Hyppää pääsisältöön

Itse asiassa kuultuna: Pertti Salolainen – monen roolin vaikuttaja

Ministeri Pertti Salolainen kertoo Itse asiassa kuultuna -haastattelussa urastaan ja elämästään.
Ministeri Pertti Salolainen kertoo urastaan ja elämästään. Ministeri Pertti Salolainen kertoo Itse asiassa kuultuna -haastattelussa urastaan ja elämästään. Kuva: Jyrki Valkama / Yle Yle TV1,Itse asiassa kuultuna: Pertti Salolainen

TV1 torstaina 21.5.2020 klo 20.50 - 21.50, uusinta sunnuntaina 24.5. klo 14.50, Areenassa

Ministeri, EU-neuvottelija, puoluejohtaja ja luonnonsuojelija. Kokoomuksen konkaripoliitikko, ministeri Pertti Salolainen on monen roolin vaikuttaja.

Lontoosta kotimaan politiikkaan

Pitkään politiikassa toiminut Pertti Salolainen on aloittanut työuransa Yleisradion toimittajana. Ystävän kehotuksesta hän hakeutui lähes vastaperustettuun tv-uutistoimitukseen kesätoimittajaksi. Hän tuli tunnetuksi myös uutistenlukijana.

Ylessä kuluivat alkuun vuodet 1962 - 66, jolloin Salolainen pääsi BBC:n maailmanpalvelun suomenkieliseen toimitukseen Lontooseen. Pian tuon jälkeen Salolainen nimitettiin Ylen ensimmäiseksi Lontoon kirjeenvaihtajaksi. Tehtävä jatkui vuoteen 1969.

Yles arkiv: Pertti Salolainen som korrespondent i London 1967
Pertti Salolainen on työskennellyt Yleisradion Lontoon kirjeenvaihtajana. Kuva vuodelta 1967. Yles arkiv: Pertti Salolainen som korrespondent i London 1967 Kuva: Fotograf: Norman Nicholls Pertti Salolainen

Lontoon kirjeenvaihtajan tehtävästä Salolainen palasi Suomeen ja siirtyi Suomen Työnantajien keskusliiton palvelukseen. Aika STK:ssa jäi lyhyeksi, sillä Salolainen valittiin kokoomuksen riveistä eduskuntaan heti ensimmäisellä yrittämällä vuoden 1970 vaaleissa.

Kokoomuksen korpivaellus oppositiossa päättyi ja Salolaiselle aukesi ministerin pesti vuonna 1987 Harri Holkerin hallituksessa. Salolaisesta tuli Suomen pääneuvottelija ETA-sopimuksen ja EU-jäsenyyden neuvotteluihin.

Vuonna 1991 Pertti Salolainen valittiin Kokoomuksen puheenjohtajaksi ja hänestä tuli myös pääministerin sijainen Esko Ahon hallitukseen.

Politiikka jäi, kun vuonna 1996 Salolainen siirtyi toistamiseen Lontooseen, nyt Suomen suurlähettilääksi. Vuoden 2007 vaaleihin veteraanipoliitikko houkuteltiin uudelleen mukaan – ja sen jälkeen kansanedustajuutta jatkui aina viime vaaleihin 2019 saakka.

Brunbjörn.
Luontokuvaajana Pertti Salolainen on päässyt tutustumaan karhuun. Brunbjörn. Kuva: Pertti Salolainen. Pertti Salolainen,karhu

Luonto lähellä sydäntä

Pertti Salolainen tunnetaan luontoharrastuksestaan sekä luonnonsuojelijana että luontokuvaajana. Salolainen oli perustamassa Maailman Luonnonsäätiön WWF:n Suomen osastoa 1970-alussa. Hän on perustanut myös eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmän.

Lontoon City myönsi Salolaiselle vapaakansalaisen arvon. Vuonna 2017 Salolainen sai kuningatar Elisabetilta arvonimen Commander of the Order of British Empire.

Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa ministeri Pertti Salolaista haastattelee toimittaja Juho-Pekka Rantala.

Haastattelussa Salolainen kertoo muun muassa, miten politiikan tekemisen tavat ovat hänen mielestään muuttuneet. Minkälainen oli hetki, kun Suomi allekirjoitti EU-jäsenyyden? Mikä pitkäaikaista luonnonsuojelijaa tällä hetkellä eniten huolestuttaa Suomen luonnon tilassa?

Tuotanto: Yle, 2020.

  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.