Anu Heikkinen
Yle
Kukaan ei olisi uskonut nuoresta Laura Suomalaisesta, että hänestä tulee isona lääkäri. Nyt hän kertoo oman tarinansa toivonkipinäksi kaikille heille, joiden opinnot eivät suju oppikirjojen mukaan.
– Nykysysteemi ei huomioi riittävästi nuorten kehitykseen kuuluvaa keskeneräisyyttä, sanoo nuorisopsykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Laura Suomalainen.
Nuorella aivot ovat vasta matkalla aikuisuuteen, ja erityisesti hitaasti kehittyvät nuoret tipahtavat opintoputkesta herkemmin. Monille pojille systeemi voi olla raju, kun kehitys on kesken ja itseohjautuvuus ja oma-aloitteisuus ovat vasta työn alla.
Suomalaisen mukaan esimerkiksi luokaton lukio ja yksilölliset opintopolut asettavat osan nuorista aivan kohtuuttomiin tilanteisiin, koska heidän pitäisi niin varhaisessa vaiheessa pystyä itsenäisesti suunnittelemaan opintonsa. Hän ei ymmärrä, miksi koulun muutoksissa ei huomioida paremmin nuorten kehittymisestä saatavilla olevaa tietoa.
– Jos joutuu liian varhain liian suuren paineen alle, alkaa helposti alisuoriutua. Minulle kävi juuri niin. Olin kapinallisen roolini vanki, Suomalainen sanoo.
Laura Suomalaisen mukaan moni nuori etsii yläasteen ja vielä lukionkin jälkeen identiteettiään. Itsetunto on silloin hyvin ohuella nahalla. Kielteiset käsitykset itsestä lähtevät silloin vahvistumaan herkästi. Jos nuori ei saa riittävästi laudatureita, hyvällekin opiskelijalle saattaa tulla olo, ettei hänellä ei ole mitään asiaa jatko-opintoihin.
– Asia ei missään tapauksessa ole niin, sanoo Suomalainen.
Omista kouluajan vaikeuksista on nyt Laura Suomalaiselle hyötyä, sillä nuorisopsykiatrian erikoislääkärinä hänen on helppo ymmärtää nuoria, joilla opinnot eivät etene niin kuin pitäisi. Hän kertoo oman tarinansa rohkaisuksi kaikille heille, joiden koulutaival ei ole ollut helppo.
"Anna fiksujen opiskella rauhassa!"
"En ollut koskaan hyvä oppilas koulussa. Olin levoton tyttö, jonka takapuoli ei tahtonut pysyä penkissä ja polvet olivat usein ruvella. On ymmärrettävää, etten sen takia ollut koulussa mikään opettajien lemmikki.
Yläasteella halusin kampaajaksi, mutta vanhempani eivät päästäneet minua kampaajakouluun. Heidän mielestään minun piti mennä lukioon miettimään asiaa. En jaksanut lukiossa juurikaan opiskella, vaan hengasin enemmän kahviloissa kavereiden kanssa. Se näkyi todistuksissa. Siellä oli paljon kuutosia ja seiskoja.
Muistan lukion ensimmäiseltä luokalta erään tunnin, jolloin tiputin vahingossa metallisen penaalin lattialle, kun en pystynyt olemaan paikoillani. Luokan priimus piti samaan aikaan esitelmää. Kun esitys päättyi, opettaja käski minun nousta ylös ja sanoi: "Miten sinä uskallat häiritä toisen esitelmää? Sinun taustallasi ei ole siihen mitään oikeutta. Anna fiksujen opiskella rauhassa!"
Opettaja ei varmaan nähnyt, miten hänen sanansa vaikuttivat minuun. Tunsin itseni nöyryytetyksi, ja häpesin asiaa pitkään. Tällaisia yksittäisiä nöyryytyksen ja häpeän kokemuksia minulla on useita kouluajalta. Koen, että minua on verrattu muihin, enkä ole sopinut muottiin. Kun tuollaisia kokemuksia tulee enemmän, ne alkavat elää omaa tarinaansa nuoren mielessä: olen huono, en kelpaa mihinkään.
Olin myös aika outo lintu omassa lapsuudenperheessäni. Isäni on lääkäri ja äitini opettaja. Isoveljeni ja pikkusiskoni ovat aina olleet hyviä koulussa, ja oppiminen on ollut heille helppoa. Onneksi vanhempani jollain tavalla ymmärsivät minua ja antoivat minun olla, vaikka varmasti heillä on ollut välillä kylmä rinki takamuksen alla. He varmaankin miettivät, mitä minusta oikein tulee. Äitini sanoi joskus, että minä varmaan maalaan isona tauluja ja nain rikkaan miehen.
Kyky olla ihmisten kanssa on yksi tärkeimmistä taidoista elämässä
Luulen, että lukiossa minut pelasti hyvä yhteishenki kavereiden kanssa. Sanon usein nuorille, että lukio on sosiaalisten taitojen oppimisen kannalta tärkeintä aikaa. Nuoren pitää saada olla ryhmässä, ja kyky olla ihmisten kanssa on tiedollisten taitojen ohella yksi tärkeimmistä taidoista elämässä.
Minulla oli lukiossa myös aivan mahtava kuvaamataidon opettaja, Iiris. Rakastin maalaamista ja piirtämistä ja opettaja kannusti ja valoi uskoa, että pystyn mihin vain, jos haluan.
Penkkaripäivänä tajusin, että minun pitää tehdä jotain päästäkseni kirjoituksista läpi. Aloin lukea päivittäin Richardinkadun kirjastossa Helsingissä. Menin sinne aamulla kavereiden kanssa, kävimme yhdessä lounaalla ja jatkoimme taas. Sen seurauksena kirjoitin ihan hyvät arvosanat kaikesta muusta paitsi pitkästä matematiikasta. Kirjoitin siitä improbaturin eli hylätyn.
Minulla oli jotenkin syyllinen olo ja hävetti, kun en pärjännyt matematiikassa. Pitkä matematiikka olisi vaatinut paljon toistoja ja sinnikästä työntekoa ja koska en jaksanut tehdä sitä, se kävi liian vaikeaksi. Opettajien hyvää tarkoittavista ja napakoista ohjeista tuli kielteinen kierre ja koin ne nyöryytyksenä. Ammattilaisena sanoisin, että minulle tuli matematiikkaan jonkinlainen tunnelukko.
Elämäni vaikeinta aikaa
Minulle oli selvää, etten hae heti lukion jälkeen mihinkään. Minulla ei yksinkertaisesti ollut hajuakaan, mihin olisin hakenut. Olin ensin au pairina Belgiassa ja seuraavana keväänä hain Taideteolliseen korkeakouluun. Jäin kauas sisäänpääsystä ja se kirveli. Seuraavana vuonna kokeilin hakea lääkärikoulutukseen, mutta en ollut lähelläkään päästä sisään.
Jälkikäteen ajateltuna lukion jälkeinen aika oli ehkä elämäni vaikeinta aikaa. Koin ulkopuolisuuden tunnetta ja häpeää, kun monet luokkakaverini alkoivat pikkuhiljaa päästä jatko-opintoihin. Hyvää tarkoittavat sukulaiset ja vanhemmat tenttasivat vuosi toisensa jälkeen, mihin olen pyrkimässä. En voinut sanoa, että etsin tässä vähän itseäni.
Pahinta oli, etten voinut puhua asiasta kenellekään, en kavereille enkä perheelle. Koin, että olin ainoa, jolla oli niin hirveä olo. Nyt tiedän, että riittämättömyyden ja huonommuuden tunteet ovat hyvin tavallisia nuorille.
Hyvät istumalihakset pelastivat
Olen jälkikäteen ajatellut, että tarvitsin tuon kasvu- ja haahuiluajan. Lopulta vastoinkäymiset toimivat minulle motivaattorina ja sisuunnuin.
1990-luvulla Kuopion yliopistoon pääsi lukemaan lääketiedettä vastaamalla joko fysiikan tai kemian kysymyksiin. Minä pänttäsin kemiaa. Hyvien istumalihasten eli sinnikkään lukemisen avulla pääsin lopulta opiskelemaan lääkäriksi. Sisäänpääsyn jälkeen kaikki helpottui. Tiesin vihdoin, mitä halusin ja miten sen saavutan. Nyt, vuosien jälkeen, osaan vilpittömästi olla kiitollinen eksymisistäni."
Nuorten mielenterveysongelmat ovat kasvaneet ja nuorisopsykiatristen lähetteiden määrä on lisääntynyt paljon viime vuosina. Lue, mitä voi tehdä jos oma lapsi voi huonosti.
Lue lisää:
Mitä tehdä, jos oma lapsi voi huonosti? – nuorisopsykiatrin kolme käytännönläheistä neuvoa
Mitä tehdä jos lapsen tai nuoren ahdistuneisuus saa hänet käpertymään itseensä? Entä jos epäilee lapsen viiltelevän itseään? Tai jos vanhempi huomaa lapsen käyttävän säännöllisesti päihteitä?
