Lauantain Yle Olohuoneessa oltiin mökkitunnelmissa. Toimittaja Kimmo Porttila pääsi opettelemaan kokki Meri-Tuuli Väntsin opastuksella yhden bravuurin, jolla voi loistaa tästä eteenpäin kesäkeittiöissä. Tässä on Merituulin salsan resepti nyt kaikkien muidenkin käyttöön.
Pomminvarma tomaattisalsa
4 annosta
5 min
400 g miniluumu- tai kirsikkatomaatteja
1 valkosipulinkynsi
1-2 tl sokeria
ripaus suolaa
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
1–2 dl tuoreita yrttejä (esim. basilika, korianteri, ruohosipuli)
Pilko tomaatit neljään osaan ja laita kulhoon. Kuori ja hienonna valkosipuli tomaattien joukkoon. Ripottele päälle sokeri ja hieman suolaa. Anna mehustua 5 minuuttia. Lisää oliiviöljy ja etikka ja kääntele lusikalla. Anna marinoitua sen aikaa kun grillaat muut ruoat.
Tämä salsa sopii kaiken kanssa, grillatusta munakoisosta medium pihviin. Syö salsan tähteet seuraavana aamuna paahdetun leivän päällä.
Grillattua kanaa
4 annosta
20 minuuttia
600 g broilerin paistileikkeitä (eli luuttomia reisipaloja)
paprikajauhetta
oliiviöljyä
suolaa (viimeistelyyn ihmepippuria, resepti alla)
Suolaa broilerin paistileikkeet molemmin puolin. Ripottele niille paprikajauhetta. Laita broilerit halutessasi halsteriin ja paina kiinni, nosta halsteri grilliin TAI nosta paistileikkeet grilliin sellaisenaan. Sivele oliiviöljyllä ja grillaa kunnon hiilloksilla kauniin paahtuneiksi. Anna levähtää 5 minuuttia leikkuulaudalla ennen kuin irroitat palat halsterista. Leikkaa palat kolmeen-neljään viipaleeseen ja asettele tarjoiluvadille. Mausta ripauksella ihmepippuria (tai rouhi päälle mustapippuria) ja lusikoi salsa päälle.
Ihmepippuri
½ dl mustapippureita
¼ dl karkeaa suolaa
Jauha mausteet maustemyllyssä puuteriksi.
Lisää ohjelmasta
- Lähde kiertueelle hienoihin kesäkaupunkeihin – oppainasi tunnetut paikalliset
- Tummanpuhuvaa indie-folkia esittävän Viitasen Piian useiden laulujen innoittajina ovat luonto, hiljaisten ääni ja rauha – Lähetä kuva omatekoisesta rauhanmerkistäsi Yle Olohuoneen lähetykseen
- Yle Olohuone: Minkä näistä neljästä klassikosta haluaisit kuulla äitienpäivänä Vesterinen yhtyeineen esittämänä?