Hyppää pääsisältöön

Pikku Kakkosen kesäkuun tärpit

Kysytään lääkäriltä
Kysytään lääkäriltä Kuva: Yle / Pikku Kakkonen Pikku Kakkonen,Kysytään lääkäriltä

Kesäkuussa Pikku Kakkosessa tutustutaan uusiin kavereihin; lääkäriin, gekkoon ja hiiriritariin.

Harri on utelias poika, jolla on koira nimeltä Hukka. Yhdessä he kulkevat kotoa mummolaan pienen metsän halki ja tutkivat matkalla hämähäkinseittejä, oravan puuhia tai ihmettelevät tikan koputusta. Mummo saa kuulla monta Harrin innokasta kertomusta kaikesta lähiluonnossa näkemästään ja oppimastaan. Metsän halki on katsottavissa Areenassa 4.6. alkaen.

Väritysäänikirja on kasvava kokoelma uusia, oivaltavia äänisatuja. Jokaiseen satuun liittyy printattava värityskuva. Myös tekstit voi printata ja koota niistä kuvien kanssa ikioman satukirjan. Muutaman minuutin mittaiset sadut on suunniteltu niin, että ne on helppo lukea ääneen lapselle. Sadut ovat ladattavissa myös omalle laitteelle.

Ensimmäiset viisi jaksoa julkaistaan Areenaan 5.6. ja 18.6.

Pikku Kakkosen Satuaarteet täydentyvät täysin uusilla saduilla. Satuja julkaistaan 3.7. asti. Kymmenen uutta satua ovat ladattavissa myös omalle laitteelle.

Kysytään lääkäriltä -animaatiosarjassa tavataan lääkäri ja hänen apulaisena, utelias gekko. Lääkäri kertoo pienempien ja isompien sairauksien syistä ja oireista sekä erilaisista terveyden häiriöistä, jotka vaikuttavat ihmisten elämään. Lyhyissä jaksoissa käsitellään muun muassa flunssaa, kariesta, allergiaa, diabetesta ja alzheimerin tautia. Kysytään lääkäriltä Areenassa 15.6. alkaen.

Keskiaikaisessa maailmassa elää ystävykset Ritari Hiiri ja Leila-lohikäärme. Urhea hiiri on valmis taisteluun, mutta koska valtakunnassa on rauha, hänen päivänsä käy välillä tylsäksi. Hiiri innostuu auttamaan asiassa kuin asiassa ja varsinkin silloin, kun kuningas tarvitsee apua. Räjähtävän luonteensa ansiosta sen yritykset menevät usein pieleen. Sitkeydellä ja lempeän lohikäärmeen avustuksella tilanteet ratkeavat parhain päin. Ritari Hiiri Pikku Kakkosessa ja Areenassa 16.6. alkaen.

Pikku Kakkonen julkaisee lähes viikottain sarjoja Areenaan niin sanottuina katalogeina eli useita jaksoja kerrallaan katsottavaksi. Useimmiten katalogijulkaisuilla on 3 kk Areena-julkaisuaika. Kesäkuun katalogisarjoja:

1.6. alkaen Ryhmä Hau / kausi 5, katsottavissa 30 vrk

12.6. alkaen Astroset, 26 jaksoa

17.6. alkaen Simo, 26 jaksoa

20.6. alkaen Ludovic, 26 jaksoa

27.6. alkaen Stella ja Sami, 26 jaksoa

30.6. alkaen Ruskea pikkukarhu, 26 jaksoa

  • Ruso ja rihmalat seikkailevat metsässä

    Metsäisiä seikkailuita pikku sienten kanssa.

    Ruso ja rihmalat (Mush-Mush and the Mushables) vie mukanaan sienitason seikkailuihin, joissa neuvokkaat kaverukset Ruso, Mesi ja Sepi pitävät toistensa ja erityiskykyjensä tuella huolta metsästä ja hilpeän vauhdikkaasta kylästään.

  • Piikki ja Siiri kotoilevat Pikku Kakkosessa

    Piikikkäät kaverukset Piikki ja Siiri kannustavat kotoiluun.

    Kaksi suloista ja piikikästä kaverusta, Piikki ja Siiri (Pins and Nettie), leikkivät kotona ja kotipihalla erilaisia leikkejä.