Hyppää pääsisältöön

Sydänverellä tehty ja pilkattu emo on täällä taas – “Emo on tosi väärinymmärretty genre”

XXXTentacion, My Chemical Romance ja Disco Ensemble.
XXXTentacion, My Chemical Romance ja Disco Ensemble. Kaikki emoa, mutta kovin erilaista. XXXTentacion, My Chemical Romance ja Disco Ensemble. Kuva: Antti Ollikainen KulttuuriCocktail

Valtavirran suurimmat poptähdet lainaavat 2000-luvun alun melodraamasta estetiikkansa. Selvitimme, mistä on kyse. Jutun lopussa on soittolista, jonka avulla voit palata emovuosiin.

Vuosia kuolemansa jälkeen emo on palannut. Billie Eilishin kaltaiset valtavirran popparit laulavat ystäviensä hautaamisesta ja lainaavat estetiikkansa 2000-luvun alun surullisesta musiikkisuuntauksesta.

Etenkin räpissä sydänverellä koetut tunteet ovat taas keskiössä.

Mitä emo oli?

Emo, eli emotionaalinen punk, oli juuri sitä mitä nimi lupasi. Musiikkia, jossa tunteet olivat pakahduttavia, naiveja ja ylitseampuvan romanttisia. Emo kehittyi eräänlaisena vastavoimana punkin julistavuudelle – tärkeäksi teemaksi tulivat henkilökohtaiset kokemukset.

Nämä tunteet ilmaistiin melodramaattisuudella ja sentimentaalisuudella, jonka kaltaista ei oltu valtavirran popissa nähty. My Chemical Romance esimerkiksi maalaili kaukokaipuusta näin: "We’ll meet again / When both our cars collide", eli tapaamme jälleen kun automme törmäävät.

My Chemical Romance
My Chemical Romance. Yhtye teki paluun tänä vuonna. My Chemical Romance Kuva: Bryan Sheffield My Chemical Romance

Tässä Taking Back Sunday kuvailee ihastumista: "The truth is you could slit my throat / And with my one last gasping breath / I’d apologize for bleeding on your shirt."

Vapaasti suomennettuna: "Totuus on, että voit viiltää kurkkuni auki / Ja vielä viimeisellä hönkäyksellä / Pahoittelisin paidallesi vuodattamaani verta."

Ehkä tällaisen äärimmilleen viedyn tunnelatauksen takia genre on ollut myös pilkan kohde niin pitkään kuin se on ollut olemassa. Emobändejä syytettiin lapsellisuudesta ja haihattelusta. Kriitikoiden mukaan emopunkkarit, usein nuoret miehet, vässyttivät epäonnistuneista parisuhteistaan samalla, kun maailmassa oli oikeitakin ongelmia joista laulaa.

Pilkkaa aiheutti myös kajaaliin ja mustaan painottuva pukeutumistyyli. Erityistä huvitusta genre herätti miehisessä rockpoliisien maailmassa, jossa teinityttöjen rakastamaa musiikkia lähtökohtaisesti katsottiin kieroon.

Emossa viehätti sinisilmäinen tunteiden paljastaminen rujossa kontekstissa.― Miikka Koivisto

Suomessa ei koskaan ollut valtavirrassa emobändejä, jotka olisivat pukeutumisellaan ja musiikkinsa tunteellisuudella vetäneet vertoja stadioneita kiertäneille My Chemical Romancelle ja Panic! at the Discolle.

Miikka Koivisto Ruisrockissa 2013
Nykyisin Ruusuissa vaikuttava Miikka Koivisto Ruisrockissa 2013. Miikka Koivisto Ruisrockissa 2013 Kuva: X3M/Catariina Salo Disco Ensemble

Lähimpänä olivat bändit kuten Disco Ensemble ja Lapko. Ne ammentavat kuitenkin eri maailmasta, eli emon esikuvana toimineesta punkista.

– Oltiinhan me emobändi!, sanoo Disco Ensemblen laulaja Miikka Koivisto.

Hän ihastui tyyliin Porissa 90-luvulla. Vaikuttimena toimivat harcore-punk-bändit, jotka yhdistivät hardcoren kaahausta melodisempaan estetiikkaan.

– Emossa minua viehätti sellainen sinisilmäinen tunteiden paljastaminen rujossa ja agressiivisessakin kontekstissa. Se oli jotain aivan uutta, Koivisto sanoo.

Lapkon Ville Malja näkee genressä yhteneväisyyksiä vaikkapa suomalaiseen iskelmäperinteeseen.

– Emon keskiössä on kaipuu johonkin muualle, sellainen lack of something. Minulla on vähän vaikeuksia ottaa esimerkiksi puhdasta julistusta musiikissa vastaan.

Malja sanoo, ettei itse kuvailisi Lapkoa emobändiksi.

– Tiedän, että 95 prosenttia ihmisistä niin tekee, mikä on minulle ihan fine. Termissä on negatiivinen konnotaatio ja ihan turhaan.

Malja sanoo aiemmin kamppailleensa emonimityksen kanssa, koska ei koe bändillään olevan paljoa yhteistä genren isoimpien nimien kanssa. Samaan aikaan emoksi lokerointi auttoi tavallista suuremman yleisön saavuttamisessa.

– Olen tavallisesti ihan lörppöhuuli, mutta nyt jotenkin varon sanomisiani! Jostain vitun syystä. Se on syvälle iskostunut uskottavuuusasia, että tässä voi saada turpaan, aihe aiheutti sen verran intohimoja 2000-luvun alussa. Joinain päivinä My Chemical Romance on ihan perseestä, toisina päivinä se kuulostaakin ihan saatanan hyvältä!

Lapkon Ville Malja Ilosaarirockissa 2010.

Emon valtakausi kesti lyhyen hetken, 2000-luvun taitteesta sen ensimmäisen vuosikymmenen loppuun.

Minne emo katosi? Miikka Koivisto muotoilee asian, kuten arvata saattaa, tunteellisesti.

– Ehkä semmoista isoa liekkiä on vaikea pitää palamassa kovin kauan, bensa loppuu jossain vaiheessa. Ihmisen elämässä tapahtuu kasvua ja se unohtuu se pakahtuminen. Vahvojen tunteiden musa iskee tietyn ikäisiin kerrallaan.

Yleisradion musiikkitoimittaja Anne Lainto sanoo, että elämäniloinen edm, eli elektroninen tanssimusiikki viimeistään kaatoi emon.

– Nuorten tyttöjen angstimeiningissä ei ollut enää mitään coolia.

Henkilökuva
Tippa, eli Topi Huovinen. Henkilökuva Kuva: mikko koski / Yle Tippa-T,topi huovinen

Emon edm:n kanssa syrjäyttänyt valtavirran räppi tarjoili vuosien ajan poikamaisen hedonistista ja tsemppihenkistä eetosta.

Esimerkiksi suomalainen Tippa-T, eli Topi Huovinen räppäsi kappaleella Mehu 2014 siitä, miten seksi oli hänelle työsuhde-etu. Nyt Tippa on muuttanut tyyliään: uusissa sanoituksissaan Tippa laulaa näin:

”Ja mä satutan sua / mä satutan sua / nää turhat lupaukset ei apua tuo.”

– Tippa T oli hahmo. Uudet biisit ovat henkilökohtaisempia ja kertovat oikeista asioista.

Huovisen mukaan emon vaikutukset näkyvät hänen uudessa musiikissaan.

– Fiilistelin paljon nuorempana emotyylisiä bändejä: My Chemical Romancea ja Panic! At the Discoa.

Huoviselle tärkeä genre oli myös metalcore.

– Sillekin genrelle naurettiin, että se ei ole aitoa heviä oikeiden hevareiden mielestä. Itse olen aina pitänyt ajatuksesta, ettei minkään suhteen tarvitse olla ehdoton.

Klubijärjestäjä Tino Pirttioja sanoo, että lukuisat nuoret räppärit ovat imeneet vaikutteita juuri metalcoresta ja emosta.

Hän sanoo, että suhtautuu vähän varauksella emoräp-sanaan.

– Se sana ehkä yleisesti herättää sellaista huvitusta, mikä voi juontaa juurensa rapin ja rockin vastakkainasetteluun. En toisaalta keksi parempaakaan termiä kuvaamaan sitä musiikkia.

Räpissä pitkään vallinnut trap-aikakausi alkaa Pirttiojan mukaan olla ohi. Musiikkiin haetaan nyt vaikutteita perinteisistä bändi-instrumenteista: Tipalta ja Costeelta esimerkiksi on tulossa pop-punk-levy.

Versace Henrik

Pirttioja kuvailee Versace Henrikiä suomalaisen emoräpin pioneeriksi. Henrikin tuotanto on monipuolista: räpistä punkkiin vaihteleva artisti eli Janne Ahtiainen julkaisi 2017 Hoodkvlt-mixtapen, jota Pirttioja pitää yhtenä ensimmäisistä suomalaisista emoräp-julkaisuista.

Ahtiainen pyytää kysymykset sähköpostilla, koska puhelimessa puhuminen ahdistaa ja korona estää “sosiaalisen lusikoinnin”.

– Emo on tosi väärinymmärretty genre, joka pakenee määrittelyä, Ahtiainen kirjoittaa.

– Näkisin et emossa on kyse pitkälti siitä missä punkissakin. Ole sellainen kuin olet, anna sun tunteiden näkyä ja älä pelkää niitä!

Emoräp-sanasta hän pitää.

– Osaan kyllä kuvitella, miten joillain rasahtaa, kun he kuulevat tuon termin. Mutta he ovat aitopäitä, joten sillä ei ole väliä. Aitopäät helvettiin jokasesta skenestä!

Emoilu jatkuu, sanoo Disco Ensemblen Miikka Koivisto.

– Taiteilijoiden tehtävä on ehkä kokea maailma vähän voimakkaammin.

Voit keskustella aiheesta viikon ajan artikkelin julkaisusta.

Kommentit