Venäläisten Ukrainassa kylvämä kauhu herättää kysymyksiä pahuudesta – 13 näkökulmaa, joiden avulla käsitellä pahuutta

Ukraina vuonna 2022: teloitettuja siviilejä, raiskattuja lapsia, tuhottuja sairaaloita. Venäläisten sotilaiden tekoja on helppo luonnehtia pahuudeksi. Filosofi Olli Pitkänen analysoi pahuutta 13 teesin kautta.

Artikkeli on julkaistu alunperin vuonna 2020. Siinä ei kommentoida Ukrainan sotaa, mutta se avaa pahuuden eri muotoja. Venäjän armeijan toiminnasta on kerrottu tässä Ylen jutussa. Otsikko ja johdanto on päivitetty 4.5.2022.

Kun kohtaa pahuutta, tulee tarve ymmärtää sitä. Näin kävi Olli Pitkäselle, joka kärsi vuosikausia synkistä ajatuksista. Väiteltyään pahuuden filosofiasta hän ehti jo ajatella, että aihepiiri on loppuun käsitelty.

Toisin kuitenkin kävi: pahuus tuli lähelle, kun Pitkäseltä löytyi syöpä.

Pitkänen oli pakkomielteisen kiinnostunut pahuudesta jo lapsena. Yhdeksänvuotiaana Pitkänen luki Stephen Kingiä ja siitä muutaman vuoden päästä jo markiisi de Saden seksuaalis-väkivaltaisia teoksia.

Mutta oli pahuudessa jotain muutakin. Jotain henkilökohtaista ja häiritsevää.

Pitkänen kertoo olleensa hyvin kiltti lapsi, joka ei juuri koskaan tehnyt mitään pahaa. Sitä kipeämmältä syyllisyys tuntui, kun hän huomasi viehtymyksensä sadismiin. Päässä sikisi pikimustia ajatuksia.

Oman tulkintansa mukaan hän oli jo lapsuudessa mielenlaadultaan filosofinen eli halusi selvittää pahuuden juurta jaksain. Teeman kunnollinen käsitteleminen oli kuitenkin nuorella iällä hankalaa.

Osa ajatuksista oli todella pelottavia. Kuten se, että menisi kouluun ja alkaisi ammuskella siellä. Idea tuli jo ennen Jokelan ja Kauhajoen kouluampumisia.

– En olisi kuitenkaan ikinä tehnyt sellaista. Minulla on ollut se onni, että aina on ollut kavereita. Olin yksin lähinnä noiden ajatusten kanssa, en muuten, Pitkänen sanoo.

Pitkänen kertoo käyneensä sisäistä kamppailua pahuuden kanssa 25-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen hän alkoi tehdä teemasta filosofian väitöskirjaa.

Yhdeksän vuotta myöhemmin, vuoden 2020 maaliskuussa, Pitkänen väitteli Jyväskylän yliopistossa. Synkät ajatukset pahuudesta olivat vähitellen kääntyneet muotoon, josta on hyötyä muillekin.

– Koen, että aihe on nyt aika lailla käsitelty, ainakin tämän henkilökohtaisen jutun osalta.

Tai ei sittenkään ihan täysin käsitelty. Vain päivä väitöstilaisuuden jälkeen Pitkänen huomasi kaulassaan kaksi pattia. Lääkäri löysi soliskuopasta niitä lisää ja pian varmistui, että Pitkäsellä on syöpä.

Filosofi suhtautuu diagnoosiinsa rauhallisesti, mutta myöntää, että omaa syöpää on hankala ajatella kirkkaasti. Vaikka Pitkänen on kirjoittanut väitöskirjassaan syövästä yhtenä pahuuden vertauskuvana.

Syövällä on edelleen erityinen asema sairauksien joukossa. Sen Pitkänen on huomannut. Syöpä on pelottava, siinä tuntuu olevan enemmän pahaa kuin muissa yhtä vakavissa sairauksissa.

Syövän herättämä kauhu liittyy ehkä siihen, miten ihmisen sisällä kasvaa jotain uutta, joka rikkoo normaalin järjestyksen, Pitkänen miettii. Syöpä on kuin ihmisen sisällä oleva erillinen olio, jonka ei kuuluisi olla siellä.

Syöpädiagnoosin jälkeen Pitkänen on puolitosissaan pyöritellyt mielessään taikauskoista teoriaa nuoruuden synkkien ajatusten kostautumisesta.

– Kun olen nuorena ajatellut paljon pahaa ja vellonut siinä, niin sitten jälkikäteen pahuus palaa fyysisessä muodossa, Pitkänen kertoo ja naurahtaa.

Nyt hän tuumii, että kunhan selviää syövästä, pahuus saa jäädä vähemmälle. Myös tutkimuskohteena. Väitöskirjaksi puristunut ymmärrys pahuudesta onneksi säilyy.

Seuraavassa Pitkänen kommentoi väitteitä, jotka esittelevät pahuuden eri muotoja. Teesit perustuvat suurelta osin hänen väitöskirjaansa, mutta ovat toimittajan muotoilemia.

1. “Tällaista ei olisi koskaan saanut tapahtua”

Kaikkein yleisimmällä tasolla “paha” tarkoittaa asiaa, jota ei missään nimessä pitäisi olla olemassa. Kutsumalla jotain pahaksi, ihminen sanoo, että maailman on ehdottomasti oltava toisenlainen kuin se on.

Esimerkiksi kahdeksanvuotiaan Eerikan murha vuonna 2012 sai monet suomalaiset ajattelemaan tällä tavalla. Isä ja äitipuoli olivat rääkänneet tyttöä pitkään. Äitienpäivästä Eerika ei enää selvinnyt. Hänet oli jälleen yöksi paketoitu teipein ja nippusitein lakanan ja pressun sisään. Yön mittaan Eerika tukehtui prinsessatiara päässään.

Pahuus herättää kysymyksen "miksi?"

Filosofi Susan Neimanin mukaan pahuus herättää kysymyksen “miksi”. Miksi Eerika murhattiin? Miksi toinen maailmansota tapahtui?

– Neimanin mukaan tämä “miksi tällaista on”, on pahan ongelma yleisimmässä muodossaan, Pitkänen sanoo.

Neimanille miksi-kysymys on filosofian alkupiste, ja pahan ongelma keskeinen modernia filosofiaa eteenpäin ajanut voima.

2. Pahuus erottaa Jumalasta

Kristinusko on olennainen osa länsimaisen kulttuurin perustaa. Myös nykyinen tapa ymmärtää pahuus nojaa kristilliseen perinteeseen. Siitä huolimatta, tai juuri siksi, Olli Pitkäsen mielestä on syytä ajatella pahaa myös kristillisen teologian ulkopuolella.

– Usein paha tuo ihmisille mieleen nimenomaan kristillisen pahan, ja tämä lienee osasyy, miksi kaikki eivät pidä pahuus-termistä, Pitkänen sanoo.

Mutta miten kristityt määrittelevät pahuuden? Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma kirjoittaa sähköpostivastauksessaan näin:

Me luterilaiset ajattelemme, ettei ihminen ole etupäässä hyvä tai paha vaan molempia – arvokas ja hyvyyttä varten luotu mutta erehdyksiin ja laiminlyönteihin taipuvainen olento.

Luterilaisessa ajattelussa syntiin langennut ihmisluonto ilmenee ennen kaikkea itsekkyytenä. Ihminen kykenee kyllä moraaliseen toimintaan – mutta silloinkin usein juuri oman etunsa vuoksi, ja vasta Jumalan armon vaikutuksesta vapaasti ja iloisin mielin.

Ylpeys, ahneus ja itsekkyys vieraannuttavat siitä, mikä on totta, hyvää ja oikein. Ne rikkovat suhdettamme Jumalaan, toisiimme ja muuhun luomakuntaan ja tuottavat maailmaan kärsimystä ja epäoikeudenmukaisuutta. Vapautuaksemme niiden otteesta tarvitsemme Jumalan armoa.

Kirkkomme Katekismus on tiivistelmä kristillisen uskon sisällöstä. Siellä, Isä meidän -rukouksen seitsemännen pyynnön (”päästä meidät pahasta”) selityksessä sanotaan: ”Emme osaa selittää, miksi Jumala on sallinut pahan ja miksi hän sietää sen mahtia.” Luotamme kuitenkin, että ”hän antaa meille kerran lopullisen voiton ja vapautuksen kaikesta pahasta.”

Arkkipiispa Luoman mukaan luterilaisessa teologiassa on tulkittu pahaa monella eri tavalla, mutta vallitsevan käsityksen mukaan pahuus on pohjimmiltaan hyvyyden puutetta. Samalla tavalla kuin pimeys on valon puutetta. Ajatus periytyy kirkkoisä Augustinukselta (354–430).

Perinteisesti kristinuskossa pahuutta on kuvattu liittämällä se Saatanan hahmoon. Paholaisella on peloteltu syntisiä kaidalle polulle. Arkkipiispan mukaan luterilaiset eivät enää juurikaan pohdi paholaista.

3. Pahuus on elämän kieltämistä

Näin sanoo Friedrich Nietzsche (1844–1900). Hänen mukaansa kristillinen paha tuomitsee elämän perustavalla tavalla vääräksi. Samalla “pahaksi” nimeämisen on tarkoitus rajoittaa vahvimpien yksilöiden valtaa heikompia kohtaan.

Nietzsche kuvaa ajatustaan puhumalla herra- ja orjamoraalista. Se ei ole historiallinen kuvaus moraalin synnystä, vaan hahmotus eri tavoista suhtautua moraaliin. Herra luo omat arvonsa, joita hän pitää “hyvänä”. Orja ei kykene luomaan omaa, joten hän kieltää herran arvot “pahoina”. Lopulta myös herrat omaksuvat orjien “pahuuden” ja alkavat tuntea huonoa omaatuntoa.

Nietzschelle olennaista on, että pahuus syntyy kieltämisestä ja on siten vain reaktio ulkomaailman tuottamaan kärsimykseen. Elämää ei hyväksytä karvoinensa kaikkinensa. Nietzschen mukaan kristinusko ratkaisee pahuuden ongelman lupaamalla, että lopulta Jumala hyvittää maailman vääryydet. Kun Jumalaan ei enää uskota, tällainen moraali menettää viimeisenkin oikeutuksensa.

Elämää ei ole ilman pahuutta.

Pitkäsen mielestä Fjodor Dostojevskin romaanihenkilö Ivan Karamazov on hyvä esimerkki Nietzschen haukkumasta elämänkieltäjästä. Keskimmäinen Karamazovin veljeksistä on kärsivä ateisti, joka valittaa maailman tilasta eikä pääse ajattelussaan piiruakaan eteenpäin.

– Ivan Karamazov kyselee jatkuvasti, miksi maailma on sellainen kuin se on. Hän on vieläpä vihainen Jumalalle, vaikka Jumalaa ei hänen mielestään ole olemassa.

Pitkäsen mielestä Nietzschen esittämä kritiikki on merkittävä. Se on voimakkain kristillisen “pahuuden” kyseenalaistus. Kristinuskon valtakauden hiivuttua pahaa on ajateltava uusin tavoin.

– Pahan käsite ei oikein voi säilyä täysin samana ilman sen taustalla aiemmin ollutta teologiaa.

Nietzschen ajatukset ovat kiistanalaisia, ja ne on monesti ymmärretty väärin. Pahuus-keskustelun kannalta olennaista on kuitenkin tämä: jos haluaa, että pahaa ei olisi olemassa, haluaa viime kädessä, että elämää ylipäätään ei olisi olemassa.

Nietzschen mukaan pahuus on väistämätön osa elämää.

4. Pahuutta on ihmisen vapaaehtoinen valinta sivuuttaa yleinen hyvä

Ihmisellä on perustava taipumus pahuuteen eli siihen, että hän päättää noudattaa yleisen moraalilain sijasta omaa itsekästä haluaan. Immanuel Kant (1724–1804) kutsuu tätä “radikaaliksi pahaksi”. Radikaaliudella ei viitata pahuuden äärimmäisyyteen, vaan siihen, että taipumus pahuuteen kuuluu ihmisyyteen jo alun pitäen. Taipumus ei silti tarkoita perisyntiä, vaan on ihmisen itsensä valitsema.

Kantin “pahuus” on kuvaus siitä, mikä yhdistää kaikkia ihmisen pahoja tekoja. Teko on paha, jos sitä ei tehdä ehdoitta ja velvollisuudesta moraalilakia kohtaan – siis teko on valittu väärin perustein. Moraalilaki kuuluu esimerkiksi näin: toimi vain sellaisten periaatteiden mukaan, joista voisi muodostaa yleisen lain. Kun tätä Kantin kategorista imperatiivia ei pysty noudattamaan, eli usein, on moraalisesti paha.

Myös Kantin teoria on osin vaikeaselkoinen, ja sitä on tulkittu monin eri tavoin. Pitkäsen mukaan se on vaikutusvaltaisin kuvaus siitä, mitä moraalisella pahalla tarkoitetaan. Jotta ihminen voisi tehdä moraalisesti oikein, hänellä pitää olla myös vapaus valita moraalisesti väärin.

Toimi vain sellaisten periaatteiden mukaan, joista voisi muodostaa yleisen lain.

Kantin teoriassa on tärkeää, että pahuus on valittua, vaikka se kuuluukiin yleiseen ihmisyyteen. Kantin tavoitteena on osoittaa, että vapaa tahto ja moraali eivät ole mekaanisesti luonnon aiheuttamia, vaan ihmisen oman toiminnan tulosta.

Pitkäsen mielestä radikaalista pahuudesta on hankala keksiä yksittäistä esimerkkiä, koska sen ideana on kuvata moraalista pahaa hyvin yleisellä tasolla.

– Kantin ajatuksen mielekkyys tulee siitä, että kyse ei ole vain yksilöstä, vaan ihmisen radikaali pahuus estää ihmiskuntaa kehittymästä kohti korkeinta hyvää.

5. Pahuus on kuin syöpä

Sinänsä hyvä asia eli yksittäisen solun jakautuminen riistäytyy käsistä, tuhoaa terveen järjestyksen ja vaarantaa koko olennon olemassaolon. Syöpä on esimerkki, jonka avulla voi kuvata Friedrich Schellingin (1775–1854) käsitystä pahasta.

Schellingin mukaan paha kuuluu todellisuuden rakenteeseen kuten hyväkin, eikä liity vain ihmisen tekemisiin. Schellingillä todellisuuden kokonaisuus edustaa järjestystä ja muotoa, ja sen perusta kaaosta ja sokeaa elinvoimaa. Pahuus on sitä, että itsessään hyvä ja tarpeellinen kaaos ottaa vallan.

Pahuuden ja hyvyyden välillä on vahva kytkös: ilman (potentiaalisesti pahaa) villiä energiaa, ei myöskään ole kykyä hyvään. Olennaisin pahuus tapahtuu, kun ihminen tietoisena olentona antaa itsekkään intressinsä ohittaa kokonaisuuden edun ja yleiset moraaliset velvoitteet.

Schellingin käsitys edustaa metafyysistä pahaa. Se tarkoittaa, että pahuus ei liity vain ihmisen tekemisiin, vaan on olemassa jossain muodossa todellisuudessa ihan itsekseen. Olli Pitkänen puolustaa väitöskirjassaan Schellingin käsitystä, jota ei ole nykyfilosofiassa juurikaan tutkittu.

– En ajattele, että pahuus olisi olemassa omana itsenäisenä asianaan, mutta en myöskään kannata ajatusta, että pahuus olisi vain hyvyyden puuttumista.

Pitkäsen mukaan pahuus on asioiden väärää järjestystä.

– Melkein kaikilla pahuuden ajattelijoilla pahuus tarkoittaa kahden asian vääränlaista suhdetta, Pitkänen sanoo.

Pahuus on hyvyyden vastakohta, mutta silti kytköksissä siihen. Pitkäsen mukaan Schellingin pahuus on tavallaan liioiteltua hyvyyttä, kuten syöpävertauskin esittää. Pahuus ei voi koskaan tyystin kadota hyvyyden taustalta.

Pitkänen on huomannut, että jos Schellingin teorian vie psykologian tasolle, se muistuttaa psykoanalyytikko C. G. Jungin (1875–1961) ideaa varjosta.

Jungin mukaan ihmisen mieli jakautuu tietoiseen ja tiedostamattomaan osaan. Varjolla hän tarkoittaa tiedostamattomaan mieleen sysättyjä uhkaavia ja pelottavia asioita. Jung ei käytä pahuuden käsitettä, mutta Pitkäsen mukaan varjon voi sanoa edustavan psykologista puolta Schellingin “perustassa”, josta pahuuskin kumpuaa.

6. Väkivaltainen pahuus piilee aivoissa

Liki kaikki sarjamurhaajat ovat psykopaatteja, henkirikollisista noin kolmannes ja kaikista vangeista ainakin joka kuudes. Psykiatrisen vankisairaalan vastaavan ylilääkärin Hannu Lauerman mukaan psykopaatin aivoissa nähdään vähäisiä mutta johdonmukaisia poikkeamia esimerkiksi välittäjäaineiden toiminnassa ja vireystilan säätelyssä.

Psykopaatti janoaa äärimmäisiä ärsykkeitä, hän ei pelkää tai ahdistu eikä samaistu toisten kärsimykseen. Psykopaatti on tunnekylmä, osaa manipuloida muita ja käyttää väkivaltaa suunnitelmallisesti ajaakseen omaa etuaan. Psykopatian puhkeamiseen vaikuttavat myös lapsuuden kaltoinkohtelut.

Julkisessa keskustelussa psykopatia lienee yleisin esimerkki pahuudesta. Kun lehtiartikkeli käsittelee pahuutta, siinä melko todennäköisesti haastatellaan juuri Lauermaa ja kerrotaan psykopaatin piirteistä.

Psykopaatti ei automaattisesti ajaudu rikoksen teille, vaan saattaa menestyä vaikkapa politiikassa tai liike-elämässä. Kuuluisimmat psykopaatit ovat hyvin vaarallisia. Sellaisia kuin sarjamurhaaja Harold Shipman, englantilainen lääkäri, jonka arvioidaan tappaneen 250 ihmistä.

Pahuuden paikallistaminen aivojen rakenteeseen ja kurjaan lapsuuteen on hyödyllistä, koska se auttaa ehkäisemään yhteiskunnassa ilmenevää pahuutta. Tosin nykytiede yleensä karttelee pahuus-termiä.

Pitkäsen mukaan “aivojen pahuus” muuttuu ongelmalliseksi, jos kaikki pahuus yritetään palauttaa siihen.

– Silloin käy niin, että pahuutta ei tavallaan enää ole, Pitkänen sanoo.

Luonnontieteessä pahuutta kuvataan luonnonilmiönä, etäältä ja neutraalisti. Silloin jää puuttumaan ihmisen oma kokemus joko pahuuden tekijänä tai sen uhrina.

– Naturalismi ei sovi yhteen ihmisen kokemuksen kanssa. Vaikka se olisi teoreettisesti totta, ihminen ei kokemuksen tasolla ymmärrä sitä todeksi.

7. Ihmisestä tulee pahantekijä olosuhteiden pakosta

1900-luvulla tehtiin kaksi kuuluisaa koetta, jotka kertovat sosiaalisen tilanteen merkittävästä vaikutuksesta pahoihin tekoihin. Stanley Milgramin tottelevaisuuskokeessa ihmiset olivat käskettäessä valmiita antamaan jopa kuolettavia (vale-)sähköiskuja muistivirheitä tehneille opiskelijoille, ja Stanfordin yliopiston vankilakokeessa “vanginvartijat” alkoivat käyttäytyä “vankeja” kohtaan niin julmasti, että koe piti keskeyttää.

Opetus on, että iso osa ihmisistä hylkää oman moraalinsa, kun sosiaalipsykologinen valta-asetelma sitä vaatii.

Pitkäsen mielestä kokeet kertovat olennaisen puolen ihmisen sosiaalisesta toiminnasta.

– Monesti tilanne määrää lähes kaiken, ja ainoastaan poikkeusyksilö voi säilyttää oman harkintansa.

Myös tällainen lähestymistapa saattaa hävittää pahuuden inhimillisenä kokemuksena.

Vankilakokeen järjestänyt Philip Zimbardo totesi kokeen jälkeen, että “paha tilanne voitti hyvän ihmisen”. Äärimmilleen tulkittuna lause tarkoittaa, että ihminen ei voi olla paha, koska pahuus on sosiaalisen tilanteen aiheuttamaa.

Lisäys 20.5.2020: Stanfordin vankilakokeen tieteellisyyttä on kritisoitu voimakkaasti. Ilmeisesti ainakin osa vankien ja vartijoiden käytöksestä oli näyteltyä. Lue lisää tästä Mediumin englanninkielisestä artikkelista.

8. Arkinen kyvyttömyys ajatella voi tuottaa suunnatonta pahaa

Juutalaisten joukkotuhon organisoija Adolf Eichmann on esimerkki tällaisesta “banaalista pahasta”. Käsitteen loi Hannah Arendt (1906–1975), joka seurasi Eichmannin oikeudenkäyntiä vuonna 1961 ja yllättyi siitä, miten syytetty ei ollutkaan nerokas ihmishirviö, vaan tylsä ja pinnallinen virkamies.

Arendtin mukaan hirviömäistä pahuutta voi syntyä ilman, että sen tekijä siihen erityisesti pyrkii. Eichmann ei osannut ajatella itsenäisesti eikä arvioida kriittisesti omaa tai natsien toimintaa. Hän vain totteli välinpitämättömästi, kuten niin moni muukin natsivallan aikana.

Arendtin banaali pahuus ei ole teoria pahuuden yleisestä luonteesta, vaan käsite, jonka hän keksi pystyäkseen kuvaamaan Eichmannia. Arendtin mukaan tällainen pahuus on kuin sienitauti: se leviää tehokkaasti, mutta ei ulotu pintaa syvemmälle.

Juuri pinnallisuutensa takia banaali paha ei uhkaa käsitystä, jonka mukaan ihminen on pohjimmiltaan rationaalinen ja hyvä – käsitys, jonka useimmat filosofit yrittävät säilyttää. Näin tulkitsee pahuuden filosofian historiaa tutkinut Susan Neiman.

Tyypillisesti pahuuden ajatellaan olevan vääriä tekoja, jotka on tehty tahallisesti. Jos banaalisti paha ihminen ei pyri aiheuttamaan pahaa, onko hän todella paha?

Pitkäsen mukaan myös banaalissa pahuudessa ihmisen teoilla saattaa olla pyrkimys.

– Sitä ei vain reflektoida kunnolla, hän sanoo.

9. Totalitarismin paha hävittää ihmisyyden

Hannah Arendt on kuvannut myös yleisemmällä tasolla natsismin ja stalinismin ennenkuulumatonta pahuutta. Kaikkein hyytävimmillään se näkyy natsien pystyttämillä tuhoamisleireillä. Ne paljastavat, mistä totalitarismissa on kyse: jokainen ihminen on korvattavissa toisella, eikä kukaan ole yksilönä tarpeellinen. Anonyymiksi koneiston rattaaksi alennetun ihmisen tehtäväksi jää vain ylläpitää ruumiintoimintojaan, kunnes hänet poistetaan.

Unkarilainen elokuva Saulin poika (2015) on vaikuttava kuvaus keskitysleiristä. Se esittää tuhoamisleirin natsit sumeina sivuhahmoina, joiden komentelevat äänet kuuluvat hermostuttavasti taustalla. Natsit eivät hahmotu yksilöinä senkään vertaa kuin vangit. Mykkyyteen vajonnut juutalainen Saul kokee viimeistä kertaa elämässään häivähdyksen tarkoitusta yrittäessään saada poikansa ruumiin haudattua.

Pahuutta käsitelleet filosofit ovat kirjoittaneet paljon juutalaisten joukkotuhosta eli holokaustista. Monet kirjoittajista pitävät holokaustia omana pahuuden lajinaan.

Pitkänen on eri mieltä, kun ajatellaan tiukasti vain pahuuden käsitteen kannalta.

– Holokaustissa saattoi olla yhteiskunnallisesti ainutlaatuisia piirteitä, mutta vastaavaa pahaa ja julmuutta on ollut ennenkin.

Joukkotuhon erityisyys liittyy sen teolliseen luonteeseen ja systemaattisuuteen, mikä tietysti on hurjaa pahuutta sekin, Pitkänen muistuttaa.

10. Puhdasta pahuutta tehdään pahuuden itsensä vuoksi

Puhdasta pahuutta kutsutaan diaboliseksi tai pirulliseksi. Se on kiistanalainen käsite. Esimerkiksi Immanuel Kantin mukaan “pahuutta pahuuden vuoksi” ei voi olla olemassa. Sen kategorinen imperatiivi kuuluisi näin: Sinun täytyy tehdä se, mikä ei ole sallittua, koska se ei ole sallittua. Kantin mukaan tällainen moraalinen periaate on mahdoton, koska se sisältää itsensä vastustamisen.

Pitkänen ajattelee, että eksaktissa filosofisessa mielessä Kant on oikeassa. Diabolinen pahuus tuhoaisi moraalin merkityksen. Moraalia voi rikkoa vain, jos tunnustaa sen auktoriteetin. Täten pahuutta sen itsensä vuoksi ei käsitteellisessä mielessä voi olla.

– Silti diabolinen pahuus on oleellinen käsite, joka vetoaa ihmisiin. Se liittyy estetiikkaan ja huumoriin. Siinä on jotain traagisen hauskaa.

Pitkäsen mielestä diabolista pahuutta edustavat esimerkiksi Dostojevskin Kellariloukon päähenkilö ja Jokeri-hahmo, joka esiintyy Batman-elokuvassa Yön ritari (2008). Molemmat “räkättelevät” maailmalle ja sen pahuudelle.

Elokuvassa Heath Ledgerin esittämä Jokeri sotkee sekä rikollisten että virkavallan kuviot. Hän räjäyttää sairaalan ja polttaa jättikasan konnien seteleitä. Batmanin apuri Alfred kuvailee Jokeria mieheksi, jolla ei ole muuta motiivia kuin halu nähdä maailman palavan. Jokeri itse kutsuu itseään kaaoksen airueksi.

– Jokeri, jos joku, kuvataan henkilönä, joka tekee pahaa pahan takia, Pitkänen sanoo.

11. Paha on satunnainen tapahtuma luonnossa

Luonnollista pahaa on esimerkiksi maanjäristys, tulva tai tulivuorenpurkaus. Luonnonkatastrofi ei ole moraalista pahaa, koska sillä ei ole vastuullista tekijää. Se vain tapahtuu itsestään ilman tarkoitusta.

Perinteinen esimerkki on vuoden 1755 Lissabonin maanjäristys, joka tappoi kymmeniä tuhansia ihmisiä. Pyhäinpäivää viettänyt väki kuoli sortuviin kirkkoihin, hyökyaallon alle tai tulipalossa.

Sen ajan Euroopassa “Lissabonista” tuli samanlainen pahuuden symboli kuin “Auschwitzista” 1900-luvulla – tapahtuma joka uhkaa maailman mielekkyyttä. 1700-luvulla se tarkoitti maailmaa, jonka järjestyksen oli taannut Jumala.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kutsui huhtikuussa koronavirusta pirulaiseksi, joka on voitettavissa. Pitkäsen mielestä virus ei ole, kuten ei eläinkään, perinteisessä mielessä paha. Mutta pahuus on terminä moninainen.

– Pahalla yksinkertaisesti on useampia merkityksiä, eikä siitä voi tehdä kaiken kattavaa teoriaa. Siinä mielessä luonnossakin voi jossain mielessä ajatella olevan pahaa.

12. Pahuus on vihollisen ominaisuus

Ideologinen pahuus ilmenee siten, että omaa maailmankuvaa pidetään ehdottoman oikeana ja kaikkia sitä vastustavia ehdottoman pahoina. Vihollinen määritellään epäihmiseksi, jolla ei ole oikeutta olla olemassa. Maailma paranee, kun erimieliset tuhotaan.

Tällaiseen pahuuteen liittyy idealismi, jossa omaa “hyvää” edistetään keinoja kaihtamatta. Pahuus kasaantuu ja tiivistyy fanaattisessa ryhmässä, ja konflikti muiden ryhmien kanssa pahenee.

Esimerkiksi kun terroristijärjestö Isis hyökkää vääräuskoisia vastaan, se ei haparoi viholliskuvassaan. Kaikki mikä poikkeaa sen islam-tulkinnasta, on pahaa.

Pitkäsen mukaan tällainen pahuus ei ole lopulta kovin yleistä. Hän liittää sen ajatukseen, jossa pahuus on hyvyyden liioittelua.

– Tällaisilla totalitaristeilla on aina mielessään uusi täydellisen hyvä järjestys.

13. Absoluuttinen pahuus syntyy ylenmääräisestä hyvyydestä

Sosiologi Jean Baudrillardin (1929–2007) mukaan tavanomainen pahuus muuttuu absoluuttiseksi ja katastrofaaliseksi, kun hyvyyttä on liikaa. Tällaista yletöntä “hyvää” on esimerkiksi ajatus ikuisesti etenevästä edistyksestä tai loputtomasti kehittyvästä teknologiasta. Tai vaatimus olla pohjattoman oikeamielinen.

Pahuus muuttuu katastrofaaliseksi, kun hyvyyttä on liikaa.

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush puhui “pahan akselista”, johon kuuluvat Pohjois-Korea, Iran, Irak ja muut maailmanrauhaa uhkaavat tahot. Baudrillardin mukaan “pahan akseli” oli manaus, jolla pahuus projisoitiin maailmaan, jotta saadaan tekosyy tehdä “hyvää”. Bushin sanoista alkanut politiikka ilmentää hyvyyden muuttumista absoluuttiseksi pahaksi.

Myös tämä pahuus muistuttaa Schellingin ajatusta, jossa pahuus on tiiviisti kytköksissä hyvyyteen.

– En tunne Baudrillardin ajattelua, mutta voi hyvin olla, että hän on lukenut Schellingiä. Se ei ole Ranskassa lainkaan harvinaista, Pitkänen sanoo.

Voiko pahuudesta päästä eroon?

Filosofi Olli Pitkäsen mukaan kysymyksiin pahuuden olemuksesta ja syistä ei pysty vastaamaan tyhjentävästi. Kysymykset palaavat haastamaan ihmistä yhä uudestaan.

– Filosofiassa kaikkein tärkeimmät kysymykset ovat aina kaikkein ratkeamattomimpia, Pitkänen sanoo.

Pahuutta kannattaa hänen mielestään ajatella erityisesti jokaisen oman moraalisen toiminnan kannalta.

– Olisi syytä ymmärtää, että kukaan ei ole kokonaan irti pahuudesta.

Silti myös pahuuden filosofista tarkastelua tarvitaan, koska se antaa välineitä käsitellä pahuutta henkilökohtaisesti. Filosofia tuottaa kaivattuja sanoja ajattelun avuksi.

Politiikassa ei pitäisi puhua pahasta.

On kuitenkin yksi elämänalue, jossa pahuudesta puhumista kannattaisi Pitkäsen mielestä välttää.

Politiikka.

Politiikan tutkimuksen professori Alan Wolfe on määritellyt “poliittisen pahan” tavoitteelliseksi toiminnaksi, joka tuottaa maailmaan tuhoa ja kärsimystä. Wolfe vastustaa suurellista ja tunteellista kamppailua olemukseltaan pahaksi määriteltyä vihollista vastaan.

Hänen mukaansa pahuutta voi padota vain erittelemällä ja estämällä arkisia tekoja ja niiden syitä. On siis puututtava valtioiden, poliittisten liikkeiden ja johtajien konkreettisiin tekemisiin. Kuten Wolfe kirjoittaa, “Kohdatessamme poliittista pahuutta meidän on parempi reagoida ”poliittiseen” kuin ”pahaan””.

Pitkäsen mielestä tämä on oleellinen huomio. Vaikka pahan käsite on tarpeellinen, julkisessa keskustelussa “pahuus” on vaarallinen sana.

– Politiikassa ei pitäisi puhua pahasta. Vaikka puhuja itse ymmärtäisi asian ei-demonisoivasti, tämä ei välttämättä päde kuulijoihin.

Video ei enää katsottavissa

Lähteitä:

Pitkänen, Olli: The Possibility of a Metaphysical Conception of Evil in Contemporary Philosophy, väitöskirja (Jyväskylän yliopisto 2020)

Kant, Immanuel: Radikaali paha. Paha eurooppalaisessa perinteessä, toim. Hirvonen, Ari & Kotkas, Toomas (Loki-kirjat 2004)

Lauerma, Hannu: Hyvän kääntöpuoli (WSOY 2014)

Baudrillard, Jean: The Agony of Power (Semiotext(e) 2010)

Lisätty 20.5.2020 tieto Stanfordin vankilakokeen ongelmallisuudesta ja mahdollisesta epätieteellisyydestä.

Muokattu otsikkoa ja ingressiä 5.5.2022 klo 20:00. Alkuperäinen otsikko: Pahuus on syöpä, joka tuhoaa kaiken ympäriltään – Olli Pitkänen kulki pitkän tien lapsuuden sadismista pahuustutkijaksi
Alkuperäinen ingressi: Kun kohtaa pahuutta, tulee tarve ymmärtää sitä. Näin kävi Olli Pitkäselle, joka kärsi vuosikausia synkistä ajatuksista. Väiteltyään pahuuden filosofiasta hän ehti jo ajatella, että aihepiiri on loppuun käsitelty. Toisin kävi. Pahuus tuli lähelle, kun Pitkäseltä löytyi syöpä. Tässä artikkelissa filosofi erittelee pahuuden eri muodot 13 teesin kautta.