Hyppää pääsisältöön

Petra tapasi rakkaansa vasta kahden vuoden seurustelun jälkeen – Etäparit tekevät suhteessaan yhden asian muita paremmin

Petra Ranta-Rezzakuzzaman ja Anm Rezzakuzzaman halaavat toisiaan ja katsovat kameraan.
Petra Ranta-Rezzakuzzaman ja Anm Rezzakuzzaman halaavat toisiaan ja katsovat kameraan. Kuva: Akseli Muraja rakkaus,etäsuhteet,lapsiperheet,kaukorakkaus

Petra Ranta-Rezzakuzzamanin ja Anm Rezzakuzzaman tunsivat ensimmäiset kolme vuotta pelkästään internetin välityksellä. Tuona aikana rakkaus ehti kasvaa niin vahvaksi, että kun pari vihdoin tapasi, häitä juhlittiin jo reilun viikon kuluttua ensikohtaamisesta. Yhä useampi päätyy jossakin vaiheessa elämäänsä etäsuhteeseen, ja se voi olla suhteen kannalta hyväkin asia. Etäparit ovat nimittäin luoneet rituaalin, jonka ansiosta heillä on arjessaan muita enemmän romantiikkaa ja rakkaudentunnustuksia.

Suomalaisen Petra Ranta-Rezzakuzzamanin, 23, ja bangladeshilaisen Anm Rezzakuzzamanin, 33, välillä oli tuhansia kilometrejä, kun heidän netissä alkanut ystävyytensä roihahti rakkaudeksi. Toistensa syliin pari pääsi vasta kaksi vuotta ensimmäisten rakkaudentunnustusten jälkeen.

“Kansainvälinen rakkaustarinamme alkoi vuonna 2012, kun tutustuimme netissä yhteisen ystävän kautta. Kummankaan tarkoituksena ei ollut löytää rakkautta, mutta toisin kävi. “

Petra ja Reza (Anmin kutsumanimi) tunsivat toisensa pelkästään internetin välityksellä kolmen vuoden ajan. Aikaero ja suuri välimatka loivat haasteita suhteeseen. Läheisyyden ja kosketuksen kaipuu oli valtava, mutta samalla pari ehti jakaa toisilleen elämästään, ajatuksistaan ja tunteistaan kaiken.

Kun he vihdoin tapasivat kolmen vuoden jälkeen Bangladeshin kentällä, oli tunne toisesta ja rakkaudesta varma. Viikon päästä tuosta ensikohtaamisesta pari meni salaa naimisiin

Petran kirjoittama kirje valikoitui voittajaksi, kun Akuutti etsi tarinoita rakastumisesta. Koskettavimman tarinan valitsi rakkautta tutkinut filosofian tohtori, kirjailija Pärttyli Rinne.

– Rakastavaisilla tuntui olevan läheinen keskusteluyhteys. Kirjoittajalla on selvästi jatkuva halu oppia uutta maailmasta, itsestään ja rakastetustaan, Rinne perustelee valintaansa.

Petra Ranta-Rezzakuzzaman ja Anm Rezzakuzzaman katsovat nojaavat puunrunkoon ja katsovat toisiaan silmiin.
Petra Ranta-Rezzakuzzaman ja Anm Rezzakuzzaman katsovat nojaavat puunrunkoon ja katsovat toisiaan silmiin. Kuva: Akseli Muraja rakkaus,kaukorakkaus,etäsuhteet

Kansainvälinen rakkaussuhde on nykyään arkipäivää

Petran ja Rezan rakkaustarina ei ole enää 2020-luvulla harvinainen.

– Kansainväliset rakkaussuhteet ovat arvatenkin yhä yleisempiä, ja niiden voi sanoa olevan arkipäivää. Ennen kaikkea tätä muutosta lienee vauhdittanut sosiaalisen median ja sosiaalista mediaa muistuttavien applikaatioiden yleistyminen, Rinne sanoo.

Hän uskoo, että maailmanlaajuinen koronakriisi vauhdittaa entisestään etätapaamisiin sopivan teknologian kehitystä. Niin kutsutut korona-treffit, joissa pari juttelee etäyhteydellä, voivat tulevaisuudessa olla normaali tapa aloittaa treffailu uuden ihmisen kanssa.

– En näe ongelmaa siinä, jos toisiinsa tutustuvat ihmiset päättävät ensin jutella videon välityksellä ennen kuin tapaavat livenä, Rinne sanoo.

Yksikin sähköposti vähemmän päivässä sai ikäväni kasvamaan.― Reza

Petra:
"Kuulin Rezan äänen ensimmäisen kerran noin vuoden jälkeen tutustumisestamme. Silloin tajusin ihastuneeni. Rezan lähettämä äänite uudenvuodenpäivänä sai sydämeni hyppimään ja hengitykseni salpaantui. En ollut koskaan tuntenut mitään niin fyysisesti ihmeellistä aiemmin. Kun Reza kysyi lupaa olla poikaystäväni, leijailin onnesta ja suostuin hymy korvissa. Hänestä tuli ensimmäinen poikaystäväni ja aloin haaveilla yhteisestä tulevaisuudestamme.

Ystävyytemme muuttuminen rakkaudeksi toi mukana myös haasteita. Tuhansien kilometrien välimatkan takia ikävä oli syvää ja oli hankalaa hyväksyä, ettei toisen lähelle pääse vaikka kuinka haluaisi. Se oli henkisesti raskasta.

Rezalla oli onneksi romanttinen ratkaisu välimatkaan. Hän lähetti minulle paketin, jossa oli esineitä, joiden kautta tunsin hänet lähelläni paremmin ja tutustuin hänen tuoksuunsa jo etukäteen. Kirjepaperin tuoksu oli hurmaava. Kun matkustin Bangladeshiin ensimmäisen kerran, tunnistin tuoksun heti lentokentän ovien avauduttua.”

Reza:
“Viestien lisääntyminen parista sähköpostista pariinkymmeneen sähköpostiin päivässä oli selkeä merkki ihastumisesta ja rakastumisesta. Yksikin sähköposti vähemmän päivässä sai ikäväni kasvamaan yllättäen valtavaksi.

Toivotin Petralle joka aamu hyvää huomenta ja iltaisin kauniita unia. Töiden jälkeen menin heti koneelle löytääkseni hänen vastauksensa ja vastatakseni hänelle. Tiivis yhteydenpito oli tärkeää suhteemme kannalta.”

Rakkautta tutkinut Pärttyli Rinne tunnistaa hyvin ihastumisen elementit pariskunnan kertomuksissa.

– Ihastuminen alkaa tavallisesti jo ennen fyysistä kontaktia, vaikka kyse ei olisikaan tietokoneen välittämästä suhteesta.

Anm Rezzakuzzaman ja Petra Ranta-Rezzakuzzaman seisovat metsäpolulla ja pitävät toisiaan kädestä kiinni.
Anm Rezzakuzzaman ja Petra Ranta-Rezzakuzzaman seisovat metsäpolulla ja pitävät toisiaan kädestä kiinni. Kuva: Akseli Muraja rakkaus,etäsuhteet,kaukorakkaus,nettideittailu

Pitkä keskusteluyhteys ennen tapaamista voi olla hyväksi suhteelle

Petra:
“Tapasimme Rezan kanssa Bangladeshissa lentokentällä heinäkuun 2. päivä vuonna 2015. Reza oli minua vastassa ruusujen kanssa ja muistan ikuisesti hänen hymynsä. Hän oli täydellinen ja kuin minulle tehty. Olin helpottunut ja onnellinen, että olin kuunnellut sydäntäni.

Ennen ensikohtaamistamme olimme jakaneet toisillemme kaiken elämästämme, ajatuksistamme ja tunteistamme. Meillä oli hauskaa yhdessä ja tiesimme toisistamme asioita, joita kukaan muu ei tiennyt.

Kun näimme toisemme avoimena ja haavoittuvana edessämme, oli helppo avautua ja antautua tunteiden vietäväksi. Meillä oli yhteisiä periaatteita ja haaveita. Se loi välillemme vahvan siteen, jota pitkä välimatka ei saanut rikottua.”

Reza:
“Kun viimein tapasimme, oli vain minä, hän ja ihana rauha. Olin pakahtua onnesta nähdessäni Petran.”

– Usean vuoden nettisuhteen aikana on luultavasti ehtinyt tutustua toiseen monella tasolla. Kun sitten vihdoin oikeasti tapaa toisen, kannattaa uudelle tilanteelle antaa rauhassa aikaa, Pärttyli Rinne pohtii.

Varsinkin nettideittimarkkinoilla yleinen käsitys on, että toinen olisi hyvä tavata livenä mahdollisimman pian. Toisaalta pitkään jatkunut keskusteluyhteys ennen aitoa kohtaamista voi enteillä vahvaa jatkoa suhteelle.

– Ystävyys on jo ehtinyt lujittua ja rakastavaiset tietävät, millaista on jakaa ajatuksiaan toisen kanssa.

Petra Ranta-Rezzakuzzaman ja Anm Rezzakuzzaman Bangladeshissa.
Petra Ranta-Rezzakuzzaman ja Anm Rezzakuzzaman Bangladeshissa. Kuva: Rezzakuzzamanien kotialbumi rakkaus,etäsuhteet,kaukorakkaus
Menimme salaa naimisiin oltuani viikon Bangladeshissa.― Petra

Petra:
“Olin 18-vuotias ja täysin rakastunut minua vanhempaan mieheen. Ei siis ihme, että vanhempiani mietitytti lähtöni vieraaseen maahan. Olin heidän mielestään sinisilmäinen enkä ymmärtänyt riskejä. Mutta minä olin varma päätöksestäni. Tiesin, että meidät on tarkoitettu toisillemme.

Niin ensimmäisestä poikaystäväni tuli myös aviomieheni. Menimme salaa naimisiin oltuani reilun viikon Bangladeshissa. Kaikki tuntui niin oikealta, ettemme halunneet odottaa enempää.

Minulla on ollut aina konservatiivinen ajatus siitä, että haluan nuorena naimisiin. Naimisiinmenoa puolsi myös Rezan kulttuuri, joten ajattelimme, että miksi ei. Kerranhan täällä eletään.

Asuin Bangladeshissa ensin pieniä jaksoja silloin tällöin. Sitten jo pidempiä aikoja, jotta meillä olisi mahdollisuus elää yhdessä tavallista arkea.”

Petra Ranta-Rezzakuzzaman ja Anm Rezzakuzzaman istuvat metsässä sylikkäin ja katsovat toisiaan silmiin otsa kiinni otsassa.
Petra Ranta-Rezzakuzzaman ja Anm Rezzakuzzaman istuvat metsässä sylikkäin ja katsovat toisiaan silmiin otsa kiinni otsassa. Kuva: Akseli Muraja rakkaus,etäsuhteet,kaukorakkaus

Etäparit tunnustavat rakkauttaan useammin

Väestöliiton johtavan asiantuntijan, psykoterapeutti Heli Vaarasen mukaan yhä useammat päätyvät Petran ja Rezan tavoin jossakin vaiheessa elämäänsä etäsuhteeseen.

– Enää maantieteellisiä rajoitteita ei nähdä rajoituksena sille, keneen voi ihastua ja rakastua tai keneen voi luoda suhteen ja katsoa sitten yhdessä, mihin tämä johtaa.

Reza:
“Etäsuhteemme aikana kommunikoinnin tärkeys oli ensisijaista. Oli tärkeää, että olimme yhteydessä säännöllisesti ja annoimme välimatkasta huolimatta toisillemme aikaa.”

Nimenomaan kommunikaatio on tutkimusten mukaan etäparien vahvuus, kertoo Vaaranen.

– Lähisuhteissa elävät eivät saa välttämättä jokapäiväisiä vakuutteluja, että rakastan sinua ja olet tärkeä ja odotan, että nähdään taas pian. Etäsuhteissa elävät saavat hyvin paljon romantiikkaa ja rakkaudentunnustuksia.

Etäparit luovat omat yhteiset rituaalinsa pitääkseen yllä parisuhdetta.

– Toivotetaan hyvää yötä ja kysytään miten nukuit. Tällainen putoaa helposti pois lähisuhteessa, kun toinen on lähellä itsestäänselvyytenä.

Rezzakuzzamanin perheen vanhempi lapsi juoksee metsäpolulla. Muu perhe kävelee perässä.
Rezzakuzzamanin perheen vanhempi lapsi juoksee metsäpolulla. Muu perhe kävelee perässä. Kuva: Akseli Muraja rakkaus,etäsuhteet,Perhe,Kaukosuhde

Petra:
“Vuonna 2017 tulin raskaaksi. Tuona aikana pohdimme, kummassa maassa meidän olisi hyvä jatkaa perhe-elämää. Lähinnä turvallisuussyistä päädyimme asumaan Suomessa.

Esikoisemme Raiza syntyi marraskuussa 2017. Reza oli onnellinen saadessaan olla mukana synnytyksessä. Bangladeshissa se ei olisi onnistunut.

Vuonna 2019 saimme toisen lapsemme, Rozan. Nyt elämme touhukasta taaperoarkea.”

Rakkaus mitataan vastoinkäymisten hetkinä

Rakkaus vaatii kestääkseen sitoutunutta päätöksentekoa, toisen huomioimista ja kunnioittamista silloinkin, kun on vaikeaa tai toisen naama kyllästyttää. Pitkissä suhteissa useat parit kamppailevat juuri näiden asioiden kanssa.

– Olemme epätäydellisiä olentoja, ja sikäli kuin rakkaus on sitoutumista toiseen, voitaneen sanoa, että sitoutumisen aste mitataan vastoinkäymisten hetkellä, Pärttyli Rinne summaa.

Reza:
“Rakkaudessa on tärkeintä luottamus ja yhteiset hetket kiireisen arjenkin keskellä. Opimme edelleen yhdessä uusia asioita ja rakastan tehdä asioita, jotka tekevät Petran iloiseksi.”

Petra:
“Tarinamme ei ole täydellinen, mutta koemme elävämme edelleen ihanaa rakkaustarinaa. Arkemme on täynnä huumoria ja herkkyyttä. Suhteemme on saanut minussa aikaan positiivisen muutoksen. Reza mursi ujouteni ja minussa heräsi henkiin uusi puoli. Minusta tuli Rezan ansiosta puheliaampi, iloisempi ja naisellisempi.

On ihana havahtua huomaamaan arjen askareiden ja kiireen keskellä kuinka komea ja huolehtiva puolisoni on. Hän osaa yllättää minut edelleen. Se on ihanaa.”

Rezzakuzzamanin perhe yhteiskuvassa.
Rezzakuzzamanin perhe yhteiskuvassa. Kuva: Akseli Muraja rakkaus,Kaukosuhde,etäsuhteet,Perhe

Lue myös:

Joe rakastui varattuun Katriin ensisilmäyksellä, lopulta 20 minuutin keskustelu juna-asemalla ratkaisi parin kohtalon

”Olemme varautuneet siihen, että emme näe vuoteen” – Etäsuhteesta voi saada irti yhtä paljon kuin lähisuhteestakin, lupaa asiantuntija

"Rakastuminen on aivoissa kuin hallittu kaaos" – Tämä kaikki kehossasi tapahtuu, kun hormonit tekevät rakkauden töitään

Katso Areenassa: Hulluna rakkaudesta!

Kuuntele Areenassa: Suhteemme hyötyy intialais-venäläisistä taustoistamme – Ranjit ja Natalia Kumarin rakkaus kipinöi vuosienkin jälkeen

Seuraa Akuuttia myös Facebookissa ja Instagramissa @yleakuutti!