Lordin historiallisesta euroviisuvoitosta on jo 14 vuotta. Siinä ajassa bändi on julkaissut seitsemän albumia, keikkaillut ympäri maailmaa sekä osallistunut viisutapahtumiin. Bändin nokkamies Tomi Putaansuu kertoo, miten euroviisu-etuliite on vaikuttanut heviyhtyeen uraan sekä paljastaa yllättävät viisusuosikkinsa.
Lordi on mukana Yle Olohuoneen Euroviisutoiveet-lähetyksessä 15. toukokuuta klo 19 alkaen Yle TV2:lla ja Areenassa. Luvassa on muun muassa ainutlaatuinen versiointi unohtumattomasta viisuklassikosta. Olohuoneen lähetyksen jälkeen Yle näyttää uudelleen vuoden 2006 Euroviisut, jotka Lordi voitti.
Kun Lordi voitti Euroviisut vuonna 2006 kappaleellaan Hard Rock Hallelujah, yhtyeestä tuli yhdessä yössä tunnetumpi suurelle yleisölle kuin monesta raskaamman rockin suursuosikista koko uransa aikana.
– Ei millään levy-yhtiöllä ole sellaista markkinointibudjettia, Mr. Lordi eli Tomi Putaansuu sanoo ja viittaa Euroviisuista saatuun huomioon.
Putaansuu pitää euroviisuvoittoa kuitenkin vain yhtenä etappina näyttävistä hirviöasuistaan tunnetun Lordin yli 20-vuotisella uralla.
Ajan kuluessa euroviisu-etuliite on kansainvälisillä musiikkimarkkinoilla hälvennyt – ainakin osalle yleisöstä.

Lordia seuraa Putaansuun mukaan kolme eri ryhmää: euroviisuilijat, kansainväliset metallifanit sekä suomalaiset metallifanit. Näiden kolmen ryhmittymän suhtautuminen yhtyeeseen on hyvin erilaista.
Viisukansalle Lordi on osa yhteisöä: legenda, jota seurataan edelleen. Lähes joka keikalla maailman eri kolkissa onkin Putaansuun mukaan yleisöä, joka ei näytä stereotyyppiseltä hevidiggarilta.
– Meidän yleisöstä spottaa helposti ne tyypit, jotka ovat viisufaneja.
Trendikkäästi pukeutuneet nuoret miehet kampauksineen erottuvat selkeästi perinteisestä hevikeikkayleisöstä, joita Putaansuu kuvailee humoristisesti “teinisatanisteiksi” ja gooteiksi vinyylivaatteissaan.
– Se on minun mielestä todella veikeätä ja ilahduttavaa! Muilla hevibändeillä ei tätä ole, artisti toteaa.
Itä-Eurooppa ei halua muistella “saatanallisia mörköjä”
Keväisin bändin nokkamiestä lähestytään kansainvälisistä medioista haastattelupyyntöjen ja erilaisten viisuyhteistöiden kanssa. Vastikään yhteyttä otti esimerkiksi Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Putaansuu huomauttaa, että Lordin haluttavuus viisuvieraana tai haastateltavana riippuu täysin siitä alueesta, jolla Euroviisut milloinkin järjestetään. Kärjistäen rajan voi hänen mukaansa vetää niin sanottujen länsimaiden ja vanhan itäblokin sekä etelän konservatiivisempien maiden välille.
Johnny Logan näyttää takaapäin ihan tavalliselta mieheltä, mutta Lordin tunnistaa kyllä vaikka sadan metrin päästä.
Läntisessä Euroopassa Lordi on tervetullut viisuvieras, idässä ei niinkään:
– Itäpuoli karkeasti sanottuna ei halua muistella tällaisia saatanallisia mörköjä, jotka pilasivat koko juhlan yhtenä vuonna, Putaansuu naureskelee.
Kun Putaansuu osallistuu viisutapahtumiin Mr. Lordina täyteen hirviöasuunsa sonnustautuneena, on huomio taattu. Viimeksi hän vahvisti väitteen todeksi ottaessaan osaa viisujuhlallisuuksiin vuoden 2018 Euroviisuissa Portugalissa.

Tuttu Lordi tulee -kohahdus Lissabonissa herätti Putaansuussa jälleen “aika pollean fiiliksen”.
– Johnny Logan näyttää takaapäin ihan tavalliselta mieheltä, mutta Lordin tunnistaa kyllä vaikka sadan metrin päästä. Se on aika mageeta.
Ovatko suomalaiset metallifanit antaneet viisut anteeksi?
Erityisesti Putaansuuta ilahduttaa, että viisumaailma on hyväksynyt Lordin viisulegendoihinsa, osaksi “jengiä”.
Toisin on käynyt suomalaisen metalliyleisön kanssa. Vaikka maailmalla metallifanit muistavat viisut vain yhtenä sivujuonteena bändin historiassa, kotimaisen metallimusiikkiyhteisön silmissä Euroviisut on ollut bändille jopa haitaksi.
Artisti kokee, ettei Suomessa kokonainen sukupolvi metallifaneja ole voinut sietää Lordia sen viisuvoiton vuoksi.
– Nyt suhtautuminen on alkanut pehmetä, kun siitä on niin paljon aikaa. Alkaa olla merkkejä siitä, että joko sukupolvi on vaihtunut, tai sitten meille on annettu anteeksi se euroviisukäynti, Putaansuu pohtii.

Kotimaisessa valtavirrassa euroviisu-etuliite seuraa yhtyettä edelleen, vaikka voitosta on jo 14 vuotta.
Meidän suurin syntimme on se, että voitimme ne kisat.
Voitto on yhtyeen kirjoissa edelleen positiivinen saavutus, mutta silti Putaansuuta harmittaa, että se on usein ainoa asia, joka bändistä mainitaan.
Jo ennen voittoaan Lordi oli julkaissut kolme albumia, ja sen jälkeenkin musiikin tekeminen ja maailmalla kiertäminen ovat jatkuneet Putaansuun sanojen mukaan 24/7.
Tämän vuoden tammikuussa Lordi julkaisi kymmenennen albuminsa Killectionin, jonka puitteissa se oli kiertämässä Eurooppaa, kunnes korona-pandemia pakotti laittamaan kiertueen tauolle.
– Meidän suurin syntimme on se, että voitimme ne kisat, Putaansuu toteaa.
Hän näkee ilmiön aika suomalaisena: stereotypian mukaan täällä ei suhtauduta useinkaan suhtauduta kovin positiivisesti voittajiin.
Se näkyy artistin mielestä esimerkiksi siinä, miten Idolsin ja muiden laulukilpailujen voittajat usein jäävät pienemmälle huomiolle ja suosiolle kuin toiseksi tai kolmanneksi tulleet kilpailijat.
– Terveisiä vaan Antti Tuiskulle!
Lordi avasi raskaammalle musiikille ikkunan Euroviisuihin
Kun Hard Rock Hallelujah voitti, kuunneltiin suomalaisilta radiokanavilta varsin erilaista musiikkia kuin nykyään. Etenkin 2010-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta lähtien musiikkimaailmassa on eletty rapin ja hip hopin valtakautta, mutta vielä vuonna 2006 Suomessa soi raskaampi musiikki.
– Suomi oli pitkään sellainen piristävä outo pilkku, kun täällä saattoi radiossa tulla HIMiä ja seuraava biisi Britney Spearsia, Putaansuu muistelee.
Voittomme aukaisi ikkunoita siihen suuntaan, että raskaammankin rockin edustajat uskaltavat ja kehtaavat, jos vain itse kehtaavat.
Siksi se, että euroviisuhistorian toistaiseksi ainoa raskaamman musiikin voittoviisu on peräisin Suomesta, ei ole mikään ihme. Ja kuten Euroviisujen tapoihin kuuluu, seuraavina vuosina myös monet muut maat lähettivät omat rock-kappaleensa kisaamaan. Pitkälti huonolla menestyksellä.
– Kertaakaan viisuhistorian aikana ei ole voittanut sillä samalla gimmickilla seuraavina vuosina, Putaansuu sanoo.
Hän muistuttaa, että myös Suomi jatkoi pari Lordin voittoa seuraavaa vuotta raskaammalla materiaalilla: Hanna Pakarisen Leave Me Alone on “nippanappa hevibiisi”, ja Pakarisen jälkeen edustajamme oli power metal -yhtye Teräsbetoni.

Vuoden 2019 viisuissa villinnyt islantilainen BDSM-teknoyhtye Hatari edusti eittämättä Euroviisujen raskaampaa päätyä, ja monissa euroviisuaiheisissa artikkeleissa islantilaisten ja Suomen vuoden 2006 edustajien välille luotiin yhteyksiä. Hatarikin mainitsi Lordin haastatteluissaan.
– Voittomme aukaisi ikkunoita siihen suuntaan, että raskaammankin rockin edustajat uskaltavat ja kehtaavat, jos vain itse kehtaavat. Se ei ole enää absoluuttinen no no.
Mr. Lordin yllättävät viisusuosikit
Vaikka Putaansuulla ei omien sanojensa mukaan ole erityisen voimakasta suhdetta Euroviisuihin, katsoo hän silti kisat lähes joka vuosi.
– Jostakin koston oikusta sinä päivänä ei yleensä tule mitään muuta telkkarista, eikä silloin ole keikkojakaan, hän sanoo.
Putaansuu kertoo, että joka vuosi lähes viidenkymmenen viisukokelaan joukosta löytyy kappale, joka “menee jalan alle ja saa pään nyökkäämään”. Erityisen suuren vaikutuksen viime vuosien tarjonnasta on tehnyt Conchita Wurstin Rise Like a Phoenix.
Putaansuu kuuli kappaleen radion ennakkokuunteluillassa, ja vaikuttui heti. Kun hänelle selvisi, miltä artisti näyttää, oli peli artistin mukaan selvä.
– Ajattelin, että tämä on selvä nakki, tämä voittaa. Biisi oli niin kova, ja siinä oli myös ulkonäköstatement, hän muistelee.
Myös Loreenin Euphoria toimii Putaansuulle, erityisesti voimakkaan kertosäkeensä vuoksi. Kumpikin kappale on genreltään hyvin kaukana hirviöhevarin lempiyhtyeen Kissin musiikista, mutta jokin niissä silti on onnistunut jättämään jälkensä Putaansuuhun.
Mr. Lordin kaikkien aikojen suosikkiviisu – jos Hard Rock Hallelujahia ei lasketa – löytyy kuitenkin yllättävän läheltä.
Kyseessä on Suomen vuoden 1994 edustusbiisi Bye bye baby.
– Siinä on järkyttävän hyvä kertsi! Meitsi diggaa siitä ihan vitusti, olen aina digannut.

Yle Olohuone: Viisukevät 2020: Viisutoiveet
Pe 15.5. klo 19 Yle TV2 ja Areena
Mikä on kaikkien aikojen suosikkieuroviisusi ja miksi? Suomalaiset voivat lähettää Ylelle viisutoiveensa ja perustelut, miksi kappale tai esitys on itselle merkityksellinen. Jos oma suosikki valitaan lähetykseen, sen ehdottaja pääsee suoraan lähetykseen puhelimen välityksellä. Lähetyksessä nähdään myös studiovieraita. Mikko Silvennoinen ja Krista Siegfrids juontavat.Toiveita soitetaan myös Radio Suomen Euroviisu-toivekonsertti -ohjelmassa la 16.5. Oman toiveen voi lähettää Ylen Euroviisut -sivustolla.
Eurovision laulukilpailu: Ateena 2006
Pe 15.5. klo 20.30
20:30-23:30 Yle TV2 ja Areena
Lordi voittaa Euroviisut - taas! Elä uudelleen yksi Suomen musiikkihistorian hienoimmista hetkistä, kun Lordin Hard Rock Hallelujah voitti Ateenassa vuoden 2006 Euroviisut. Tavalliset pop-ilottelut ja viisuballadit jäivät monstereiden jalkoihin, kun Lordi voitti ylivoimaisesti 292 pisteellä. Suomi sai täydet pisteet kaikilta Pohjoismailta sekä Britannialta, Virolta, Puolalta ja Kreikalta. Lordin voittoa juhlittiin Helsingin Kauppatorilla yli 90 000 ihmisen voimin. Poliisin mukaan kyseessä oli siihen saakka Suomen historian suurin kansanjuhla.
Näytä, miten sinä vietät viisuja! Oletko ollut paikan päällä vai istunut herkkujen kanssa kotisohvalla? Laita meille oma viisukuvasi alla olevalla lomakkeella tai julkaisemalla se Instagramissa tunnisteella #yleolohuone – nostamme lähetyksessä esiin katsojien lähettämiä kuvia!