Hyppää pääsisältöön

Mukaan Sohvaperunoihin? Haussa tyyppejä, jotka "eivät erityisesti halua televisioon"

Sohvaperunoiden 9. kauden sohvikset ovat sohvan ympärillä.
Sohvaperunoiden 9. kauden sohvikset ovat sohvan ympärillä. Kuva: EndemolShine / Pyry Pietiläinen Sohvaperunat

Sohvaperunat jatkuu syksyllä. Haemme ohjelmaan mukaan uusia perunoita – etenkin Tampereen seudulta.

Uudella, jo 10. kaudella ruudussa tullaan näkemään tietysti tuttuja sohviksia, mutta mukaan mahtuu myös uusia taimia. Heitä etsimme nyt erityisesti Tampereen suunnalta. Sopisiko joku tuttavasi – tai sinä ja ystäväsi mukaan ohjelmaan?

”Olemme saaneet vuosien varrella paljon toiveita nimenomaan tamperelaisten sohvaperunoiden mukaan tulemisesta ja hyvistä sohviksista on myös vinkattu. Hakemuksia toivotaan tietenkin myös muualta Suomesta, eli emme rajoita hakua vain Tampereelle”, Sohvaperunoiden vastaava tuottaja Pauliina Ojala kertoo.

”Niin oudolta kuin se kuulostaakin, niin sohvaperunoiksi haetaan taas henkilöitä, jotka eivät erityisesti halua televisioon tai esiintymään."

Haemme siis sohviksia, jotka ovat valmiita olemaan aidot omat itsensä kameroiden edessä eivätkä varsinaisesti havittele tv-uraa.

Pauliina Ojala on ollut mukana Sohvaperunoiden tuotannossa sarjan alusta asti eli vuodesta 2015. Suosiotaan vuosi vuodelta kasvattanut sarja on voittanut jo parhaan viihdeohjelman Kultaisen Venlan neljä kertaa.

”Sohvaperunoiden suosio näkyy myös siinä, että meille tippuu tasaisesti hakemuksia myös silloin, kuin varsinaista hakua ei ole aukaistu. Nyt siis voi taas virallisestikin hakea mukaan ja myös vinkata omasta mielestä hyviä ”sohviksia” mukaan ohjelmaan. Viimeksi, kun haku oli auki, tuli hakemuksia tuhansia eli odotettavissa on varmasti taas iso vyöry, mitä odotamme tietysti innolla!”

Näin haet mukaan

Haku Sohvaperunoihin on nyt auki! Jätä ilmianto uusista sohvaperunoista mahdollisimman pian, viimeistään 6.6.2020 osoitteeseen sohvaperunat@endemolshine.fi. Huomioimme ilmiannot, joista löytyy perustietojen (nimi, ikä, asuinpaikkakunta, ammatti ja yhteystiedot) lisäksi selkeä ja kattava kuvailu, miksi juuri kyseiset henkilöt olisivat täydellinen lisä ohjelmaan.

Liitäthän mukaan myös tunnistettavan kasvokuvan kaikista kandidaateista sekä mahdollisuuksien mukaan lyhyen videotervehdyksen. Olemme yhteydessä jatkoon valittuihin henkilökohtaisesti kesäkuun aikana.

Sohvaperunoiden kaikki tuotantokaudet ovat katsottavissa Yle Areenassa. Uusi, 10. kausi syksyllä 2020.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua