelle on muodostunut: Venäjän Little Bigin Uno upposi heti.
Unossa Erikaan iski erityisesti kappaleen upea musiikkivideo, sen retromeininki ja huumori.
– Plus sillä naisella on ihan samanlainen latex-asu mikä mulla UMK-livessä, mutta vain eri värisenä!
Muista äänestää omaa suosikkiasi tämän vuoden kappaleista 12. toukokuuta mennessä. Suomalaisten suosikkiviisu paljastetaan Yle Olohuoneen Euroviisut 2020 -lähetyksessä 14. toukokuuta klo 19 alkaen TV 2:lla ja Areenassa.