Miten hyväksyä omasta mielestä huonot yo-kokeiden arvosanat? Kolme näkökulmaa
Entä jos yo-kokeista ei tullut toivottu tulos? Pettymyksen tunnetta ei tarvitse yrittää välttää, mutta sitä voi helpottaa ja siitä voi päästä eteenpäin.
Kirjoitin pitkän englannin ensimmäistä kertaa abivuoden syksyllä. Kursseista olin saanut arvosanoja 8–9, joten pettymys oli suuri, kun yo-kokeesta tulikin C.
En minä ole seiskan opiskelija, ajattelin ja menin keväällä vihaisena uusimaan kokeen. Vähintään M olisi saatava. Mutta taas tuli C, Cum laude approbatur. Argh!!! Sitä oli vaikea hyväksyä.
– Totta kai se harmittaa, kun yrittää parhaansa itselle tärkeässä asiassa eikä se mene niin kuin on toivonut. Pettymys on luonnollista ja on sallittua kokea se raskaana, sanoo Vantaan opiskeluhuollon psykologi Anni Hirsaho.
Pettymyksen tunne kertoo, että kyseessä on itselle tärkeä asia.
Pettymyksen ja harmituksen tunnetta ei siis tarvitse yrittää välttää, vaan se kertoo että kyseessä on itselle tärkeä asia. Tänä vuonna pettymys voi tuntua vielä tavallista raskaampana, kun on joutunut sinnittelemään epävarmuudessa koronatilanteen ja sen aiheuttamien muutosten vuoksi.
Siihen voi kuitenkin vaikuttaa, miten harmituksen kanssa elää ja miten siitä pääsee eteenpäin. Miten siis tunnetta voisi käsitellä niin, ettei se kaihertaisi vielä kymmenen vuoden päästäkin, kuten minulla?
Anni Hirsaho neuvoo kolme näkökulmaa, joista asiaa voisi lähestyä pettymyksen hetkellä.
1. Pysy faktoissa itsesi soimaamisen sijaan
"Sen sijaan, että miettii olevansa epäonnistunut, on tärkeää suunnata ajatukset faktoihin ja siihen, mitä todella on tapahtunut: olisin halunnut tällaisen arvosanan, mutta tulikin tällainen.
Arvosanaan voi suhtautua niin, että tämä oli lopputulos näissä olosuhteissa: sillä mitä pystyin lukemaan, millainen koe oli tällä kertaa, mikä oli oma vireystila… Paljon on myös sattumuksesta kiinni. Tämä oli lopputulos tässä hetkessä.
Suuntaa ajatuksiasi siis mahdollisimman paljon faktoihin sen sijaan, että uppoutuisit täysin sellaiseen, että 'minä mokasin', 'olen luuseri' tai huoliajatuksiin tulevaisuuteen liittyen."
2. Ystävän näkökulma
"Jos oma kriittinen ääni on vahva ja arvostelee itseä kovasti, voi hyödyntää ystävän näkökulmaa. Mieti, että kaveri olisi samassa tilanteessa. Sanoisitko hänelle että 'mitä sä oikein kuvittelit'? Vai mitä sanoisit kaverille samassa tilanteessa?
Toisen tilannetta pystyy tarkastelemaan objektiivisemmin. Kaveria todennäköisesti myös lohduttaisi. Voisitko lohduttaa itseä ja löytää sellaisia lohdun sanoja siinä tilanteessa?"
3. Luottoa tulevaisuuteen
"Yritä ajatella, että vaikka tällä hetkellä on epätoivoinen ja näköalaton olo, tulet löytämään omat tiesi. Luota tulevaisuuden itseesi, että pystyt tekemään hyviä päätöksiä.
Monesti vaikeinta on se, että ajatukset lähtevät katastrofeihin. Siihen voi suhtautua niin, että tämä tuntuu nyt mahdottomalta, mutta tunne menee ohi ja tulen rauhoittumaan.
Jossain vaiheessa tulen löytämään tiet tehdä niitä itselle tärkeitä asioita. Onko se sitten niin, että käy uusimassa, menee korkeakouluun pääsykokeen kautta tai hakeutuu jotain toista reittiä haluamalleen alalle?"
Vaikka minulle englannin yo-koearvosana oli pettymys, olen silti voinut tehdä kielitaidollani vaikka mitä. Hirsaho muistuttaa, että yo-koearvosana kertoo yhden puolen asiasta, mutta kielen osaaminen on paljon muutakin. Akateemisen kielitaidon lisäksi se on esimerkiksi sosiaalisissa tilanteissa toimimista.
– Se on vain yksi koe.
Juttua muokattu 12.11.2020: Muokattu ajankohtaiseksi.