Hyppää pääsisältöön

Strömsö-profiili Jonas Sundström jättää Ylen ja siirtyy viestintäpäälliköksi Schildts & Söderströms -kustantamoon – "Olen ollut särö julkisivussa"

En man ser in i kameran
Jonas Sundström Strömsön puutarhaillassa viime vuonna. Tänä vuonna tapahtuma lähetetään suorana tv-ohjelmana. En man ser in i kameran Kuva: Yle/Roger Källman Jonas Sundström,Strömsö

Syksystä alkaen tv-katsojien on pärjättävä ilman Jonas Sundströmin pirteää charmia, koska Strömsön juontaja jättää tehtävänsä ja siirtyy kustannusmaailmaan.

Strömsön porukka on pian yhtä pienempi – juontaja Jonas Sundström suuntaa pääkaupunkiin työskennelläkseen viestintä- ja markkinointipäällikkönä Schildts & Söderströms -kustantamossa.

Käsitöiden, ruuan ja puutarhan vaihtaminen kirjoihin ja kirjailijoihin ei ollut helppo päätös.

– Ei todellakaan. Ei ole helppo lähteä Ylestä, yhtiöstä, joka on muovannut minua. Se kuulostaa dramaattiselta, mutta kaikki tehtävät, kaikki tapaamiset kollegojen, vieraiden ja haastattelemieni ihmisten kanssa kymmenen vuoteni aikana täällä ovat kehittäneet minua uskomattoman paljon, hän toteaa.

Työtarjous Schildts & Söderströmsiltä tuntui kuitenkin kiehtovalta, koska siinä voi yhdistää kirjallisuuden talouteen.

– Vihdoinkin voin hyödyntää kauppatieteen maisterin koulutustani. Kirjailijoiden kaltaisille taiteilijasieluille taloustermit kuten liikevaihto, talousarvio ja kustannuslaskelma voivat olla painajaista, mutta minulle ne ovat hyvin kirjoitettua proosaa.

– Samaan aikaan lukeminen ja varsinkin kirjoittaminen ovat olleet pitkäaikaisimpia harrastuksiani, joten tästä syntyy todella jännittävä paketti, hän sanoo.

Jim och Jonas poserar med verktyg.
Sundström yhdessä kollega Jim Björnin kanssa. Jim och Jonas poserar med verktyg. Kuva: YLE/Susanna Ström-Wilkinson Strömsö,Jim Björni,Jonas Sundström

Sundström sanoo, että julkisella palvelulla tulee aina olemaan erityinen paikka hänen sydämessään.

– Journalistiikka ja ennen kaikkea Yle on hyvin tärkeä minulle. Minulla on hyvin henkilökohtainen suhde Yleen, siksi tuntuu kuin lopettaisin ihmissuhteen.

Sundströmin tuleva työnantaja odottaa voivansa toivottaa hänet tervetulleeksi yritykseen.

– Olemme hyvin iloisia, että saamme Jonaksen kustantamoomme. Monipuolisella osaamisellaan ja kokemuksellaan hän täydentää asiantuntijatiimiämme, toteaa Schildts & Söderströms tj Mari Koli.

Tapaa Jonas viimeisen kerran Puutarhaillassa

Puutarhailta tulee olemaan Jonas Sundströmin viimeinen esiintyminen Strömsössä. Tämä tavallisesti Svenska Ylen suurin yleisötapahtuma on tänä vuonna koronatilanteen vuoksi 1,5 tunnin suora tv-lähetys.

Strömsön huvilan jättäminen taakse tuntuu Sundströmistä tietenkin haikealta.

– Nyt kun virkkuukoukut ovat viimein käyneet tutuksi, ne pitää jättää hyllylle.

Juontajan ominaisuudessa Jonas Sundström on auttanut tv-katsojia perehtymään askartelun sekä kunnostus- ja puutarhatöiden maailmaan melkein kolme vuotta. Se on ollut rooli, johon hän on saanut kasvaa.

– Aluksi kaikki oli hyvin pelottavaa ja uutta. En ollut koskaan tehnyt tv-ohjelmaa, Vaasa oli uusi kaupunki ja avopuolisoni oli raskaana. Mutta kun pääsin sisään työhöni, viihdyin erinomaisesti, hän sanoo.

Vuosien aikana hän on panostanut juontajanroolinsa muokkaamiseen oman persoonallisuutensa mukaan.

– Kaikki tietävät varmasti, etten ole suurimpia askartelijoita. Minulla on peukalo keskellä kämmentä, ja tavallaan olen ollut särönä Strömsön julkisivussa. Olen sen sijaan keskittynyt vieraisiin ja heidän tarinoihinsa.

Elin Skagersten-Ström, Anders Samuelsson, Lee Esselström, Jim Björni ja Jonas Sundström Strömsön keittiössä
Osa Strömsön iloista porukkkaa. Elin Skagersten-Ström, Anders Samuelsson, Lee Esselström, Jim Björni ja Jonas Sundström Strömsön keittiössä Kuva: Yle/Carina Ahlskog Elin Skagersten-Ström,Anders Samuelsson,Lee Esselström,Jim Björni,Jonas Sundström,Strömsö

Samaan aikaan Strömsö on ollut hänelle tärkeä koulu.

– Ennen Strömsötä työskentelin suorissa radio- ja ajankohtaislähetyksissä, joissa oli deadlineja joka päivä. Tv-tuotannot sen sijaan ovat hyvin hitaita, ja nauhoitukset ovat opettaneet kärsivällisyyttä, hän sanoo.

– Se on myös paljon tiimityötä maskeeraajien, ääniteknikoiden, lavastajien, puvustajien, ohjaajien ja muiden kollegojen kanssa kulissien takana. Olen oppinut keskittymään vähemmän yksilöön ja enemmän kokonaisuuteen.

Paljonko olet oppinut askartelemisesta?

– No nyt olen suunnilleen tyttäreni tasolla. Hän on vähän yli kaksivuotias.

Strömsön puutarhailta lähetetään torstaina 4.6.2020 klo 18–19.30 Yle Femillä ja Yle Areenassa sekä uusintana juhannuspäivänä TV1:ssä 20.6 klo 15.20.

Artikkeli on käännös Svenska Ylen toimittaja Mikaela Remesin artikkelista.