Oman elämän kautta voidaan kertoa tarinoita jotka saavat kuuntelijassa aikaan samastumisen reaktion. Taustalta löytyy jotakin yhteistä, yhteisyyden tunnetta.
Shortdox 2020 -kilpailuun osallistui yhteensä 52 teosta. Kategoriat ovat suuntaa antavia ja useat teokset sopivat moneen eri kategoriaan.
PERHELOMA (Mico Budde)
Olen 25-vuotias media-alan opiskelija Laajasalon opistosta. Teokseni on toteutettu audiotuotantokurssin lopputyönä. Olin perheeni kanssa lomamatkalla Thaimaassa vuonna 2004. Teokseni kertoo odottamattomista tapahtumista, jotka jouduimme kohtaamaan eräänä päivänä.
SAMMAKKO (Petri Olavi Niemi)
Joskus eläin voi joutua aivan väärään paikkaan. Ja sen väärään paikkaan joutuneen eläimen lisäksi siinä saattaa säikähtää joku muukin. Äänitarina Sammakko on tehty osana Laajasalon opiston audiodokumenttikurssia.
LOOPILLA (Tuomas Luoma)
Olen Tuomas Luoma ja opiskelen media-alaa Laajasalon opistossa. Dokumenttini käsittelee painajaista, joka kiusasi minua vuosia ja jollain tasolla häiritsee arkeani edelleen. Aihe kuulostaa naurettavalta, sillä sehän on vain uni. Työ tehty osana Laajasalon opiston audiotyönopetusta.
NÄKYMÄTÖN (Ani)
Olen 24-vuotias helsinkiläinen Laajasalon Medialinjan opiskelija. Dokumenttini on tositapahtuma, joka kertoo erikoisesta suhteesta isääni.
ÄÄNEKKÄÄSTÄ TEHTAASTA ÄÄNITEHTAILIJAKSI (Jesse Ollula)
Äänekkäästä tehtaasta äänitehtailijaksi perustuu omakohtaiseen kokemukseen, ja edustaa tekijänsä näkökulmaa ja suhtautumista onnettomuuteen. Ehkä onnettomuuksia ei tapahdu vain sattuman, tai pahuuden vuoksi. Ehkä niillä on tarjota jotain, mitä emme muuten kykene näkemään. Jälkikäteen on helppo todeta, etten vaihtaisi omaa onnettomuuttani mihinkään, koska sen tuoma polku on tarjonnut itselleni enemmän, mitä ikinä olisin osannut toivoa, tai saada entisessä elämässä.
MISSÄ SINÄ OLET? (Henriikka Soramäki)

Olen Henriikka Soramäki ja tein dokumentin siitä hetkestä kun kuulin, ettei häntä enää ole. Kun menettää rakkaan läheisen menettää samalla ajantajun. Kun sanotaan, että aika korjaa haavat, kukaan ei kerro paljon aikaa siihen tarvitaan. Dokumentissa on käytetty tekijänoikeusvapaata materiaalia.
GERDIILI (Anna Maurola)
Olen Anna Maurola, 19-vuotias medialinjan opiskelija Laajasalon opistosta. Audioteokseni “Gerdiili” kertoo lukihäiriöstäni; kuinka se melkein jäi havaitsematta ja kuinka se vaikutti itsetuntooni ja koulunkäyntiin. Lukihäiriöstä liikkuu paljon väärää tietoa, vaikka sen kanssa kamppailee todella moni ihminen. Halusin teoksessa tuoda esiin lukihäiriön takia kokemani nöyryytyksen ja turhautumisen, mutta myös “onnellisen loppuni”.
KÄÄNTÖPUOLI (Emilia Leskinen)
Olen Emilia Leskinen, Laajasalon opistossa media-alaa opiskeleva Vantaalainen. Tähän dokumenttiin olen purkanut pienen palan minun tarinaa sokeasta rakkaudesta ja päihteiden pimeästä puolesta. Äänidokumentti on toteutettu osana Laajasalon opiston syventävää audio-kurssia.
KAAMOSMASENNUS (Eevie Karvinen)
Lyhyt kuvaus kaamosmasennuksestani. Ensimmäinen pätkä marraskuisesta arjesta, toinen keväisestä.
KISSA-ARKEA (Karoliina Lievonen)
Haluan teoksessani kertoa miltä kissojen kanssa asuminen mahdollisesti kuulostaa. Kissat eivät välttämättä ole niin itsenäisiä, kuin voisi kuvitella. Välillä minusta tuntuu, että minulla on kaksi lasta, eikä kissaa. Kissojen ääninä toimii kissani Aku ja Snapsi.
ÄÄNI YKSINÄISYYDELLE (Jesse Ryynänen)
Oon 21-vuotias innokas, mutta introvertti media-alan opiskelija Helsingistä. Rakastan mukaansatempaavia kirjoja jotka vievät miut mukanaan jonnekin kaukomaille sekä rauhallisia ja syvällisiäkin keskusteluja. Yksinäisyys on avunhuuto jota emme kuule. Se pysyy visusti päämme sisällä ja sen tulkitseminen muille jotka eivät sitä ole kokeneet on usein työlästä ja uuvuttavaakin. Siksi kääntyminen yksinäisyyden itsensä puoleen ja sen kanssa keskusteleminen voi lopulta avata yksinäisen ihmisen mielenmaisemaa paremmin kuin mikään yksittäinen adjektiivi. Ääni Yksinäisyydelle syntyi tarpeesta ymmärtää ja tulla ymmärretyksi, kuulluksi omien tunteidensa kanssa, jotka muiden ihmisten puuttuessa jakaa ainoastaan itselleen.
LOHTU (Tanja Uusitalo)
Olen 33-vuotias radio- ja TV-journalismin opiskelija Helsingistä. Tein radiodokumentin "Lohtu" mielen syövereistä suuren surun keskellä. Dokumentilla haluan vavisuttaa tabua kuolemasta, sekä mielen saloista. Dokumentti kertoo rakkaan ihmisen menettämisestä ja siitä miten mieli ottaa surun vastaan ja antaa lohdulle lopulta tilaa.
ENSIMMÄINEN YSTÄVÄ (Hanna Onttonen)
Olen ammatiltani medianomi ja opettaja. Teokseni kertoo ensimmäisen ystävän menettämisestä. Menetin hänet yllättäen, vaikka tiesin hänen sairastavan nivelreumaa. Meitä yhdisti rakkaus Madonnan musiikkiin. Pieni hento ystäväni on nyt enkelien luona taivaassa.
EXPLAINING LOVE (Anni Lötjönen)
Teokseni käsittelee rakkautta. Tai tarkemmin sanottuna: yritän kertoa (3 minuutissa) miltä rakkaus mielestäni tuntuu. “Suurin onni elämässä on tieto, että on rakastettu oman itsensä vuoksi, tai oikeammin sanottuna: olla rakastettu siitä huolimatta, että on sitä mitä on.” - Victor Hugo. Olen Anni Lötjönen, Radio-ja tv-journalismin opiskelija.
ÄÄNI JOKA EI VAIKENE (Laura Kilpinen)
Ääni joka ei vaikene kertoo nuoren tytön tarinan, joka halusi olla pidetty nainen. Hän saikin äänen päähänsä joka ei vaikene ikinä. Nyt hän jakaa kokemuksensa ensimmäistä kertaa.
Korona-epidemian takia Shortdoxin kansallinen finaali siirtyy syksyyn. Finaali järjestetään torstaina 10.9.20
Kansallisen finaalin voittaja pääsee Pohjoismaiseen loppukilpailuun, joka järjestetään syksyllä Tukholmassa.
Tämän vuoden kilpailutöitä kuullaan YLE Radio 1:n Äänitarina-sarjassa maanantaisin 27.4. lähtien klo 18.10.