Hyppää pääsisältöön

Keitele-museo ja lättähatut, Suolahti

Ihmisiä jonottamassa siniseen junavaunuun.
Keitele-museon lättähattuajoilla viihtyvät sekä isot että pienet junamatkailijat. Ihmisiä jonottamassa siniseen junavaunuun. Kuva: Eva Pursiainen / Yle kiskobussi

Toiminnallinen rautatiemuseo, jonka lättähattujunat vievät sinut matkalle menneisyyteen.

Kohde pähkinänkuoressa:

  • Talkoovoimin ylläpidetty rautatiemuseo Suolahden Wanhan Aseman veturitalleilla ja ratapihalla.
  • Kokoelmaan kuuluu erilaisia museojunia – ainakin kolme moottorivaunua ja kaksi liitevaunua, jotka on valmistettu Valmetin lentokonetehtaalla Tampereella 1950-60-luvuilla.
  • Keitele-museo on toiminnallinen ulkoilmamuseo, joka keskittyy historiallisten kulkupelien kunnossapitoon ja niihin liittyvän tiedon siirtämiseen eteenpäin.
  • Museossa pääsee istahtamaan monelle nostalgiseen lättähattuun ja halutessaan lähteä oikealle aikamatkalle esimerkiksi reitillä Suolahti-Äänekoski.
  • Lättähattu on kansankielinen nimitys Dm7 ja Dm6 junille, eli dieselmoottorivaunulle tai kiskobussille, jotka olivat laajasti käytössä Suomessa vuoteen 1988 asti.
Grafiikkaa: sininen viiva, oikealla sininen nuoli
Grafiikkaa: sininen viiva, oikealla sininen nuoli

Kenelle: Koko perheelle, rautatiehistoriasta kiinnostuneille, lättähattufaneille.
Missä: Äänekosken Suolahdella, tukikohtana Wanhan Aseman veturitallit
Milloin: Museo avoinna vaihtelevasti. Toiminta painottuu lumettomiin vuodenaikoihin. Lisätietoa ajoista ja museon aukiolosta museon kotisivuilta.
Löydä perille: Bussilla, junalla tai autolla.

Yli 100 ainutlaatuista kotimaan matkakohdetta Egenlandin kartalla


Tutustu Egenlandin muuhun sisältöön täältä. Egenland on kaksikielinen matkaopas Suomeen, joka esittelee yleisön lähettämien matkavinkkien parhaimmistoa.
Keskustele

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Egenland

Uusimmat sisällöt - Egenland