Sienten myrkyt ovat aineenvaihdunnan tuotoksia. Ne myös vaikuttavat eri tavoin eläimiin ja ihmisiin.

Nimimerkki Kyöstin mielestä sienet ovat hämmentäviä. Miksi jotkut sienet ovat herkullisia ja erinomaista ravintoa ja sitten toiset, lähes saman näköiset, tappavan myrkyllisiä? Onko sienille mitään hyötyä siitä, että ne syödään? Olisiko parempi, että ne säilyisivät koskemattomina, jotta pystyisivät levittämään vapaasti itiöitä ilmaan?

– Olen samaa mieltä siitä, että sienet ovat hämmentäviä ja hyvin mielenkiintoisia, vastaa Luonnontieteellisen keskusmuseon suojelusuunnittelija Tea von Bonsdorff.

Sienten lisääntymiselimet, itiöemät, ovat kehittyneet lajityypillisesti erinäköisiksi. Sienten myrkyt, joita on hyvin erilaisia, ovat sienen aineenvaihdunnan tuotoksia.

Esimerkiksi solumyrkyt tuhoavat soluja ja vaikuttavat sisäelimien toimintaan. Hermomyrkyt vaikuttavat keskushermostoon ja mielentilaan. Jotkin sienet taas ärsyttävät ruuansulatuskanavaa ja aiheuttavat pahoinvointia.

Myrkyt eivät ole siis tiettyjä eliöitä vastaan kehittyneitä. Ihmiselle myrkylliset aineet eivät ole vaarallisia esimerkiksi etanoille tai oraville.

Syksyisin porot keräävät varastorasvaa talvea varten syömällä sieniä. Ne rouskuttavat muiden sienien ohella myös punakärpässieniä, jotka ovat Suomen yleisimpiä myrkkysieniä.

Poron ruuansulatuselimistön bakteerit pystyvät pilkkomaan useimmat sienien sisältämät myrkylliset aineet käyttökelpoiseksi ravinnoksi. Väitetään, että pohjoisen alkuperäiskansat ja etenkin shamaanit ovat syöneet kuivattuja kärpässieniä ja juoneet kärpässieniä syöneen poron virtsaa päästäkseen transsitilaan, tuonpuoleiseen näkemään tulevaa, ilman ikäviä sivuvaikutuksia.

Osa sienistä tarvitsee tulevansa syödyiksi, jotta ne voisivat levitä.

Sienien lisääntymisstrategiat ovat hyvin erilaisia. Jotkut lajit ovat kehittyneet leviämään eläinten suoliston kautta kulkeutumalla, kuten esimerkiksi hepokaulussieni (hevosenlanta) ja lantakaulussieni (lehmänlanta).

Nämä siis suorastaan tarvitsevat sitä, että ne tulevat karjan syömiksi!

Lantasieniin kuuluu paljon eri sukuisia sieniä ja lajeja on paljon. Tyypillisesti tällaiset itiöt ovat paksuseinäisiä eli ne kestävät kulkemisen eläimen elimistön läpi.

Osalle lajeista ei ole merkitystä syödäänkö niitä vai ei, sillä itiöemiä syntyy paljon. Jo yksi itiöemä tuottaa niin paljon itiöitä, että laji pääsee leviämään kasvupaikalleen. Eläinten välityksellä itiöt leviävät myös vielä kauemmaksi.

Sienet leviävät myös rihmastona maan alla laajalle elinympäristössään. Etenkin vahverot, rouskut ja tatit elävät symbioosissa puiden kanssa ja ovat yhteydessä rihmaston kautta muiden ympäristön eliöiden kanssa. Sienirihmaston ja puiden juurien muodostaman pintasienijuuren eli ektomykorritsan kautta molemmat hyötyvät toisestaan. Sieni saa kasvin tuottamia sokereita ravinnokseen ja kasvi taas vettä ja ravinteita sieneltä.

Kärpäslevitteisen ja kammottavan hajuisen haisusienen latinankielinen nimi merkitsee hävytöntä siitintä.

Osa sienilajeista on taas erikoistunut perhos- tai kärpäslevitteisiksi, kuten Suomessa harvinainen, mutta kammottavan hajuinen haisusieni. Sen raadonhajuisen löyhkän voi haistaa kymmenien metrien päähän. Haju houkuttelee paikalle kärpäsiä, jotka sienen maltoa popsimalla levittävät itiöitä.

Haisusienen ulkonäöstä kertoo hyvin sen latinankielinen nimi Phallus impudicus, joka merkitsee suomeksi hävytöntä siitintä. Onpa sille suomenkieliseksi nimeksi ehdotettu joskus mulkkusientäkin.

Haisusieni ponnistaa maasta aluksi kananmunan muotoisena, mutta kehittyy 15-20cm pitkäksi jalaksi. Sen päässä nököttää itiömalto, jota peittää tummanvihreä limainen itiökerros.

Se oli uskomattoman näköinen iso pallero keskellä lumista ja sammaleista vanhaa kuusimetsää.

Kokenutta sieniasintuntijaakin sienet jaksavat yhä hämmästyttää. Tea von Bonsdoff muistelee kertaa, jolloin löysi elämänsä ensimmäisen tryffelisuklaapommia (bombmurkla, Sarcosoma globosum) muistuttavan harvinaisen kevätsienen, hytymaljakkaan.

– Se oli uskomattoman näköinen iso pallero keskellä lumista ja sammaleista vanhaa kuusimetsää. Kun kosketin sitä, se hyllyi kuin olisin pitänyt kädessäni vedellä täytettyä ilmapalloa, von Bonsdorff kuvailee.

– Halkasin itiöemän tarkastellakseni sen rakennetta. Jääkylmä vesi valahti käsilleni. Sienen sisälle jäi harmahtava kuultava paksu hyytelöinen kerros ja ontto keskus. Hämmästyksen jälkeen ymmärsin kuinka tuo sieni on sopeutunut kasvamaan nimenomaan alkukeväästä, jolloin lumet lähtevät sulamaan. Sieni imee sulavettä ja turpoaa palloksi. Itiöemän rihmaston täytyy sisältää jonkinlaisia jäätymisenestoaineita.

Nimimerkki Kyöstin kysymykseen vastasi suojelusuunnittelija Tea von Bonsdorff Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomuksesta. Hän toimii myös Suomen Sieniseura ry:n varapuheenjohtajana.

Lue lisää myrkkysienistä Suomen Sieniseura ry:n sivulta.
Yle.fi: Kymmenen hyvää ruokasientä

Sienikoulu-sarjassa tutustuttiin myrkkysieniin. Katso sarjan muut jaksot Yle Areenasta.